Satunnaiset kuvat

Syysmyrskyn satoa

Uusimmat

Blogin arkisto

087 Suomalaisten kirkko

Lauantai 15.4.2017 klo 17:51 - yrjöpoeka

Suomalainen kirkko on instituutio ja se on kehittynyt sellaiseksi muutamassa sadassa vuodessa. Aiemmin kirkolla oli huomattavasti enemmän valtaa ja se näkyi ja tuntui kaikkialla. Omassa lapsuudessani oli vielä vuosittaiset kinkerit ja niitä pidettiin eri kyläkulmilla. Ihmiset kokivat yhteenkuuluvuutta ja silloin seurakuntaelämä oli vilkasta.

Nyt maailma on muuttunut ja kirkon asema yhteiskunnassa on minusta jopa välillä uhanalainen. Papit eivät enää jyrise saarnastuoleistaan. Vaikka kirkko on koettu jähmeäksi ja sen on kerrottu olevan muuttumaton, niin sitä se ei ole. Minusta kirkko on muuttunut yhteiskunnan mukana tavattoman nopeasti. Kirkolla on aivan samat ongelmat kuin muillakin instituutioilla. Hyvinä vuosina on rakennettu paljon ja nyt valtaisa määrä rakennuksia seisoo tyhjänpanttina. Tämä koskettaa erityisesti maaseutumaisia kuntia.

Yhteiskunta ympärillä on muuttunut some-kulttuurin aikana nopealiikkeiseksi. Ei tarvita kuin yksi varomaton lausahdus, niin some täyttyy vaatimuksista, eroa kirkosta. Eroaminen on tehty niin tavattoman helpoksi, että sen voi tekaista muutamalla tietokoneen klikkauksella. Tai sitten kaljakuppilan höyryissä älypuhelinta hiplaamalla. Päivi Räsäsen puheet saivat välillä netin raivoon ja eromisia tuli paljon. Toki sieltä palaillaan seurakunnan helmoihin sitten pikkuhiljaa.

Olemme eläneet niin helpossa yhteiskunnassa, että luulemme tietävämme kaikesta kaiken. Kirkon sanoma on kuitenkin ikiaikainen ja juuri tänään tarvitaan puhumista jakamattomasta ihmisarvosta. Tarvitaan puhetta auttamisesta. Olin todella iloinen, kun Suomen luterilaisen kirkon piispat allekirjoittivat yhteisen vetoomuksen vuosittaisen pakolaiskiintiön nostamiseksi. Välittömästi lehdessä ollutta uutista jaettiin facebookissa ja vaadittiin kirkosta eroamista.

Minä tein myös samoin. Jaoin uutisen seinälleni. Muoto oli täysin toinen. Minä kerroin, että nyt on hyvä syy liittyä kirkkoon. Rauhantahdolla ja toisten auttamisella me teemme parempaa maailmaa. Vastakkainasettelu syö meitä kaikkia sisältäpäin. Hiljainen väestö on minusta ollut liian kiltti. Nykyaika vaatii tekemään vastaiskun. Suomalainen elämänmuoto vaatii, että sitä tiukan tullen puolustetaan. Kirkko on erittäin tärkeä osa suomalaisuutta.

Meidän pitäisi katsoa hieman ympärillemme. Neuvostoliiton aikana kirkko oli siellä alennustilassa. Kirkon omaisuus oli sosialisoitu ja pyhätöt olivat talleina tai varastoina. Neuvostoliiton lakattua olemasta, kirkko ilmestyi jälleen esille. Kirkon voima on kasvanut ja nyt Putin pönkitää kirkkoinstituutiolla omaa valtaansa. Olen joskus pohtinut, mihin tämä liitto lopulta johtaa? Voiko kirkko vahvistua siellä niin paljon, että se alkaa uhmata maallista valtaa?

Eroa kirkosta vaativat, eivät mielestäni ole sisäistäneet suomalaisuutta oikein. Yleensä he toisessa lauseessa vaativat, että suomalaisten pyhiä arvoja on puolustettava. Minusta kirkko kuuluu siihen itseoikeutetusti. Se on osa meidän sukujemme historiaa. Sukupolvi toisensa jälkeen, olemme olleet osa yhteistä kirkkokuntaa. Nyt muutamassa vuodessa on alkanut elää kuvitelma, että voisimme heittää osan alkuperäistä suomalaisuutta romukoppaan.

Nyt olisi tilausta vielä yhdelle some-kutsulle. Mitä vahvempia olemme yhdessä, sitä paremmin pystymme auttamaan heikoimpiamme.

Liity Suomalaisten kirkkoon.

Avainsanat: suomenluterilainenkirkko, piispojenyhteinenvetoomus, olensuomalainen, liitykirkkoon