Satunnaiset kuvat

kuivaa on

Uusimmat

Blogin arkisto

080 Uutta etsimässä

Maanantai 12.10.2015 klo 18:54 - yrjöpoeka

Olen pohdiskellut erästä asiaa pitkään ja tänään se nytkähti sitten liikkeelle. Pieni ryhmä kokoontui yhdessä pohtimaan, voidaanko polkaista tämä hanke liikkeelle. Sovimme, että kokoonnumme kuukauden päästä katsomaan, mitä olemme saaneet aikaan ja kuinka asiassa jatketaan. Toivottavasti saamme ajatukselle ilmaa siipien alle ja saisimme haalituksi testiryhmän tammi – helmikuun vaihteeseen ensi vuonna.

Testiryhmään haluamme saada mukaan joukon kovakuntoisia, itsensä likoon laittavia ja että he ovat valmiita laittamaan kaiken peliin. Sen jälkeen saisimme faktaa pöytään ja voisimme aloittaa suunnittelun. 2017 täyttää Suomi 100-vuotta ja silloin olisi tarkoitus aloittaa. Kaikenkaikkiaan tämä päivä on ollut hyvä. Perästä kuuluu, sanoi torvensoittaja.

Perästä on kuulunut myös poliittisella rintamalla. Vesa-Matti Saarakkala ei pitänyt lupaustaan, vaan otti ja perui puheensa. Surullinen episodi hänen osaltaan, eduskuntaryhmässä ei varmasti nyt omat asiat etene. Toinen sankari keräilee nimilistojaan ja jos olisin ennustaja, sanoisin hänelle tulevan häädön. Aikaisemmassa elämässään hän pyrki BB-talossa piereskelemällä julkisuuteen, mutta joutui häädetyksi sieltä. Ei ole ihme, kun on nähty tämä nykyinen meno.

Toinen asia missä ei enää tarvitse olla kummoinenkaan ennustaja, on Syyrian nykytilanne. Venäjän lähetettyä taistelukoneet alueelle, on hyvin pian edessä tilanne, jossa joko lännen tai idän lentäjä laukaisee ensimmäisen ohjuksensa toista konetta vastaan. Lisää voi seurata hyvin nopeassa rytmissä, ennekuin kukaan ehtii sanoa, että hetkonen. Tässä toimii eräs hyvin perussuomalainen lausahdus: Saat mitä tilaat! Tästä lauseesta uhkaa tulla todella pelottava.

On vielä sanottava tuohon aloitukseen palatakseni, että pitkästä, pitkästä aikaa istuin sellaisessa joukossa, joka ei kertaakaan esittänyt asiasta negatiivisia ajatuksia. Sanoin sen palaverin lopuksi ääneen ja myös muut olivat havainneet saman. Olisipa useammin kokoontumiset tällaisia. Toivoa on vielä!

Vaimon kanssa yhdessä vietetty viikonloppu oli antoisa. Sivistyssanaa käyttääkseni, se voimaannutti.

.

Avainsanat: suomi100, piereskelyäbb-talossa, saatmitätilaat