Satunnaiset kuvat

Hartaushetki/kuva Teppo Turpeinen

Uusimmat

Blogin arkisto

072 Koronavirus ja umpitollot

Keskiviikko 22.4.2020 klo 14:09 - yrjöpoeka

Korona virus on siitä armelias, että se tarttuu kehen haluaa. Samoin se tappaa ketä tahansa. Niin köyhän kuin rikkaankin. Rikkailla on hieman paremmat mahdollisuudet hoitoon, mutta kaikkea ei hoitokaan estä. Voiko olla jokinvielä  pahempi uhka ihmiskunnalle kuin virus?

Vastaus on selvä. Yksi pahimmista elää ja asustaa Suomen itäpuolella. Tämä vihollinen on Putin. Venäjä on aina ahdingossaan keksinyt vihollisia ja uhkia ulkopuolelta. Öljyn hinnan romahtaminen iskee suoraan Venäjän tärkeimpään kauppatavaraan öljyyn. Koronaviruksen ansiosta teollisuus pysähtyy hiljalleen ja ihmiset istuvat kotonaan. Pumput työntävät raakaöljyä jatkuvasti entisen kulutuksen ja tarpeen mukaisesti. USA koki jo negatiivisen hinnan kirot. Tuottaja maksaa, että joku ostaisi öljyä.

Tilanne on hullunkurinen, mutta samalla kuoleman vaarallinen. Siitä saimme esimakua paripäivää sitten. Venäjä aikoi aloittaa tutkimuksen suomalaisten suorittamasta kansanmurhasta Itä-Karjalassa sodan aikana. Pariisin rauhansopimuksessa kaikki sodan ajan teot kuitattiin ja Suomi maksoi Venäjälle heidän vaatimansa korvaukset. Nyt Venäjä ja Putin on ahdingossa. Öljytulot ovat romahtaneet ja koronavirus kurmottaa väestöä. Venäjän johto hakee nyt syyllisiä. Selkkauksilla Venäjä voi kuitata koronakuolemat ja aloittaa öljyn polttamisen sotakoneissa.

Onneksi Venäjä itse löi läntisen rajan kiinni. Se ei päästä enää ulos kaksoiskansalaisiakaan. Venäjän johdolle he ovat pelkkiä venäläisiä. Voisin esittää vielä toiveen, että Venäjä pyytäisi takaisin kaikki Suomeen tulleet kymmenet tuhannet kansalaisensa. Hyöty olisi molöemmin puolinen. Venäjän ei enää tarvitsisi pelätä kansalaistensa huonoa kohtelua Suomessa. Suomi pääsisi eroon sellaisesta väestä, joka tunnustaa vain Venäjän oikeuden. Suomi on heille vain elintasoan parantamista varten. Venäjä on itse ilmoittanut, että muualla asuvat venäläiset ovat alisteisia äiti venäjälle. Tämä joukko on vaaraksi Suomelle, mikäli Venäjä jatkaa syyllisten etsintää. Aloittaessaan tutkimukset, he myös ilmoittivat Venäjän oikeuslaitoksella olevan tuomiovallan. Ryssä on ryssä, vaikka voissa paistaisi.

Toinen kahjo touhuaa Atlantin takana. Trump on myös vaarallinen ja arvaamaton. Hän kiihottaa kansalaisiaan toisiaan vastaan. Demokraatti kuvernöörien johtamissa osavaltioissa Trumpin kannattajat ovat tulleet kaduille. Siinä ei vielä mitään, mutta he ovat aseistautuneita. He todella uhoavat vaikka ampuvansa erimieltä olevat. Koska Trump toimii kuten Putinkin, hän on nimennyt syyllisen USAn korona ongelmaan. Se on Kiina ja kommunismi. Kaduilla mekkaloivat asemiehet uhkailevat mielenosoittajina oleville sairaanhoidon ammattilaisille heidän olevan kommunisteja ja heidän kotinsa on Kiinassa.

Kaikkialla maailmassa on tänään näitä kahjoja, jotka etsivät ongelmilleen syyllisiä. Heitä on myös Suomessa. Eräs persu kansanedustaja mekkaloi uskovaisuudellaan. Samalla hän kertoo saaneensa ilmeisesti jumalalta tiedon, että 5G-verkko levittää koronavirusta. Euroopassa tähän uskovia on ja siellä poltetaan verkon tukiasemia. Tietysti samaa ilmiö rantautui Suomeenkin.

Esitän toiveen terveysviranomaisille. Sulkekaa kaikki tällaiset kahjot pyöreä kulmaiseen huoneeseen. Ihan loppuelämäkseen. Samalla esitän toiveen koronavirukselle. Tartu aivoihin pehmenneisiin. Sillä on tervehdyttävä vaikutus.

Avainsanat: covid19, itäkarjalankansanmurha, umpitollot, vladimirputin, donaldtrump, mikaniikko

054 Jotain hyvää koronasta

Perjantai 27.3.2020 klo 10:07 - yrjöpoeka

Puhelin ja somekeskustelut ovat nyt arkipäivää. Lisänä samanhenkiset koirien ulkoiluttajat katujen varsilla. Mistäpä sitä muusta puhutaan kuin koronaviruksesta. Eilen sain virikkeen ajatella syvällisemmin Euroopan maiden palautettuja rajatarkastuksia. Sain viestiä, että on siunaus kun Suomen ja Venäjän raja on suljettu. Viestittäjä oli sitä mieltä, ettei sitä olisi koskaan pitänyt purkaa. Olen ollut aina samaa mieltä. Hyvässä muistissa on keskustelut viisumivapaudesta. Tänään ei kukaan enää puhu asiasta.

Suomussalmella on runsaasti venäläisiä naisia. Heitä ilmaantui ikkunoista ja ovista Neuvostoliiton hajottua. Ensimmäiset tulijat olivat kaikki leveämmän leivän perässä, ei työn takia, vaan naimakaupan. Suomussalmi oli pullollaan poikamiehiä, joilla ei ollut halua lähteä kotoaan. Ensimmäiset tulijat aloittivat sitten sutenöörin hommat ja kuljettivat vaimoehdokkaita pitkin kyliä. Lopulta sieltä tultiin hakemaan suomalaista sosiaaliturvaa, siinä vaiheessa eivät enää peräkamaripojat enää kelvanneet. Näiden muuttajien mukana tuli paljon muutakin ja useat keuhkot ja maksat tuupertuivat halpatuonnin ansiosta.

Tähän päivään asti naapurimaan ökyrikkaita on joiudenkin taholta pidetty siunauksena. Tänään korona avaa silmiä naapurimaan leväperäisyydestä. Siksi juuri nyt rajojen kiinnisaaminen on siunaus suomalaisille. Tänään Venäjän hallinto vitkuttelee viruksen kanssa ja siihen on syynä tsaari Putin. Hän kieltää ongelman olemassa olon ja hallitus vielä nöyrästi tottelee. Sitä ei kukaan tiedä, miten Putinin käy, kun virus kunnolla iskee suurkaupukeihin. Huolimatta Putinin toiveikkudesta, en ole ollenkaan siinä uskossa, että Venäjällä olisi kriisivalmiutta tuhansien kuolemaan vuorokausittain.

Rajojen sulkemiseen saakka täällä ramppasi väkeä rajan takaa jokapäivä ja juhlapyhinä tiet täyttyivät suurista neliveto maastureista. Kauppojen kassoilla halpamyymälöissä on venäläistä alkuperää olevia naisia. Herra Tokmannio on tässä ollut eturivissä. Kuten viestittäjä kertoi, nyt on huolehdittava siitä, että rajojen tiukka tarkastus jäisi pysyväksi. Hänen vieno toiveensa oli, että viruksen myllerrys voisi jatkua hamaan tappiin saakka. Sillä erotuksella, että se jylläisi vain idässä. Putinin toimet ovat takaamassa tämän. Mitä myöhemmäksi liikkeelle lähtö jää, sitä rajummat ovat seuraukset. Venäläiset eivät usko edes kuvia Italian sotilasajoneuvojen letkoista. He ovat niin tottuneita sotilasajoneuvojen paraateihin kotikaupunkiensa kaduilla.

Suomalainen ruoantuotanto on nousemassa sille kuuluvaan asemaan. Yksi havahduttava uutinen tuli Puolasta. Siellä jouduttiin sulkemaan sikala sikaruton takia. Ruttoa levittävät erityisesti villisiat. Asiasta on oltu huolissaan myös Kaakkois-Suomessa. Sinne on tulvinut villisikoja itärajan ylitse ja metsästäjien on toivottu ampuvan siat pois kuleksimasta. Puolalainen sikala oli suuri, siellä oli oma porsitus ja kasvatuksessa 25000 sikaa. Kaikki tuhottiin ja kuljetettiin ongelmajätelaitoksaelle.

Tämä on yksi esimerkki muiden eläinten merkityksestä ihmiselle. Koronan kerrotaan lähtenee liikkeelle jostakin torilta, jossa on myyty eläviä ja kuolleita luonnoneläimiä. Samaan aikaan kojuissa on ollut myös kasvatettua lihaa.

Huoltovarmuus ja oma ruoan tuotanto, ovat hyväksi Suomelle. Suomen ja suomalaisten on huolehdittava entistä paremmin siitä. Covid-19 antaa nyt tilaa ajatella maailmaa uudelleen.

Pallo on erityisesti eduskunnalla.

Avainsanat: rajatarkastustenpaluu, venäjäntsaariputin, herratokmanni, sikarutto

017 Putin ja kilpirauhanen

Torstai 23.1.2020 klo 19:43 - yrjöpoeka

Naapurissamme pitää valtaa Putin. Hän ei tarvitse siihen kansan tukea, eikä vaaleja. Putin järjestää kansalle televisio tunnin ja kertoo siinä missä mennään. Muutama päivä sitten Putin piti puheen ja kertoi suunnitelmistaan muuttaa hieman perustuslakia. Pikaisesti polkaistiin pieni komitea pohtimaan visaista perustuslakia. Kahdella lyhyellä istunnolla jutusta tuli valmista ja se on jo duuman silmäiltävänä. On takuu varmaa, että se hyväksytään ilman mitään mutinoita. Kyllä laista tulee hyvä, kun sen itse tekee. Tämän pienen perustusllain muutoksen jälkeen Putinin onkin kätevää nimittää itsensä pääministeriksi, koska juuri sille on tarkoitus antaa lisää tekemisen iloa. Ja kaikki on ihan perustuslain mukaista. Demokraattista on meno Venään maalla.

Suomella olisi tästä lainvalmistelusta paljon opittavaa. Ei tarvita mitään suuria ja pitkästyttäviä jaaritteluja ja kahvin juontia. Joku kirjoittaa vain kaiken laiksi ja sillä siisti. Nyt perustuslakia muutettaessa kuluu aikaa ja tupakkia. Istutaan viikkoja ja kuukausia, eikä valmista tule. Mikäli se saadaan eduskunnan käsittelyyn tarvitaan taas jokin määräenemmistö, jotta se voisi siirtyä seuraavalle eduskunnalle päätettäväksi. Lain voimaan tuloa voi joutua odottamaan jopa kymmenen vuotta ja sekin sillä odotuksella, ettei kukaan ala vetkuttelemaan.

Kuka tietää vaikka tulevaisuudessa saisimme yhtä nopean ja virtaviivaisen lainvalmistelun kuin tänään Venäjällä. Mikäli perussuomalaisten kannatus kasvaa edelleen, siitä voi hyvinkin tulla arkipäivää. Tänään valtakunnan syyttäjä anelee eduskunnalta lupaa asettaa persujen Juha Mäenpää oikeuden eteen. Koska persuilla on riittävästi kansanedustajia, Jussi Halla-aho ilmoitti heti, ettei puolue anna lupaa Mäenpään syyttämiselle. Tavis kansalainen saa samankaltaisesta puheesta istuutua heti oikeuslaitoksen kuultavaksi. Mutta rälssiin päässeet persut vähät piittaavat laista.

Halla-ahon mukaan heihin kohdistuva syyttely on laitonta ja politisoitua. Hän ei kuitenkaan tänään sanonut sen olevan vihervasemmiston masinoimaa. Halla-ahon ilmoitus on täysin linjassa Putinin tapaan tehdä politiikkaa. Lait on tarkoitettu rupusakin kurissa pitämiseen. Jokainen on jo joutunut kuulemaan persujen puheet siitä, että perustuslakia tulisi muuttaa. Heidän ensisijainen tavoitteensa on muuttaa lakia perussuomalaisia suosivaksi. Uudella perustuslailla Suomi julistettaisiin vain perussuomalaisten asuttamaksi paikaksi. Siihen Suomeen ei muilla olisi asiaa.

Persujen kasvu tuo jatkossa muille oikeistopuolueille pohdittavaa. Kokoomus, kristilliset ja RKP lähtevät ihan mielisuosiolla mukaan ja kepu tulee mukaan ilman muuta. Kepu perustelee sen sillä, että kepu on keskellä ja sitä tarvitaan tasapainottamaan hallituksen työskentelyä. Tarkoittaa suomeksi sanottuna, pitämään maanviljelijöiden puolta. Mitään muuta se ei tarvitse, paitsi ne maakunnat. Ne persut ja kokoomus mielisuosiolla lupaa, koska maaseutu Suomi on siinä vaiheessa autio ja tyhjä. Siellä saa kepu pitää tupailtojaan.

Sillä välin Halla-aho pitää työmiehen tuumaustunteja ja kertoo kansalle muuttavansa perustuslakeja. Silmää räpäyttämättä.

Kilpirauhanen on metka elin. Se saa jopa silmät pullottamaan kuin pöllöllä.

Avainsanat: venäjänperustuslainmuutos, putin, juhamäenpää, jussihallaaho, kilpirauhanen

071 Pikku-putleri ja paavin pallit

Torstai 21.2.2019 klo 18:30 - yrjöpoeka

Suomessa ollan niin tohkeissaan Anne Berneristä, etteivät poliittiset toimijat ja media huomanneet mitä itäisen naapurin johtomies sanoi tv-puheessaan. Putin jota nimitän tuttavallisesti pikku-putleriksi, kertoi olevansa valmis paukuttamaan USAn ja NATOn johtokeskukset paskaksi ohjuksilla. Nyt tästä pikku-putlerista on kuoriutunut vanhan ajan laajentumishaluinen ryssä. Venäläiset ovat saaneet liian kauan nauttia rauhallisista ajoista ja johtaja on valmis asettamaan heidät juoksuhautoihin. Loppuu se kaduilla mellakointi ja alenevat kannatusluvut.

Ensimmäisessä maailmansodassa sodittiin vielä oikeasti juoksuhaudoissa. Toisessa maailmansodassa rymisteltiin kaikkialla ja pommitettiin suuri osa sivistynyttä maailmaa kivikauteen. Sieltä selvittiin ja uskoteltiin ihmisten lopultakin oppineen jotakin. Mutta jälleen kerran idästä nousee paskaa tuulettimeen. Toivottavasti Bernerin jutun häivyttyä jokainen huomaa mihin maailma on menossa. Ulkomaalaisista kohkaaminen on pian vanha juttu. Nyt pitää puhua Venäjästä ja sen uhasta. Putleri käytti sellaista kieltä puheensa päätteeksi, ettei sitä vielä yksikään diktaattori ole aiemmin sanonut.

Suomalaisten politiikkojen on pikaisesti tehtävä sellaisia päätöksiä ilmavoimien suhteen, ettei ensimmäisenä jäädä jyrän alle. Aseiksi tulee valita ne parhaat saatavissa olevat. Niitä on hankittava riittävästi. Voin kertoa esimerkin. 100 F-35 hävittäjää. 50 Hornetin growleria silmien sokaisemiseen. Riittävästi Patriot ohjustentorjunta järjestelmiä. Ja paljon sitä tavaraa, mitä nämä taistelu koneet voivat kuletella. Nämä maksavat jotakin, mutta kuten toinen maailmansota opetti, kriisin hetkellä se on toissijaista. Itsenäisyydellä on hintansa ja nyt on aika tutustua kunnolla tähän pikku-putlerin uhkaukseen. Sitten nopeita päätöksiä. Tästä voitte lukea toimittaja Arja Paanasen kommentin puheesta.

Meillä on tällä hetkellä maailmassa kaksi todellista sekopäätä, joilla on kaikki mahdollisuudet aloittaa sota missä tahansa. Pikku-putleri haluaa laajentaa reviriään vain sen takia, ettei kansa mellakoisi kaduilla. Trump puolestaan on sekopää, joka on valmis hyökkäämään omia kansalaisiaan vastaan. Jopa yksittäisiä henkilöitä kohtaan. Viimeisin uhkaus oli kohdistettu näyttelijä Alec Baldvinille. Näyttelijä imitoi Trumppia ohjelmassaan ja sitä diiliä ei Trump sulattanut. Kaiken lisäksi hän sekoilee diktaattorien kanssa ja antaa maansa luisua hallitsemattomasti kohti konfliktia. Nämä kaksi ovat nyt niin arvaamattomia, että ilmastonmuutos on pikkujuttu tämän rinnalla.

Lapsiin kohdistuvat seksuaaliset ahdistelut ja raiskaukset ovat olleet suurta huutoa viimeviikkoina. On katsottu sen nousseen muoti ilmiöksi vasta lähi-idästä tulvineiden pakolaisten saavuttua maahamme ja Eurooppaan. Se on kuitenkin tyäyttä pötyä. Kuka tahansa voi todistaa sen menemällä nuorten suosimille keskustelusivuille ja ryhmiin. Pienellä vihjailulla ja esiintymällä tyttönä, saat taatusti paljon suosiota. Sitä suosiota esittävät aikuiset suomalaiset perverssit. Joukossa toki ripaus ulkomaalaisia.

Lapsia on raiskattu ja käytetty hyväksi meidän silmiemme alla ja me olemme sulkeneet silmämme. Katolinen kirkko on tänään sekavassa tilassa. Selibaatti lupaukset ovat olleet pelkkää puhetta. Nunnia on raiskattu ja kuoripoikia myös. Kotimainen uskonnollinen liike on tunnettu siitä, että siellä on perhepiirissä harjoiteltu raiskaamisia. Uskontoko yhdistää raiskaajia ja sulkee silmiä.

Olisiko aika kysyä, mikä uskonnossa pakottaa raiskaamaan lapsia?

Avainsanat: putininvuotuinentvpuhe, laajentumishaluinenvenäjä, trump, alecbaldvin, selibaattipapitraiskaavat

061 Vaihtoehto Jäämeren ratahankkeelle

Maanantai 11.2.2019 klo 19:30 - yrjöpoeka

Koska nyt näyttää siltä, ettei Norjaa kiinnosta tehdä Suomen kanssa yhteistyötä Jäämeren rata hankkeen tiimoilta, on syytä tehdä jotakin uutta. Mitä vaihtoehtoja meillä on, sitä moni kysyy ja vastaa, ettei yhtään. Minä vastaan että on. Vaihtoehtoja on yksi ainoa. Nyt on sen vaihtoehdon aika.

Jäämeren rata hanketta mietittiin alkuvaiheissa usealta kantilta. Mukaan vedettiin Ruotsi ja myös Venäjää väläyteltiin vaihtoehdoksi. Venäjä kaatui ja se ei siinä vaiheessa edes ollut vaihtoehto. Nyt minä näen Venäjän olevan se vaihtoehto. Moni minut tunteva miettii jo, että olen sekoamassa. Minulla on ollut niin paljon sanomista Venäjän toimista ja moraalista. Siltä osin olen takuuvarmasti ennallani. Nyt on tarkoitus miettiä asiaa aivan toiselta kantilta.

Venäjä on talousvaikeuksissa ja sen ainoa vaihtoehto on yrittää pullistella asevoimien avulla. Siinä se epäonnistuu, kuten sille kävi Neuvostoliiton aikoinakin. Ronald Reagan oli se, joka Tähtien sota hankkeellaan ajoi Neuvostoliiton romahdukseen. Venäjä on aivan saman tilanteen edessä, ellei se muuta suuntaansa. Maailma kamppailee ilmastovaikeuksien kanssa ja se tietää vaikeuksia ennenpitkää ja todellisuudessa hyvinkin nopeasti Venäjän öljyteollisuudelle. Kaiken lisäksi USA on pystynyt lisäämään omaa tuotantoaan valtavasti. Kaikki tämä vaikuttaa öljyntuotantoon ja useiden valtioiden kassa voi pudota miinukselle hyvin äkkiä.

Siksi nyt olisi aika tasavallan presidentin tehdä aloite Venäjälle. Aloite koskettaisi pakkoluovutettua Petsamon aluetta. Saamalla alueen käyttönsä Suomella olisi oma maayhteys Jäämerelle. Venäjälle ja myös Suomelle tämä olisi hyvä diili. Mitkään pakotteet eivät estäisi tätä, koska kyseessä olisi vallatun alueen palauttaminen entisille omistajille. Suomalaiset eivät olisi enää riippuvaisia öljymaa Norjan vedätyksistä. Venäläisille tällä olisi suuri merkitys siinä, että sitä vastassa ei olisi enää Nato-maa. Suomen kanssa Venäjä on oppinut sotimaan ja myös elämään yhteisellä rajalla. Venäjä tietäisi millaisen naapurin saa.

Venäjä saisi tällä palautuksella sympatioita puolelleen niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa. Palautus ei varmasti olisi aivan läpihuutojuttu. Mutta maailmassa on aiemminkin tehty uskomattomia käännöksiä. Ei olisi ollenkaan vähäpätöinen juttu sekään, että ydinasevaltiot eivät olisi enää vastakkain Euroopan pohjoisella osalla. Varmasti on vielä paljon hyviä ja huonoja asioita vastassa. Itse näen maailman olevan siinä asennossa, että nyt tulisi uskaltaa. En usko kenenkään Suomessa olevan tällaista esitystä vastaan.

Mikäli tämä ottaisi tuulta purjeisiin tulisi heti kaupan jälkeen tehdä yksi asia. Radan suunnittelu ja rakentaminen tulisi kilpailuttaa. Maailmassa on yhtiöitä joilla on osaaminen ja halu tehdä kilpailukykyistä ratahanketta. Maailmalla on paljon rahaa miinus merkkisellä korolla. Jäämeri lämpenee ja meidän ei tule nyt yhtään odotella. Ei ainakaan kauhistella ajatusta Petsamon palauttamisesta ja sen esittämisestä. Putin on venäläinen kauppamies ja hän kyllä vainuaa hyvän diilin.

Minä itse uskon siihen, että radasta tulisi kannattava, kun Norja on poissa jarrumiehen roolista. Kuten tasavallan presidentti Sauli Niinistö on sanonut, tämä on presidentin hommaa.

Avainsanat: jäämerenratahanke, petsamonpakkoluovutettualue, moskovanrauha, sauliniinistö, vladimirputin, presidentinhommaa

029 Kyllä vahvoille ilmavoimille

Lauantai 19.1.2019 klo 11:52 - yrjöpoeka

YLE on tutkinut puolueiden kantoja hävittäjä hankintoihin liittyen. Sen selkeä johtopäätös on, ettei demareita, vasemmistoliittoa, vihreitä ja persuja huolestuta sotilaallisen jännityksen kasvu rajoillamme. Olen aiemminkin kirjoittanut, että tilanne muistuttaa 1930-lukua. Myös silloin eduskunnassa oli sellaisia voimia, jotka uskoivat pelkkää hyvää Neuvostoliitosta. Sen tuloksena saimme malli Cajanderin. Sen maksoivat suomalaiset sotilaat verellään. Pelkällä kokardilla ei sotia voiteta, eikä vihollista torjuta.

Talvisodan opetukset tulisi aina muistaa, kun puolustusvoimien aseistusta mietitään. Sotilaiden henki on tärkeämpi kuin hankittavien koneiden hinta. Hyvä puolustustahto ja hyvä aseistus säästävät verta. Sen tietää myös itäinen naapurimme. Suomi siirtyi pysyvästi länteen siinä vaiheessa, kiun hankimme Draken-hävittäjät. Silloiset Neuvostoliiton johtajat huomioivat tämän voimakkaan aseistuksen ja rajoillamme ei pullisteltu. Vielä enemmän naapurissamme luotettiin puolustuskykyymme, kun hankimme Hornet-hävittäjät. Siihen on saatu nyt lisäyksenä erinomainen aseistus. Siitä kiitos vastuullisille päättäjille.

Näiden mielipidetulosten tultua julki on todella mietittävä mitä puoluetta äänestää. Henkilökään ei ole tärkeä siihen verrattuna kuin sen tietäminen, että puolue ajaa isänmaan asiaa. Tällä tarkoitan nyt hävittäjähankintoja. Hankittavien koneiden määräksi on sovittu 64 konetta. Se on ehdottomasti alaraja mikäli halutaan puolustaa koko maata. Olen puolustusministeri Niinistön kanssa samaa mieltä siitä, että koneiden määrän tulisi olla mieluimmin sata. Se olisi sellainen viesti Itämeren alueella, että se vakauttaisi poliittista jännitettä. Kuten USAn presidentti on sanonut, Euroopan on itse maksettava puolustuksestaan enemmän. Suomi voi olla tässä Euroopalle hyvä esimerkki.

Juuri nyt kaikki tarvitsevat selkeitä arvovalintoja. Oman maan puolustaminen tarvittaessa asein on yksi sellainen. Maailmalla on nyt menossa sellainen vaihe, että heikkoutta ei arvosteta. Se on aina johtanut sotiin ja kriiseihin. Toisen maailmansodan aikana tapettiin paljon ihmisiä ja raunioitettiin koko Eurooppa kivikasoiksi. Sen tuloksena valtaan pääsivät sellaiset voimat jotka uskoivat ikuisen onnelan koittaneen. Niiden jäänteitä on edelleenkin vallassa demareissa ja se näkyy tuossa mielipide tuloksessa. Tämä tulos vahvisti omalta osaltani sen, ettei SDP voi olla puolue jota äänestän. Se on valitettavaa, koska puolueella on hyvä ajatuksia sosiaali- ja terveyspolitiikkaan.

Perussuomalaisten kanta ei yllättänyt minua, koska puolue on selkeästi paljastunut Putinin ohjaamaksi sätkynukeksi. He liehittelevät sellaista tahoa, joka tarvitsee liehittelijöitä ajamaan sen haluamia asioita. Surullista nähdä millaisia sätkynukkeja maastamme löytyy. Vihreät ja vasemmisto ovat entisiä kommunistien perillisiä. He toimivat kuten ovat oppineet sen äidinmaidostaan. Idästä sataa pelkkää mannaa. He sairastavat punaviherkaihia. He todella naivisti uskovat idän sotakoneiden olevan vain rauhatekijöitä.

Onhan se tietysti niinkin. Syyriassa ne ovat pommittaneet siviilien kaupunkeja soraläjiksi. Sen tuloksena pitkin Eurooppaa vellovat pakolais aallot. Syyrian sodan tuloksena myös kotikuntani Suomussalmi on saanut oman osansa pakolaisina. Venäjän rauhakoneiden ansiosta he menettivät isänmaansa.

Vaaleissa on ratkaisevinta puolustahto. Siksi ääni vahvoille ilmavoimille.

Avainsanat: suomenhävittäjähankinnat, puolustusministeriniinistö, eienäämallicajanderia, putinminsätkynuket, ääniilmavoimille

261 On vain yksi totuus

Maanantai 3.12.2018 klo 14:49 - yrjöpoeka

Joillakin ihmisillä on oma totuutensa ja he haluaisivat muiden ihmisten uskovan samoin. Se on yleensä fanaattista uskoa ja siitä hyvänä esimerkkinä rokotevastainen kampanja ruotsinkielisellä Pohjanmaalla. Uskonnossa on hyvin paljon esimerkkejä fanaattisuudessa. Tästä ovat esimerkkeinä joidenkin hurmosliikeiden joukkoitsemurhat Amerikan mantereella viime vuosisadalla.

Valtoiden johtajat ovat usein hurahtaneet sellaiseen uskoon, että sen seurauksena on aloitettu sota. Viimeksi toisessa maailmansodassa etsittiin uskoa kommunismista ja fasismista. Hitler ja Satalin olivat tässä kammottavia esimerkkejä. Hitler sai kannattajansa uskomaan juutalaisten salaliittoon. Lopuksi koko kansa uskoi tai pakotettiin uskomaan. Stalin oli uskossaan aivan samanlainen. Oma kansa sai sen ensin kokea. Molemmat tapattivat ensialkuun omaa väestöään ja sen jälkeen alkoi pullistelu ulospäin.

30.11.1939 alkoi talvisota. Kommunismin uskossaan oleva Stalin ei suvainnut sitä, että Suomi ainoana naapurina ei antanut heidän rauhanarmeijansa tulla vapaasti maahan. Niinpä hän aloitti sodan. Aivan ensimmäiseksi Stalin nimitti Otto Ville Kuusisen pakolaishallituksen johtajaksi. Hallitus joutui pakosta olemaan Neuvostoliitossa ja tarkoitus oli tulla rauhanarmeijan perässä Helsinkiin. Stalin ilmoitti heti alkuunsa, että hän neuvottelee rauhasta vain Kuusisen hallituksen kanssa. Sitä ennen Stalin aikoi murskata vastustajat Suomesta.

Tästä on suora aasinsilta nykypäivään. Stalin uhkaili silloin kaikkia naapureitaan ja kaikki muut alistuivat miehitykseen. Miehitysten seurauksena miehitettyjen valtioiden kansalaisia kuskattiin Siperiaan leireille ja sinne heitä katosi suurin joukoin pysyvästi. Vain piskuinen Suomi änkyröi. Länsivaltojen käyttäytyminen oli silloin aivan samakaltaista kuin nytkin. Paljon puhetta ja hyviä aikomuksia. Siksi Stalin sai käydä sotaa aivan rauhassa. Mitenkä se liittyy tähän päivään?

Putin on ilmoittanut nyt länsimaille, että sota Ukrainassa jatkuu siihen asti, että nykyinen hallitus vaihtuu hänen mieleisekseen. Täsmälleen samoin toimi Stalin. Eipä ole ollenkaan ihme, että Venäjällä ovat voimistuneet äänet Stalinin kunnian palauttamisesta. Putin haluaisi olla olla yhtä hyvä diktaattori. Länsimaat ovat yhtä hampaattomia kuin olivat silloin. Mikäli haluttaisiin vaikuttaa Putinin käyttäytymiseen länsimaiden tuli puheiden sijasta siirtää sotakalustoa Ukrainan kansan avuksi. Haittaa ei tekisi myöskään aseellisten joukkojen suuri siirtely Ukrainaan.

Aikoinaan Neuvostoliitto ja nyt Venäjä kunnioittavat vain voimaa ja suoria tekoja. Varmasti kuuluisi tovin aikaa Putinin pulina, mutta raaka arkirealismi pakottaisi hänet hyvin pian ruotuun. Putin tietää hyvin sen, että sodan eskaloituminen länsimaiden kanssa olisi hänen tuhonsa. Olipa hän kuinka tahansa ydinasevaltion johtaja, ei häntä päästettäisi Venäjällä napin painajaksi. Venäläiset sotavoimat hyvin tietävät länsiteknologian voiman, eivätkä halua yhteenottoa.

Juuri talvisodan alkamisen vuosipäivänä piti kuulla Putinin suusta samoja sanoja, jolla oikeutettiin talvisota. Eri johtajat ja eri nimi samalla itäisellä valtiolla.

Sisältä aivan samaa paskaa.

Avainsanat: fanaattisuus, josefstalin, vladimirputin, talvisota, ukrainansota, terijoenhallitus

157 Helsinki 2018

Tiistai 17.7.2018 klo 11:26 - yrjöpoeka

Eilisen Helsinki 2018 tapahtuman jälkipuinti on alkanut todenteolla ja erityisesti USAssa. Jos itse katselin ällistyneenä Trumpin esiintymistä en ollut ainoa. USA ei ole enää entisensä, sen voi jo nyt kuka tahansa todeta. Valtiolliset päättäjät puhuvat avoimesti maanpetturuudesta ja toiset nimittävät idiootiksi ja pitävät Trumppia Putinin sätkynukkena. Jatkoa on takuuvarmasti tulossa ja sen aloittavat varmasti opposition voimat. Yhtä varmaa on, että USAn senaatissa käydään republikaanien toimesta keskustelua ja irtisanoudutaan Trumpin puheista.

Kylmän sodan aikana USA kävi omaa kommunismin vastaista sotaansa kotimaassa. Sen vaikutukset kantavat varmasti tähän päivään. Silloiset McGarthyn käynnistämät oikeudenkäynnit saivat kansalaiset kommunismin ja Neuvostoliiton pelon valtaan. Sen aikaiset ihmiset elävät edelleen ja tietävät, että huolimatta valtion nimenmuutoksesta, mikään ei ole muuttunut. Venäjä on USAn vihollinen, oli eilen ja on sitä tänään. Ydinsotaa varten kasattu arsenaali on molemmilla puolilla osoitettu vastapuolen kohteisiin. Näitä silloisia pelkoja ja tuntemuksia ei pidä aliarvioida tänäkään päivänä.

Kuunnellessani USAn suurimpien mediatalon uutisointia, voin jo nähdä muutoksen tuulten tulevan. Trumpin kustua omiin muroihinsa, CNN tähtireportteri piti hetkeä häpeällisempänä kuin koskaan. Trump on pitänyt mediaa vihollisenaan ja sitä hän nyt saa nähdä. Amerikkalaisuuteen kuuluu pysyvästi todella suuri kansallisylpeys ja eilinen voi nyt olla Trumpille lähtölaukaus. Kukaan ei menettäisi mitään. Pitääkin alkaa seuraamaan varapresidentin Mike Pencen elämää. Vastuu voi siirtyä hänelle hyvinkin äkkiä.

Kirjoituksiani facebookista lukevat kuntalaiset ovat kyselleet onko kunta ottanut mitenkään kantaa kirjoitukseeni matkailuvaunualueesta. On ollut pakko myöntää hiljaista olevan sillä rintamalla. Olen myös kyselijöille kertonut, että en edes olettanut yhdenkään uskaltautuvat julkisuuteen, en edes kahdenvälisiin puheisiin. Kaikkein vähiten odotin poliittisten päättäjien uskaltautuvan kanssani keskusteluihin. Kavereitteni joukossa on virkamiehiä ja -naisia kunnantalolta. Myös luottamushenkilöitä. Tiedän jo kokemuksesta kuinka vaikeata suurimmalla osalla (99%) on käydä julkista debattia.

Uskomattoman hyvän kesäsään vallitessa Jätkänpuiston parkkialueet ja reunustat ovat aamuisin matkailuvaunuja ja -autoja täynnä. Valtatien 5 (E63) kulkee vain 50 metrin päässä. 60 km ajonopeudet aiheuttavat hiljaista melua ja se ei haittaa yhtäkään alueelle pysähtynyttä. Paikallislehti voisi tehdä aiheesta jutun. Siinä olisi hyvä haastatella niitä ihmisiä, jotka yöpyvät alueella. Tämä lienee turha toive, koska lehden linja on sama kuin virallinen kunnan linja. Vielä vähemmän kukaan haluaa kuunnella minun toiveitani, koska minulla ei ole virallista asemaa kunnan suuntaan.

Matkailuvaunualue elävöittäisi kertaheitolla koko Jätkänpuiston aluetta. Samalla se toisi töitä jollekin yrittäjälle. Kunta hankki Fortumilta alueen juuri tätä tarkoitusta varten. Nyt keskustan johdolla kohotellaan käsiä ja ihmetellään. Kunta kehittyy niin että kohina käy.

Virallinen Suomi kehuu itseään Helsinki2018 tapahtumasta. Suomussalmen kunta katsoo onnellisena ja tyytyväisenä Jätkänpuistoa. Pitäisikö ajatella jotakin? Pitäisikö tehdä jotakin? Ei sentään. Laittakaamme pää pensaaseen.

Avainsanat: helsinki2018, putininsätkynukke, usakansallinenhäpeä, suomussalmenkunta, jätkänpuisto

089 Väyrysen ja Putinin kunnia uhattuna

Lauantai 14.4.2018 klo 20:47 - yrjöpoeka

Talven kestopuheenaihe on ollut Paavo Väyrynen, tuttavallisesti kutsun häntä väykäksi. Väykkä pyrkii tarmokkaasti keskustan puheenjohtajakilpaan ja nyt hän ainakin käynyt Seinäjoella piirikokouksessa kertomassa, että hän on nyt itse eronnut Kansalaispuolueesta. Väykän perustama Kansalaispuolue erotti hänet talvella ja sitä ei väykkä hyväksynyt. Hän haki toimeenpanokieltoa oikeudesta ja myös sai sen.

Jokainen tätä souvia sivusta seurannut on päässyt näkemään, kuinka väykkä kiemurtelee kuin mato koukussa. Pyrkii toisen puolueen puheenjohtajaksi ja häntä ei saa erottaa omasta puolueestaan. Keskustan säännöt estävät toisenpuolueen jäsenen pyrkimisen, mutta ei se väykän menoa hidasta. Kansalaispuolueen puhenjohtaja Sami Kilpeläinen toteaa Maaseudun Tulevaisuus lehdessä, ettei väykän tarvitse ilmoittaa erostaan, koska hänet jo erotettiin talvella. Sami Kilpeläinen on itse eronnut keskustapuolueesta, koska hänestä ei ole sopivaa olla toisessa puolueessa mukana.

Kukaan ei kohta tiedä, missä puolueessa kukin toimii. Väykkä ei varmasti ole sanonut viimeistä sanaansa. Kesäkuun puoluekokouksen jälkeen hän on jo ilmoittanut eroavansa keskustapuolueesta, jos häntä ei valita puheenjohtajaksi. Mikä lienee sitten seuraava puolue, tai perustaako väykkä taas uuden? Sinisten tilanne on niin heikko, että sinne hän olisi mitä sopivin vaihtoehto. Kaikenlisäksi siinä porukassa ei ole nyt kelvollista presidenttiehdokasta. Väykkä on sen verran tomera ja vielä vetreä seuraavissa presidentinvaaleissa. Siniset tarvitsevat nyt pelastajaa ja julkisuudessa viihtyvä väykkä olisi siihen todella sopiva. Heillä on lisäksi sama poliittinen tahto, maahanmuuton on loputtava. Eurostakin voitaisiin erota, ellei löydy hyvää hillotolppaa järjestelmästä.

USA, Englanti ja Ranska laittoivat reilut sata ohjusta Syyriaan. Kaikki oli ennalta sovittua ja Syyrian ja Venäjän sotilaat olivat kaukana pommituspaikoista. Pommeilla purettiin tyhjillään olevia rakennuksia ja nyt samalle tontille voidaan rakentaa uutta. Venäjän uhoilusta huolimatta he eivät tehneet mitään. Siinä olisi voinut käydä niin, että länsi olisi saanut selville kuinka surkeita ovat Venäjän torjuntaohjukset. Mieluimmin jatketaan uhoamista ja pullistellaan Itämerellä.

Venäjän uhoilu voi siirtyä nyt syrjemmälle ja kohdistua sellaisiin osapuoliin jotka ovat sivullisia. Suomi olisi tähän sopiva. Täällä on vielä hengissä Venäjän nuolijoita, Erkki Tuomioja etunenässä. Heitä on kaikissa puolueissa, mutta eniten taitaa olla perussuomalaisissa. Venäjä tietää, että nämä tahot nousevat välittömästi esiin kun lisätään sotilaallista uhoa rajojen tuntumassa. En usko asiantuntijoiden selityksiin, että paine siirtyisi Ukrainaan. Paljon enemmän uskon paineen siirtyvän Itämerelle. Tämä on kiva paikka kertoa pienille valtioille, kuinka suuri ja mahtava on Venäjä.

Lavrovin ja muiden satraappien mukaan, Putinia on loukattu. Venäjä ei kuulemma tällaista rankaisematta hyväksy. Koska he eivät uskalla tehdä mitään USAlle, heidän on nyt pelastettava Putinin kunnia. Siksi on odotettavissa, että kunnia palautetaan pieniä maita kurmottamalla.

Saakohan Niinistö nyt kutsun Moskovaan kahdenvälisiin neuvotteluihin.

Avainsanat: kansalaispuolue, paavoväyrynen, keskustanpuheenjohtajakilpa, syyrianohjusisku, putininkunnia, kahdenvälisetneuvottelutmoskovassa

069 Paskaa SDPn tuulettimessa

Lauantai 17.3.2018 klo 17:53 - yrjöpoeka

SDPn "nuorison" edustajat Erkki Tuomioja ja Sirpa Paatero ovat avanneet sanaisen arkkunsa. Tiedotteellaan he vaativat puolustusministeriä puuttumaan MPKn (Maanpuolustuskoulutusyhdistys) toimintaan. MPK kouluttaa nuoria Metso-leireillä luonnon tuntemukseen ja siihen kuuluu myös metsästyksellisenä osiona ampumaharjoituksia. Pienoiskivääri on voimakkain ase harjoituksissa ilma-aseiden lisäksi. Maanpuolustuskoulutusta yhdistys ei nuorille tarjoa. Metso leirejä he järjestävät metsästysjärjestöjen toimeksiannosta.

Nyt nämä SDPn "nuoret" ovat kertomassa, että MPK laittomasti kouluttaa nuoria sotilaallisiin tehtäviin. He ihannoivat Neuvostoliiton ja DDRn nuorten isänmaallisia leirejä joissa ammutaan kaikilla mahdollisilla sotilasaseilla. Kaiken lisäksi asepuvussa. Nämä valtiot ovat jo muuttaneet manan majoille. Neuvostoliiton perillinen Venäjä antaa aivan samaa sotilaskoulutusta ja se sopii näille rauhanaktivisteille. Ei ole näillä ns.kansanedustajilla enää muuta tehtävää. Nyt he ovat saaneet päähänsä heittää paskaa tuulettimeen. Idiootteja ovat he. Parempi on etten sano enempää. Paljon olisi vielä nasevia ja sopivia lauseita mielessä.

Kirjoitin 15.3 asiantuntijoista. Nyt sain lukea Uuninpankkopojan kirjoituksen samasta aiheesta ja se on todella hyvä. Voit lukea sen tästä. Vuosikymmenten kokemuksen jälkeen olen oppinut arvostamaan oikeita asiantuntijoita. En näitä maksettuja ja korruptoituneita hyypiöitä. Oikeat asiantuntijat antavat lausuntoja koulutuksen ja kokemuksen pohjalta ja pysyvät niissä. Korruption raiskaamat virkamiehet ja -naiset laulavat sen mukaan kuka maksaa mistäkin. Politiikkoa syytettäisiin takinkäännöstä. Näiden ns.asiantuntijoiden kerrotaan vain ottaneen opikseen ja huomanneen hallituksen esityksen olevankin erinomainen. Maksettuja hyypiöitä ovat nämä.

Kokoomuksella on edessään vielä mielenkiintoisia aikoja. Jos Väyrynen saa keskustan hereille, niin maakuntamalli saa vielä kokoomuksen kentän tulille. Kesäkuuhun on vielä pitkä aika. Jos kerran Pohjois-Korea ja USA pystyvät huhtikuussa sopimaan omat asiansa, niin soten ja maakuntamallin kaatuminen on siihen verrattuna pelkkä tussahdus.

Avainsanat: erkkituomioja, sirpapaatero, maanpuolustuskoulutusyhdistys, putinnuoretjasotilaskoulutus, uuninpankkopoika, kärsätkaukalossa

020 Muuttuva historia ja munasarjat

Torstai 18.1.2018 klo 14:21 - yrjöpoeka

Eilinen blogini sai yhden ja todella äreän vastineen puhelimessani heti aamusta. Lämpöä oli langoilla sen verran paljon, että minun piti katkaista puhelu. Ei sen takia, etten kestä arvostelua. Arvostelun sijasta sain korvaani kaikki mahdolliset alapäännimet ja suomalaiset kirosanat. Sain kuulla olevani NATO kiihkoilija ja sotahullu. Yritä siinä vastailla, että otetaampa nyt rauhallisesti. Se oli bensan heittoa voimasanojen tulvalle. Sen sain selville, että minun kirjoituksiani ei lueta ja niillä ei ole kehenkään vaikutusta. Se voi tietysti pitää paikkansa, ainakin hän oli lukenut ja ottanut sen raskaasti.

Laitan alle otteen tältä päivältä Iltasanomien pääkirjoituksesta: Venäjä perustelee nykyisin monia toimiaan nimenomaan historian tapahtumien antamalla oikeutuksella. Presidentti Vladimir Putinin käskystä myös maan oppilaitoksia varten ollaan laatimassa yhtä ja yhtenäistä historiankirjasarjaa, jotta kaikki venäläislapset saisivat varmasti saman käsityksen historian tapahtumista.
Juuri tämän vuoksi Venäjän valtiollisessa mediassa esiintyvät talvisotavääristelyt ovat paljon vakavampi asia kuin moni suomalainen tulee ehkä ajatelleeksi. Halutessaan Kreml pystyisi nimittäin saamaan hallitsemiinsa tiedotusvälineisiin läpi yhden ja selkeän näkemyksen myös talvisodan alkamisesta." En siis ole yksin epäluuloinen. Lue kirjoitus kokonaan tästä.

Vuosien aikana seuratessani keskustelua NATOsta ja Venäjästä olen tullut tulokseen, että Suomi on täynnä Venäjän trolleja. Välittömästi kun joku mainitsee NATO, alkaa välitön hyökkäys aloittajan päälle. Entisten kommunistien sanoissa on välittömästi natokiima ja sen jälkeen syytetään ryssänvihasta. Sekin tuli aamulla esille. Samoin se tuli eilen illalla esille presidenttiehdokas Paavo Väyrysen tentissä TV1:llä. Väyrynen on yksi trolleista. Hänelle Venäjä on yhtäkuin se vanha mukava Neuvostoliitto. Hänen mielestään Venäjä ei ole agressiivinen ja Itämeren alueen ongelmat ovat NATOn aiheuttamia.

Usea muukin pitää jo Väyrystä aivan höperönä, mutta nyt hän sanoi tämän ulos hänen kannaltaan pahimmassa mahdollisessa tilanteessa. Suorassa lähetyksessä televisiossa. Väyrynen saa nyt sitä mitä tilaa. Ihmiset oikein hyvin tietävät, mitä Venäjä tekee ja sitä ei saa edes Väyrynen puhtaaksi. Sitä enää puuttui, ettei hän jo vaatinut YYA-sopimuksen tekoa Venäjän kanssa. Nuoleskelu idän suuntaan oli sitä vanhan suomettumispolitiikon nuolemista. Minusta se oli puistattavaa nähtävää ja kuultavaa.

Seurasin tietysti kotikuntani ehdokasta Merja Kyllöstä. Odotin häneltä hyvää suoraa puhetta. Puhe oli hyvä, mutta sitä ei oltu harjoiteltu hyvin ja puhetta olisi pitänyt tiivistää reippaasti. Puheesta tuli väkisin hengästyneen kuuloista. Liikaa asiaa, johon ei ehtinyt asennoitua oikein. Kuvitelma, että kyllä se sujuu vanhalta muistilta ei pidä paikkaansa. TV on armoton, se paljastaa ja se riisuu. Puheen sisältö ja sen kaari oli todella hyviä. Mikäli se olisi ensin leikattu lyhyemmäksi ja puhe olisi siksi ollut rauhallisempi, hän olisi tällä puheella ottanut vihreiltä ison äänipotin. Nyt hän menetti edun.

Keskustelussa Kyllönen toi naivisti esille rauhan ajatustaan ja kuinka hän sen tekisi. Reaalimaailma vain on toinen. Sotilaita ja aseita tarvitaan, siinä ei riitä kymmenenkään Kyllöstä. Tunnustuksen kyllä annan Kyllöselle rohkeudesta ja erinomaisen hyvästä tilanne verbaliikasta.

Varmaa on, että Teboilin parlamentissa hän on nyt munasarja Kyllönen. 

Avainsanat: venäjänmuuttuvahistoriankirjoitus, vladimirputin, venäjäntrollit, suomettumispoliitikkopaavoväyrynen, munasarjakyllönen

019 Koira ei karvoistaan eroon pääse

Keskiviikko 17.1.2018 klo 14:47 - yrjöpoeka

Suomessa on tällainen sanonta ja se pitää paikkansa, kun seuraa itäisen naapurimme touhuja. Kaksi esimerkkiä aivan viime päiviltä ovat hyvin paljastavia. Venäjän ulkoministeri Lavrov kierteli toimittajan kysymystä siitä, kuka oli syyllinen talvisotaan ja Mainilan laukauksiin. Syylliseksi tunnustaminen ei sopinut Lavroville, hän jopa esitti yhteisen komission perustamista asiaa pohtimaan. Neuvostoliiton ja sen perillisen Venäjän toimia yhdistää suora kieltely ja valehtelu. Talvisodan alkamisen laukaukset on jo aiemmin tunnustettu venäläisten toimesta, mutta nyt sotilaallisen pullistelun aikana kielletään taas kaikki.

Toinen tuore juttu ovat Valamon luostarista sodan aikana turvaan kuljetetut uskonnolliset arvoesineet. Putinin vaalikampanjan aikana Venäjällä herätellään kansallista hurmosta, jotta nämä aikoinaan Valamossa olleet aarteet saataisiin takaisin  hinnalla millä hyvänsä. Nämä aarteet kuuluivat Suomen ortodoksiselle kirkolle ja kuuluvat edelleenkin. Suomelta vallattu Valamo on nyt kunnostettu Putinin ja Venäjän ortodoksikirkon yhteisellä liitolla. Kirkko on saanut Putinin avulla menetetyn valtansa takaisin ja nyt uskonnon varjollla herättellään ”kansaa” vaatimaan aarteita Venäjän kirkon hallintaan.

Aina kun itäisessä naapurissa on valtaa pitänyt itsevaltias tyranni, se on käyttänyt kirkkoa ja uskontoa valtansa pönkittämiseen. Putin ei ole poikkeus. Presidentinvaali kampanjoinnissaan hän käyttää nyt hyväkseen kirkon tuomaa valtaa ja lisää löylyä nationalismille. Vaatimukset sellaisesta, joka on kuulunut aiemmin Suomelle ovat oire sellaisesta. Kansallisen nationalismin kiihkossa ”kansa” alkaa pian vaatia muutakin hinnalla millä hyvänsä. Venäjällä on uutisten mukaan käytetty tällaisia puiheenvuoroja, missä Suomea vaaditaan palauttamaan Valamon aarteet ”hinnalla millä hyvänsä”.

Kirkon ja diktaattorin yhteistyö ei koskaan ole tuottanut muuta kuin verta, hikeä ja kyyneleitä. Historia on täynnä esimerkkejä näistä liitoista. Jotkut pitävät tämän blogin kirjoittajaa turhan epäluuloisena. En ole edes epäluuloinen. Olen tosissani siitä, että naapuriamme on syytä tänään taas kerran varoa. Kaikki sen ulostuloissa kertovat kansallisen nationalismin kasvusta. Samaan aikaan valtio on aloittanut sotilaallisen pullistelun ja aseidensa testaamisen tosioloissa.

Näin toimivat suurvallat hetki ennen toista maailmansotaa. Espanja oli Euroopassa se alue, missä testattiin sotakoneet ja sen perusteella niitä korjattiin ja muutettiin. Samoin on tänään Venäjä tehnyt Syyriassa. Venäjän kenraalit ovat kehuneet, kuinka hyvä on tosioloissa ollut kokeilla pommien tehoa. Tosiasia on, että vasta sodanolot kehittävät laitteita paremmiksi ja paljon nopeammin kuin missään testiolosuhteissa. Nyt kenraalit pääsevät näkemään vastapuolen videolähetyksissä kuvia, kuinka hyvin pommit ovat silponeet aseettomia naisia ja lapsia, sekä tuhonneet kaupunkeja kivikasoiksi.

Historia toistaa itseään. Koira ei karvoistaan eroon pääse.

Avainsanat: ulkoministerilavrov, totuuskomissionperustaminen, valamonluostarinaarteet, suomenortodoksikirkko, putinjavenäjänkirkko, hinnallamillähyvänsä, venäjännationalismi

008 Putin ja Trump ne yhteen soppii

Sunnuntai 7.1.2018 klo 16:24 - yrjöpoeka

Naapurimme Venäjän sotaisa päämies Putin kävi Syyriassa olevassa lentotukikohdassa kertomassa, että taannoin aloitettu sota on saatu päätökseen voittoisasti. Olihan Venäjän armeijan urhokkaat sotilaat saaneet testata nykyaikaisia pommeja siviileihin raunioituneissa kaupungeissa. Syyrian presidentin isällisellä luvalla Venäjä paukutti paikkoja soraläjiksi. Helppoa oli Putinin ilakoida sankariensa ympäröimänä.

Nyt näyttää siltä, ettei sitä sotaa oltu voitettu. Lentotukikohtaan hyökkäillään ja se kertoo paljon tulevan ajan suunnasta. Hajalleen joutuneet taistelijat aloittavat sissisodan. Apunaan heillä on elossa olevien siviilien tuki ja runsaat määrät aseistusta pitkän sodan ajalta. Venäjä totutusti ei ilmoita tappioitaan, mutta lisääntyvät haudat kotimaan hautausmailla kertonevat muuta. Sotaan oli helppo mennä, mutta kuten aina, siitä on vaikea irtautua. Pieni sissipartio on kustannustehokas. Pienillä lennokeilla se voi tuhota kymmenien miljoonien arvoisia taistelukoneita. Venäjä ei oppinut mitään Afganistanin sotareissustaan.

Trump on sitten hieman toisenlainen röyhkeä ja pöyhkeä. En olisi koskaan uskonut, että mahtavimman valtion päämies juo vain kevytcokista ja twiittailee päivät pitkät. Twiiteissä sinällään ei olisi pahaa, mutta sisältö Trumpilla on sitten sellaista törkyä, että Suomessa tuollainen käytös aiheuttaisi hoitoonohjauksen. Trumpilla on kyllä ihailijansa, Laura Huhtasaari. Häneltä onnistuu sama mikä esikuvaltaan Trumpilta. Kaikkia muita halveksiva käytös ja usko kaiken maailman hippiäisiin ja ufoihin. Terveitä eivät ole he.

Pelottavaa on ollut ajatella Trumpin mahdollisuutta aloittaa ydinisku Pohjois-Koreaan. Onneksi siellä jenkeissä on tärkeillä paikoilla sellaisia ihmisiä, ettei se napin painallus ole hetken vihanpuuskassa mahdollista. Trumpin uhoaminen Kim Jong Unille suuremmasta punaisesta napista työpöydällä, kertovat kyseessä olevan vanhuuden höperön pikkupojan.

Yhteistä näille molemmille on se, että molemmat valtiaat pelkäävät vapaata mediaa kuin ruttoa. Putin on paljon paremmin pitänyt ne aisoissa. Hän saa oikeuden nimittämään erimieliset mediat lännen agenteiksi ja sen jälkeen saapuvat synkkäilmeiset miehet. Loppuu siinä uhittelu. Trumpin luokse saapuvat ilmeisesti lähitulevaisuudessa FBI ja psykiatrien armeija. Psykiatrit ojentavat ison punaisen tikkarin ja Trump on tyytväinen. Hän voi heittää heti twiitin Kim Jong Unille. Putin pyrkii diplomaattisesti valehtelemaan ja sumuttamaan, mutta Trump lähettää kerskailevan ja uhittelevan twiitin. Ovat ne nämä pojat aika vesseleitä.

Sitä tuossa kummastelin, miksei Trump ole matkinut Putinia riisumalla paitansa? Olisi se näky, kaljun päältä suorana sojottava liehuletti hepan selässä. Vatsaa sisään vetäen ja hauista esitellen. Pikkupojan maailmasta kertoo se, että Trump uhittelee pikkuiselle kääpiövaltion muumille isommasta tikkarista. Putin sensijaan haluaisi olla supervallan johtaja. Hänellä on suuri valtio, mutta pienempi tikkari.

Yhteistä näille velloksille on kaikista lapsellisuuksista huolimatta se, että he voivat lähettää sankaripoikia minne tahansa pommittamaan viattomia naisia ja lapsia. Me sitten olemme uskovinamme, kun he kertovat turvaavansa maailman rauhaa ja oman valtionsa tärkeitä etuja. Eivät ole lapset turvassa näiltä namusediltä.

Samaan aikaa Kiina ostaa itselleen suurvallan merkit. Ilman pommeja. Kiina käyttää rahaa. Siksi Kiinan johtajalle Xi Jinping ojennetaan kaikkialla punainen tikkari. ISO.

Avainsanat: trumpjaputinisottelevat, heimimiinlentotukikohta, sissihyökkäyksetlennokeilla, afganistaninopetusvenäjälle, trumpinisopunainennappi, trumpfanilaurahuhtasaari, supervaltakiina

134 Loikka Loisteeseen

Tiistai 20.6.2017 klo 15:43 - yrjöpoeka

Lopultakin myös kotikuntani valtuusto on tehnyt valintansa ja minä pääsen arvioimaan valintojen vaikutuksia. Itselläni oli odotuksia siitä, että suurin ryhmä keskusta uskaltaisi tehdä sukupolven vaihdon. Tätä toivoin erityisesti kaikkien puheenjohtajien valintojen osalta. Odotin keskustan Raimo Härkösen nousua kunnanhallituksen puheenjohtajaksi. Olen oppinut näkemään hänet puheenjohtajistossa tasaisena ja erittäin osaavana luottamushenkilönä.

Huolimatta siitä, että on vielä työelämässä, hän on aina ollut ajoissa paikalla. Kunnanhallitusta veti menneellä kaudella nainen. Siksi odotin miehen nousua sille paikalle. Mies sille paikalle tuli. En tiedä millaisia vääntöjä on käyty kunnallisjärjestön sisällä, mutta Raimo Härkösen pudottaminen oli minun mielestäni näyte vanhoillisten jyrästä. Osaava ja suustaan sanoja löytävä mies on aina ollut keskustan sisällä myrkkyä. Nyt puheenjohtajaksi jyrättiin yli 30-vuotta valtuutettuna toiminut patavanhoillinen mies. Edellisellä kaudella hän toimi kunnanvaltuuston puheenjohtajana. Hyvä ja varovainen mies.

Keskustalla on tapana kierrättää valtuuston ja kunnanhallituksen ykköspaikoilla samoja henkilöitä kymmeniä vuosia. Meno on kuin Venäjällä. Siellä Putin ja Medvedev vaihtavat paikkoja vuorotellen. Siinä ei vaaleja tarvita ja rahaa säästyy. Suomussalmen on syytä harkita samankaltaista järjestelmää vakavasti. Erityisesti nyt olisi tarvittu todellista uudistusta, jotta suunta muuttuisi. Puhuin viimekaudella kovasti sähköiseen kokousjärjestelmään siirtymisestä. Viimeisenä vuotena vain muutama kunnahallituksen jäsen uskalsi kokeilla sähköistä kokoustekniikkaa.

Järjestelmä toimi jo loppukaudesta oikein hyvin. Nyt vallan siirtyessä vanhoihin varmoihin käsiin meno palaa entiselleen. Muualla suomessa aletaan oikeasti tehdä sitä digi-loikkaa, jotta päättäjillä olisi oikea kuva sen suomista mahdollisuuksista. Valitettavasti suurin osa joukosta ei omaa sähköpostia ja ilman tietokonetta pärjätään vielä Ryysrannalla oikein hyvin. Saas nähdä joutuuko hallintojohtaja siirtymään vahakantiseen vihkoon.

Viimeiset 30-vuotta aivan samat ihmiset ovat toimineet johtavissa luottamustehtävissä. Samoja puheita on käytetty valintojen jälkeen. Hyvää yhteistyötä korostetaan Suomussalmen hengessä. Ei se toivomus huono ole. Toisena toivomuksena on aina ollut työllisyyteen satsaaminen. Ensimmäisessä valtuustossa pukataan muutama aloite aiheeseen liittyen. Silti mikään ei ole muuttunut ja rohkeus uudistuksiin on puuttunut.

Varovaisuus on tietysti hyvästä, mutta sen jatkuva toistaminen pitää kaikki varovaisina ja tuijotetaan vain kunnan kassaa. Kaikki on hyvin kun siellä silkkaa rahaa ja sijoituksissa sitten vähintään kymmenen miljoonaa. Joka hallituksen kokouksessa luetaan kassa ja sen jälkeen ollaan tyytyväisiä. Luvut kirjataan sentilleen muistiin ja sitä verrataan seuraavassa kokouksessa. En itse koskaan kirjannut lukuja ylös, minulle riitti kuulla se. Tämänkaltainen tapa on vaikuttanut ja vaikuttaa jatkossakin riskinottokykyyn.

Suomussalmen erikoisuus on ollut se, että kokoomus on istunut keskustan ryhmäkokouksissa. Siksi ei sieltäkään ole tullut mitään avauksia yrittäjyyteen liittyen. Näillä eväillä on vaikea nähdä mitään rohkeutta kunnahallituksen työskentelyssä.

Hyristään nyt 4-vuotta onnellisesti Hossasta ja kurmotetaan Loiste-sähköyhtiötä. Siinä se loikka sitten on.

Avainsanat: suomussalmenkunnahallituksenjavaltuustonpuheenjohtajisto, vuoronvaihtovallassaputinintapaan, ikiliikkuja, penttimoilanen, digiloikka, loistesähköyhtiö, mattimulari

128 Uskollisuus äitivenäjälle

Maanantai 12.6.2017 klo 10:32 - yrjöpoeka

Viime vuosisadalla meidän naapurinamme oli suuri ja mahtava Neuvostoliitto yli 70-vuoden ajan. Silloiseen kansalliseen uhoon liittyi erittäin näkyvästi voittamaton punaarmeija. Se pysyi voittamattomana myös maailmansodan pyörteissä Saksaa vastaan. Voittamattomuus oli sidoksissa suurempaan ihmismassaan ja sitä he käyttivät surutta. Voitetun sodan jälkeen naapuristamme näkyi ja kuului, kuka on herra talossa. Sitä kerrottiin vieraille, mutta erityisesti omalle väestölle. Venäläinen on ja pysyy venäläisenä, asuipa hän missä päin maailmaa tahansa. Myös Suomessa. Tarvittaessa uskollisuutta tullaan kysymään ja pakotietä ei ole.

Nykyinen Venäjä on päässyt hieman ahdingostaan Neuvostoliiton ikuisen valtion romahduksen jälkeen. Venäjä hakee suuruutta jälleen sotimalla. Jokainen naapurimaa saa olla varpaillaan, mitä milloinkin johtajan päästä pulpahtaa ulos. Suuruutta Venäjä haluaa alleviivata myös sillä, että Putin lähetti sotavoimansa ulkomaille. Syyriassa Venäjä saa nyt käytännön toimissa testata aseitaan vastaamaan nykyaikaisen sodan vaatimuksia. Nykyaikainen sota on muuttunut aseteknologian temmellyskentäksi.

Nykyaikaisilla aseilla tuhotaan nyt aseettomia ja puolustuskyvyttömiä kaupunkilaisia. Venäjä on tuntenut alemmuutta länsimaita kohtaan, kun se on seurannut median välityksellä lännen teknologista kehitystä. Syyrian diktaattori tarjosi Putinille mahdollisuuden tulla testaamaan ihmisillä aseiden toimivuutta. On uskomattoman helppoa iskeä ohjuksilla ja täsmäpommeilla aseettomien siviilien kimppuun. Toki tätä kuorrutetaan sillä, että pommitettavat kapinoivat diktaattori Assadia vastaan. Venäläisille kelpaa tämänkaltainen syy erittäin hyvin. Suuruuta uhoava Venäjä saa jälleen patrioottisia sankareita, joita juhlitaan Voitonpäivinä.

Suomeen muuttaneet venäläiset ovat alkaneet käyttäytyä aivan toisin, kuin Neuvostoliiton romahduksen jälkeen. Se näkyy kaikkialla. Maata ja kiinteistöjä ostetaan. Venäläisten juhlapyhinä he kiiruhtavat sadointuhansin maahamme ja he eivät enää anteeksi pyytele. Myös maahamme muuttaneet venäläiset ovat Putinin valtakaudella selvästi muuttuneet. Heille Putin on pyhä ja hän on aina oikeassa. Venäjän valtio toki vaatii kaikilta venäläisiltä pyyteetöntä uskollisuutta kaikissa tilanteissa.

Koska maahamme muuttaneet pitävät Putinin toimia oikeutettuina, herää muutama kysymys. Maahamme tulleita on meillä niinsanotusti kotoutettu ja heihin törmää ainakin kotikunnassani väistämättä. Suomussalmi on nyt nousemassa oikein mallikappaleeksi siitä, että venäläiset on päästetty mestaroimaan ja kotouttamaan kuntaamme tulleita pakolaisia. Eli he kotoutettuina osaisivat paremmin kotouttaa uudet tulijat. Näin se ei kuitenkaan ole. He voivat toimia tulkkeina oman maansa kansalaisille, mutta kotouttaminen ja sen vastuu kuuluu vain ja ainoastaan suomalaisille.

Kysymys on siinämielessä ongelmallinen, että Suomussalmelle on saapunut Syyrian pakolaisia. He ovat pakolaisia oman diktaattorinsa ja Venäjän asevoimien tuloksena. Nyt he törmäävät Suomessa uudelleen venäläisiin. Venäläiset pitävät syyrialaisia toisenluokan kansalaisina ja Suomessa asuvat ovat uskollisia isänmaalleen. Suomussalmen uuden valtuuston ja kunnanhallituksen on syytä miettiä, ketkä oikein kotouttavat syyrialaiset Suomussalmen ja Suomen kansalaisiksi.

Syyrialaiset tuntevat myös omaa kansallisylpeyttä ja heidän historiansa on pidempi kuin venäläisten. Jossakin vaiheessa näen sellaisen mahdollisuuden, että syyrialaisten mitta tulee täyteen. Minä en halua kotikuntaani ja maahamme sellaista tulevaisuutta, jossa eri kansallisuudet aloittavat vihollisuudet. Jopa minä kaukana sotaa käyvistä maista, näen tässä suuren ristiriidan. Syyrialaisten kotouttajina eivät voi ja eivät saa toimia venäläiset.

Kaikkien Suomeen tulevien kansallisuuksien paras kotouttaja ja oman maan lakien ja käytäntöjen parhain ymmärtäjä on suomalainen. Meillä on ammattitaitoista väkeä tähän työhön. Suomen hallituksen on herättävä ja otettava tämä aihe käsittelyyn. Hallituksen agendalla on ollut maahanmuuton estäminen. Nyt on nostettava asialistalle suomalaisuuden opettaminen. Mikäli haluamme edelleen kertoa, että maassa maan tavalla, silloin on lähdettävä alkeista.

Suomen tavoista opettaa parhaiten suomalainen.

Avainsanat: vladimirputin, voittamatonpunaarmeija, venäläinennationalismi, aseteknologiankehittäminensotimalla, uskollisuudenpakkoäitivenäjälle, syyrianpakolaiset, kotouttaminen, maassamaantavalla,