Satunnaiset kuvat

teno 3-8.72007 025

Uusimmat

Blogin arkisto

184 Työttömyyden valinkauhassa

Maanantai 19.12.2016 klo 13:09 - yrjöpoeka

Suomessa on vuosikymmenet kytenyt vakava työttömyys. Työttömät kertovat yhtäpitävästi kyllä lahtevänsä töihin, mutta kun ei ole tarjolla mitään. Yhtäaikaa työttömyyden kanssa on erityisesti työttömyydestä kärsivissä kunnissa kaivattu työttömyyskortistojen putsausta. Eli kortistoista siivottaisiin pois kaikki työkyvyttömät. Kuka eläkkeelle ja kuka mihinkin.

Viimeaikoina ovat uutiset kertoneet, että työpaikkoja on alkanut syntyä joka puolelle Suomea. Myös lahialueille, eli Norjaan ja Ruotsiin. Uutiset kertovat, että Uudenkaupungin autotehtaan 1000 työpaikkaa haki 2600 työhaluista. Tämä kuulostaa todella hyvältä. Kuitenkin jään ihmettelemään, kuinka Kainuun lähialueille syntyviin työpaikkoihin ei oikein löydy tekijöitä. Pohjois-Suomen työttömistä suurin osa on miehiä ja juuri heille sopivia hommia alkaisi olla vähän jokapaikassa.

Norja etsii työvoimaa pohjoisille alueilleen aktiivisesti. Viimeisin uutinen kertoi kalatehtaiden hakevan työläisiä 19 euron tuntipalkalla. Asunnon saamisessa avustetaan. Juuri sopivaa hommaa nuorille ja kohtuullisen hyvällä palkalla. Ruotsi hakee työvoimaa kokonaisen kaupungin muuttoon ja kaivoksilleen samoilla alueilla. Kuusamon Ruka etsii kasvavaan Ruka-keskukseen jatkuvasti työvoimaa ja nyt siellä on puutetta erityisesti kokeista. Miehet tunnetusti kokkaavat mielellään ja ovat kaiken lisäksi todella hyviä siinä työssä.

Myös kotimaakunta on alkanut elpymään. Terafamesta väännetään suuta ja mutristetaan kulmia, mutta se tarjoaa työtä suurelle joukolle Kainuulaisia. Sotkamon hopeakaivos aloittelee myös toimintaansa. Otanmäen vaunutehdas Transtech on saanut runsaasti uusia tilauksia ja sen mukana kaivattuja työpaikkoja. Jopa kotikuntani Suomussalmen työttömyys on lähtenyt laskuun. Nyt on pikkuhiljaa jokaisen uskallettava kääntää huulenmutkat ylöspäin. Taantuman pohja on nähty ja nyt on uuden kasvun aika.

Sitä tietysti toivoisi, että nuoret ihmiset uskaltaisivat lähteä työnperässä myös ulkomaille asti. Erityisen hyviä ovat mielestäni työpaikat Pohjoismaissa. Kaikissa näissä on hyvin samankaltainen työmoraali ja tekotapa. Kyllä esimerkiksi Norjan kalatehtaiden 19 euron palkka ja työsopimus 6 kuukaudeksi on kokeilemisen arvoinen. Se voisi avat silmät myös tulevaisuuteen. Kannustan kovasti kokeilemaan.

Kirjoitin sunnuntaina sen päivän uutisesta, Jaakko Jonkan ajatuksista hallituksen perustuslaillisesta kriisistä. Nyt on ihmetellyt kahden perussuomalaisen kansanedustaja naisen puheita. Laura Huhtasaaren ja Leena Meren. Heidän puheistaan aiheeseen liittyen, jää itselleni sellainen käsitys, etteivät perustuslaki koskettaisi kaikkia Suomessa olevia ihmisiä.

Hehän voisivat nyt sitten nohevina tyttöinä tekaista uuden perustuslaki esityksen. Koska Leena Meri on juristikoulutuksen saanut, sen pitäisi olla helppoa. Siten pääsisimme itse asiaan, eli kuinka he laittaisivat ihmiset leireille rotunsa, uskontonsa tai sitten työttömät uudelleenkoulutusleireille. Lausuntoja vapaasti tulkiten, heidän mielestään perustuslaki on vain heidän kaltaisiaan kauniita ja fiksuja ihmisiä varten.

Näitä lausuntoja lukiessa ja verratessa niitä Timo Soinin lausuntoihin, voi vain todeta yhden asian. Timo Soini on tällä hetkellä pelkkä keulakuva, sätkynukke ja valta puolueessa on ”nuiva”-ryhmän käsissä.

Työttömyyden huvetessa, kannatuksen rapistuessa. Tervemenoa.

Avainsanat: rakennetyöttömyys, työtäpohjoismaissatarjolla, rukakeskus,