Satunnaiset kuvat

yrjöpoeka ja taimen

Uusimmat

Blogin arkisto

126 Mitäpä jos meilläkin

Sunnuntai 21.4.2019 klo 18:48 - yrjöpoeka

Ukraina saa tänään todennäköisesti presidentiksi näyttelijän, joka on näytellyt presidenttiä televisio sarjassa. Television ansiosta hän on tunnettu ja hänellä on paljon suurempi kansansuosio kuin nyt istuvalla Porosenkolla. Istuva presidentti on istuksinut piilossa omien suojattiensa kanssa ja pyrkinyt olemaan erossa rahvaasta. Kaiken lisäksi hän on vanhan venäläisen koulukunnan kasvatti. Neuvostoliiton romahdettua syntyi huomattava määrä erittäin rikkaita ihmisiä. Kansallisvarallisuus jaettii hyvien kommunistien kesken. Ups, eilen he olivat kommunisteja tänään Eurooppalaisia liikemiehiä.

Porosenko on miljardööri ja hänen lähipiirinsä on ainoa, joka on hyötynyt varallisuuden jaosta. Kuvaavaa oli eilen katsoa television uutislähetyksestä vanhempaa naisihmistä. Hän kertoi suorasukaisesti, että hän ei luota politiikkoihin. He pyrkivät vain rikastumaan, ei palvelemaan kansaa. Hän kuitenkin aikoi äänestää ja melko takuuvarmasti tulevaa näyttelijä presidenttiä. Porosenko ja näyttelijä Volodymyr Zelenskyi kohtasivat lopulta yhdessä vaaliväittelyssä Kiovan olympia stadionilla. Näyttelijä sanoi uutisten mukaan seuraavan lauseen, joka on kuin näytelmästä revitty vuorosana. ”Minä en ole teidän vastustajanne, minä olen teidän tuomionne.”

Presidentti Porosenko ei ole hyvä näyttelijä, siksipä hyvin pikaisesti viimeyön aikana on tutkittu, voisiko näyttelijän ehdokkuuden perua. Oikeusistuin ei ilmiannolle lämmennyt, vaan laittoi ilmiantajan maksamaan oikeuskulut. Tämä episodi taatusti pakottaa kaikki ihmiset vaaliuurnille antamaan kansantuomion. Ukrainalla on edessään mielenkiintoiset ajat. Näyttelijä josta tuli presidentti, ei omaa mitään poliittista menneisyyttä. Hän on vain näyttelijä. Ukrainassa on samoin kuin Venäjällä rikkaita oligarkkeja ja jää nähtäväksi ketkä tulevat tukemaan uutta presidenttiä. Vai pystyykö näyttelijä olemaan rahavallan ulkopuolella.

Maailmassa on nyt noussut esiin uudenlainen ilmiö. Jostakin nousevat esille hahmot, jotka suuriäänisesti tuomitsevat vanhat poliittiset vallanjakajat. He ilmoittavat olevansa kansan palvelijoita ja tuovansa muutoksen. Trump on siitä hyvä esimerkki. Erilaiset oikeistolaiset ääriliikkeet ovat saaneet kansalaiset äänestämään heitä. Suomessa on esimerkkinä perussuomalaiset. Vanha perussuomalainen puolue oli kiltti puudeli verrattuna nykyiseen. Ammattimaiseti hoidettu puolueen laillinen valtaus toi Suomeen puolueen joka puhuu ns. kansan suulla. Oikeasti niillä köyhillä äänestäjillä ovat edessä ankeat ajat. Kuten Halla-aho on todennut, työttömyys- ja sosiaalietuudet ovat luksusta.

Laittakaapa nyt muistiinne, että seuraavissa presidentin vaaleissa meillä on ehdokas, joka puhuu kansan suulla. Suosion kalastelu aloitetaan jo nyt ja se jatkuu kiihtyvällä tahdilla sosiaalisessa mediassa. Kaiken lisäksi puolueella on media strategina Matias Turkkila. Työmies Matti Putkonen räjäyttelee lepakoita ja riistää vääriä kysymyksiä esittäviltä toimittajilta mikrofonit. Kaikella tällä julkisuudella on yksi päämäärä. Seuraavissa vaaleissa hamutaan suurimman puolueen asemaa ja täyskätenä puolue hakee presidentin virkaa.

Älkää sanoko ettei tämä voisi olla mahdollista. Suomalaiset äänestäjät ovat osoittaneet yllättävän hyvää kaikupohjaa äärinationalistisille aatteille. Tämä ei ole vieras ilmiö. Meillä oli edellisellä vuosisadalla aseistettuja joukkoja. Lapuan liike marssi jopa pääkaupunkiin ottamaan vallan itselleen. Aseistetut joukot muiluttivat erimieltä olevia itärajalle. Mitkä ryhmittymät ovat tänään vaatimassa Suomeen kodinturvajoukkoja? Aseistettuja.

Vaalivoiton jälkeen persuilla on nyt rahaa valmistella seuraavia liikkeitä. Presidentin virka avautuu 2024. Sitä ennen valitaan uudet kansanedustajat. Jos puolue on silloin suurin, se antaa hyvän pohjan käydä oikein miljoona vaalit. Eri tutkijat ovat esittäneet omia arvioitaan tulevista ehdokkaista. Niiden joukossa ei ole yhtään persua. Yksikään tutkija ei siis usko sellaiseen mahdollisuuteen.

Nyt olisi tutkijoiden ja politiikan ammattilaisten aika kaivaa vaikut korvista ja ottaa silmälaput pois silmiltä. Kansa on se joka valitsee presidentin.

Kansa voi valita vaikka näyttelijän, kunhan se on vaihtoehto vanhalle.

Avainsanat: ukrainanpresidentinvaalit, petroporosenko, volodymyrzelenskyi, presidentinvaalit2024, vaihtoehtovanhalle