Satunnaiset kuvat

Orpo  ja Varo

Uusimmat

Blogin arkisto

226 Paistaa se päivä risukasaankin

Torstai 25.10.2018 klo 16:35 - yrjöpoeka

Sosiaalinen media on tuottanut paljon hyvää kuten sen, että tieto liikkuu valoakin nopeammin ympäri maailmaa. Huonoa on puolestaan se, että huonokin tieto muuttuu samalla nopeudella joillekin todeksi. Lisäksi verkoissa vaanivat ns. trollit, joiden tehtävä on tuottaa väärää tietoa. He voivat kehua yhtä osapuolta ja tehdä kaikkensa, että lukijat uskovat heidän sanomansa. Sosiaalisessa verkossa ovat tänään eniten äänessä erilaiset tuomiopäivän profeetat. Ensimmäisenä he perustavat useita ryhmiä esimerkiksi facebookkiin. Näihin he jakavat jatkuvalla syötöllä erilaisia uhkakuvia. Yleensä nämä uhkakuvat liittyvät kaivoksiin ja ydinvoimaan. Ei sellaista risausta Suomessa ja maailmalla, etteiväkö he aloita trolli kampanjaa. Talvivaara/Terrafame Kainuussa on ollut yksi heidän lempilapsistaan.

Tänään on ollut musta tuomiopäivän profeetoille. Terrafame ilmoittaa tuotannon sujumisesta ja lisäksi kokonaan uudesta investointi hankkeesta. Tänään oli niin hyvien uutisten päivä, ettei sellaisia usein Kainuuseen satu. Kainuu oli aiemmin puusta leivän saava maakunta. Tänään olemme saamassa leivän maaperästä. Terrafame aloittaa akkutehtaan suunnittelun kaivosalueelle ja se työllistää tuotanto vaiheessa satoja henkilötyövuosia. Talvivaara oli yhdessä vaiheessa ongelmissa, mutta nyt se tuottaa hyvää Kainuun aluetaloudelle. Juuri tällaisia investointeja tarvitaan, joiden jalostettu tuote menee pääosin vientiin.

Tuomiopäivästä paasaavat ovat saaneet opetuslapsia jopa Kainuulaisista ihmisistä. He pelkäävät vain yhtä asiaa, sitä että kaivos kannattaa ja he eivät halua uskoa sellaiseen mahdollisuuteen. He perustavat uskonsa siihen, että tuomiopäivän profeetat vastustavat sitä. Kuuntelin juuri radion iltapäivä lähetystä ja kansalaisten haastatteluja kadullla. Enemmistö jokatapauksessa tukee hanketta ja kaikkea mikä työllistää Kainuussa. Ne tahot jotka ovat trollanneet kaivosta vastaan, eivät suostu uskomaan mihinkään hyvään. Sen kuuli haastatteluista. Heille koittavat nyt huonot ajat. Saavat surkutella itseään. Puolangalla ollaan reilusti pessimistejä ja tehdään siitä naurettavaa viihdettä. Olisiko tuomiopäivän pasuunien tulevaisuus parempi Puolangalla? Siellä he saisivat keskittyä pelkästään surkutteluun ja toisten itkettämiseen huonoilla tarinoillaan.

Olen saanut paljon kuraa niskaani tukiessani Talvivaara/Terrafamea. Usein kirjoitukseni ovat saaneet trollit punaiselle ja laittamaan nimettömät kirjoituksensa Suomi24 palstoille. Siellä he saavat omilta hengenheimolaisltaan tukea. Nyt heidän on siellä jatkettava toistensa tukemista. Muualla Kainuussa maakunnan ja kuntien johto hykertelee tyytyväisyydestä. Terrafame nousee, hopeakaivosta ollaan avaamassa. Nyt on akkutehdas työpöydällä. Junavaunuja ja raitiovaunuja rakennetaan useissa vuoroissa. It-ala potee jo työvoimapulaa. 2000-luvun alku on ollut sumea ja usko maakunnan toimijoilla kovilla. Nyt kaikki tehty työ kantaa hedelmää ja uskolle on tänään katetta. Nyt paistaa päivä Talvivaaraan ja Kainuuseen.

Ei muuten ole mikään ihme, että Puolangalla ollaan pessimistejä. Sipilä on asunut Puolangalla. Orpo on Puolankalaisten vävypoika.

On siinä yhdelle kunnalle kestämistä.

Avainsanat: trollikampanjat, kaivostenvastustajat, talvivaara, terrafame, akkutehdastalvivaaraan, puolanganpessimistit, sipilänasuinkunta, puolanganomavävy

199 Naisten sananvapaus

Perjantai 21.9.2018 klo 17:18 - yrjöpoeka

Soini sai synninpäästön ja nyt lasketaan poliittisia ruumiita. Kokoomuksen sisällä kerrotaan kaiken olevan hyvin, mutta ei ole. Hallituksen tukemisen puolesta eivät kaikki äänestäneet ja vaikka Orpo mitä sanookin, nimet ovat hyvässä muistissa. Politiikan kommentaattorit medioissa kuvailevat tapahtunutta opposition voimannäytöksi. Tälle myös luvataan lisää jatkoa pitkin syksyä, kun hallituksen tärkeimmät esitykset saapuvat kansanedustajien puitaviksi.

Itse näen tämänpäiväisen näytöksen menevän täydellisesti hukkaan. Oppositio laittoi median avulla kovia panoksia ja siitä hyödyn korjaa Soini. Viikonloppu menee vielä siinä, kun media vatvoo Soinin tekemisiä ja erityisesti puhumisia. Pääministerin haastattelutunnilla on jo nyt kerrottu käsiteltävän tapaus Soinia. Millään rahalla Soini ei saisi tällaista julkisuutta, mutta opposition avulla nyt ihan ilmaiseksi ja veronmaksaja maksaa. Soini sai tällä keissillä erittäin paljon uusia äänestäjiä aivan uusista ihmisryhmistä.

Toki hänellä on myös vastustajansa, mutta ne ovat samat äänekkäät huutajat vuodesta toiseen. Media on jakanut kuvia, jossa kristillisten Päivi Räsänen ensimmäisenä onnittelee Soinia. Se kuva jää monelle uskovaiselle mieleen ja sillä juuri on merkitystä. Opposition kovin ase on luottamuslauseäänestys ja nyt se oikeasti ampui itseään nilkkaan. Tämä ase olis pitänyt säästää todelliseen voimankoitokseen kun sote-asiat tulevat pöydälle. Hallitus kyllä kiittää hiljaa mielessään oppositiota. Osa pienpuolueista ei edes lähtenyt mukaan, koska he ymmärsivät sen hukkaan heitetyksi.

Olen kyllä hieman ihmetellyt suomalaista keskustelua sananvapaudesta. Soini on sanonut oman mielipiteensä abortista ja vastustajien mielestä se on naisten sortamista. Naisilla pitää olla oma sana sanottavana oman ruumiinsa käytöstä. Mies saa laittaa paksuksi, mutta mies ei saa sanoa mitään raskauden keskeytyksestä. Näiden omasta mielestään intellektuellien naisten saama julkisuus mediassa, sai heidät menettämään lopunkin itsehillintänsä. Sanavapaudesta ja naisen omasta tahdosta sukeutui lopulta Soinin kokoinen soppa. Mitä nämä naiset saivat aikaan? Miehet sanoivat hallituspuolueissa, että nyt akat turvat tukkoon. Näin se meni. Sanavapaus.

Orpo näyttä kiltiltä Puolangan omalta vävypojalta. Nyt Puolangallakin jo uskotaan, että kyllä siitä mies tulee. Pitänee seurata laittavatko Puolangan pessimistit sen heidän omaksi ansioksi? Keskustassa ei ollut ongelmia. Siellä elämä on Jumalan antama lahja, eikä naisten ääntä kuulunut. Kainuun tyttö Marisanna Jarva äänesti tolkusti Korhosen Timon kanssa Soinille luottamusta. Muutkin keskustan naiset luottivat Soiniin kuin vuoreen. Maaseudun Tulevaisuus on luottanut jo kauan, siksi hän on saanut kirjoitella tähän kepulaisten aviisiin kolumnejaan.

Kirjoitin eilen salaliitoista. Olen joskus leikitellyt ajatuksella, että Soini ryhtyy lopulta keskustan ehdokkaaksi. SMPn ja persujen kautta takaisin kotiin omien pariin. Paluuta alkiolaisille juurille. Tämä olisi kova isku monelle. Keskustan maakuntien miehet ovat jo hyvinkin kiitelleet Soinia tämän toimista. Aborttipuheiden osalta he ovat hyvin samaa mieltä ja kun vielä ulkomimisterin posti on hyvin hoidettu kiitosta sataa.

Vielä edellisellä kaudella Soini oli useimmille keskustan satraapeille itsestään saatanasta. Näin se mieli muuttuu. Soini ei.

Avainsanat: soininsynninpäästö, abortti, naistensananvapaus, päiviräsänen, puolanganpessimistit

094 Syökää silakkaa

Torstai 19.4.2018 klo 19:35 - yrjöpoeka

Takavuosina oli pääministerinä Harri Holkeri. Hän oli mies joka joi kahvia ja kehoitti syömään silakkaa. Hän oli sen ajan armollinen kokoomusherra ja upseeri, että tiesi mikä ruokalaji sopii köyhemmälle väelle. Kaikesta huolimatta arvostan hänen työtään itsenäisen Suomen puolesta.

Tämän päivän kokoomuslainen puheenjohtaja ja valtiovarainministeri Orpo on toista maata. Hän on hallituksen mukana hyväksynyt sellaiset säännöt, jolla silakka viedään kaikkien pöydästä. Herrat ovat nyt huomanneet, että silakka on oikeasti hyvin terveellinen syötävä. Se ei lihota ja kaiken huipuksi siitä saa purtavaa pienellä rahalla. Suomalaiset kalastajat joutuvat nyt heti kesän kynnyksellä nostamaan laivansa kuiville, koska merelle ei ole asiaa.

Miksi kalastajat tämän joutuvat tekemään? EUn asettamat pyyntikiintiöt ovat sen tekemässä. Seuraavan kerran kalastajilla on mahdollisuus laskea verkkojaan vesille ehkä jouluksi. Sitä en tiedä, mitä korvaavaa kokoomuksen puheenjohtaja löytää nyt köyhien jyrsittäväksi. Varmaa on, että Puolangan pessimisteillä voisi olla kotikunnan vävylle hyviä neuvoja. Totuus on nyt se, että kalastajilla voi olla ennen syksyä muutakin kuin nälkä. Ei kenelläkään muulla yrittäjällä voi olla mahdollista pysäyttää tuotantoaan parhaaseen sesonki aikaan.

Toinen totuus on, että Itämerellä kalastetaan kokokesä silakkaa. Kalastajat muista maista, kuten esimerkiksi Puolasta, vähät välittävät kiintiöistä. Suomi haluaa olla kiltti ja uskotella, että meidän hyvä esimerkkimme kannustaa muista samaan. Suomalaisten sinisilmille nauretaan, koska nyt on tilaa muille kalastajille enemmän. Kaiken lisäksi suomalaistenkin kalastajien mukaan silakan tilanne on todella hyvä juuri nyt Itämerellä. Kaikkein vaikeimpaan pyyntiaikaan jäitten seassa ovat kalastajat kulkeneet ja silakkaa on ollut hyvin. Ruokasilakan pyynti on nyt niinsanotusti jäissä. Ruokasilakka on isompaa ja sitä pyydetään kauempaa merellä. Pienempää rehusilakkaa troolataan lähempänä rannikkoa.

Yrittäjän asema on meillä hyvin epävarmaa ja suhdanne herkkää. Yhtenä vuotena kannustetaan tekemään ja toisena sitten lopetetaan koko touhu. Toisaalta kannustetaan, toisella kädellä lyödään pitkin korvia. Tämä on hallituksen mielestä nyt sitä aktivointia. Laitetaan yrittäjät telakalle ja työttömyyskassojen asiakkaiksi. Siitä he joutuvat aktiivisten työllistämistoimenpiteiden kohteiksi. Kaikille kerrotaan kuinka mukavaa on toimia yrittäjinä ja nyt olisi hyviä työtehtäviä vaikkapa kalastuksen parissa. Varmasti kalastajaa kiinnostava aihe.

Kalastajien saapuminen mereltä tuottaa harmia kalanjalostajille. Jalostuksen parissa työskentelevät ovat nyt myös kumman edessä. Mitä purkitetaan ja mistä kala tulee. Siinä on jokaisella pohtimista. Kaiken lisäksi tämä ruokasilakan pyyntikielto on järjetön. Se on sitä sen takia, että merellä häärii vielä isompi laivasto pyytämässä pienempää silakkaa rehukalaksi. Kyse on samasta silakasta. Rehuksi pyytäminen on se, jota pitäisi ensimmäiseksi rajoittaa. Nyt se jatkuu ja sillä on vaikutuksensa jatkossa ruokasilakan pyyntiin.

Kokoomuksella on tänään muutakin mietittävää kuin silakat. Silakan tilalle on purjehtinut Harkimo. Kokoomuksella on nyt Orpo olo.

Avainsanat: minäjuonnytkahvia, harriholkeri, ruokasilakanpyyntikiintiötäynnä, puolanganpessimistit, orpoolo