Satunnaiset kuvat

Harjus 47cm

Uusimmat

Blogin arkisto

191 Olkaamme armollisia

Keskiviikko 12.9.2018 klo 18:57 - yrjöpoeka

Osasin jo odottaa keskustan Pohjois-Pohjanmaan maakunnallisten satraappien heräämistä eilisen ihmisroskajulistuksen jälkeen. Erilaiset keskusteluryhmät somessa ja erityisesti facebookissa ovat nyt täynnä uskonnollisia viittauksia anteeksiannosta ja muusta hurskastelusta. Kaikesta tästä olen saanut kuvan, että nyt ollaan lynkkaamassa aivan väärää ihmistä. Lukiessani keskusteluja käy selväksi miksi Riikka Moilanen on täysin väärä henkilö lynkattavaksi.

Usean keskustelijan vedätys alkaa siitä, että on ollut jo paljon pahempia puhujia ja he ovat olleet persuja. Riikka Moilanen on kunnioitettu ex-kansanedustaja ja toimitusjohtaja, eli hän kuuluu yhteiskunnan hyväosaisiin. Kaiken lisäksi hänellä on ollut ja on vahva asema keskustaliikkeessä. On aivan väärin, että nyt on nostettu näin merkittävässä asemassa oleva keskustan jäsen tikun nokkaan. Tätä eivät keskustan satraapit nyt sulata ja luin juuri erään kirjoittajan raamatunlauseita viljelevää päivitystä. Koska keskustan valtaa pitävät nyt Sipilän johdolla uskonnolliset voimat, on oikein lyödä muita kommentoijia hurskailla raamatun siteerauksilla.

Eilinen Sipilän haastattelu osoitti tämän saman. Moilanen on niin hyvin anteeksi pyydellyt, että hänelle on oltava armollinen. Minusta pääministerin olisi pitänyt pysytellä hyvin kaukana aatesisarestaan tässä tapauksessa. Nyt hän sotki itsensä juttuun täysillä, koska hän oli lukenut ja kuullut, että anteeksi on pyydetty. Milloin Sipilä on kertonut samaa kun istuva kansanedustaja persuista on pyytänyt anteeksi toilailujaan. Pääministerin mielestä on suuri ero siinä kuka pyytää. Oman puolueen jäsenet saavat puhua nyt suomalaisista ihmisroskana ja sille on oltava armollisia. Kukaan persu ei ole moisia sanoja koskaan lausunut, eikä lausu. Malka löytyi nyt omasta silmästä ja siinä on kepulaisilla kestämistä.

Julkkikset kuvittelevat myös olevansa kaiken laillisen yhteiskuntajärjestyksen ulkopuolella. Hyvänä esimerkkinä on entinen jääkiekkovalmentaja ja nykyinen konsultti Juhani Tamminen. Hän ajoi kolme kertaa ylinopeutta ja poliisi otti kortin hyllylle kuivumaan 6 viikoksi. Eihän Tamminen malttanut ja ajeli kieltoaikana ja jäi siitä kiinni. Hänen ensimmäinen ajatuksensa on, että hänet on ilmiannettu. Hän ei itse huomannut sitä, että kyllä poliisi voi rekisterin perusteella pysäyttää ajoneuvon tutkiakseen kuka ajaa.

Nyt hän on yrittänyt viikonlopun ajan saada audiessia poliisilaitokselle. Hän olisi halunnut puhua ajokiellosta ja omasta tilanteestaan. Koska hän ei saanut viikonloppuna mitään vastausta hän pitää poliisin toimintaa käsittämättömänä. Lisäksi hän pitää poliisin toimintaa henkilökohtaisena vittuiluna ja yritystoiminnan sabotoijana. Siksi hän on ottanut kovemmat keinot käyttöön. Iltasanomien mukaan hän otti yhteyttä kaveriinsa Ilkka Kanervaan ja pyysi audiessia sisäministeri Kai Mykkäselle. Hänen kauttaan Tamminen haluaisi yhteyden päämisteriin, koska Sipilä on yrittäjä ja ymmärtää yrittäjän tuskaa.

Kansanedustajat ja nämä julkut kuvittelevat lakien ja asetusten olevan ihmisroskia varten, eivät heitä. Tämä asenne on kasvanut suomalaisessa yhteiskunnassa kuin syöpä. Nyt sen juuriminen on työlästä. Alkoholistit ja poliisit ovat tämän päivän ihmisroskaa. Alkoholisteja voivat potkia poliitikot ja julkut poliiseja mennen tullen.

Pääministeri on näille ketkuille armollinen.

Avainsanat: riikkamoilanen, kaikkionanteeksiannettu, juhasipilä, olkaammearmollisia, raamatullapäähän, malkaomassasilmässä, juhanitammisenajokorttihyllylle, ilkkakanerva, kaimykkänen