Satunnaiset kuvat

Perhonheittokurssi/ kuva Teppo Turpeinen

Uusimmat

Blogin arkisto

172 Jännetuppitulehdus

Sunnuntai 11.10.2009 klo 9:50 - yrjöpoeka

Ranne on vaivannut jonkin verran ja nyt se eilen otti todella ihteensä. Sain tutultani mönkijän käyttööni, jotta saan tekemäni halot pois metsästä. Päivällä tuntui välillä siltä, että pitäisi ajoissa lopettaa kun niin jomotti rannetta. Suomalainen mies ei hevillä usko, vaan ajelin iltamyöhäiseen ja pitkä pino puita ilmestyi tienvarteen. Lopetettuani työnteon käsi pääsi rasituksesta pois ja vähän ajan kuluttua kädellä ei voinut tehdä yhtään mitään. Kaiken lisäksi kyseessä oli tekevä käteni, eli oikea käsi.

Hyvä puoli asiassa oli illan mittaan se, että vaimoni halusi hoivata mies reppanaansa. Illalla ei voinut edes tietokoneen hiirtä liikuttaa, kylmägeeli pussi rauhoitti hieman. Ajatteli lähteä heti aamusta jatkamaan hommia, mutta käsi ei ole palautunut vielä. Harmillista erityisesti siksi, kun ilmat ovat todella suosiolliset. Pakkasta oli aamusella -9 ja aivan tyyntä, todella upea rapsakka työ ilma.

Tilanne ei kuitenkaan haittaa, puolilta päivin pitää olla menossa Kajaanin suuntaan kokoukseen. Perussuomalaisten piiritoimikunnan kokous on Kontiomäellä ja siellä valmistellaan tulevaa piirikokousta.

Poikani Jyrki on kaiken ikänsä ollut todella intohimoinen halon tekijä ja erityisesti puitten teko pokasahan avulla on ykkösasia. Illalla toin tullessani puukuorman talon nurkalle ja poika nukkui levottomasti, kun oli kiire sahatöihin. Ulkoa kuuluu työn ääniä juuri nyt, poika sahaa puita ja vaimoni kuljettaa halkoja varastoon. Minä itse yritän tehokkaalla kymmensormi järjestelmällä kirjoitella, siinä yksi toimii ja yhdeksän lepää. Ajelemme vaimon kanssa tänään yhdessä Kajaaniin ja vaimoni menee käymään Ilonan luona. Ilona oli eilen sanonut vaimolleni puhelimessa, että onpa hyvä, kun ukki ja mummo tulevat häntä paijaamaan.

Avainsanat: jännetuppi, mönkijä, reppana, perussuomalainen, pokasaha, ilona