Satunnaiset kuvat

Silloin joskus ennen

Uusimmat

Blogin arkisto

111 On se aika vuodesta

Perjantai 19.5.2017 klo 18:41 - yrjöpoeka

Nyt en puhu naisten ovulaatiosta, puhun erityisesti miesten ”ovulaatiosta.” Nyt miehet kokoontuvat iltaisin, joko yksikseen, tai sitten kaveriporukassa. Yksin kiroillaan estottomasti ja muu perhe saa tuntea, kuinka hormoonit tässä ovulaatiossa saavat tunteet täysin valloilleen. Kaveriporukassa tsempataan toisia ja myös muita facebookin ja muiden sosiaalisten kanavien kautta. Kaikki kaveripiirissä myötäilevät tuskan ja kärsimyksen keskellä kieriskelevää hormooni hemmoa.

Huomasin viimeviikolla sen ajan olevan käsillä. Naamakirjassa lentelivät ärräpäät ja tulta ja tulikiveä manattiin niiden päälle, jotka eivät ymmärtäneet suurta tunteiden paloa. Kohtaukset olivat viimeviikolla kuin kolmesta muskettisoturista. Kaikki yhden ja yksi kaikkien puolesta. Manausten herroina ja tunteiden tulkkina kirjoitetut toivotukset olivat vähintäänkin K12-luokkaa. Oireet ilmaantuivat sosiaaliseen mediaan iltauutisten jälkeen. Mekastus ja jupina jatkui vielä seuraavanakin päivänä, alkaakseen iltasella uudelleen.

Joku kysyy nyt, miksi ovulaatio ilmeni iltaisin? No, ensinnäkin oireiden helpottamista avustettiin yleensä oluella. Sillä on miehiseen tunteiden paloon hienoinen rauhoittava vaikutus ja sitä tarvitaan huudosta karhean kurkun kostuttamiseen. Oireet pahenivat heti kun televisio laitettiin auki ja ohjelmaksi valittiin Pariisin MM-kisat. Siellä pelataan suomalaisten pyhää kansallispeliä, jota jääkiekoksi kutsutaan. Viime viikko oli täynnä tuskaa ja osalliset kokivat koko maailman tuskat harteillaan. Kiekkoilijoiden pelaaminen kirottiin alimpiin syövereihin. Päävalmentaja Martikainen sai sitten ovulaatio hurmoksen aivan tappiin. Vaadittiin hänen eroaan, että miesten olotila helpottuisi.

Tämän viikon peli torstai iltana muuttui sitten Marjamäen ylistykseksi ja hänen nerouttaan verrattiin Pohjois-Korean Kim Jong Uniin. Kaikki oli anteeksi annettu ja sosiaalinen media täyttyi hurmoksesta. Lehtien toimitukset ylistivät peliä ja saivat koko miehisen lukijakunnan kyyneliin. Television useat hidastukset täyttivät koko Suomen huokauksillaan. Lukiessani tämän päivän aikana eri uutislähteitä, olen nähnyt viimeviikon kivittäjien muuttuneen täysin. Nyt on hurmosta ilmassa ja vanha tuttu Ruotsi tulossa vastaan. Nyt kaupoista ovat oluet loppumassa, koska tämä ovulaation loppuhuipennus koettelee miehisiä herkkiä tuntoja.

Olin 1995 tulossa Tampereelta junalla ja pakollinen pysähdys oli Pieksämäellä. Katselin asemaravintolassa silloisen ovulaation tähtihetkiä. Raavaat miehiset miehet itkivät kaulakkain ja osoittivat tunteitaan avoimesti. Ravintoloitsija loihti pieni shamppanjapulloja jokaiselle halukkaalle, tietysti sopivaan hintaan. Herkällä hetkellä kukaan ei ole köyhä ja kipeä. Asemaravintolassa oli suuri screeni ja siksi se oli täynnä miehiä. Siirryin varovasti vaimoni kanssa kahvittelemaan takimmaiseen pöytään ja seurasin menoa.

Noiden aikojen jälkeen maailma on muuttunut ja Suomi ja suomalaiset kokevat jääkiekon olevan maailman tärkein asia. Ehkäpä se on sitä siksi, että se vapauttaa miehisen ovulaation ulos. Pariisin kisat eivät liikauta paikallisia mitenkään. Ranskan joukkueen voitettua Suomen, täällä lehdet kirjoittivat kymmeniä sivuja ja voi sitä tuskan määrää. Toimittaja näytti varmasti piruuttaan televisiossa paikallista suurilevikkisintä lehteä. Jääkiekon tuloksesta oli muutama rivi. Ei yhtään kuvaa. Jalkapallosta 20-sivua. Repikää siitä.

Ranskalaisten miesten hormoonit syttyvät jalkapallosta.

Avainsanat: jääkiekonmmkisatpariisi, ovulaatio, päävalmentajamarjamäki, mmkisat1995, pieksämäenasemaravintola, jalkapallosytyttääranskalaiset