Satunnaiset kuvat

Joulupaivä 2000

Uusimmat

Blogin arkisto

077 Rintamakarkuruutta ja anarkiaa

Perjantai 10.6.2016 klo 17:12 - yrjöpoeka

Uutisvirrasta pomppasi silmilleni kaksi samankaltaista uutista. ISIS joukkojen moraali on höltynyt ja euroopasta lähteneet vellihousutr karkaavat takaisin äitiensä helmoihin. Toinen joukkio rintramakarkuruuksia on Soldiers of Odinin porukoissa.

Isiksen joukot ovat tunnettuja todellisista raakuuksista ja murhista. Useissa Lähi-Idän maissa sen joukot ovat suorittaneet julmia teloituksia, joihin on pakotettu katsojiksi eloon jääneet siviilit. Tuhansia on kadonnut ikuisiksi ajoiksi ja niistä ei taatusti tule tuomioita kenellekään.

Odinin joukoilla taistelu sensijaan, on ollut pelkkää uhoa ja pulinaa. Pimeillä kaduilla hupparit silmillä kuljeskelua. Nyt kevään valon koittaessa osaa on alkanut todella hävettää moinen päämäärätön maleksinta. Ilmeisesti ne, joilla vielä on joitakin ajatuksia, ovat alkaneet nähdä asiat oikeassa valossa. Kyllä Suomen kevät ja kesä on siunaukseksi. Saas nähdä, aletaanko huppareita myydä pian kirppareilla? Sopivasti stailaamalla ja värejä käyttämällä, niistä tulisi hyviä vaatteita lökäpöksy lautailijoille. Mitenkään lökäpöksyjä ja lautailijoita väheksymättä.

Pitkin valoisaa kevättä on myös muita mieleltään repsahtaneita kuljeskellut tulitikut taskuissa. Erityisesti tämä on vaivannut etelän kaupunkeja. Tänään uutisoitiin Vantaalla 9 linja-auton tuhoutuneen tulipalossa. Heti alkuun epäiltiin tuhotyötä. Pian ilmoittautuikin sankariteon tekijäksi eläinaktivistien ryhmä. Tällä toiminnalla he mielestään tukevat eläinten hyvinvointia.

En oikein tiedä, miten linja-autoja polttamalla eläimet saisivat oikeutta? Näiden elämästä vieraantuneitten reppanoitten logiikka on pelkästään haitan aiheuttaminen toisille ihmisille. Usein nämä saavat toimillaan vahinkoa myös eläimille, iskiessään turkistarhoille. Tarhassa eläneet eläimet eivät selviä hengissä luonnossa. Siitä nämä eläinten auttajat eivät välitä. Tarkoitus pyhittää keinot ja eläimet ovat käypää uhritavaraa.

Nämä kolme ryhmää sopisivat hyvin yhteen. Kaikkia yhdistää haitan aiheuttaminen muille viattomille ihmisille ja eläimille. Nyt myös autoille.

Poliisijohto on aina kehuskellut sillä, että heillä on homma hyvin hallussa. Minun mielestäni se ei ole sitä alkuunkaan. Odinin velloksia ylin poliisijohto ja poliittinen johto on pitänyt harmittomina yhteiskunnan tukipylväinä. Huolimatta väkivalta taustoista ja puheista. Itsestäni tuntuu usein siltä, että poliisi jopa jotenkin on suopea tälle toiminnalle. Odinistit, Anarkistit ja nämä eläinsuojelijat ovat saaneet aivan rauhassa mellastella pitkin maata. Nykyaikainen tekniikka antaa sellaiset mahdollisuudet valvontaan, että tuntuu mahdottomalta, etteivät he joutuisi kiinni.

Poliisijohto ja heitä tukevat politiikot sen sijaan itkevät, kuinka rajalliset resurssit virkavallalla on. Mielestäni heitä on riittävästi. Resurssit pitäisi suunnata oikein. Autoilijoiden kyttäämisestä on suuntauduttava oikean rikollisuuden torjuntaan.

Tämän jutun kolme pointtia kokoomuksen puoluekokouksen innoittamana. Rintamakarkurit, onanistit, anarkistit.

Avainsanat: rintamakarkuruus, mustathupparit, pohjolanliikenne, anarkistit