Satunnaiset kuvat

Titti

Uusimmat

Blogin arkisto

187 Kansan yläpuolella

Lauantai 8.9.2018 klo 11:58 - yrjöpoeka

Olen pitänyt useita poliitikkoja itselleni vastenmielisinä, mutta mikäli asiat ovat olleet hallussa, olen myös kunnioittanut heidän tekemisiään. Siitäkin huolimatta, että jokin asia heissä lyö silmilleni. Useilla näistä luopuvista on takanaan jopa 40-vuoden ura eri luottamustehtävissä. Olen itsekin ollut todella kauan alemmissa kunnallisissa ja maakunnallisissa tehtävissä, mutta olen pyrkinyt olemaan normaali ihminen. Ja erityisesti uskollinen äänestäjilleni.

Arvostan luopuvista erityisesti Seppo Kääriäistä, hänen arvomaailmansa on pysynyt muuttumattomana. Kaiken lisäksi hän on uskaltanut rehellisesti ajaa oman maakunnan etua. Mauri Pekkarinen on ikääntymisestään huolimatta aina yhtä terhakka ja iän mukana hänestä on tullut enemmän pohdiskeleva valtiomies. Samoilla perusteilla Pertti Salolainen on aina ollut se sama arvomaailmaltaan. Nämä henkilöt ovat itselleni arvokkaita kuvia demokraattisesta Suomesta. Mullistuksista huolimatta he ovat jatkaneet kymmeniä vuosia ja saaneet myös kansalaisten arvostuksen. Olen yksi heistä.

Eilinen päivä toi uutisineen silmilleni yhden poikkeavan elitistisen uutisen. Liisa Jaakonsaari ilmoitti luopuvansa politiikasta. Luopumisen syyksi hän ilmoitti sen, ettei hänen arvolleen enää sovi kerjätä tukijoilta rahaa kampanjointiin ja anoa äänestäjiltä tukea. Se oli hänelle vastenmielistä. Luin uutisen toisenkin kerran ja se tuntui todella elitistiseltä. Jaakonsaari on saanut politiikasta itselleen leipäpuun ja myös muhkean palkan. Lisäksi hän on saanut omalta puolueeltaan ja ammattiliitoilta tukea kampanjointiinsa. Isot ihmisjoukot ovat tehneet hänen eteensä pyyteetöntä työtä valtavasti. Nyt heille ei ole enää käyttöä, koska Liisa ei enää kehtaa.

Tänään hän ilmoittaa kaikille, ettei hänen arvolleen enää sovi kampanjointi oman ehdokkuutensa eteen. Tämän kaltainen ulostulo on SDPlle kuin märkä rätti. Niin sanotun työväen ehdokas ilmoittautuu elitistiseksi ja haluaisi, ettei hänen tarvitsisi enää vaivautua kampanjointiin. Tämä ilmoitus kertoo, että kyllä hän vielä lähtisi jos hänet valittaisiin ilman äänestyksiä ja inhoittavaa kampanjointia. Toisaalta tämä elitistisyys kyllä on tullut SDPn osalta selville vuosien varrella. Paavo Lipponen ja Jutta Urpilainen. Voiko kukaan löytää heistä enää aitoa sosiaalidemokratiaa?

Ei voi, koska he ovat jo kokoomuksen puisto-osastoa. Sitä ylemmän luokan (herran paskaan astunutta) porukkaa, joka haluaa ravistella itsestään irti työväen leiman. Heistä ei kukaan enää halua ajaa Ladalla, vaan alla pitää olla herraskainen länsiauto. Vappuna he voivat juuri ja juuri laulaa työväen lauluja, mutta heti illan tullen siirtyä paremman väen illanviettoihin. Tämä on se syy, miksi SDPn kannatus laskee ja kokoomuksen pysyy. Äänestä vaikka Antti Rinnettä, niin voima siirtyy samalla kokoomukselle. Luokkaerot ovat vain äänestäjille tarkoitettua sumua, samoja asioita ja arvoja nämä ”eliitin” edustajat ajavat.

Olen todella iloinen. Näiden luopujien ansiosta kaikki gallupit voivat heittää todella häränpyllyä. Uudet pyrkijät ovat osin tuntemattomia, vaikka kyllä heidän tueksensa ryntää myös puoluekoneisto kaikella voimallaan. Ulostulojen antama informaatio on jokatapauksessa äänestäjille tärkeä. Kuva jonka he antavat on todella karu.

Se on elitistinen. Jokainen heistä olisi käytettävissä ilman vaaleja.

Avainsanat: politiikanarvostus, seppokääriäinen, mauripekkarinen, perttisalolainen, liisajaakonsaari, paavolipponen, juttaurpilainen, elitistinenyläluokka

176 SULn nilkit

Torstai 23.8.2018 klo 13:15 - yrjöpoeka

Saimme muutama viikko sitten seurata Eurooppalaista huippu-urheilua. Suomalaisia oli lähetetty hakemaan sielä kahmalokaupalla mitaleita. Urheilujohtajilla oli ennen kisoja selkeät suunnitelmat, ketkä mitaleita tuovat. No kisat menivät ja samat pomot vaikeina selittivät suomalaisten mahalaskua. Tavallinen penkkiurheilija tiesi jo ennen lähtöä, että on ihme jos joku saa mitalin. Se ihme olisi ollut se, että muut olisivat todella epäonnistuneet suorituksissaan. Sitä ihmettä ei tapahtunut, koska muilla mailla oli tavoitteena lähettää kaikkein parhaimmat urheilijat kisoihin.

Suomalaiset lähettivät turistiluokan matkalle. Parasta mitä he olisivat voineet tehdä, olisi ollut lähettää kisoihin tulevaisuuden nuoret kyvyt. Se ei sopinut, vaan pomot valitsivat parhaat ja sopuisimmat kaverinsa matkalle. Heille varattiin kahden viikon täysiylöspito veronmaksajien rahoilla. Tämä ei suinkaan ollut urheilijoiden vika. Toisaalta kyllä he olisivat voineet oikeasti miettiä, onko järkevää mennä huippujen sekaan toteamaan järkyttävä tasoero. Tällä on useisiin suomalaisiin urheilijoihin sellainen psykologinen vaikutus, etteivät he siitä enää toivu.

Koskaan ei ole SUL puhunut mitään sellaista, että mikäli et tuo mitalia, saat korvata matkasi itse. Nyt urheilujohto selittelee tasapuolisuuttaan para-urheilijoiden kohdalta. Para-urheilijoille on laitettu tulosvastuu. Jos ei tule mitalia, urheilija joutuu maksamaan 900 euron omavastuuosuuden. SULn urheilupomo Kemppainen selittelee sitä vammaisten kalliimmalla ylöspidolla. Tätä tapaa on hiljaisuudessa toteutettu koko 2000-luku. Minä pidän tällaista menettelyä täysin käsittämättömänä. Urheilijoiden tulee olla tasavertaisia silloin kun käsitellään veronmaksajien rahoja.

Vammaisurheilijat ovat niitä, jotka tuovat oikeasti kahmalokaupalla mitaleita. Näihin kisoihin valitaan todella parhaat urheilijat ja he yrittävät tosissaan tehdä parhaansa. Kun joku heistä hieman epäonnistuu SULn nilkit ilkeävät periä heiltä omavastuuta. Minä odotan nyt, että joku taho tekee tutkintapyynnön SULn omituisesta käytännöstä ja urheilijoiden eriarvoisesta kohtelusta. Ei ole ihme, että oli varaa lähettää terveitä harrastelijoita kahden viikon lomalle. Se onnistui näiden uskomattoman typerien SULn nilkkien tekemillä vammaisurheilijoiden ryöstöillä.

Nyt asian tultua julkiseksi olisi urheilua rahoittavan kulttuuriministerin selvitettävä asia juuriaan myöten. Aivan alkajaisiksi kaikki asiaan osalliset tahot on potkittava urheilujärjestöistä mahdollisimman kauaksi. Kari-Pekka Kyrö pidettiin melkeinpä maanpaossa, vaikka hän teki todellisuudessa hyvää työtä. Hän sai suomalaiset urheilijat tuomaan kahmalokaupalla mitaleita. Nykyiset pellet pitäisi laittaa hakemaan turvapaikkaa vaikkapa Afganistanista. Siellä he voisivat sitten miettiä, miten meni niinkuin omasta mielestä.

Minä en katsonut vammattomien kisoja, koska tiesin ne surkeiksi räpellyksiksi suomalaisten turistien osalta. Näitä para-kisoja katson, koska siellä kisaavat todelliset urheilijat. Suomalaiset kaikenlisäksi menestyvät, koska he ovat valmistautuneet hyvin.

Kirjoitin eilen rokotusvastaisuudesta. Juuri tänään uutisoidaan laajasti kuinka tuhkarokko leviää nyt Euroopassa. Koska ongelma on suuri ja Euroopan laajuinen, siinä on Suomen terveysviranomaisten oltava etulinjassa.

SULn nilkeille ja tuhkarokolle on laitettava stoppi. Suomi ei tarvitse näitä.

Avainsanat: suomenurheiluliitto, paraurheilijoillaomavastuu, kultturiministerisampoterho, tasapuolinenrahanjako, karipekkakyrö

168 Piiri pieni pyörii, poliisit siinä hyörii

Tiistai 14.8.2018 klo 20:34 - yrjöpoeka

Kuten aiemmin tänään kirjoitin, Suomessa on todella pienet piirit johtavilla paikoilla. Tämän päiväisestä oikeudenistunnosta ei tullut sitten mitään. Juttua jatketaan sitten joskus. Tuomari ilmoitti vasta tänään olevansa sukulainen yhden syytetyn kanssa ja toisen hyvä perhetuttu. Jos joku vielä sanoo, että olemme yhdenvertaisia lain edessä , se on silkkaa paskapuhetta. Poliisit ja tuomarit ovat vuosikymmenten aikana tunteneet toisensa ja siitä on rakentunut sisäinen korruptio verkosto..

Eipä siis ihme, että nyt KRPn Lardot hämmentyi, kun ulkopuolinen, eli nainen, nosti syytteen. Usea tuttavani on sanonut olleensa pöyristynyt Lardotin puheista. On suorastaan käsittämätöntä, että poliisivirkamies alkaa julkisesti mesomaan syyttäjälaitosta vastaan. Erityisesti valtakunnan syyttäjää. Kuten päivän uutisista on selvinnyt, poliisijohto ei juuri puhu mitään. He ovat omasta mielestään syyttömiä. Uskomatonta farssia oli vielä se, että vain yksi syytetyistä ilmaantui edes oikeuteen. Ilmeisesti tiesivät, että tuomari menee vaihtoon ja vetkuttelu jatkuu.

Näiden käänteiden jälkeen meidän on turha puhua länsimaisesta oikeusjärjestelmästä. Tämä on suomalaista mafiaa parhaimmillaan. Johtajina ylin poliisijohto. He käyttäytyvät kuin aidot mafiosot. Heillä on myös vallanpitäjät, politiikot näpeissään.

Lauletaan iltalaulu: Piiri pieni pyörii...

Avainsanat: lastenlauluja, piiripienipyörii, mafiosot,

163 Hanurisanomaa

Maanantai 6.8.2018 klo 13:44 - yrjöpoeka

Vihreiden puheenjohtaja haluaa tehdä tiettäväksi, että häneltä sujuu kaikki. Miesten perseille taputtelu on hänelle arkipäiväistä puuhaa ja homoklubeilla rällääminen myös. En tiedä vihreiden kannattajista, mutta mikäli Suomessa aikoo vakavissaan pääministeriksi voi sanoa, että persiilleen meni. Touko Aalto on tullut tunnetuksi vain omista yksityisasioistaan ja vaikuttaa siltä, että hänellä on missio. Vihreän puolueen mahalasku. Se missio on hyväksi meille kaikille.

Vihreät vakuuttavat olevansa vakavasti otettava poliittinen puolue. Itse näen puolueen olevan olemassa vain yhtä asiaa varten. He pitävät tehtävänään pitää Suomi asuttuna vain yliopisto kaupungeissa. Muu Suomi on heille unelmien erämaa, johon ei ole asiaa muilla kuin vihreillä. Vihreiden tehtävä on ulkoa katsottuna kaiken vastustaminen. Puhuitaan sitten energiasta tai ihmisten liikkumisesta. Heillä on ohjelmissaan kauniita puheita ilmastonmuutoksesta ja sen torjumisesta.

Heidän mielestään se estetään uusiutuvalla energialla, kuten aurigolla, tuulella ja biovoimalla. Ydinvoimaa ja vesivoimaa vastustetaan selittämättömillä pelkotiloilla hurskastellen. Uraani hajoaa ja vesivoimaa ei saa käyttää yhden asian takia. Osa vihreistä haluaa joet vapaiksi ja lohikalat takaisin. Sitten he voisivat harrastaa neitsellisissä oloissa Cr-kalastusta (pyydä ja päästä). Itse pidän sitä kalojen kiusaamisena ja siinä ei ole mitään humaania ajatusta. Mitä lämpimämmiksi kesät tulevat sitä vähemmän lohikaloja voi kalastaa veden happitasapainon vähetessä.

Kaikki tuntemani vihreät politiikot ovat ajan mittaan paljastuneet yhden asian toimijoiksi. Kalastusretkellä Norjassa puhuimme auringon paahteessa, 32 asteen lämpötilassa myös kotimaan politiikasta. Yksimielinen loppuitulos oli, että vihreiden puoluenjohto voi jatkaa rauhassa perseille taputteluaan innokkaimpien kannattajiensa parissa. Koska kokoomuksen sisäministeri Mykkänen diggaa vihreiden nykyistä toimintaa, hän voinee matkustella Touko Aaallon mukana hämyisille klubeille. Ihan vain hanuria näyttääkseen. Näin helteessä aiheesta todettiin. Vihreiden seuraava vaalislogan voisi kuulua näin: Politiikka on hanurista! Äänestä vihreitä!

Seppo Räty mainitsi aikoinaan jotakin kuolematonta Saksasta. Sitä se kuitenkaan ole, koska Saksan Ala-Saksin osavaltio aikoo ensimmäisenä kieltää suurpetojen houkuttelemisen kuvattavaksi lailla. Ala-Saksin ympäristöministeri Olaf Lies haluaa palauttaa petojen luontaisen pelon ihmisiin. Petojen houkuttelua eivät edes vihreät ole voineet vastustaa, koska kuvien avulla on voitu inhimillistää suurpedot. Kaikkialla kuvauspaikat ovat siirtyneet entistä lähemmäksi asutusta. Tähän on kaksi syytä. Toinen on se, että paikan pitää olla helposti saavutettavissa. Toiseksi syyksi on noussut se, etteivät useita vuosia syötetyt pedot enää pelkää ihmisten hajua.

Johtuneeko tästä vihreiden hinku tyhjentää Suomi yliopistokaupunkien liepeille. Suurpedot olisivat asumattomassa Suomessa kuvattavissa ja inhimillistettävinä. Sinne on tietysti päästävä lentokoneella. Sieltä on tietysti löydettävä seinä, johon vihreä sähköauto laitetaan juomaan virtaa. Koska he eivät halua mitään energiaa tehtävän Suomessa, se ilmeisesti toimitetaan Venäjältä. Piuhat ovat valmiina.

Tulikin mieleeni uusi vaalislogan: Vihreät ovat hanurista!

Avainsanat: toukoaalto, homoklubit, pääministeripuolue, asutuksenmuutos, sähkönsiirtovenäjältä, vaalisloganit

114 On totuuden aika

Maanantai 14.5.2018 klo 12:06 - yrjöpoeka

Eduskunnan pääsihteeri Leena Paavola on tänään ilmoittanut, että Paavo Väyrynen aloittaa kansanedustajan tehtävät 12.6. Mikko Kärnän pesti loppuu 11.6, joten varaedustajan ei tarvitse törmäillä paikan haltijan kanssa. Nyt Kärnä voi aloittaa oikeusprosessin kansanedustajaksi valittua Paavo Väyrystä vastaan. Varaedustaja Kärnä haluaa itse istua Väyrysen paikalla, koska sai maistaa hillotolpan makua. On todella mielenkiintoista seurata tulevaa koitosta, koska kyllä kai Lapin miehen sanaan voi luottaa?

Molemmat venkulat, Väyrynen ja Kärnä ovat kyllä sanansa pitävien vastakohtia. Koskaan ei tiedä mitä lupaavat ja mitä sitten oikeasti tapahtuu. Molemmilla on vahva halu valtaan ja veronmaksajan kukkarolle. Pääsihteerin mukaan kansanedustaja on vahvoilla ja varaedustajan on vain odotettava valitun kansanedustajan kuolemaa. Sitä lienee turha odotella, koska Väyrynen kertoi presidentin vaalien aikaan olevansa kuin virma varsa. Omien sanojensa mukaan Väyrynen tunsi itsensä nuoreksi mieheksi. Minä asetan panokset Väyrysen puolesta. Nyt on totuuden aika Mikko Kärnä.

Pakollinen plagiointi annos on normaalia Laura Huhtasaarelle. Hän ei pysty edes twiittaamaan omilla sanoillaan, vaan kopioi joltakin toiselta twiittaajalta tekstin. Huhtasaari on saanut itse aikaan sen, että jokainen todella nyt uskoo hänen kopioivan muiden tekstejä ominaan. Hän ei ilmeisesti ymmärrä sitä, että hänen toimiaan seurataan ja hänen kirjoituksiaan alistetaan tiukalle tarkastelulle. Siinä pelissä hän häviää takuuvarmasti. Häntä ei auta yhtään omat vastaiskut, eivätkä uhriutumiset. Hänen pitäisi myös muistaa oman puolueen slogan. Saat mitä tilaat. Tänään hän syyttää kahta tahoa ongelmistaan. Yleisradiota ajojahdista ja yliopiston ohjaajaa siitä, että hän ei saanut oikeita ohjeita.

Olen kirjoittanut muutaman kerran suomalaisesta korruptiosta. Kokoomus osaa tämän pelin hyvin. Puolueen ministerien avustajat siirtyvät sotealan yrityksiin ja tulevat sieltä sitten kertomaan muille poliitikoille miten hommat hoidetaan. Tällä tavalla pyritään saamaan yhteiskunnan varat entistä enemmän yksityisten veroparatiisiyhtiöiden taseisiin. Toinen tapa on se, että kun jää politiikasta ulos perustaa yrityksen. Yrityksen tehtävänä on sitten tehdä selvityksiä poliittisille ryhmille.

Tästä hyvä esimerkki on Esko Aho. Keskustan entisenä pääministerinä hän tietysti tekee nyt selvityksiä Sipilän hallitukselle. Hallitus ei tietenkään kilpailuta näitä selvityksiään, kuten ei tehnyt taannoin Katainen. Sadoista tuhansista miljooniin euroihin veronamksajien rahoja siirtyy omien poikien taskuihin näissä selvityksissä. Olisi mielestäni aika siirtyä omien suosimisesta kilpailutukseen julkisten varojen käytössä. Siihen me emme pääse niinkauan kuin meillä on voimassa hyväveli verkostomme. Se on suomalainen versio italialaisten Cosa Nostrasta, mafiasta.

Juuri tänään talouden elpyessä entistä enemmän eurojamme siirtyy entistä heppoisimmilla perusteilla poliittisille puolueilla ja erilaisille ryhmittymille heidän liepeillään. Kaikkea valvontaa hoitavat sitten omat miehet. Mikään ei voi mennä vikaan.

Kärnän twiitit, Huhtasaaren plagiointi. Siihen virma Väyrynen. Vaikka emme taho saimme myös Esko Ahon.

Avainsanat: paavoväyrynenpalaaeduskuntaan, mikkokärnä, laurahuhtasaariplagioi, suomalainencosanostra, onkopakkojoseitahoollaeskoaho

111 Oikeusturva hukassa

Keskiviikko 9.5.2018 klo 19:15 - yrjöpoeka

Tätä otsikon mukaista asiaa pitäisi korostaa ns. sarjakuristajan tapauksessa. Oikeusturvan perään on syytäkin kysellä, kun kohteena on itse oikeuslaitos. Sekään ei voi olla erehtymätön, mutta tässä tapauksessa sarjakuristajan päänsilittely ja vapaaksi päästäminen oli todella kohtalokasta aikuiselle naiselle. Nainen on tietysti itse aiheuttanut kuolemansa ja oikeuslaitos viimeistään hovin käsittelyssä vapauttaa sarjakuristajan.

Tämä on arkista todellisuutta ja siitä oli viimeksi muistutuksena 10-vuotiaan tytön raiskausjuttu. Oikeuslaitoksen mielestä ei ollut näyttöä siitä, että tyttö olisi yrittänyt estellä. Oikeuslaitoksen vanhojen miesten mielestä nainen ja tyttö ovat raiskattuina ja kuolleina yhtä hyödyttömiä. Tähän johtopäätökseen on pakko tulla näiden tapausten tiimoilta. Oikeusturva on vain tekijällä. Saman voi jokainen todeta seuratessa Turussa tapahtuneen puukotusjutun käsittelystä.

Arabimies tekijänä oli kohdistanut iskunsa naisiin, joten heistä ei niin väliä. Mutta syytetty on kiedottu pumpuliin, jottei vain ahdistu oikeudenkäsittelyssä. Suomalaisten naisten oikeusturvan kannalta on pelkona, että tämä pelle vapautetaan parin vuoden kuluttua. Näin Suomen oikeuslaitos toimii ja perustelee sitä tietysti ensikertalaisuudella ja osittaisella syyntakeettomuudella. Lukijat sanovat, että kirjoitan täyttä potaskaa. Palataanpa tuohon alkuun ja sarjakuristajaan. Suomen oikeuslaitos vapautti hänet ja ei nähnyt hänestä olevan uhkaa. Heti kuoli ihminen. Valitettavasti uhri oli nainen. Hyödytön.

Kirjoitin eilen Timo Soinista ja kirjoitustani ovat tänään lukeneet tuhannet suomalaiset. On pakko jatkaa persujen ja sinisten morkkaamista, koska he antavat siihen aiheen itse. Laura Huhtasaari on jälleen otiskoissa gradunsa plagiointi syytösten muodossa. Graduun oli tietysti laitettu lähdeluettelo, mutta yksi ja tärkein sieltä puuttui. Se julkaisu, josta Huhtasaari leikkasi ja liimasi kirjoituksia suoraan jopa kirjoitusvirheineen päivineen. Sen parempaa todistusta ei kukaan tarvitse.

Mitäpä tekee Huhtasaari. Hän alkaa puhua oikeusturvastaan! Murhamiehet ja politiikot ovat se geneettinen ihmisryhmä, joka on sairaalloisen kiinnostunut oikeusturvastaan. Huhtasaari vieläpä kummastelee sitä, että nyt on otettu mukaan tutkittavaksi sellainen kirjoitus, joka ei ole hänen omassa lähdeaine luettelossa. Se ei ole hänen oikeusturvansa mukaista, ainakin hänen oman tulkintansa mukaan. Edellisen tarkistuksen tehnyt professori on nyt häpeissään. Hän oli tutkinut vain lähdeluettelon mukaiset julkaisut. Kysyä voisi myös kansalainen oikeusturvan perään. Mihin voi luottaa, jos professorit ovat samaa tasoa kuin plagioivat kansanedustajat.

Oikeusturvan ovat menettäneet kaikki suomalaiset äänestäjät. Jokaisessa vaalissa he ovat saaneet valittua sellaisen joukon oman eduntavoittelijoita, että kysyä sopii ovatko kansanedustajat Suomi pienoiskoossa? Vai ovatko he geneettisesti eriytynyt kansanryhmä? Oman edun tavoittelijoita, valehtelijoita, pahoinpitelijöitä, naisten ahdistelijoita ja hillotolpan etsijöitä? Viimeaikoina olemme kaikki kuulleet ja nähneet, että kansanedustajista koottu hallitus ministereineen pitää myös Suomen perustuslakia omien etujensa vastaisena.

Iltarukouksessa voisi kysäistä yläkerran isännältä, olemmeko kaiken tämän vitsauksen ansainneet?

Avainsanat: oikeusturvahukassa, sarjakuristaja, oikeusturvaonvainmurhaajillajapolitiikoilla, laurahuhtasaariplagioigradunsa, iltarukous

082 Miksi Pirkko Mattila on ministeri

Perjantai 6.4.2018 klo 11:50 - yrjöpoeka

Tätä kysymystä olen usein itselleni esittänyt, kun seuraan ministeri Mattilan esiintymisiä. Ihmettelyni on se, että miten ja miksi Mattila on ministeriksi hyväksytty? Toisaalta kyynisesti voisi sanoa sen, että sinisille annettiin tietyt paikat jaettaviksi ja tuo jämäpaikka tuli Mattilalle. Muissa puolueissa osataan hävetä hiljaa ja odotella seuraavia vaaleja. Sen jälkeen ei ole enää Mattila kansanedustaja saati ministeri. Katsoessani eduskunnan kyselytuntia, minua hävetti suunnattomasti seurata Mattilan esiintymistä.

Ollessani mukana perussuomalaisissa näin tämän nykyisen ministerin osaamattomuuden. Läpimenoon se riitti ja silloin hänellä oli sellainen setä taustalla töitä tekemässä ja vaalit maksamassa, että häntä äänestettiin juuri tämän taustasedän osaamisen vuoksi. Tiputtaessaan tämän osaajan taustajoukoistaan hänen todellinen osaamisensa on näkynyt. Se on näkynyt niin hyvin, että sinisten ministeriryhmä on häivyttänyt hänet näkyvistä. Kukaan ei halua kuulla ja nähdä tätä ongelmaa. Ihmettelin syytä miksi hänet oli päästetty ministeriaitioon? Oppositio tietää tämän ja aloitti heti hänen grillaamisensa.

Timo Soini halusi hänet ministeriksi ja samalla naulasi myös koko sinisen tulevaisuuden historian romukoppaan. Suomeksi sanottuna minua itseäni v.....a kuin pientä apinaa, että hukkasin elämääni ja aikaani olemalla mukana tässä perussuomalaisessa liikkeessä. Alku näytti hyvältä, mutta Soinin haistettua hillotolpan hajun kaikki muuttui. Tämän takia hän ei missään vaiheessa puuttunut puolueeseen pesiytyneiden ääriainesten suitsimisessa. Tavallisten tavisten kohdalla ei armoa juuri annettu, vaan puolueen eteen töitä paiskineita potkittiin pihalle. Soini ei vain itse ymmärtänyt, että hänen paikkansa puolueessa voisi joutua samalla tavoin uhatuksi.

Halla-aho ja kumppanit eivät tunteneet häveliäisyyttä ja sääliä ja Soini sai mennä. Hillotolppa oli kuitenkin niin makea, että siinä oli pysyttävä. Perustamalla uuden puolueen Soini samalla menetti kaiken arvovaltansa äänestäjien silmissä. Minä luulen, ettei entistä hysteriaa synny vaalitilaisuuksissa. Kajaanissa takavuosina paikat kävivät pieniksi ihmisten rynnätessä kuulemaan häntä. Nyt voi tulla tilanne, ettei häntä kuulemassa ole kuin torin varikset ja lokit. Nekin odottavat tipahtaisiko hilloa hyvinsyöneen ministerin poskipielistä katuvierille.

Puolueet valmistautuvat maakuntavaaleihin ja se voi joutua nyt tilanteeseen, joka on tuttua nykyhallituksen toimille. Aikansa kun vatuloidaan ja jappastaan homma peruuntuu. Vapaavuori pitää nyt omalta osaltaa huolta siitä, etteivät vaalit toteudu. Hulluinta on seurata, että istuvat kansanedustajat ja ministerit aikovat lähteä vetureiksi maakuntavaaleihin. Hullua ja todella outoa, mutta niin suomalaista.

Meillä on sellainen hyväveli järjestelmä, että ministeri ja kansanedustaja ensin päättävät minkä verran rahaa kukin maakunta saa. Sen jälkeen he haluavat itse päättää sen käytöstä maakunnissa. Sitten he mekastavat maakunnissa, ettei hallitus anna riittävästi rahaa palvelujen ylläpitämiseen. Siksi on pakko leikata palveluja ja samalla on keskitettävä niitä. Äänestäjät äänestävät heidät eduskuntaan toiveella, että rahaa tulisi ja palvelut palaisivat. Jne.. loputtomasti.

Hyvät veljet ovat keksineet oravanpyörän.

Avainsanat: ministeripirkkomattila, timosoini, hillotolppa, vatulointi, jappasta, oravanpyörä

063 Valtiota kupataan korruption avulla

Lauantai 10.3.2018 klo 11:51 - yrjöpoeka

Aloitan suurpedoista. Sana joka saa ihania väristyksiä aikaan ja meillä kaikilla on siitä mielipide. Tuomitseva mielipide siitäkin huolimatta, että olisimme nähneet vain puolikesyn eläintarhan asukin aneemisena kaltereiden takaa. Media on tuonut eteemme villin pedon, jolla on pelkkä raateleva tappaminen verissä. Erityisesti poronhoitoalueiden lehdissä on määräajoin raadeltujen porojen kuvia ja ohessa omistajien verta tihkuvia kommentteja. Paliskuntain yhdistyksen piäsnuatsikat teroittavat sapeleitaan ja vaativat lisää panoksia petojen hävittämiseen.

Erittäin kyynisenä kirjoittajana otan kohteekseni nyt sitten porot, koska toimittajat syövät paliskuntien lautasilta porokeittoa ja koparasoppaa. Palan painikkeeksi saunotaan ja otetaan kuppia. Mukana ovat aina myös alueen kansanedustajat. Toimintapäivästä ja -yöstä terhakoituneina toimittajat kaivavat kameransa esiin ja kuvaavat antaumuksella poronomistajien esittelemiä porojen raatokasoja. Toimittaja tuntee suuren väristyksen yrittäessään kuvata tunteitaan raadeltujen luukasojen äärellä. Parastaan laittaen maakuntien lehdet saavat loistavilla kuvilla varustetun katasrofin päättäjien aamupalapöytään.

Iltapäivälehdet ottavat lisää värikuvia ja suosio on taattu. Petohysterian vaivaannuttamat maakunnat pitävät petoseminaareja, joissa suojelijat saavat päätään pelätä. Suurin osa osallistujista ei ole koskaan nähnyt luonnossa suurpetoja eikä tule näkemäänkään. Siitä huolimatta heillä on varma mielipide. He läiskäisevät lehden esille ja esittelevät raadeltujen porojen kuvia. Yritä siinä vakuutella muuta. Yritä siinä esitellä erilaisia vaihtoehtoja porojen tappotantereelle. Ei onnistu. Ihmiset ovat petoja laumassa. Heillä on siinä hyvä esimerkki. Se esimerkki on susi.

Susi saalistaa laumassa ja kun ne saavat porotokan kynsiinsä tarkoitus on todella tappaa. Ne tappavat elämistä varten. Mitä useampi tappo kerralla, sitä helpompaa on tulevina päivinä laumalla. Ihminen saalistaa myös laumassa. Ihminen ei tapa enää elääkseen. Tappaminen on tänään elämyksien etsimistä. Erityisesti se on petojen vihaamista. Kaikki koukkunokkaiset liunnutkin ovat samassa kategoriassa. Pöllöjä myöten. Vain talitinttejä ruokitaan ja yritetään saada ne syömään ihmisen kädestä. Tintit eivät ole uhkana ihmiselle.

Ympyrä sulkeutuu kun palaamme poroihin ja ihmiseen. Ilman poroja ei olisi petovahinkoja. Poroja yritetään aivan väkisin pitää mahdollisimman etelässä, vaikka niitä ei siellä olisi koskaan luonnostaan oleillut. Tänä päivänä eteläisimmät poropaliskunnat ostavat suuren määrän nuoria poroja pohjoisesta. Siitä on tullut osalle pohjoisten paliskunnista erittäin tuottava elinkeino. Kasvattaa eteläisille poromiehille vasoja. Mihinkä ne vasat sitten joutuvat? Petojenko uhreiksi? Kyllä ja ei.

Pohjoisesta tuotu poro ei omaa paikallista opittua tapaa. Siksi sitä syötetään mahdollisimman lähellä suolattuja tiestöjä. Poro kaipaa suolaa ja niin se joutuu autojen yliajamiksi. Raadot roudataan yhteen ja samaan paikkaan jonnekin poromiesten suosimalle jäkäläkankaalle. Hyvin nopeasti pienpedot ja korpit raatelevat ruhot sen näköisiksi, että on aika kutsua paikalle toimittaja. Hyvän ruoan ja juoman jälkeen voipunut toimittaja tuntee vihaa petoja kohtaan. Toimittaja ei kuitenkaan tiedä sitä, että osaava ammattilainen on irroittanut kolaroidusta porosta isoimmat paistit jo toimittajan syötäväksi. Loput laitetaan turisteille myyntiin. Itse ei kukaan omistaja syö kolariporoa.

Pedoista pahin, ihminen rahastaa valtiolta. Myy petovihaa. Verta tihkuvat tarinat ja raatojen kuvat saavat meissä aikaan ihania väristyksiä. Omistajat ostavat uusia poroja jotta kierre jatkuisi. Tätä ihminen tekee elääkseen, koska siihen on annettu mahdollisuus. Sen mahdollisuuden antaja olet sinä. Suurpetojen ns. luontokuvaajat. Toimittajat ja kansanedustajat. Olette helposti vedätettävissä. Toisaalta syötte poronomistajien kupista. Onneksi meilä Suomessa ei ole korruptiota. Meillä on vain hyvin toimiva hyväveli järjestelmä.

Oikeasti en minä halua liikaa suojeltuja ja syötettyjä ihmisiä pelkäämättömiä susia pihapiiriini. Tänään niille syötetään koiraruokaa ja lohikalojen jätteitä. Nämä pullasudet on päästettävä taivaallisille porolaitumille. Oikeat sudet elävät erämaissa. Eivät ihmisten ruokittavina ja kuvattavina. Oikeat sudet saalistavat erämaissa ja syövät saalistamaansa villiruokaa. Se on niitten oikeata elämää.

ps. saiko toimittaja kuivalihaa ja paistia kotiinvietäväksi? Tuliko kasnsanedustajalle riittävästi... Tulkaahan toistekin saunomaan. Ilmoittakaa niin lämmitetään sauna ja kuvataan enemmän petojen tappamia poroja. Ja sitten on koparasoppaa taas tarjolla. Kotiinviemisistä puhumattakaan. Pidetään toisistamme huolta. Jookos...

Avainsanat: suomensuurpedot, koiranruokaapedoilleluontokuvauskohteissa, paliskuntainyhdistys, suomalainenpetoviha, suomalainenhyvävelijärjestelmä, koparakeitto, kolariporonlihaamyytävänä, pidetääntoisistammehuolta

036 Rasismia ja ahdistelua

Tiistai 6.2.2018 klo 11:04 - yrjöpoeka

En varmasti ole yksin mietteissäni ihmiskunnan ja erityisesti suomalaisen yhteiskunnan tilasta. Näen suomalaisen yhteisön ahdistuneena ja mieleltään epävarmana epäilevän kaikkea suomalaisuudestaan. Suomalaiset ovat jatkuvasti pyytelemässä anteeksi muilta kansoilta, vaikka nämä eivät mitään anteeksipyytöjä vaatisikaan. Suomalaiset yrittävät epätoivoisesti kertoa ulospäin, kuinka me olemme tarkkoina kaiken epäasiallisen toiminnan suhteen.

Rasismi on sana, jossa yritämme näyttää ulospäin puhtoisilta pulmusilta. Perustamme toimikuntia oikein etsimään missä vahingollisia sanoja piilee. Vaikka ne olisivat olleet kielenkäytössämme jo enemmän kuin sata vuotta. Ja vaikka sanat olisivat sellaisia, mitä ei kansalainen edes osaa pitää epäsopivana. Sanat eivät välttämättä osoita meille, että niissä voi piillä rasismin siemen. Tänään lukiessani uutisia lintujen nimien muuttamisista, en enää tiedä itkeä vai nauraa. Toimikunta on etsinyt lintujen nimistä epäasiallisuuksia ja nyt he nohevina esittävät muutoksia. 1800 luvun alusta asti tunnettu Kafferikiitäjä on muutettu nyt Häätökiitäjäksi. Birdlife Suomen valta ei riitä kuitenkaan sen latinankielisen nimen muuttamiseen. Siksi Apus kaffer säilyy sen oikeana nimenä, eikä sitä muuteta missään. Kafferien perilliset eivät varmasti osaa olla tarpeeksi kiitollisia suomalaisten työlle. Eivät he edes tiedä Suomen olemassaolosta.

Eiköhän kohta joku taho esitä vaikkapa rakennustarvikkeiden nimien tarkistamista ja tutkimista onko niissä rasismia tai muuta epäsopivaa. Tutkinnan voisi aloittaa ilmastointiteipistä. Paremmin se tunnetaan jesarina, jeesusteippinä ja lienee sillä vielä lisääkin pitäviä muotoja. Koulukirjojen ja yleensä kirjojen nimiä on niin valtavasti, että siellä riittää tutkimista monelle aktiivityöttömälle. Toimikunnat on tietysti nimitettävä poliittisella mandaatilla. Siksi on sopivaa aloittaa työ Suomen itsenäistymisen alkuajoilta. Oliko sota minkä niminen, siinä hurahtaa seuraavat satavuotta kivuttomasti.

Maailma on henkeään pidätellen seurannut ns. metoo-kampanjaa. Kukaan ei ole turvassa julkkisnaisten muisteluilta monenkymmenenvuoden takaa. Tyrkkyinä toimineet tähtöset ovat edistäneet aikoinaan uraansa mogulien sylissä ja nyt he ovat päättäneet avautua. Useilla näistä ulkomaan tähtösistä on parasta ennen päiväys mennyt ja nyt he kertovat kaikille, että joku on joskus halunnut minuakin. Todisteita ei kukaan kaipaa, he ovat oikeassa. Voi sitä mogulia, joka ei ole aikoinaan huomannut liehitellä aivan kaikkia tähtösiä.

Sinänsä tämä kampanja on oikea ja sen sanoma todella vakava. Naisten ahdistelu on arkipäivää kaikkialla maailmassa. Joissakin kulttuureissa, kuten Intiassa, pienet lapsetkaan eivät ole turvassa. Nyt maailmalla on huomattu sellaisia taideteoksia, joissa on kuvattu alastomia naisia ja vanhempia miehiä heitä vokottelemassa. Suomessa herättiin ja Akseli Gallen-Gallelan teos Aino-triptyykki on nyt joutunut mestattavaksi. Kalevalan tarustossa Aino mieluimmin hukuttautuu kuin antautuu vanhalle Wäinämöiselle.

Olemme me melkoinen kansakunta. Hurahdamme kaikkeen mahdolliseen joka nousee päivän puheenaiheeksi. Meidän sisäämme on asennettu toisten miellyttämisen halua.

Haluamme että meitä paijataan sanomalla: Olette kuuliainen ja kiltti kansa. Teidän on taivasten valtakunta.

Avainsanat: rasistilinnut, birdlifesuomi, kafferikiitäjä, jeesusteippi, akseligallengallela, ainotriptyykki

006 Työttömät yhteiskunnan syöpä

Perjantai 5.1.2018 klo 13:47 - yrjöpoeka

Näin sen voi lukea Kaleva lehden mielipidepalstalta. Jari Pirinen kirjoittaa:

Kun yhteiskuntaamme on luotu vasemmistopuolueiden ja vähän muidenkin avustamana vökälöitymiseen kannustava vastikkeettomien tukien järjestelmä ilmaisine palveluineen, niin sen hyvää tarkoittava ajatus on muuttumassa syöväksi, joka tuhoaa lopulta potilaan eli hyvinvointiyhteiskunnan.

Yritykset, teollisuus ja niiden palveluksessa olevat sekä muut yhteiskunnan palveluiden rahoittajat kyllästyvät lopulta ylimääräisiin syöjiin ruokapöydissään, eivätkä hyväksy toimettomina olevien vaatimusta elintason vastikkeettomasta ylläpidosta.

Oululainen Jari Pirinen oli aiemmin Persujen ehdokkaana ja silloin puhuttiin heikoimpien auttamisesta ja mukana pitämisestä. Ensimmäisen jytkyn jälkeen puheet alkoivat haaleta ja tilalle ovat tulleet äärinationalistiset puheet. Samalla kylmenivät puheet heikoimpien auttamisesta. Perussuomalaisten siivelle hyväksyttiin kaikki ketkä vain mukaan lähtivät. Toisessa jytkyssä tulivat mukaan vielä rajumpien mielipiteiden esittäjät. Jälki ja puheet ovat nyt sen mukaiset. Nyt ei kukaan enää muista, ketkä molemmat jytkyt toivat. Ne heikoimmat. Työttömät ja syrjäytyneet. He uskoivat ja luottivat. Mutta eivät enää. Raja se on paskanpuhumisellakin.

Pirisen kirjoituksessa on yksi lause josta olen samaa mieltä. Tuet on tarkoitettu väliaikaisiksi. Väliaikaisuus on valitettavasti venynyt jo vuosiksi ja se ei ole työttömien syy. Työtä ei hevin tarjota. Silloin kyllä tekemistä löytyy, kun yhteiskunta pakottaa työttömän ilmaistöihin. Niinsanotusti vökälehtimään. Hallituksen toimien ansiosta tälle työttömän aktivointi mallille voi nyt antaa arvoisensa nimen. Työministeri Jari Lindström ei enää sano sanaakaan. Hänen tilallaan ovat kokoomuksen lausuntoautomaatit Juhana Vartiainen etunenässä. Siniset vökälehtivät kokoomuksen sisarosastona. Sininen on väri ruiskukan.

Pirinen jatkaa:

Meillä on pitkästä aikaa moneen vaalikauteen hallitus, joka uskaltaa tehdäkin jotakin, eikä vain siirrä asioita ääntenkalastelulla seuraaville hallituksille.

Minusta ja monesta muusta tuntuu kuitenkin siltä, että tämä hallitus se vasta on osannut soutaa ja huovata tekemättä mitään päätöstä. Vökälehteä. Ainoastaan heikoimpia se touhukkaasti pyrkii ”aktivoimaan”, eli potkimaan ulos kaikista turvaverkoista. Kaiken lisäksi siitä vielä ylpeillään, kuten Pirinen tekee.

Yhdestä asiasta olen varma. Siniset oppivat seuraavien vaalien jälkeen saman, mitä nyt tarjoavat työttömille. Aktiivitoimet koskettavat heitä itseäänkin. Joutuvat vökälehtimään 9 euron palkalla päivät pitkät. Saat mitä tilaat.

ps. vökälehteä Kainuun murteessa= Oleilla laiskana. Olla tekevinään. Touhuta niin joutavaa ettei mitään valmista työstä ja toimesta tule. Touhuta kuin Suomen hallitus.

Avainsanat: sanomalehtikaleva, jaripirisenmielipidekirjoitus, patisteluaktiivisuuteenonvastuuntunnonkasvattamista, kokoomuksenruiskukanväri, vökälehtiminen, kainuunmurre

209 Hellan ja nyrkin välistä identiteetti kriisin tuottajiksi

Torstai 2.11.2017 klo 8:59 - yrjöpoeka

YLE on taas tehnyt kannatusmittauksen ja sen tulos näyttää juuri siltä, miltä minulle jutelleet ihmiset ovat kertoneet kuluneiden viikkojen aikana. Vanhat puolueet porskuttavat, kun harharetkillään masentuneet palailevat takaisin. Vanhoihin puolueisiin pettyneet yrittivät muuttaa maailmaa ja hetkeksi siinä onnistuivat. Seurasi rajuja muutoksia eri puolueiden kannatuksissa. Vihreiden rynnistys gallupeissa oli minun mielestäni viimeinen raju muutos. Nyt sen nousu on katkennut ja vanhat puolueet siirtyvät takaisin vallankahvaan myös gallupeissa.

Olen itse ja kaverini ovat olleet koko syksyn sitä mieltä, että persut putoavat vielä mutasarjaan. Ei yhdenasian ajamisella suomalainen äänestäjä ole hurmattavissa. Tänään pitää olla ajatuksia huomisen sotesta. SOTE on juuri nyt suurennuslasin alla ja se koskettaa kaikkia suomalaisia. Kaikkia maassa asuvia, ulkomaalaiset mukaan lukien. Suomalaiset ovat huomanneet ettei maahantulleet ole tuhonneet vielä suomalaista elämänmuotoa. Usea heihin tutustunut on huomannut heidän olevan aivan tavallisia ihmisiä.

Silti suomalainen elämänmuoto näyttää olevan uhattuna. Ei ulkomaalaisten turvapaikanhakijoiden, ei pakolaisten, eikä pienten vihreitten miesten takia. Siihen ovat syyllisiä kaiken neutraaliksi mössöksi muuttavat suomalaiset naiset. Päästyään johonkin johtavaan tehtävään heidän oma suomalainen aivotoimintansa lakkaa ja he alkavat suoltaa jokaiselle mieliksi olevaa mössöä. Paljon on puhuttu siitä, että koulujen joulujuhlista luovuttaisiin ulkomaalaisten takia. Ei siksi, vaan sen takia, ettei varmasti loukattaisi ketään ulkomaalaista. Nämä maailmoja syleilevät tantat tuhoavat suomalaisten omat perinteet.

Uusin uutinen aiheesta, muttei varmasti viimeinen, on uutinen Helsingistä. Siellä apulaispormestari Pia Pakarisen (kok) johdolla ollaan osassa päiväkodeista luopumassa isänpäivän vietosta. Ilmeisesti ensikeväänä sama tantta ilmoittaa lopettavansa äitienpäivän vieton. Tantan avustajan ilmoituksen mukaan isänpäivän vietolla ei haluta loukata niitä, joilla on joko kaksi äitiä tai isää, tai ei isää ollenkaan. Kaikilla on isä, vaikka nykytekniikalla siemenet olisi laitettu lääkärin toimesta naisen kohtuun. Aina on joku luovuttanut siemenen. Täältä katsoen näyttää siltä, että tämä maailmoja syleilevä ajatus, olla loukkaamatta ketään, on muuttanut naisten ajattelukyvyn.

Suomalaiset ovat tunnettuja siitä, että he haluavat aina ensimmäiseksi tietää, mitä muut ajattelevat meistä. Itse en ole koskaan edes ajatellut asiaa, enkä miettinyt mitä muut ajattelevat minusta. Kyllä tuo ajattelu on syntynyt epävarmojen ihmisten mielissä. Siitä näyttävät kärsivän erityisesti hellan ja nyrkin äärestä muuttaneet naiset. He ovat epävarmoja itsestään ja haluavat siirtää sen kaikkiin suomalaisiin. Suomessa puuhataan neutraaleja ilmaisuja, ei olisi enää miehiä ja naisia, olisi vain henkilöitä. Ei tyttöjä, ei poikia.

Apulaispormestarin ajatusten syövereissä avustajien auttamana on nyt syntynyt ajatus isänpäivästä. Se muuttaisiin läheisenpäiväksi. Tekisi mieli sanoa pikku perkeleitä noista älynväläyksistä. Jätän sanomatta. Tunnen suurta myötähäpeää lukiessani tuollaista paskaa. Sitä tuollaiset ajatukset oikeasti ovat. Demokratiassa pitäisi elää enemmistön ajatusten ja päätösten mukaan. Sitä ajatusta ja suomalaisuutta syövät oman maan kansalaiset. Minä antaisin heille menolipun Afganistaniin. Ilman paluuoikeutta.

Siellä voisi suomalaisuus ja demokratia pikkuhiljaa kirkastua.

Avainsanat: ylenkannatusmittausyllättää, perussuomalaistenkannatusromahti, suomalaisillaidentiteettikriisi, apulaispormestaripiapakarinen, isänpäivänhautajaisethelsinginpäiväkodeissa, kysytäännorsultamitämieltäonsuomalaisista, menolippuafganistaniin

129 Kuittailua

Torstai 13.10.2016 klo 19:28 - yrjöpoeka

Tänään riitti kuittailua, kun kävin HYTE-päivillä Kajaanin Kaukametsässä. Kuittailu tuli työmies Putkosen lepakoista. Koska Suomussalmelle nousee parasta aikaa melkoinen tuulivoimapuisto, kysyjät halusivat tietää millainen masinointi nyt alkaa. Kerroin lyhyesti olevani perusterve ja pitäväni järkevänä rakentaa uudenlaisia energiantuotanto laitoksia. Tuulivoima ei tule olemaan minun vaalivankkurini. Kerroin heti perään, että lepakot eivät ole räjähdelleet muuallakaan maailmalla. Siellä on valtavia tuulivoimapuistoja ja useissa väestörikkaissa maissa mylly pyörii asuinalueilla. Siellä ei ole putkosia.

Toinen vielä maukkaampi kuittailun kohde oli Pohjois-Pohjanmaanpiirin puheenjohtajan Jari-Pekka Teurajärven ilmoitus siirtymisestään Keskustapuolueen jäseneksi. Tämä ilmoitus oli suoraa shokkihoitoa. Toisaalta se ei yllättänyt, koska hänen julkinen kirjoittelunsa muuttui todella kovasti vain viikko sitten. Silloin hän blogissaan ensimmäisen kerran ilmoitti Perussuomalaisessa puolueessa olevan rasisteja. Kirjoitus oli mielestäni silloin yllätys. Nyt se asettui oikeisiin mittasuhteisiin.

Vielä aivan viimeisinä päivinä hänen facebook seinällään oli kovasti omaa kehua siitä, kuinka runsaasti hän on jakanut puolueen ilosanomaa. Tarkoitti Perussuomalaiset-lehteä. Oman ilmoituksensa mukaan hän jakoi satoja lehtiä melkein joka päivä. Nyt ne kehuskelut tuntuvat todella oudoilta, koska hänen on täytynyt tehdä päätös loikkaamisesta jo kauan sitten. Tästä saavat nyt muutkin perussuomalaiset kuittailua enemmän tai vähemmän.

Minua nämä kuittailut eivät paljoa enää liikauta. Olen viimeisten kahden vuoden aikana nähnyt ja kokenut puolueestani sen rumemman puolen. Jytkyjen tuomana puolueen siivelle kiipesi hyvin paljon sellaista väkeä, jotka etsivät jytkyä suoraan eduskuntaan ja runsaille lihapadoille. Nyt galluppien laskiessa ja keskustapuolueen noustessa, liike siirtyy siihen suuntaan. Keskustalla on niin kova imu, että siellä on riittävästi omaa kokenutta porukkaa pyrkimässä vihreälle oksalle.

Muista puolueista tulevia tarvitaan hajaäänien keräämiseen. Läpi nämä eivät tule pääsemään, ei valtuustoihin ja eivätkä etenkään eduskuntaan. Aikaisemmat äänestäjät katoavat saman tien, kun he lukevat uutisen loikkaamisesta. Perussuomalaisilla ja Keskustalla on vanhastaan viha/rakkaus suhde. Samoja maalaisia kun ovat.

Muistan kun olin itse kampanjoimassa Haapajärvella ja paikallisen valtapuolueen tuohtunut edustaja kävi lausumassa meidän porukalle tulikivenkatkuiset terveiset. Hänelle oli pyhäinhäväistys nähdä keskustan mahtialueella perussuomalainen ehdokas heidän ”omia” äänestäjiä kosiskelemassa. Tarjoamamme kahvi ei kelvannut ja keskusteluapu sai hänet kiihtymään punaiselle.

Noista ajoista on paljon muuttunut. Toisaalta taas ei. Valtapuolue toimii nyt paljon rehvakkaammin. Keskusta voi nyt lausua kuin tähtien sodassa; Voima on kanssamme.

Mitä Perussuomalaiset voivat sanoa tässä tilanteessa? En viitsi enää toistaa erästä kulunutta lausettamme. Siitä on tullut bumerangi.

Putkosella tai ilman.

Avainsanat: hytepäivät, avi, jaripekkateurajärvi, voimaonkanssamme

110 Matti Torkkola, kalastajan ja ystävän muisto R.I.P

Keskiviikko 14.9.2016 klo 17:39 - yrjöpoeka

Sain ystäviltäni pyynnön laittaa tekemäni muistokirjoitus sivuilleni. Kun elokuussa kirjoitin jutun, lähdin sen jälkeen kalastusreissulle Norjaan. Olin autuaasti unohtanut laittaa sen sivuilleni. Korjaan asianh nyt. Juttu on julkaistu Koillissanomissa 12.8.2016.

Viimevuoden elokuussa olin Tenolla viettämässä lyhyttä kalastusjaksoa. Ilma oli sateinen ja joen vesi nousi. Yksi lupavuorokausi oli takana ja toinen alkamassa. Sitten puhelinsoitto Kuusamosta pysähdytti minut. Ystäväni ilmoitti Matti Torkkolan kuolleen 12.8 auto onnettomuudessa. Se hetki pysähdytti. Istuin pitkän aikaa yksin vuokraamassani mökissä. Sitten aloin keräillä kalastuskamppeita autooni. Minun kalastamiseni oli menettänyt kaiken hohtonsa. Ajatukset olivat ystävässäni.

Tutustuin Matti Torkkolaan 90-luvulla Kuusinki-joella. Tapasin hänet istumassa miesringin keskellä Koivumutkassa. Rehevä nauru jäi heti mieleeni. Matti kyseli kaveria Lätäsenon reissulle käsivarren Lappiin. Joku siinä sanoi, että tuo Yrjö on kaikkein joutilain lähtemään. Jonkin aikaa poristuamme, lupausin mukaan retkelle. Kaksi toisilleen täysin tuntematonta oli lähdössä erämaahan.

Vietimme kokonaisen viikon kalastellen. Vettä satoi jokainen päivä ja oli lämmintä. Kelin ansiosta myös Lapin tureikkoisilla rannoilla sikisi runsaasti itikoita. Olin luvannut Matille, että itikat eivät haittaa teltassa nukkumista ja että minulla on siihen hyvät lääkkeet. Pikkuinen peltipurkki, johon pohjalle asetettiin palava tuikkukynttilä ja päälle pellinpala. Sen päälle asetettiin myrkkyä sisältävä tyyny. Istuimme vesisateessa teltassa. Mukanamme tuhansia itikoita. Jonkin ajan kuluttua alkoivat itikat tippua alas ja sitä mukaa Matin nauru raikui.

Itikoista oli myös toisenlaista haittaa. Mikäli oli tarvetta laskea housuja, oli heti miljoona itikkaa kiinni. Matti yritti ja tuli takaisin raapien ihoaan. Hänellä oli mukanaan suuri kankainen harso ja hän yritti sen suojassa tehdä toimituksen. Ei auttanut, itikat olivat siellä verkon alla kotonaan. Lähdin minäkin kokeilemaan ja sain ajatuksen. Otin harson kulmista ja lähdin kovaa vauhtia juoksemaan. Pysähdyin ja kas, ei itikoita mukana. Tein toimituksen kaikessa rauhassa ja menin tyytyväisenä leiriin. Matti seurasi puuhiani ja lopulta kysyi, miksi en raavi itseäni. Kerroin ja silloin Mattia vietiin.

Viikon aikana koimme monta muuta pientä asiaa. Viikon loputtua totesimme molemmat oppineemme toisiltamme paljon. Molemmat tykkäsimme toistemme huumorista. Tämä viikko hitsasi meitä ystävinä ja kalastajina yhteen, hyvinkin erilaisista taustoistamme huolimatta. Kalastajan vaatteet poistavat näkyvistä muun ja on sijaa vain kalakavereille. Vuosien mittaan kuljimme välillä samoja polkuja ja välillä sivusimme toistemme retkiä. Erityisesti Teno oli Matin suosikkikohde ja minulle se kasvoi pikkuhiljaa myös tärkeäksi paikaksi.

Opin tuntemaan Matissa auttavan ja toisista välittävän ihmisen. Tyttäreniperhe joutui kokemaan tulipalon kodissaan ja kun Matti sai kuulla, olivat ensimmäiset sanat: Kuinka voin auttaa. Hän oli valmis heti toimimaan muitten hyväksi.

Nyt vuosi Matin kuoleman jälkeen korvissani soi edelleen Matin rehevä nauru. Näen sieluni silmin, kuinka Matti ajaa Tenoa ylös ja kohdalle tultuaan ajaa vauhdilla rantaa. Se oli Matin tapa. Istuimme joen reunalla kahvia juoden ja ajatuksia vaihtaen. Kuulumiset vaihdettuamme jatkoimme taas kalastusta.

Näistä pienistä elämän sirpaleiden aluista kasvoi ystävyytemme.

Muistot Matista ovat edelleen väkeviä. Ihmisenä, ystävänä ja erityisesti kalastajana.

Avainsanat: mattitorkkola, rip, lätäseno

108 Kuihtuva toripuolue

Maanantai 12.9.2016 klo 14:01 - yrjöpoeka

Viikonlopun aikana käväisin maakuntamatkalla ja sen yhteydessä tein havaintoja torielämästä. Näkymä vahvisti sen, mitä itse olen olettanut. Puhun nyt eri puolueiden esiintymisistä toritapahtumissa. Tarkastelen tässä erityisesti perussuomalaisten esiintymistä, tai paremminkin esiintymättömyyttä.

Puolue on selvästi vetäytynyt pois jatkuvasta kierrosta. Nyt takavuosien toripuolue perussuomalaiset, ovat jättäneet kentän keskustalle. Tämä pelkästään vahvistaa keskustan valta-asemaa täällä pohjoisessa. Muille ryhmille jäävät rippeet. Puolueenaktiivit pönöttävät nyt selfie kuvissa, joihin he ovat kuvanneet vain itseään. He eivät ole huomanneet kuvia ottaessaan, kuinka paljastavia ne ovat kaikessa raadollisuudessaan.

Varmasti näillä kuvilla on hyvä tarkoitus, näyttää muille facebookin kavereille, kuinka me toimimme. Kuvat paljastavat, ettei siellä teltoilla ole tungosta, vain oma porukka selfie kuvien otossa. Vielä näitten kuvien saamasta vastaanotosta facebookissa. Ei näytä hyvältä, jos tykkääjiä on vain yksi tai kaksi. Edellisellä vaalikaudella tilanne oli vielä toisin. Nyt puolue on totaalisesti jämähtänyt hallitushuumaan. Uskotaan siihen, että kyllä ne äänestäjät sitten löytyvät vaalipäivänä.

Valitettavasti näin ei ole. Puolueeseen pettyneet, eivät seuraavissa vaaleissa äänestä perussuomalaista puoluetta. Kaiken huipuksi näille lähtijöille naureskellaan ja puhutaan rottien jättävän uppoavan laivan. Uusia äänestäjiä ei tungeksi nyt puolueeseen. Kaiken lisäksi puolue on taapertanut kohusta toiseen. Siksi on ollut edesvastuutonta nimitellä kerran puoluetta äänestäneitä. He pysyvät nyt varmasti kaukana.

Seuratessani Kuusamon torilla lauantaina, näkyi selvästi siellä tapahtunut muutos. Nyt perussuomalaiset ovat jälleen siinä asemassa, missä puolue oli vuosi/kaksi ennen ensimmäistä jytkyä. Ihmiset selvästi kaihtoivat kosketusta puolueen toimijoihin. Osasyynsä on tietysti jokaisen paikkakunnan omilla toimijoilla. Millaisen kuvan ryhmä on jättänyt kunnan toimintaan. Suurin ja selkein syy on puolueen omalla toiminnalla ja/tai toimimattomuudella.

Vietin Kuusamon torilla parituntia ja keskustelin ystävieni kanssa. Koska he tiesivät minun edelleen olevan politiikassa mukana, he antoivat reilusti palautetta. Palaute oli niin karua kuultavaa, ettei seuraavien vaalien tulosta tarvitse ennustaa kahvinporoista. Puoluetta pidetään nyt vastenmielisenä vanhojen miesten riitelykerhona. Puolueen ulkoinen kuva oli keskustelijoiden mukaan ala-arvoinen. Toimintatavat ja käyttäytyminen eduskuntaryhmässä, eivät kiitosta saaneet.

Kiitosta ei herunut edes puolueen esilläpitämä maahanmuuton vastustaminen. Ihmiset odottavat ihmimillisyyttä ja vastuunkantoa. Olen aiheesta aivan samaa mieltä. Nyt kehuskellaan sillä, kuinka puolue kurittaa kaikkein heikompiosaisia. Erityisesti Pohjois-Suomi tunnetaan yhteisvastuukeräyksen anteliaimpana alueena. Auttaminen ja vastuunkanto on meille itsestäänselvyys.

Puolueen luomaa kuvaa oli torilla vahvistamassa Viitasaaren sahuri. Kuva varmasti vahvistui. Selfie kuvia on nyt jokaisella toimijalla riittävästi. Puolueen julkikuvalla ja selfie-kuvilla on yksi yhteinen nimittäjä.

Äänestäjät ovat hukassa.

Avainsanat: toripuolue, selfiekuvat, julkisuuskuva, yhteisvastuukeräys

070 Tiedonsiirto takkuaa

Keskiviikko 25.5.2016 klo 21:51 - yrjöpoeka

Lopultakin sain edes tabletin toimimaan. Operaattorin ansiosta tietoyhteydet ovat poikki. En ole tuskan kanssa yksin. It-alan firma sanoi operaattorin yllättäneen heidätkin. Modeemeja virtaa huoltoon ja kukaan ei vielä tiedä, kuinka kauan tämä kaaos kestää.

Verkon kadottaa huomaa, kuinka riippuvaiseksi ihmiset on laitettu sähköisestä verkosta. Pankkiyhteys poikki, sähköposti ei toimi. Nyt onneksi pääsen ne lukemaan tabletilla. Tabletti ei vielä korvaa oikeaa pöytäkonetta. 

Jatkan blogini päivittämistä heti, kun verkkoyhteys palaa.

Avainsanat: tietoliikenneyhteyspoikki, operaattoriparantaaverkontoimintakykyä

050 Ääripäät

Sunnuntai 10.4.2016 klo 12:20 - yrjöpoeka

Tapaus kiemunki osoittaa lopullista nukahtamista todellisuudelta. Oman paikallisyhdistyksen täydellinen anteeksianto kaikista möläytyksistä kertoo täydellisestä rappiosta. Varmaan tuntuu hyvältä tällainen tuki julkisesti. Kuntavaaalit siintävät ajatuksissa ja kauempana seuraavat eduskuntavaalit. Hienoa on nyt porskutella.

Valitettavasti omien tuki ei riitä. Vaikka tällä seudulla ei ole yhtään kiemunkia, roiskeet lyövät tänne syrjäseudulle asti. Voimme unohtaa kuntavaalit ja asemien pitämisen. Voimme tulevaisuudessa lyödä rintoihimme ja ilmoittaa kaikille, että me teimme sen aivan itse. Me olimme mukana tekemässä persuista takiaispuolue. Surkuhupaisaa on tämä meno.

Tiedotteessaan yhdistys katsoo kiemungin joutuneen vääristelevän median ajojahdin kohteeksi. En tiedä mitä he ovat lukeneet, mutta kohde itse on ollut ylpeä sanomisistaan ja ei ole asettanut median kirjoituksia valheellisiksi. Päinvastoin, lyönyt lisää löylyä. Olisivat olleet edes hiljaa. Luulen kyllä, että yhdistys on kiemungin oma juttu julkilausumineen päivineen. Itse kirjoittaa, itse julkistaa ja itse päättää. Halu olla julkisuuden valokeilassa sumentaa kaiken.

Vain yksi perussuomalainen nainen on julkisesti kertonut, että häntä hävettää kantaa perussuomalaisten tunnuksella varustettua paitaa. Juuri tämän kiemungin möläytysten takia. Siitä annan hänelle täydet pisteet. Naisena hän on myös muulloin uskaltanut julkisesti kertoa olevansa erimieltä äijäenemmistön kanssa. Tämä tuli vahvasti esille sukupuolineutraalia avioliittolakia käsiteltäessä. Arja Juvonen on antanut kasvot sille oikealle perussuomalaisuudelle. Muilta se alkaa olla kadoksissa.

Kyselin kainuulaisilta kansanedustajilta naamakirjan kautta, mitä he aikovat tehdä ja mitä he sanovat, Hyrynsalmen vastaanottokeskuksen sulkemisesta. Kyselyäni pidettiin ilmeisen vähäpätöisenä, koska siihen ei tullut vastausta. En toki laittanut sille mahdollisuudelle suuria odotuksia. On huomattavasti helpompaa käydä tupailloissa kehumassa hallituksen saavutuksia.

Valitettavasti nykyiset kansanedustajat ovat lukeneet huonosti Santeri Alkion ajatukset. Nyt he tupailloissa toistelevat, että muistakaa kurittaa veroilla vähäosaista. Alkion tarkoituksena oli kuitenkin puolustaa vähäväkistä kansaosaa. Kuten pääministeri on sanonut, kaikkien on osallistuttava talkoisiin, tarkoittaen vähäväkisiä. Ne joilla on paljon, voivat siirtää verorasituksensa Panamaan.

Muualla Euroopassa on ollut mallina se, että ensimmäisenä haasteeseen vastaa pääministeri. Ei Suomi voi olla huonommassa asemassa, Nyt tarvitaan Sipilältä vahvaa osallistumista yhteisiin talkoisiin Panaman hyväksi. Piskuinen Islanti antoi hyvää esimerkkiä. Englannin Cameron on avannut omat tilinsä ihmisten arvioitaviksi. Meillä kuoret ovat pysyneet suljettuina. Todennäköisesti osa kuorista on eri asianajotoimistojen kautta lähetetty Panamaan.

Nämä arviot ovat aivan omiani. Tarkennan tätä siksi, kun minulta kysyttiin mihin perustan sanomiseni. Omia arvioita, joita on suodattunut julkisuudesta.

Kiemunki ja Sipilä. Kaksi ääripäätä. Toinen ääripää sanoo aivan liikaa ja toinen kieltäytyy sanomasta liikaa?

Avainsanat: vääristelevämedia, sukupuolineutraaliperussuomalainen, varainsiirtokuoripanamaan

034 Vale lääkärit - tulevaisuuden ammatti

Tiistai 15.3.2016 klo 10:21 - yrjöpoeka

Suomessa käydään oikeutta valelääkäriksi mainittua Pekka Laihoa vastaan. Hänen ammattillinen pätevyytensä on syyttäjien mielestä kyseenalainen, peräti olemattomaksi mainitaan. Häntä syytetään kuolemantuottamuksista ja vakavista virheistä. Julkisuudessa hänet on virkavallan ja median suosiollisella avustuksella leimattu syylliseksi. Uusien uutisten valossa jouduin pohtimaan aihetta. Tasa-arvon vuoksi olisi samalla pohdittava ns. laillisten lääkäreiden tekemiä vakavia hoitovirheitä. Suomessa tapahtuu joka vuosi tällaista. Ne siivotaan Valviran ja lääkäreiden oman inkvisition toimesta maton alle. Sattuuhan sitä tekevälle maininnalla.

Millä tavalla asiat muuttuisivat, kun jokainen hoitovirhe joutuisi poliisien tutkittavaksi? Tutkittaisiin samalla tavalla, kuin valelääkäreiden tekemiset. Tämä olisi oikeudenmukaista ja omaiset saisivat oikean oikeuden päätöksen omaistensa kohtalosta. Mielestäni tämä asia pitäisi nostaa juuri nyt esille. Lääkäreiden koulutus on useiden alalle opiskelevien mielestä heikkolaatuista.

A-studiossa haastateltiin tiistaina 14.3 opiskelijoita ja studiossa oli kaksi eri ikäluokan lääkäriä tentattavana. Molemmat olivat vieläpä kansanedustajia. Vanhempi mies lääkäri puolusti vahvasti järjestelmää, eikä nähnyt siinä mitään heikkoutta. Nuoremmalla oli mielestäni realistinen näkemys tilanteesta. En sitten tiedä kuinka paljon painoi hallitus vastaan oppositio asetelma? Vanhempi mies oli keskustan edustaja ja nuori nainen vasemmiston.

Ohjelmassa haastateltiin nuoria opiskelijoita. Nuori miesopiskelija toi esille yhden erittäin hyvän esimerkin koulutuksen laadusta. Nuorta miestä arvelutti kovasti tuleva tilanne jossakin terveyskeskuksessa. Hän otti esimerkkinä esille nenäontelon pukteerauksen. Tilannetta ei oltu koulutuksessa näytetty, saati sitten harjoiteltu. Heidän oletetaan itseopiskellen saavuttavan ammattipätevyyden. Tällä kohden mieleeni tulivat valelääkärit.

Valelääkäreitä syytetään koulutuksen puutteesta ja toimenpiteiden harjoittelemattomuudesta. Hyvä esimerkki on juuri Pekka Laiho. Ilman ammatillista koulutusta hän on ilmeisesti itseopiskellen saavuttanut sellaisen tason, joka on saanut vahvistuksen toisilta alan ammattilaisilta. Ammattilaiset ovat ”harjanneet” hänet ennen valintaa ja se on minusta hyvä näyttö. Tässä kohden tulemme taas alussa mainitsemaani yhdenvertaisuuteen.

Ohjelmassa nuori lääkäri osasi kertoa mistä koulutuksen laadun heikkous johtuu. Vanhempi mieslääkäri ei osannut. Nuoremman mukaan takavuosien päätös lisätä lääkärien koulutuspaikkoja oli hyvä. Huonoa on kuitenkin ollut se, että samassa päätöksessä ei oltu huomioitu lisätä opetushenkilöstön määrää. Nyt ryhmät ovat liian suuria ja opiskelijat eivät pääse itse harjoittelemaan käytännön töitä opettajien ohjauksessa. Opetuksessa ollaan myös liikaa video opetuksen varassa.

Tämä kirjoitus ei ole puolustus Pekka Laiholle. Mutta itseni uutiset lääkärien tulevasta ammatti pätevyydestä herättivät.

Toivottavasti valepäättäjät lopettavat päivänkakkaran nyppimisen.

Avainsanat: valelääkäripekkalaiho, lääkärienlaatuuhattuna, nenäpunkteeraus

016 Tolkku kadoksissa

Maanantai 1.2.2016 klo 15:31 - yrjöpoeka

Muutama viime päivä on kohkattu tolkun ihmisistä. Iisalmella ilmestyvässä Iisalmen Sanomissa julkaistiin kolumni ja se luki tasavallan presidentti. Saatuaan kirjoittajalta luvan presidentti laittoi jutun jakoon facebookiin. Sitä kautta itsekin luin jutun ja se oli hyvin kirjoitettu. Presidentin jaettua jutun siitä tuli some-ilmiö.

Pitkin syksyä ja talvea olemme saaneet seurata toisenlaista some-ilmiötä. Ilmiö on ollut pelkkää kauhistelua ja ihmisten peloittelua. Pelon kohteiksi tässä ilmiössä on osoitettu turvapaikanhakijat. Samalla leima on lyöty kaikkiin tummempi ihoisiin Suomen kansalaisiin. Suomessa syntyneet ja kasvaneet ovat saaneet tuntea olevansa ei toivottuja.

Viimeiset kuukaudet ilmiöön on pelon avulla liitetty katupartiointi. Tällä partioinnilla on tolkun ihmisille ilmoitettu turvattavan suomalaisten naisten koskemattomuus. Poliisin julkistaman tilaston mukaan Suomessa raiskataan joka vuorokausi kahdesta – kolmeen naista. Nämä raiskaukset tapahtuvat kantaväestön toimesta. Muutaman ulkomaalaisen (ei välttämättä turvapaikan hakijan) suorittamien raiskausten takia kehiteltiin uhka ja sille vastaukseksi katupartiointi.

Jokainen raiskaus on liikaa ja rangaistusten tulisi olla ehdottomia jokaisessa tapauksessa. Lieventäviä asianhaaroja ei saisi olla. Meillä on valitettava käytäntö, että hovioikeus helpottaa usein käräjäoikeuksien langettamia tuomioita. Niitä kohtuullistetaan sen takia, että tuomio aiheuttaa miehelle kohtuutonta haittaa työssä ja toimeentulossa. Korvaukset raiskatulle ovat pääsääntöisesti olemattomia. Raiskaus rikoksissa uhrin asema jätetään sivuun.

Joensuu on ollut viimeisten viikkojen aikana katupartioinnin eldorado. Siellä ovat odinin soturit saaneet televisio näkyvyyttä. Urheasti soturit ovat pakkasessa kävelleet mustana uhkaavana laumana pitkin katuja. Joensuussa on ollut pitkin syksyä väitettyjä raiskauksia useita. Poliisi on niitä tehokkaasti tutkinut ja terveydenhuolto antanut omat lausuntonsa.

Mittavasta tutkinnasta huolimatta poliisi on lopettanut tutkintansa. Syynä on näytön puute. Uutisia lukiessa ei voi välttyä ajatukselta, että nämä ”raiskaus” tapaukset ja katupartiointi liittyvät toisiinsa. Keksityillä tarinoilla saatiin ihmiset pelon valtaan ja katupartiot liikkeelle. Olisi mielenkiintoista tietää näitten naisuhrien rooli? Millaista some-toimintaa he ovat harjoittaneet ennen ja jälkeen väitettyjen tapahtumien?

Palaan vielä tuohon partiointiin. Kun kantasuomalaiset raiskaavat hieman enemmän kuin ulkomaalaiset, pitäisikö näitä raiskaajia vastaan perustaa omat partiot? Näiden partioiden toimintakenttänä olisivat sitten kodit. Siellä raiskaaja todennäköisimmin iskee. Kapakasta lähdön jälkeen jokaiselle pariskunnalle lähtisi partio mukaan turvaamaan kotirauhan. 2-3 vankkaa odinin soturia olisi riittävä määrä.

Toimintaa voisi kehittää siten, että nainen voisi etukäteen tilata turvapartion itselleen. Tästä hyötyisivät kaikki. Suomalaiset impyet saisivat olla rauhassa. Odinin sotureiden ei tarvitsisi talsia kylmillä kaduilla.

Soturit saisivat olla tolkun ihmisiä.

Avainsanat: jyriparetskoi, sauliniinistö, tolkunihmiset, onkonaistenturvattomuuslisääntynyt

059 RIP.

Maanantai 17.8.2015 klo 16:57 - yrjöpoeka

Sain vaimoltani luvan käydä vielä kerran tälle kesälle Tenolla. Tuolla suurella joella, joka vie kalastajan sielun mukanaan nahkoineen ja karvoineen. Kesän jatkunut kuivuus Utsjoella oli juuri muuttunut todelliseksi syyssateeksi. Vettä todella tuli ja se näkyi myös joen vedessä. Vuorokaudessa vesi nousi ja nousu jatkui. Kalastajana en antanut se häiritä, vaan jatkoin harrastustani.

Yksi kokonainen lupavuorokausi oli jo takana ja toinen hyvällä alulla. Siirryin majoituskohteeseeni aamuaikaisella, vaihtaakseni kuivempia alusvaatteita päälle ja ruokailuhetkeä varten. Tein tarvittavat toimitukset ja päätin ottaa pienet ruokatorkut, ennenkuin lähden jatkamaan perhonheittoa. Heräsin puhelimen pirinään. Puhelu pysäytti minut täydellisesti.

Sain viestin ystävältäni Kuusamosta ja hän kertoi minun kalamieskaverini kuolleen järkyttävällä tavalla. Kalamiehen auto oli suistunut tieltä ja syttynyt palamaan. Auto matkustajineen oli palanut ja satunnainen lenkkeilijä oli löytänyt vielä palavan auton ja hälyttänyt palokunnan. Mitään ei ollut enää tehtävissä.

Miksi tämä uutinen oli niin pysähdyttävä? Olin odotellut hänen ilmestymistään veneellä alajuoksun suunnalta, kuten hän aina syksyisin teki. Nyt olin ajatellut, että pyydän häntä ottamaan minut seuraavalle luvalle veneeseen. Tämä siitä syystä, että olin saanut sellaisia vaappuja, joita halusin uittaa tulvivassa joessa. Tunne hänen tapaamisestaan oli todella vahva.

Istuin tunnin yksikseni mökissä ja muistelin yhteisiä kalastushetkiämme. Muistin keskustelujamme. Muistin mitä olin häneltä oppinut ja mitä minä olin hänelle pystynyt antamaan. Sen tunnin jälkeen keräsin tavarani autoon ja lähdin ajamaan takaisin kotiin. En yksinkertaisesti kokenut olevan mitään mieltä olla nyt joella, jossa olin odottanut hänen ilmestymistään.

Hän ajoi aina vauhdilla suoraan kohti ja vesi vaahdoten ajoi varpaitteni viereen. Samalla vauhdilla hän aina kiiruhti vesakon reunaan pienelle toimitukselle. Meillä oli aina aikaa istahtaa juomaan kupilliset kahvia ja vaihtaa kuulumiset. Hänen väkevä ja rehevä naurunsa kuului aina, koska meillä oli samantapainen huumori ja jutut sen mukaisia. Se nauru korvissa soiden ajelin etelää kohti. Väkeviä muistoja vieri mielessäni.

Ei väsyttänyt. Ei nukuttanut.

Torkkola_RIP..JPG

Matti Torkkola. RIP.

Tällaisena minä hänet aina muistan.

Avainsanat: mattitorkkola, rip

029 Suorat sanat

Torstai 19.3.2015 klo 19:42 - yrjöpoeka

Tänään oli heti aamusta kuntoilu mielessä ja niimpä suuntasin luistimeni rantaraitin luisteluväylälle. Kuntoillessa on mukava kuunnella radiota korvanappien avulla, erityisesti silloin kun kuntoilu kestää kauemmin. Tänään halusin kuunnella hyvää musiikkia Radio Kajauksesta ja sitä sieltä tuli. Todella hyvää kotimaista musiikkia. Ohjelmistossa on välillä aina muutakin, kun kyse on kaupallisesta radiokanavasta. Tänään sain kuulla vaaleihin liittyvän ohjelman, eli vaalimainoksen.

Ohjelmassa esiintyi Pentti Kettunen ja hänen aiheenaan oli EU ja siksi ajattelin, että ompas mukava kuulla ajatuksia tulevaisuudesta. Ohjelma kesti noin 15 minuuttia. Kettunen puhuu jaarittelemalla ja hän muisteli kuten muutkin ikääntyneet, nuoruuden aikaisia tekemisiään. Lähetyksellä oli nimenä, Suorat sanat- Selvät linjat. Linja oli tämän mukaan selvä. Suurkapitalistien talutusnuorassa ollaan. Vain hän itse ja Keijo Korhonen ovat olleet oikeassa.

15 pitkää minuuttia vanhojen muistelua ja lopuksi sitten ennustus tulevasta. EU hajoaa ja kotoinen markka saadaan takaisin. Tätä kuunnellessa ei voinut välttyä ajatukselta, että aika on ajanut hänen ohitseen. Tämä arvioni ei ole katkeroituneen mielen tuottamaa, jokainen voi arvioida sen itse. Se tulee vielä uusintana. Itse en enää jaksa kuunnella sitä uudelleen. Mikäli haluan muistella vanhoja, menen vierailemaan hoitokoti Kurimossa. Siellä on lisää muistelijoita. Vanhojen muistelu avaa silmiä kohtaamaan nykyisyyden.

Luistellessa oli aikaa seurata ilmavoimien lentoharjoituksia. Eilisen päivän aikana koneet aloittivat matalalla lentelyn ja sitten yli 10 kilomketrin korkeudella lennettiin vähän nopeammin. Muutama kunnon paukaus kuului, kun äänen nopeus ylittyi. Siitäkös media on innostunut tekemään uutisia. Raflaavia otiskoita saadaan ihmisten sanomisista, kuten esimerkiksi: Nytkö venäläiset hyökkäävät. Tai: Ovatko ne omia koneita. Parhaat naurut sain lukemalla tämän päivän maakuntalehteä, Kainuun Sanomia.

Siinä Kajaanilainen asukas oli soittanut lehteen ja siitä tehtiin iso puolen sivun juttu. Soittaja kertoi lehdelle asuvansa kerrostalossa ja jytinän takia oli syöksytty muiden ihmisten kanssa pihalle ihmettelemään. Ikkunat olivat kuulemma oikein helisseet. Huippuna tämä soittaja oli myös kertonut lehdelle, että velipoika oli kuullut saman pamauksen Paltamossa! Toimittaja kirjoitti kaiken pokkana lehteen ja kyseli vielä asiasta Paltamosta. Siellä ilmeisesti oli tämä velipoika ja hän oli pamauksen jälkeen nähnyt taivaalla kolme vanaa.

Luin jutun uudelleen ja naurukohtauksen jälkeen yritin ajatella, mitä siellä toimituksissa oikein tehdään? Ilmeisesti on juttupula ja ei jakseta itse mennä pihalle katsomaan noita tiivistysvanoja ja kuuntelemaan Hornet-koneitten jylinää. Toimittaja lisää vielä jutun loppukaneetiksi toteamuksen, että useat lehden lukijat ovat verkkosivuilla kertoneet kuulleensa tämän pamauksen.

Voe hyveä päeveä kirvesvartta, sanosi vanaha kansa. Tällä tasolla on jutut Kainuussa. Ikääntyvä maakunta dementoituu ja niille voidaan tärkeinä uutisina suoltaa lehdessä täyttä potaskaa.

Tulevaisuudessa on aika ennen ja jälkeen Kajaanin suuren pamauksen. Tässä on ainesta vuosipäiväksi!

Avainsanat: suomussalmenluistelurata, radiokajaus, suuripamaus

Vanhemmat kirjoitukset »