Satunnaiset kuvat

Syyskuinen aamu

Uusimmat

Blogin arkisto

162 Luonnon ihmeitä

Sunnuntai 9.6.2019 klo 17:41 - yrjöpoeka

Sain mahdollisuuden viettää viikonlopun entisen kotijärveni rannalla. Merjanlahden mökit vuokrasi meille tilat Virsuniemestä. Vaimoni, poikani ja kaksi lastenlasta ja kaiken kruununa Sharpei neiti Usva. Säätila oli parasta mitä olla saattaa. Lämmintä riittävästi +30 ja yölläkin oli järvellä +15. Päivällä kävi pientä tuulenvirettä ja yön seudut järven pinta pysähtyi. Näkymät olivat välillä epätodelliset. Ilmassa koko ajan lämmön nostamaa sinertävää vesihöyryä. Ainoa mitä ihminen kaipaa olisi se, että osaisi tallentaa kaiken näkemänsä sellaisena kuin sen koki.

Virsuniemi_9.6.2019.JPG
Virsuniemestä etelään

Laitan tähän muutamia kuvia viikonlopusta. Nyt sain kuvia kesäisen helteen keskeltä. Tuleva viikko on selkeästi kylmempi ja tuulisempi. Silloin järvi ja sen ympäristö on varmasti toisenlainen. Samoja paikkoja tulisi käydä katsomassa eri vuodenaikoina ja siihen on mahdollisuus myös Piispajärvellä. Merjanlahden mökit omistajilla on useita hyviä mökkejä todella hyvällä paikalla. Järvi on rannoiltaan karu ja sieltä ei hevin löydä kunnollista uimapaikkaa. Rannat ovat kivikkoisia ja karuja. Kaikkea muuta sieltä sitten löytyykin. Kalastusta, metsästystä ympäröivissä valtion metsissä, karun luonnon ihastelua kaikkina vuodenaikoina.

IMG_20190607_235757.jpg
Jytisevä ukkoskuuro nousemassa päälle. Kameran valotus sekoili. Peilikuvan väri oikein.

Piispajärvi on vielä tänään erämaisen tuntuinen, vaikka sen rannoilla on runsaasti mökkejä. Erämaan tunnun saa juuri tähän aikaan kokea luonnon äänimaailmasta. Ylivuotisten joutsenten laumat aloittivat toitotuksensa alkuillasta ja pitkin yötä, välillä se oli todella kiihkeää. Toitotusta ja veden pieksentää, se kantautui järvellä kaikkialle. Vähän väliä huutokuoroon liittyi kuikka. Kun soutelin hiljalleen alkuillasta järvellä, tuli itselle tunne alkukantaisesta elämisen voimasta. Rannassa sijaitseva sauna kutsui välillä löylyihin ja sen jälkeen soutelin lauantai aamuun asti. Järven värit muuttuivat kaiken aikaa. Puhelimeni kamera ei ymmärtänyt oikein taivaan ja veden välistä eroa. Taivaan värit se vaalensi ja vedessä olevan kuvajaisen se värjäsi oikein. Valon lisääntyessä kamera toimi tarkemmin.

IMG_20190608_022539.jpg
Pieni hetki auringon nousun aikaan. Pilven kuvajainen oikeaasa reunassa muistuttaa käsiä. Kuin "Jumalan kämmenellä". Ihmismieli löytää aina jotakin selittävää :)

Kalaa oli syönnillään erityisesti haukien osalta. Ahvenen kutu oli vasta loppumassa ja siksi sen saaminen saaliiksi oli työlästä. Muutos oli kuitenkin jo tulossa ja se näkyi erittäin hyvin sunnuntai aamuna. Piispajärvi on ollut kotijärveni lähes koko elämäni ajan. Tänään kun asuan hiukan kauempana, se näyttytyy äärimmäisen kauniina ja lumoavana. Toivottavasti oheiset kuvat kertovat lukijoille edes hiukan järven kauneudesta. Kun samalla kuvittelee kaiken aikaa kuuluvan joutsenten toitottelun, lukija on asian ytimessä. Kuikan huuto on kuin piste iin päällä.

Virsuniemi_9.6.2019_III.JPG
Näkymä Virsuniemen laiturilta. Joutsenten toitotus kuuluu vastapäisen saaren takaa ja vasemmalta vastataan.

Kyllä Suomi on kaunis ja kotimaan matkailu parasta ilmaston suojelua. Tänään ja huomenna. Ja Piispajärvi siinä keskellä!

Avainsanat: piispajärvi, merjanlahdenmökit, virsuniemi

171 Menneitä muistaen

Sunnuntai 19.8.2018 klo 9:49 - yrjöpoeka

Millainen oli Kainuu tasan satavuotta sitten? 1918 Kainuuta ja erityisesti Suomussalmea koetteli jälleen kerran katovuosi ja sen seurauksena nälänhätä oli pitäjässämme todellisuutta. Tästä huolimatta Piispajärven isäntämiehet tekivät päätöksen ja perustivat oman maanviljelysseuran. Eilen oli se päivä jolloin sataa (100) kulunutta vuotta juhlittiin Piispajärviseuran talolla. Talo vihittiin käyttöön 1953. Silloin talonpaikka oli autio. Metsä oli kaatunut talvisodan tulimyrskyssä itäisen naapurimme toimesta. Tänään siellä taasen viheriöi koivikko, josta saari oli tunnettu ennen talvisotaa.

Piispajärviseuran talo sijaitsee saarella, jonka ylitse kulkee tänään valtatie 5 (E63). Eilinen aamu valkeni todella sateisena ja usea muukin kuin minä seurasi todella huolestuneena säätiedoitusten antia. Lopulta kuin taikaiskusta pilvet haihtuivat ja aurinko näyttäytyi. Juhliin liittyvän ruokailun aikan keli oli todella upea ja iltaa kohden tilanne parani ilman lämmetessä. Juhlan aikana sali oli täynnä kuten talon vihkiäistilaisuudessa 1953. Ilmari Kianto oli silloin mukana ja hän sai istuimekseen silloisen opettajattaren Siiri Luukkosen opettajantuolin. Tänään sama tuoli oli jälleen juhlapaikalla. Nyt siinä istui nykyinen seuran puheenjohtaja Eila Juntunen.

Kuten 1953 niin jälleen tehtiin omin voimin näytelmiä ja muuta ohjelmaa. Sain itse olla mukana juhlassa sen juontajana ja oli todella ilo seurata juhlaväen riemun purkauksia näytelmän aikana. Yhteislauluissa olivat kaikki mukana ja talon seinät tuntuivat pullistuvan. Juhlan jälkeen sain kuulla usealta iäkkäämmältä, kuinka heistä oli ollut mukava seurata oman kylän ihmisten tekemää ohjelmaa. Samoin he kertoivat kiitellen sitä mahdollisuutta, että saivat jälleen kohdata omia ystäviään ja iloita yhdessä.

Nämä iäkkäämmät ihmiset olivat otettuja tekemästäni historiikista ja toivoivat sen saamista julkiseen jakeluun. Kerroin sen tulevan pian seuran käyttöön ja olevan julkista materiaalia. Historiikki on tehty sitä varten, että sen tuntevat nykyiset ja tulevat sukupolvet. Kirjoittaessani vuosisadan alun vaiheista tunsin usein suurta kunnioitusta menneitä sukupolvia kohtaan. Todellisen nälänhädän keskellä he ottivat yhdessä tehtäväkseen omavaraisuuden kohottamisen maatalouden osalta. Sotavuodet painoivat alkaneen nousun laskuun, mutta sodan jälkeen alkoi rajun kasvun aika. Yhtä aikaa kasvoi väkimäärä ja maanviljelyksen tuottavuus.

Uskomattoman nopeasti, jo 1970-luvulla alkoivat puheet liikaväestöstä, liikatuotannosta ja peltojen paketoinneista. Ylijäämävoita rahdattiin Ruotsiin samoin nuorta väestöä. Vain voi haettiin linja-auto kuljetuksin takaisin Haaparannasta. Piispajärven maatalous loppui 1990-luvun alussa. Pellot paketoitiin ja koulujen sulkemiset alkoivat. Tänään sotien jälkeen raivatut pellot puskevat metsää ja tilat ovat autioituneet. Ainoatakaan karjatilaa ei enää ole. Peltoviljely on kadonnut. Omavaraisuus on kadonnut kokonaan.

Ympyrä on sulkeutumassa. Tänään useampi taho on alkanut puhua kansakunnan omavaraisuudesta maanviljelyksen osalta. Levottomat ajat suurine pakolaisjoukkoineen ja ilmaston lämpeneminen ovat sen tehneet. Pidän tätä heräämistä todella tervetulleena. Kainuu ja Suomi eivät pärjää, jos me emme ole omavaraisia elintarviketuotannossa. Ylituotanto on huomattavasti helpompi hoitaa. Nälkäisiä suita on sitä vailla kaikkialla.

Olen optimisti. Piispajärviseura elää ja voi hyvin seuraavat 100-vuotta!

Avainsanat: kainuunnälkävuodet, nälänhtä, piispajärviseura, peltojenpaketointi, voiturismihaaparantaan, elintarvikkeidenomavaraisuus

145 Aihetta juhlaan

Maanantai 7.11.2016 klo 10:26 - yrjöpoeka

Sain eilen olla mukana kotikyläni Kekri-juhlassa. Juhlaa pidettiin vanhalla maamiesseuran talolla. Nykyinen nimi on Piispajärviseuran talo. Kyläläiset olivat valmistaneet näytelmän ohjattuna ja se oli valmistunut kahdessa kuukaudessa. Huolimatta lyhyestä valmistautumisajasta kylän väki oli onnistunut todella hyvin. Esitys meni kaikilta näyttelijöiltä todella hyvin.

Näytelmän aiheeksi oli valittu kotoisen kyläkaupan asiointi tilanteita menneiltä ajoilta. Kyläkauppoja on tullut ja mennyt vuosien mittaan. Yhteistä näille kaupoille on ollut se, että ne ovat toimineet kauppoina, mutta myös kyläläisten kohtaamispaikkona. Siellä on vaihdettu kuulumiset. Siellä on usein pohdittu kylän tulevaisuuteen kuuluvia asioita. Siellä on poristu myös naapureiden kuulumiset. Kauppa on ollut sosiaalisen toiminnan keskipisteenä sen aukiolon aikoina.

Hyvissä ajoin juhlapaikalle kokoontui väkeä. Järjestäjät olivat laittaneet pihaantuloväylän varteen jätkänkynttilöitä juhlistamaan tilaisuutta. Täyttä seurantaloa oli ilo seurata ja kuunnella. Innokas puheensorina täytti talon ennen ohjelman alkamista. Pitkä pimeä syksy oli ohitse ja kekrijuhla toi mahdollisuuden kokoontua yhteen. Tästä syystä kielenkannattimet saivat kyytiä. Vielä parempaa oli luvassa.

Ohjelmien loputtua ja järjestäjien valmistellessa ruokailua alkoi voimallinen puheensorina ja innokas elehtiminen mukanaolijoiden keskuudessa. Kaikesta kuuli ja näki, että yhteenkoontumista oli kaivattu. Ruokailun aikana äänten sorina vain voimistui, huonokuuloisetkin kuulivat naapurin kertomat jutut. Itsekin sain olla osallisena porinoissa, koska kyläläiset vetäisivät vähän väliä hihasta ja kyselivät kuulumisia. Muutama kyläilytoive esitettiin ja niihin täytyisi vastata.

Kirjoitin keväällä kuvitteellisen tarina riidankylväjistä. Nyt seuran talolla käydessäämme kyläläisten kanssa yhteiskeskustelua nousi tämä aihe esille. Minun kuvitteellisena kirjoittamani tarina muuttui todeksi. Muutamissa puheenvuoroissa nousi esille kyläläisten mielipiteitä voimakkaasti jakanut asia ja näihin liittynyt henkilö. Tämä muualta muuttanut henkilö oli nyt erotettu yhteisöstä voimakkaitten erimielisyyksien takia.

Yleiskeskustelussa tuotiin voimakas toivomus, että yhteinen sävel eri toimijoiden välillä kyläläisten keskuudessa jatkuisi. Aivan samoin kun se on jatkunut jo kymmeniä, jopa satoja vuosia. Molemmat toimijat, Piispajärvi-seura ja Piispajärven kyläosuuskunta toivat vahvasti esille yhteisen viestin toimia tilaisuuden esittämän tahdon mukaisesti. Tämä tilaisuus oli suurin kokoontuminen yhteisissä asioissa pitkiin aikoihin ja nyt paikalla oli suurin osa kyläläisistä.

Kahvia juodessamme sain kuulla useiden paikallaolijoiden sanomana, että nyt ollaan oikealla tiellä. Tilaisuudessa saimme myös kuulla seuraavan yhteisen kokoontumisen Osuuskunnan tiloissa joulukuun 18 päivänä. Kauneimmat joululaulut lauletaan silloin ja kokoonnutaan joulupuurolle. Tätä ilmoitusta kiiteltiin. Minä kiittelin myös.

Mitäkö minä tein kyläni juhlassa? Kylän, jossa synnyin, asuin ja josta muutin neljä vuotta sitten taajamaan.

Pidin puheen.

Avainsanat: maamiesseuratoiminta, piispajärviseura, jätkänkynttilä, riidankylväjätkyläosuuskunta

092 Kaksi kotia

Lauantai 30.7.2016 klo 20:52 - yrjöpoeka

Minulla oli tänään mahdollisuus osallistua kahteen eri tapahtumaan kotikuntani alueella. Ensimmäinen oli Pirttivaarassa tapahtunut partisaanien uhrien uuden muistomerkin paljatustilaisuus. Siellä olin mukana yhtenä kunnan edustajana, ottamassa vastaan muistomerkin ja sen tulevan ylläpidon.

Ajellessani Pirttivaaraan yhdessä vaimoni kanssa, muistelimme tien varren tuttuja paikkoja vuosikymmenten takaa. Pirttivaaran rajavartioasema oli työpaikkani yli 16 vuotta ja useita vuosia myös perheeni asuinpaikka. Lapsistamme kolme syntyi siellä olon aikana ja siksi paljastustilaisuuteen liittyi myös paljon tunteita.

Yllätys kohtasi tien päässä. Autojono tien reunassa kertoi ihmisten lähteneen todella liikkeelle. Tuttuja vuosikymmenten varrelta oli paikalla ja tunsin yhteenkuuluvuuden tunnetta alueen asukkaiden ja heidän perillistensä kanssa. Partisaanien murhareissulta eloonjääneen Lyyti Seppäsen opin tuntemaan nuorena rajamiehen alkuna. Partioreissuillamme olimme aina tervetulleita Erkkilän taloon.

Tilaisuus oli lämmin ja koskettava. Säätila suorastaan helli ulkotilaisuutta, lämpötila +22 astetta ja leppeä tuuli. Puheet tilaisuudessa olivat toisaalta lämpimiä, toisaalta karuja. Yhteistä puheissa oli luja luottamus luojaan ja siihen, että meidän on yhdessä tehtävä parempi huominen. Meidän on tunnettava oma historiamme ja meidän vanhempiemme karut kohtalot historian suuressa myllyssä.

Tilaisuuden päätyttyä oli edessäni pikainen siirtyminen seuraavan kohteeseen Piispajärvelle. Piispajärvi on synnyinkyläni ja oman perheeni asuinpaikka 30 vuoden ajan. Lapseni saivat käydä todellista lähikoulua 200 metrin päässä. Kylään liityvät todella rakkaat ja läheiset muistot ja ne eivät ole vieläkään päättyneet. Kerroin myös siellä, että minä voin lähteä Piispajärveltä, mutta Piispajärvi ei lähde minusta. Se todella pitää paikkansa.

Aktiivisena talkoo- ja seuraihmisenä osallistuin kylällä asuessani kyläseuran toimintaan puheenjohtajana ja myös metsästysseuran toimintaan samoissa merkeissä. Piispajärviseura täyttää tämän vuoden aikana 70-vuotta ja sen kunniaksi haluttiin pitää yhteinen rantakalailta. Tämä iltapäivä oli alkulaukauksena loppusyksylle ajoittuvalle varsinaiselle vuosijuhlalle. Seuran aktiivit pyysivät minua lausumaan tilaisuuden alkusanat ja kertomaan jotakin kylän menneisyydestä.

Puheen pidin ja kukaan ei käskenyt lopettamaan. Puheeni teemana oli se, kuinka ankeista oloista huolimatta oli haluttu ja jaksettu sodan jälkeen toimia yhdessä. Jalan ja veneillä kuljettiin yhteenpaikkaan rakentamaan seurantaloa. Seurantalolla harrastettiin kulttuuria ja kylien välillä käytiin urheilukilpailuja. Samaan aikaan oli tiukkaa taloudessa sotien jälkeen ja silloin syntyivät myös Piispajärvelle suuret ikäluokat. Kuten muuallekin maassamme. Ihmiset uskoivat ja jaksoivat parempaan.  Elämä kantoi.

Koen itse tänään erittäin tärkeäksi sen, että meidän on ääneen puhuttava tulevaisuuden uskosta. Meidän on luotettava toisiimme. Maailmamme on täällä parempi kuin koskaan historiamme aikana. Meidän ei pidä alistua tuomiopäivän saarnaajien sanoman alle. Yhdessä olemme vahvempia ja meidän on sitä vahvistettava.

Päivä antoi minulle paljon. Kaikki ihmiset jotka tänään näin ja koin, ovat osallisia siihen, mikä olen tänään.

Juureni ovat täällä. Pirttivaara ja Piispajärvi. Kotini.

Avainsanat: partisaanienuhrit, rajavartiolaitos, piispajärviseura