Satunnaiset kuvat

Titti

Uusimmat

Blogin arkisto

112 Kepu ja korruptio

Perjantai 11.5.2018 klo 20:46 - yrjöpoeka

Useina vuosina olemme saaneet seurata erityisesti Kittilän kunnan päätöksentekoa. Erityisesti poliittisten päättäjien ongelmaa. Tänään useilla muilla paikkakunnilla on vastaavanlaisia ongelmia. Päätöksentekijöiden jääräpäinen iskeytyminen tämänpäivän suoraa vaikuttamista vasten ja samoin läpinäkyvän päätöksenteon olemassaoloa vasten. 30 – 40-vuotta toimineet päätöksentekijät kunnallisessa organisaatiossa ja poliittisten puolueiden johto kunnallisjärjestöissä, ovat jämähtäneet menneisyyteen.

Kaiken lisäksi useilla päättäjillä on jopa suoria kytköksiä kuntiensa suurimpiin yrityksiin. Kaikki sanovat, ettei Suomessa ole korruptiota. Kansainväliset tutkijat eivät ole tiedostaneet suomalaisen kunnallispolitiikan syvää ydintä. Kaiken lisäksi suurimmassa osassa maata ja kuntia on yksipuoluejärjestelmä. Se järjestelmä ei hevin murru tämän sisäisen korruption takia. Samat suvut vuosikymmenestä toiseen johtavat politiikassa ja kuntien yrityselämässä. Kaikissa valinnoissa suositaan ensin omaa sukua ja omaa puoluetta.

Tämä korruption ja sisäsiittoisuuden kokokuva on tämän kevään aikana näyttäytynyt myös kotikunnassani. Kunnanjohtajaa haettaessa ilmoitettiin tarkat kriteerit, joilla on tärkein merkitys valintaa tehdessä. Tämä jäi täysin kuolleeksi kirjaimeksi surullisessa kunnanvaltuuston näytelmässä. Valtapuolueen satraapit puhuivat aivan muista kriteereistä. Sellaisista, joita ei hakuilmoituksessa oltu mainittu. Tärkein oli tämän kotikunnan poika ja sen suurimman kepulaisen suvun vesa.

Julkisesti keskustan satraappi sanoi valtuustossa nyt valittavan kunnanjohtajan saaneen täsmäkoulutuksen tehtävään. Sellaista koulutusta ei ole suomenmaassa edes olemassa. Valitulla uudella kunnajohtajalla on kokemusta muutaman kuukauden verran kunnalliselämästä. Vastassa ollut toinen ehdokas oli juristi ja hyvin paljon kokemusta kunnallisesta ja maakunnalllisesta osaamisesta. Erityisesti tällä oli kokemusta elinkeinojen kehittämisestä. Juuri siitä, millaista piti valitulla uudella johtajalla olla. Nyt on oman kepun ja kotikunnan poika saanut elämänmittaisen viran sisäisen korruption takia.

Naapurikunnassamme Puolangalla toimii aivan samankaltainen järjestelmä, yhden puolueen toimesta ja se on keskusta. Kuten kaikissa muissakin ongelmakunnissa tänään. Puolangalla saatiin aikaiseksi tilanne, jossa kunnanjohtaja sanottiin irti ja vieläpä salaisella sopimuksella. Kunnon kepulaisena hän ei ollut moksiskaan, vaan haki välittömästi toisen kunnanjohtajan virkaa. Tässä ei ollut jutun ydin. Ydin on minun näkemykseni mukaan siinä, että yksi puolue on muuttanut kuntajärjestelmän ja nyt Puolangalle valitaan pormestari.

Nykyisestä kunnahallituksen puheenjohtajasta tulee nyt pormestari ja palkka sama kuin edeltäjällä. Koulutusta pormestari ei tarvitsekaan, koska hänet ovat valinneet kunnon kepulaiset. Pahat kielet ovat livertäneet Puolankajärven rannoilta, että sukupolven vaihdos on pormestarilla menossa ja nyt on hyvä palkka turvattu tuleviksi vuosiksi. Hupaisinta oli tämä nopeus jolla tuleva pormestari saneli uudet hallintosäännöt. Taisi mennä useita mutkia suoriksi. Ei kyllä ole ihme, koska ei ole tarvittavaa koulutusta. Vastaavasti valtuustossa on riittävästi lampaita antamaan viran ja palkan.

Kaikissa näissä kunnissa on myös erimielisiä. Valitettavasti lampaat kulkevat sinne mihin isäntä näyttää suunnan.

MOT ja Suomen Kuvalehti. Kainuussa on tänään aineksia kunnon tarinaan.

Avainsanat: suomalainenkorruptio, yksipuoluejärjestelmä, kittiläesimerkkinä, täsmäkoulutettukunnajohtajavalittusuomussalmelle, puolankasaapormestarin, mot, suomenkuvalehti

054 Puolangan pessimistit ryhtyvät vatuloimaan

Torstai 1.3.2018 klo 19:50 - yrjöpoeka

Viimeyönä tapahtui kummia. Alkoholilain muutokset astuivat voimaan ja nyt pelkäävät taas poliisit. Entinen alkoholilaki on ollut poliisin suuri työllistäjä. Jokaisen viinamotin takia on pitänyt konstaapelien ja komisarioiden mietiskellä mitä sen kanssa tekisi. Sitten on annettu lupa tai sitten ei. Työtä se on vaatinut ja paperia. Kaikenlisäksi poliisilaitos on perinyt itselleen kymmenykset. Muualla maailmassa näitä rahoja nimitettäisiin suojelurahoiksi. Mutta ei meillä. Meillä kerätään Sipilälle ja Orpo rukalle täpäkkää jaettavaksi omille joukoille.

Nyt kun on selvää, että valtava määrä joutavaa byrokratiaa poistuu niin mitäpä sanoo itse poliisi. Sehän kertoo uuden lain nyt lisäävän poliisin työtaakkaa ja nyt pitää saada sitä varten runsaasti lisävirkoja. Tätä laskuoppia en oikein ymmärrä ja ei varmasti moni muukaan. Karsitaan joutavaa työtä ja nyt vaaditaan heti lisää joutavaa työtä. Heti vuoden vaihteen jälkeen nimenomaan poliisi oli se taho, joka ilmoitti Suomen miesten olevan tuhon omia, kun pikkuisen äreämpi olut pääsi kauppoihin. Nyt sama meteli jatkuu lain kokonaisuudessaan tultua voimaan.

Vuodenvaihteen jälkeen ei tapahtunut mitään kummallista. Ne väkevämmät oluet ja lonkerot saa nyt jokainen kauppareissullaan. Ei tarvitse enää etsiä sitä varten viinakauppaa. Nyt riittävät oluiet ja lonkerot. Ennen piti ottaa Alkosta mukaan myös äreämpää ainetta. Minä voin kertoa poliiseille, että nyt käy päinvastoin, opimme kohtuulliset juomatavat. Kaiken kumman lisäksi tulemme saamaan säästöä jatkossa, kun poliiseilla on enemmän aikaa tehdä päätyötänsä kansalaisten turvallisuuden eteen. Kuten poliisisarjoissa näemme, poliisi on sisäistänyt tärkeimmäksi tehtäväksi juoppojen kanssa seurustelun ja kotiin kuskaamisen.

Elina Lepomäki avasi hallituksen silmien eteen kadotuksen eilisellä ulostulollaan. Jokaisen puolueen piireissä alkavat kuhinat, kun mietitään mahdollisia ennenaikaisia vaaleja syksylle. Syksylle oli suunniteltu kepulandiassa maakuntavaaleja, mutta nyt voi tulla astetta äreämmät. Hallituksen rima on niin ohut eduskunnassa, että on melko helppo luvata jo sotesopan kaatuvan. Uhkailu ja peloittelu toimiin nyt opposition haluamaan suuntaan. Hallituksen junttaus omien joukossa toimii sekin vastoin puolueiden tahtoa. Lepomäki teki sen, mistä taustoilla on kuhistu. Keisarin uudet vaatteet näyttävät paljastuvan keskustan ja kokoomuksen satraappien ompelimossa valmistetuksi puhallukseksi.

Keskustalle suurimpaan osaan Suomea yksinvalta ja kokoomukselle annetaan rahojen keräämisoikeus valtion kassasta. Joissakin Välimeren maissa oikeisto ja vasemmisto on jakanut paikallisen mafian suosiollisella avustuksella omat läänitykset. Siellä on sovittu vallan jaosta ja rahojen jaosta. Sitä me täällä pohjoisessa nimitämme korruptioksi. Meillä tätä hallituksen työtä nimitetään maakuntauudistukseksi ja sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamiseksi. Sinällään kyse on aivan samasta asiasta. Vallan ja rahojen jaosta. Puolueet ovat se eteläisen mafian vastaava taho.

Oli se hyvä, että ehtivät saada alkoholilain valmiiksi ja voimaan. Nyt Orpo voi ottaa Sipilän kanssa kuppia kun he saapuvat Puolangalle. Puolankalaiset pitävät Orpoa omana poikana ja ovat omineet myös Sipilää.

Pessimisti ei pety Puolangalla. Heillä on pian Orpo ja Sipilä vatuloimassa. Se on pessimismipäivien loppu.

Avainsanat: uudistettualkoholilakiastuivoimaan, poliisipelkäätyömääränlisääntyvän, elinalepomäki, hallituksenohutrintama, vallanjarahojenjako, puolanganpessimismipäivät, puolankamannersuomenkeskipiste

016 Rahaa on

Tiistai 6.3.2012 klo 12:38 - yrjöpoeka


Tämä R-kioskin mainoksen sanonta tulee mieleen, lukiessani uutisia Puolangan uuden terveyskeskuksen rakentamishankkeesta. Kilpailutuksen jälkeen hankkeen suunnittelijat on nyt valittu ja rahaa menee siihen puolimiljoonaa euroa. Puolangan kunnahallitus nimesi 5.1.2012 Sote-työryhmän. Mielenkiintoista on se, ettei kunnanhallitus antanut ryhmälle minkäänlaista toimenkuvaa. Vielä mielenkiintoisammaksi tulee 5.3.2012 olevan kunnanhallituksen pöytäkirjan anti. Siitä ilmenee kuinka itsenäinen sote-toimikunta on ollut. Se on kilpailuttanut suunnittelijat ja sama toimikunta on tehnyt esitykset kunnahallitukselle. Jossakin muualla ei tällaista toimikuntaa olisi pystytetty ilman selkeää toimenkuvaa. Rahaa on!

Valtiontalouden sukeltaessa elää ilmeisen kovana usko, että valtio ja muu yhteiskunta tukevat tällaista rakennushanketta. Hallintokokeilun aikana Kainuun kunnat tekivät tulevaisuuteen tähtääviä rakenteellisia päätöksiä ja siihen liittyy päätös Ylä-Kainuun sairaalan rakentamisesta. Tähän yksikköön on rakennettu nyt akuuttivuodeosasto paikat koko Ylä-Kainuun väestölle. Nykyiset Puolangan päättäjät ovat unohtaneet, tai eivät ole aikoinaan ymmärtäneet mitä ovat päättäneet. Veikkaan jälkimmäistä vaihtoehtoa.

Sillä päätöksellä yritettiin vastata väestönmuutoksen aiheuttamaan muutokseen. Lääkäripula oli myös yksi vaikuttava osasyy. Puolanka ilmeisesti uskoo siihen, että akuuttivuodeosasto toimii ilman lääkäriä. Voi olla aika vaikea perustella Valviralle, miksi tarvitaan lisää uusia akuuttipaikkoja väestökatoa poteviin kuntiin. Elämme mielenkiintoisia aikoja.

Suomussalmen kunta kysyi maakuntahallitukselta muutamia kysymyksiä. Muna kysyi kanalta, tai toisinpäin. Suomussalmen kunnahallituksen pöydän ääressä istuu samoja kuin maakuntahallituksen pöydän ääressä. Vielä mielenkiintoisammalta tilanne näyttää ja tuntuu, kun katsoo mitä kunta kysyy. Kunta kysyy taloudesta ja siihen vastaa maakunnan talousjohtaja Asta Tolonen joka on nyt valittu Suomussalmen uudeksi kunnajohtajaksi. Yli kymmenen miljoonan alijäämän paljastuminen ei pelottanut Suomussalmen kunnanvaltuustoa, valinta oli yksimielinen.

Hallintokokeilun päättyessä alkoi keskustassa uusien suojatyöpaikkojen etsintä ja jako. Tämä oli ensimmäinen ja mielenkiintoinen.

Avainsanat: rahaaon, uusiterveyskeskus, puolanka, sotetyöryhmä, akuuttivuodeosasto, valvira, suomussalmenkunta, tahdostatekoihin

063 Hallintokokeilu tienhaarassa

Perjantai 9.12.2011 klo 21:06 - yrjöpoeka

Kainuun hallintokokeilu on tulossa päätökseen, koska Puolanka on jäämässä siitä nyt pois. Puolangan kunnanhallitus kokoontui 7.12 ja siinä ei tehty mitään esitystä 19.12 kokoontuvalle valtuustolle. Nyt alkaa olla selvää, että Kainuun maakunta jatkaa rahojen hukkaamista uusien palvelumallien rakentamiseen. Rahaa ja työtä on laitettu paljon nykyiseen ja sillä on ollut ainakin muutamien kuntien taloutta tervehdyttävä vaikutus. Se tie on myös nyt lopussa. Vuoden 2013 alusta lukien Puolanka joutuu todelliseen kurimukseen ja siinä asiassa ei tarvitse olla kummoinen ennustaja. Palvelujen hinnat karkaavat Puolangan päättäjien käsistä ja sitten aloitetaan syyllisten etsiminen.

Kuhmo nosti hallintokokeilun alussa työntekijöiden palkkoja ja sen maksumiehiksi joutuivat osaltaan kaikki Kainuun muut kunnat. Nyt Puolanka on ottanut siitä esimerkkiä, kun kunnanhallitus päätti rakentaa aivan uuden terveyskeskuksen ja kustannukset on arvioitu 9 miljoonaksi euroksi. Todennäköisesti se ei tule riittämään, mutta onhan uusi sentään uusi. Nykyinen hallitus on suunnitellut kuntaverkkoa kokonaan uusiksi ja siihen kuuluu pakkokeinona valtionosuuksien leikkaukset. Puolangan joutuessa velkasaneeraukseen ja valtio joutuu tekemään päätöksen mihin kunta liitetään.

Silloin Suomussalmi on saamassa lisää velkaa uudesta Puolangan terveyskeskuksesta, jota se ei tule tarvitsemaan. Suomussalmi on investoinut useana vuonna Ylä-Kainuun sairaalaan, joka riittää koko Ylä-Kainuun nykyiselle väestölle. Uhkakuva on todellinen ja sen tuoma rasitus iskee sitten todella huonoon saumaan. Ei näytä hyvältä ei. Toisaalta olen pohtinut, ovatko Puolangan virkamiehet salaviisaita ja tietävät kuinka tulee käymään. Uskossa, että uutta sairaalaa ei voi lopettaa.

Toivottavasti valtion rahoitusviranomaiset osaavat katsoa kokonaisuutta ja miettiä mikä on tärkeintä alueen asukkaiden palvelujen kannalta. Tyhjät seinät eivät paranna ketään Puolankalaista.

Kainari otti aiheeseen kantaa pääkirjoituksessaan 11.12.2011. Lehti olisi voinut itsekin jalkautua Puolangalle aikaisemmin syksyllä ja etsiä sieltä vastauksia. Kainari on tyytynyt pohtimaan Kaikkosen ja Okkosen kera Puolangan aiheuttamaa ongelmaa Kajaanin Kauppakadulla ja toimituksessa. Lehden linja kuvannee sitä asennetta mistä Puolankalaiset Kajaania syyttävät. Puolankalaiset syyttävät myös kainaria tästä asenteellisuudesta. Siinä he myös ovat aivan oikeassa, lehti tukee jutuillaan vain näitä kaikkosia, okkosia ja suutareita. Kainari ilmoittaa olevansa maakuntalehti, sitä se ei ole ollut Kainuun hallintokokeilun aikana.

Tänään oli vuorossa Kajaanin perinteiset joulumarkkinat ja siellä sai Perussuomalaisten teltta olla ainoana politiikan tekijänä esillä. Väkeä kävi paikalla todella hyvin ja aivan kuten keväälläkin kaikkia kiinnosti vain yksi asia. Se yksi asia oli ja on rahojen haaskaaminen pitkin Eurooppaa. Paikalla kävi useiden puolueiden kannattajia ja puolueen tiukkana pysynyt linja sai tukea. Toinen kiinnostava aihe oli Talvivaara, siitä on tulossa paikallisessa politiikassa todella kuuma peruna. Kainuun hallintokokeilua sivuttiin myös, siitä ajatukset olivat yhtä hajanaisia kuin maakuntavaltuustollakin. Kukaan ei oikein tiedä mitä tehdä.

Sokerina pohjalla oli tietysti tulevat presidentinvaalit, mistä syystä olimme torilla. Soinia odotetaan paikalle ja hänen ajatuksilleen on Kainuussa paljon kuulijoita. Kerroimme Soinin tulevan Kajaaniin 17.12 ja olevan Kauppapaikka 18 kahviossa tentattavana klo 10 – 12. Paikalla käyneet uskoivat todellisen jytkyn tapahtuvan tulevissa vaaleissa. Siitä on hyvä lähteä.

Avainsanat: kainuunhallintokokeilu, puolankaselvitystilassa, ulkopuolisetmaksumiehinä, valtionosuudetvähenevät, yläkainuunsairaala, kajaaninjoulumarkkinat, suomensoinipresidentiksi, tilapäivitys

057 Maakuntapolitiikkaa osa 3

Perjantai 18.11.2011 klo 15:37 - yrjöpoeka

Lainaus: ”Puolangan kunta ei hyväksy hallintokokeilun jatkoa. Käydyissä keskusteluissa ei ole pystytty rakentamaan mallia, joka turvaisi peruspalvelut kohtuullisin kustannuksin puolankalaisille.”

Edellä oleva teksti on peräisin Puolangan kunnanvaltuuston pöytäkirjasta 21.6.2011 pykälä 16. Esittelytekstin viimeinen kappale päättyy lauseeseen: ”Maakunnan liittoa ja erityissairaanhoitopiiriä lukuunnottamatta palvelut voidaan järjestää myös isäntäkuntamallilla.” Kirjoitusvirheineen.

Puolangan valtuuston selkärangan katkaisuun on varmasti monta syytä. Yksi on selkeästi isojen kuntien sanelupolitiikka julkisuudessa ja tietynlainen öykkäröinti. Maakuntalehti on ansiokkaasti toiminut sanelupolitiikan äänitorvena.

Puolangan kunnanhallitus ja -valtuusto ei kunnanjohtajan esittelystä halunnut lisätä kunnan maksuosuutta tulevalle vuodelle 2012. Summaksi ilmoitetaan esittelytekstissä 750 000 euroa. Mikäli tämä summa katkaisi mahdollisuuden jatkaa kuntien yhteistä kokeilua sosiaali- ja terveydenhuollon osalta, jäin miettimään vaihtoehtoa?

Päätösesityksessä mainitaan sana, kohtuullisin kustannuksin. Minua ainakin poliitikkona kiinnostaisi kuulla päätöstä tehdessäni, mitä nämä kohtuulliset kustannukset oikeasti ovat?

Olisi mielenkiintoista nähdä Puolangan virkamiesten laskelmat siitä, miten kustannukset kohtuullistuvat kokeilun jälkeen, toiminnan siirtyessä kokonaan kunnan maksettavaksi? Kuinka kunta saa rekrytoitua työntekijät maakunnanpalkkalistoilta ja millä hinnalla? Kuinka paljon maksavat mahdollisten isäntäkuntien palvelukset? Onko siinä vaiheessa pakko nostaa veroprosenttia?

Useita todella kipeitä kysymyksiä jää ilmaan ja päätöksenteko on perustunut epämääräiseen lauseeseen, kohtuulliset kustannukset. Sosiaali- ja terveyslautakunta kokoontui lokakuussa kuuntelemaan Puolankalaisten työntekijöiden tuntoja hallintokokeilun jatkosta. Keskusteluissa kävi selväksi, että työntekijät ja kunnanhallinto puhuivat aivan eri kieltä. Hallinto ei kuule työntekijöiden ääntä, vaikka he kertovat palveluiden jopa parantuneen kokeilun aikana. Työntekijät ovat myös kokeneet suuremman yhteisön tuoman tuen äärimmäisen tärkeäksi työlleen. Tähän saakka työntekijät ovat olleet Puolangan kunnan asukkaita, ovatko he sitä jatkossa?

Paluuta entiseen aikaan ennen kokeilua ei enää ole. Kokonaan uuden palveluverkoston rakentaminen vanhoille raunioille voi osoittautua kohtuullisia kustannuksia suuremmiksi.

 

 

Avainsanat: kainuunhallintokokeilu, kohtuullisinkustannuksin, isäntäkuntamalli, selkärangankatkaisu, työntekijäpulauhkaapuolankaa

052 Maakuntapolitiikkaa osa 3

Tiistai 1.11.2011 klo 10:09 - yrjöpoeka

Puolanka tuli tutuksi lautakunnan kokoontuessa siellä viime viikolla. Lautakunnalle ja ainakin itselle, jäi hieman ristiriitainen kuva Puolangan ongelmista. Mukana olleet luottamusmiehet olivat aivan eri mieltä palveluista, kuin paikalla olleet Puolankalaiset työntekijöiden edustajat. Paikalla olleet luottamusmiehet pitivät palveluja surkeina ja työntekijät olivat kokeneet saaneensa paljon suuremmasta työyhteisöstä ja että usea palvelu on paljon paremmalla tolalla nyt. Asiat joihin työntekijät kaipasivat parannuksia, olivat sellaisia, että ne saadaan korjattua ilman suuria kustannuksia. Tilaisuudesta jäi kokonaisuudessaan oikein positiivinen kuva ja uskon hallintokokeilun jatkuvan siten, että Puolanka on mukana jatkossakin.

Lautakunta joutui jättämään pöydälle ensivuoden talousarvion ja kokoontuu uudelleen asiaa pohtimaan 2.11. Talousarvion raami on tiukka ja siihen sisältyvä oppisopimuskoulutus on yllättävä.

Aihetta on käsitelty nyt myös julkisuudessa ja eilisen päivän aikana sain kipinöitä tutustuessani tarkemmin Kainuun Radion tekemään juttuun. Uutinen on raflaavasti kirjoitettu, Kainuussa kiistellään oppisopimuskoulutuksen maksajasta. Lautakunta ei suinkaan kiistellyt aiheesta. Lautakunta halusi tietää, kuka ja millä mandaatilla on tuonut oppisopimuskoulutuksen sosiaali- ja terveyslautakunnalle? Lisäksi halusimme seikkaperäisen selvityksen maksajasta, koska sosiaali- ja terveyslautakunta ei ole asiassa itse ollut aloitteellinen.

Olen pitänyt maakunnan talousjohtaja Asta Tolosta järkevänä ja tolkun naisena. Nyt uutisoinnin mukaan pitänee korjata mielipidettä. Argumenttien loppuessa talousjohtaja heittäytyy populistiksi ja maalailee uhkakuvia, mikäli lautakunta ei tee niin kuin ”joku” jossakin haluaa. Uhkailua Thaimaalaisilla, tämä on aivan uskomatonta tuubaa!

Maakunnan ammatissa työskentelevä henkilöstö on tiukoilla nykyisissä tehtävissään. Nyt pitäisi työn ohella pystyä ohjaamaan ja valvomaan useita kymmeniä ammattitaidottomia opiskelijoita. Talousjohtaja Tolonen uskoi tällä pystyttävän vaikuttamaan sosiaalipuolen uhkaavaan työvoimapulaan. Kyllä tällä pula vain pahenee, kun ei ehditä hoitaa omiakaan töitä. Ainoastaan valmis koulutettu ammattilainen auttaa nykyistä henkilöstöä jaksamaan.

Oppisopimuskoulutettu ja siihen laitettu raha ei välttämättä realisoidu jatkossa mitenkään maakunnan omaan työvoimaan. Koulutettu voi mennä ja hakea mihin jatkossa haluaa. Kaiken lisäksi hän joutuu kilpailemaan muiden ammattikoulutuksen saaneiden kanssa, avoimeksi julistetuista toimista.

Esitetyt huolet ja murheet eivät edelleenkään kerro, kuka on se taho tai henkilö, joka tätä oppisopimuskoulutusta ajaa kuin käärmettä pyssyyn? Lautakunta ei ole esittänyt sellaista tarvetta.

Mielestäni ammattioppilaitokset kouluttavat alan ammattilaisia ympäri Suomea ja me emme tarvitse oppisopimuskoulutusta tässä tilanteessa. Mikäli talousjohtaja haluaa estää uhkaavan työvoimapulan, hän voi osoittaa tuon miljoonan euron potin palkkauskustannuksiin. Mielestäni suurin uhka on ollut nyt ja jatkossakin, rahan puute. Mikäli kunnat osoittavat riittävästi rahaa työvoiman palkkaamiseen, lautakunta hoitaa rekrytoinnin pikaisesti. Työvoimaa on vielä, rahaa ei.

Kunnat ovat esittäneet tiukkoja teesejä kaikista työvoiman lisäyksistä ja pitävät tarkoin silmällä sosiaali- ja terveyslautakunnan tekemisiä. Miten kunnat reagoivat kustannusten kasvuun ja siihen, että hyöty ei jatkossa välttämättä palaudu maksajalle?

Vaikka talousarvio raamia nostettaisiin, en näe oppisopimuskoulutuksesta sellaista hyötyä, että sitä kannattaisin lautakunnassa. Talousjohtajan esitys uutisen mukaan on, ettei raamia voi nostaa ja silloin on vielä helpompi vastustaa sitä.

 

 

Avainsanat: maakunatpolitiikkaa, puolankaonmukanahallintokokeilunjatkossa, talousarviojätettiinpöydälle, talousjohtajapopulistina, käärmettäpyssyyn, työvoimapulauhkaakainuuta,

200 Pimeää ja loskaista

Torstai 26.11.2009 klo 11:15 - yrjöpoeka

Keli oli eilisen aikana otsikon mukaista. Pimeässä lähdin aamusella ajamaan Kajaaniin ja todella pimeää ja märkää oli keli palatessa. Nyt eletään vuoden pahinta aikaa tieliikenteen kannalta, märkä tie imee vähätkin valot itseensä. Eilen tuli, samoin kuin toissailtana, kammottava päänsärky. Silmät väsyvät todella paljon, kun kaksi tuntia yhteen menoon koettaa tihrustaa vetisin silmin, pimeää ja märkää tienpintaa.

Lautakunnan kokous päivä oli työntäyteinen, aluksi seminaari ja sitten päälle kokous. Listalla oli paljon tärkeitä asioita, niistä päästiin liikuttavaan yksimielisyyteen kohtalaisen helposti. Pykälä 333, Ylä-Kainuun toimitilojen saneeraus, aiheutti sitten keskustelua ja se ei ole ihme.

Esittelytekstin lause, ” Terveyden- ja sairaudenhoidon alueella akuuttivuodeosastotoiminta ja siihen läheisesti liittyvä aktiivinen kuntoutus keskitetään Suomussalmelle ja tämä aiheuttaa lisärakentamistarvetta.”, on siinä mielessä ongelmallinen, että sillä käytännössä lakkautetaan Puolangan ja Hyrynsalmen terveysasemien akuutit vuodeosastopaikat. Mielestäni asiasta on syytä käydä keskustelu, jossa on mukana maakunnan poliittinen johto. Ristijärvi – Vuolijoki kaplakan yhteydessä oli kyse siitä, ettei päätöksiä tehdessä kuunneltu alueen asukkaista ja siitä on syytä ottaa opiksi. Sosiaali- ja terveyspalvelut tutuksi kierroksella olisi pitänyt tämä asia tuoda esille Puolangalla ja Hyrynsalmella. Asiaa valmistelevassa työryhmässä on vain Suomussalmen edustajia. Osallistuin yhteen työryhmän kokoukseen varajäsenenä ja tein siellä kysymyksen, liittyen tuon hankkeen tarkoitukseen. Vastauksena oli juuri tuo, Suomussalmen terveyskeskuksen laajennuksen jälkeen Ylä-Kainuun akuutit vuodeosastopaikat sijaitsevat Suomussalmella.

Aamupäivän seminaarin aiheena oli IVA, eli ihmisiin kohdistuvien vaikutusten arviointi päätöksenteossa. Tällä päätöksellä on koko Ylä-Kainuun alueen ihmisiin niin suuri vaikutus, että ennakko arviointi on suoritettava. Arvioinnissa virkamiestyönä on haettava useampia vaihtoehtoja tarkasteltavaksi ja sitten näiden vaikutuksia arvioidaan alueen väestöön, henkilöstöön, palveluihin, talouteen, elinvoimaan, kehittämishankkeisiin ja terveys- ja hyvinvointierojen kaventamiseen. Kuulostaa monimutkaiselta, mutta IVA auttaa luottamusmiestä päätöksenteossa arvioimaan entistä paremmin päätöksen vaikutuksia. Toivottavasti IVA tulee tämän valtuustokauden aikana itsestäänselvyydeksi koko hallintokoneistolle ja sitä osataan myös tarvittaessa vaatia.

Maanantaipäivän valtuusto kokous puhututti lautakunnan jäseniä ja se ei ole ihme. Aloitteita tehtailevat yhdet ja samat ihmiset voisivat kysyä omien ryhmiensä lautakunnissa olevilta jäseniltä mieltään kaihertavista asioista. Erityisen turhauttavaa se on silloin, kun aloitteen tekijä istuu sote-lautakunnan kokouksissa maakuntahallituksen edustajana ja tietää miten ja millä tavoin asioista on päätetty. Siitä huolimatta lautakuntaa ja sen alaista virkamiehistöä pommitetaan ”turhilla” aloitteilla, virkamiesten työaikaa kuluu todella paljon asioitten valmisteluun ja se maksaa. Maksoi erityisen paljon maanantaina, tuhansien eurojen lisälasku valtuutettujen pitkästä ja ”turhasta” istumisesta. ”Turha” aloite on sellainen, joka selviäisi puhelin soitolla tai ottamalla yhteyttä oman ryhmän edustajiin lautakunnissa.

Ihmettelin koko eilisen aamun autostani oikealta puolelta kuuluvaa naputusta. Ämmänsaaressa pysähdyin ja vein vaimoni työpaikalle ja kas kummaa, naputus lakkasi. Ajelin hiljaisuudessa Ristijärvelle ja otin kyytiini erään lautakunnanjäsenen ja naputus alkoi kuulua uudelleen. Pitänee tutkia tuo etuistuimen rakenne, onko siinä vikaa?

Etuistuimen rakenteesta riippumatta, toivon naputuksen vaimon osalta jatkuvan vielä ainakin seuraavat 32 vuotta. Tänään on ollut todella hyvä päivä ja mukavia muistoja jää tästä jäljelle.

Avainsanat: kajaani, sosiaalijaterveyslautakunta, puolanka, hyrynsalmi, vuodeosasto, terveyskeskus, suomussalmi, seminaari, iva, valtuustoaloite, lisälasku, naputus, etuistuin

157 Matkailu jatkui

Lauantai 19.9.2009 klo 20:21 - yrjöpoeka

Torstai-iltana ajelin Puolangan reissun ja siellä oli aktiivista väkeä paikalla. Puolangalla nousi keskusteluissa erityisen vahvasti esille vanhusten tulevaisuuden turvaaminen. Nähtävästi asiaan oli antanut lisä sytykkeitä tämä vanhusten lopetuspilleri keskustelu. Paikalla olleiden selkeä viesti oli, että nykyiset palvelut olisi saatava jatkossakin Puolangalla ja vanhusten öinen rahtaaminen pitkin maakuntaa on saatava loppumaan.

Kauas on aina pitkä matka ja ilta oli pitkällä, ennekuin ehdin kotiin.

Perjantaiaamu valkeni kipakan pakkasen kourissa, kun lähdin enne aamukuutta ajelemaan Kuhmoon. Kuhmossa oli väkeä paikalla todella hyvin jo kahdeksan aikaan. Aamukahvia juodessa ehdin jututtaa vanhempaa mies väkeä ja ehdimme käydä muistoissa jo useammalla savotalla. Paikalla ollut väki halusi mielellään jututtaa vieraita ja aamu meni todella nopeasti. Kuhmo on maakunnan muista terveysasemista poikkeava siinä, että sen lääkäri palvelut ostetaan yksityiseltä firmalta. Tilanne vaikutti olevan väestön mielestä ihan kohtuullinen, milloinkaan se ei voi olla valmis. Henkilökunta oli aktiivisin käymistämme paikoista, saimme paljon palautetta henkilökunnan näkökulmasta. Kuhmo on kaukana maakunnan keskuksesta, mutta väestö kertoi selvinneensä joskus pahemmistakin tilanteista.

Kuhmosta tultuani lähdin vielä aurinkoiseen iltaan ajelemaan moottoripyörällä ja Ilta oli hämärää, kun kotioven sain auki.

Tämä päivä on ollut todella mukava, Ilonan synttäreillä käväisimme Kajaanissa päivän aikaan. Paikalla oli muitakin nelivuotiaita, päiväkerhon kavereita ja serkkuja isän suvusta. Ukkina on mukava seurata lasten touhua ja sitä iloa, kun kaikki ovat yhdessä. Vaikku irtosi korvista, kun kirkkaat lasten äänet nousivat välillä katonrajan ylitsekin. Mitähän ne naapurit mahtoi ajatella, mutta mahtuuhan kerrostaloon kaikenlaista ääntä. Oli todella hyvät menot ja se jäi jatkumaan kun lähdettiin vaimon ja Jyrki poikani kanssa ajelemaan ylävesille.

Vielä ehdimme katsella sieniä lähi metsästä ja nyt on aika lähteä saunaan. Huomenna saan nukkua pitkään, ei ole kiire minnekään. On mukava viettää yhdessä vaimon kanssa sellainen päivä, ettei tarvitse lähteä muualle kuin lenkille koiran kanssa.

Avainsanat: puolanka, kuhmo, kajaani, ilona