Satunnaiset kuvat

Kuusinki 2009

Uusimmat

Blogin arkisto

091 Vaalityön aloitus

Perjantai 9.7.2010 klo 21:08 - yrjöpoeka

Kolmen vuorokauden putki Kajaanin markkinakadulla on ollut todella mukava ja huomenna saan sitä vielä lisää. Aurinkoinen ja lämmin sää on suosinut tapahtumaa ja ihmiset ovat olleet todella rentoja ja hyväntuulisia. Satoja ihmisiä on käynyt juttusillani ja kaikki uskovat muutoksen olevan tulossa. Ainoastaan muutama sellainen on käynyt kertomassa, että he eivät ole äänestäneet ennen ja eivät sitä tule tekemään nytkään. Torstain rasti-viikon välipäivä toi lisä annoksen väkeä Kajaaniin ja myös siitä joukosta löytyi runsaasti muutos haluista väkeä.

Hallituksen suurituloisia suosiva linja on tuomittu jyrkästi ja ihmiset odottavat kyynisesti vaalien alusaikaa. Eläkeläisille on luvattu kaksissa vaaleissa korjata epäkodat ja lupaukset on unohdettu aina heti vaalien jälkeen. Nyt kyyniset äänestäjät odottavat vuoden vaihdetta ja isojen puolueiden lupausten heräämistä.

Perussuomalaisten Kainuun piiri halusi kuulla myös kansalaisia ja kysely julkaistiin kahdessa peräkkäisessä Kotiseutu-Plus lehdessä. Kysely kuponkia on palautettu todella hyvin ja odotan, että huomenna rikotaan 600 palautuksen raja. Kyselyn tulos tullaan julkistamaan paikallisissa lehdissä ja erityisesti Perussuomalainen lehdessä.

Nyt aion vielä saunoa ja nukahtaa vaimon viereen ja aamulla takaisin hyväntuulisten ihmisten pariin.

Lämpöinen sää ja perussuomalaisten sanoma villitsi välillä menoa niin, että teltan edustalla vaatteet vähenivät samban tahtiin. :D

hpim4026.jpg

Avainsanat: eduskuntavaalit, vaalityö, rastiviikko, äänestäjä, rikotutlupaukset, kansalaiskysely, koti, rakastettuni

046 Tauti tuli

Maanantai 29.3.2010 klo 20:16 - yrjöpoeka

Eilisen aikana nuha ja kolotus alkoivat oikein tosissaan, aamusella olo oli hieman parempi, joten lähdin maakuntavaltuuston kokoukseen. Sitä ei olisi pitänyt tehdä, nyt on kuume todella korkealla ja olo kuin jyrän alle jääneellä. Onneksi huomenna ei ole minnekään menoa ja voin parannella itseäni.

Laitoin tullessani puhelimen päälle ja sieltä alkoi rapa lentää. Radio Kajaus on saanut uutisen jota se aikoo hiertää oikein kunnolla. Huomenna saamme sitten toisenlaisen näkemyksen piirin toiminnasta, radio kuulee myös toista osapuolta. Roska väitteiden esittäjä on todella huono joukkue pelaaja, ensin sovitaan yhteisesti kuinka asioissa edetään. Roska uutisten esittäjä kumppaneineen ajoitti uutisoinnin todella hyvin, ensimmäiset uutisoinnit ajettiin keskiviikkona 25.3.2010 kahteen kertaan ulos. Tällä viestittämisellä halutaan vaikuttaa suoraan jäsenvaalin tulokseen. En pidä perättömien väitteiden esittäjää millään lailla miehen kuvana, mato on sekin parempi, kuin tämä miehenkuva! Perussuomalaisten Kainuun piiri ja – puolue, ovat saaneet todellisen lokasangon niskaansa ja kaiken lisäksi puolueen jäseneltä! Toivottavasti puoluejohto on hereillä, taistelua tieuran suunnassa on turha jatkaa, jos tällainen sallitaan.

Palaan huomenna piirin puheenjohtajan esille tulon jälkeen aiheeseen.

Nyt aion saada vaimon hellimään sairasta miestään.. :D

Jatkoa klo 22.25:

Kainarin juttua yön saatteeksi.

 

Tätä nyt piisaa!

Aamulla klo 08.15 kuuntele Kajaus

 

Kuume nyt 38,6 ja olo todella kipeä :((

Avainsanat: kevätinfluenssa, keuhkoastma, loanheittäjä, poliittinenroisto, vaikuttaminenjäsenvaaliin, taisteluatieuransuunnassa, timosoini, rakastettuni