Satunnaiset kuvat

Silloin joskus ennen

Uusimmat

Blogin arkisto

216 Karu päätös

Tiistai 14.11.2017 klo 12:54 - yrjöpoeka

Isänpäivä kului niinsanotusti alushousupäivänä kotosalla. Tätä sanontaa on käytetty silloin, kun ei tarvitse, eikä ole halua lähteä sisältä ulos. Isänpäivä oli nyt sellainen. Tiesin odottaa omien lasten skype-yhteyksiä ja erityisesti lastenlasten iloista puhetta. Ikääntyminen on antanut mahdollisuuden nauttia lastenlasten kasvamisesta ja omasta merkityksestä heidän elämässään. Tyttäreni lapset ottivat yhteyden Porvoosta.

Maanantai aamuna sain järkytyksekseni kuulla pienen lapsen puukotuksesta Porvoossa. Sen tuntui karmealta juuri isänpäivän jälkeen. Tapaus meni ihon alle. On täysin käsittämätöntä ja oman käsityskykyni ulkopuolella tilanne, jossa oma isä vahingoittaa lastaan. Tämän tilanteen jälkeen nousee eittämättä mieleen yksi asia. Näiden ulkomaalaisten avioliittojen eroprosesseissa olisi aina suhtauduttava vakavasti mahdollisiin väkivaltauhkailuihin. Tässä tapauksessa oli jo näyttöä miehen väkivallasta perhettään kohtaan. Tämä karu lopputili pysäytti muitakin kuin minut. Toivottavasti myös virkakoneiston.

Hallitus on kiireellä ja suoranaisella uhkailuilla ponnistellut maakunta- ja soteuudistuksen loppuun saattamiseksi. Eilinen päivä löi kyllä keskustaa kunnolla korville Lapin alueella. Kemi – Tornio – Keminmaa eivät tyytyneet kepun ja sen ministereiden painostukseen. Nämä kunnat ovat nyt yhteistyössä päättäneet yksityistää terveyspalvelut palveluiden säilyttämiseksi. Puolueen varapuheenjohtaja joutui itse paikanpäällä toteamaan puolueensa täydellisen mahalaskun. Keskustan suunnitelmat palveluiden keskittämisellä Rovaniemelle ajautuivat karille.

Toisaalta tuo päätös toi täydellisesti nähtäville yhden asian. Hallituksen politiikot ja erityisesti keskustan ministerit ovat sokeutuneet vallastaan. Annettuaan sormen yksityistämiselle he ovat nyt sen seurauksena menettämässä koko käden näin vertauskuvallisesti. Kunnat ovat kuulleet politiikkojen sanomana kuinka palveluja tullaan keskittämään. Yksityistämällä palvelut, he turvaavat oman alueen ihmisten tarpeet. Keskusta on ilmeisesti kuvitellut yksityisten firmojen olevan heidän ohjailtavissaan ja tottelevan kepun ministereiden päätöksiä. Firmat tuottavat palveluja saadakseen voittoa ja kunnat turvaavat palveluja. Siinä lyövät yhteistyön kättä kunnat ja firmat.

Nyt voi jatkossa hyvin nopeasti muutkin lähteä samalle tielle. Usean pienen maakunnan ihmiset ovat jo varpaillaan poliitikkojen uhkailuista palveluiden keskittämiseksi. Tästä nauttii kokoomuspuolue. Se on määrätietoisesti ajanut yksityistämistä ja nyt se voi saada lissää kannattajia. Ihmiset näkevät, ettei yksityistäminen ole mörkö, vaan julkinen puoli. Julkinen puoli kertoo keskittävänsä ja yksityinen puoli turvaavansa palvelut alueilla. Se mitä se maksaa, ei olekaan tärkein asia paikallispoliitikoille.

Tässä vielä nähdään sekin ihme, että koko maakuntamalli ajaa karille. Se olisi todella karu päätös keskustan ajamalle mallille. Kokoomus voittaa nyt, vaikka se enää tekisi mitään. Sen tahto muuttu nyt lihaksi. Siniset nukkuvat autuasta unta ja heidän sosiaali- ja terveysministerinsä ei sano asiasta mitään. Hienosti sanottuna hän on ulkoistanut itsensä asiasta. Ilmeisesti hän edelleenkin keskittyy ulkomaalaisten asioihin. Ministeriauto riittää hänelle.

Karu päätös keskustan palvelujen keskittämiselle. Karu päätös maakuntamallille. Kokoomus kiittää.

Avainsanat: isäpuukottilastaan, porvoonpuukotuspysäytti, kemitornioyksityistääpalvelunsa, maakunatmallissadraamanainekset, pirkkomattila