Satunnaiset kuvat

teno 3-8.72007 033

Uusimmat

Blogin arkisto

009 Korotuspaineet

Maanantai 8.1.2018 klo 15:16 - yrjöpoeka

Kainuun sähkögate alkaa olla jotenkuten hallittavissa. Pakkasista huolimatta Suomussalmi edelleen kärsii hetkittäisiä sähkökatkoksia eityisesti verkon laita-alueilla. Lumitaakan alla olevat männyt jäätyvät ja menevät entistä helpommin poikki. Reuna-alueilla olevat linjat ovat vikaherkkiä tällaisella kelillä, koska niiden perustamisista on jo kymmeniä vuosia. Vuosien mittaan linjojen reunat tahtovat kasvaa lehtipuita, jotka helposti kaatuvat kohti aukeaa, eli linjalle.

Näiden linjojen uusiminen on minun mielestäni nyt se ensimmäinen korjattava kohde. Siellä sijaitsevat erilaiset luontomatkailuyritykset. Aiemmin ne palvelivat matkkailijoita enemmän keväästä syksyyn. Nyt ne ovat varattuja koko vuoden ajan. Pimeimpään aikaan ajoittuvat sähkökatkot eivät tee hyvää mainosta näille yrityksille. Tämän päivän matkailija hyvin helposti yleistää sähkökatkot ja muut ongelmat aina oleviksi. Viesti leviää ja sillä on vaikutuksensa.

Tiedän hyvin sen, että sähkölaki antaa yhtiölle tärkeimmäksi tehtäväksi sähkönsiirron varmistamisen elintärkeille alueille ja taajamille. Reuna-alueet jäävät siinä asettelussa sivuosaan. Jokatapauksessa syrjäseutujen asukkaat maksavat samat maksut, mutta saavat huonommat palvelut palkinnoksi. Kainuun sähköyhtiö on kahden kunnan omistama ja se sisältää suuren ongelman koko Kainuun kannalta. Yhtiön siirtohinnoittelu koetaan kiskonnaksi ja sen tuotto lihottaa kahden kunnan, Kajaanin ja Sotkamon budjetteja.

Yhtiö on tuottanut runsaat voitot omistajilleen kahtena menneenä vuonna. Siitä syystä sähköverkon kunnostus laahaa nyt jälkijunassa. Aikoinaan tielaitos hajotettiin ja siitä tuli kilpailun kohde yksityisille firmoille. Jokainen näkee maamme tiestöllä mihin se on johtanut. Kansallisen infran myynti ei palvele sen jälkeen syrjäalueiden ihmisiä. Samoin on käynyt Kainuussa sähkönsiirron suhteen. Sähkön toimintavarmuus hajoaa pienimmästäkin tuulenpuuskasta, tai lumikuormasta. Omistajille tärkeintä on tuntuva voitto.

Kuuntelen juuri ministeri Tiilikaisen haastattelua ykkösaamusta ja siitä ei maailma juuri valmistu. Toimittaja aivan oikein perää ministeriltä sitä, mistä minä juuri kirjoitan. Toimittaja kysyi miten valtio varmistaa sen ettei yhtiö nosta siirtohintojaan vain omistajiaan varten ja jättää verkon heikommalle. Tiilikaiselta ei tullut mitään valmista. Asioiden pyörittelyä, kuten sähkölaista puhumista ja pohdiskelua pitäisikö jotkain tehdä, mutta kun yhtiöt itse tekevät päätökset. Täyttä potaskaa. Sähköyhtiö itse kertoo suoraan, että he joutuvat nyt pohtimaan siirtohinnan korotuksia.

Kainuulainen ihminen oli kuitenkin se, joka ei hätääntynyt. Kainuun kunnille ja pelastuslaitokselle ja muille toimijoille tämä oli kullanarvoinen kriisiajan valmiusharjoitus. Siinä usea toimija joutui näkemään, miten ongelma eli kokoajan ja muutti välillä muotoaan. Tilanne eli kokoajan 24 h/ useita vuorokausia. Kainuulaisena itsekin olen aina varautunut siihen, että itsellä on kaapeissa muutakin kuin pölyä ja nälkään kuolleita hiiriä. Yrityksille tämä oli sensijaan myrkkyä.

Joissakin medioissa väitetään kainuulaisten vain valittavan ja ettemme tekisi mitään ongelmien eteen. Olemme varautuneet ja selviämme jatkossakin. Mutta me myös kerromme sen, mistä kiikastaa. Se ei ole valitusta. Valtion on kerrottava yksityisille firmoille selkeät varmuusvaatimukset ja hinnoittelulle rajat. Korotusten olisi siirryyttävä suoraan huoltovarmuuteen. Sitä olisi myös valvottava ja tiukasti.

Avainsanat: kainuunsähkögate, loiste, huoltovarmuus, sähkölaki, kriisiajanvalmiusharjoitus

007 Sähkögate

Lauantai 6.1.2018 klo 14:16 - yrjöpoeka

Eilinen oli vielä kohtuullisen helppo päivä, mutta nyt aamuyön nollakelin jäljiltä puut ja oksat ovat kestokykynsä rajoilla. Käydessäni kuntakeskuksessa tunti sitten tienvierusmetsiköt ovat kuin kranaattikeskityksen jäljiltä. Seuraavat vuorokaudet ovat varmasti vaikeat. Kainuun pelastuslaitos tiedoitti puolenpäivän jälkeen, että nyt pitää aloittaa kysely ihmisiltä, ketkä eivät mahdollisesti kestä 1-2 vrk sähkökatkoa. Tällä hetkellä sataa lunta ja näkyvyys 100-200 metriä. Työmiehille mahdollisimman vaikea keli. Huomenna pitäisi ennusteen mukaan olla satamatta ja myös pakastua noin 10 asteeseen. Eli lumi pysyy tiukasti puissa. Tässä Loisteen keskeytyskartta.

Loiste sähköyhtiö kertoo Iltalehdelle, että heidän on ensisijaisesti hoidettava vain taajamien huoltovarmuus. Suomeksi sanottuna syrjäseudut saavat tulla toimeen miten kuten. Mutta siirtomaksut on maksettava kuten muillakin. Yhtiö on Kajaanin ja Sotkamon omistama ja tuottanut kahtena viimeisenä vuotena molempina 10 miljoonaa voittoa. Voitto menee näiden kuntien budjettien tukkeiksi. Iltalehden haastattelema yrittäjä on oikeassa ihmettelyssään, ettei tuollaisia voittoja pidä takoa, ennenkuin kaikki verkot ovat kunnossa.

Pari kuvaa, toinen kotiportilta ja toinen 200 metrin päästä puistoalueen reunasta. Ulkona kullee nyt vähän väliä rysähdyksiä puiden katketessa lumitaakan alla.

IMG_20180106_102717.jpg
Vaimoni mittaa lunta sauvalla, vaimoni pituus 170 cm. Lunta on riittävästi.
IMG_20180106_103215.jpg
Tolpantien sivustaa. Mäntypuu ei kestä taakkaa.

Varmuuden maksimoimiseksi siirsin ison grillin välinevarastooni, jotta on paikka missä laittaa tarvittaessa sapuskaa. Varalämmitin valmiina ja sauna laitettu myös valmiiksi. Vettä varastoitu pesua ja ruokatarvetta varten. Vaimoni nosti tukevan lohen kyljen pakasteesta, joten vielä löytyy myös purtavaa.

Pelastuslaitokselle tiedoksi. Selviämme hyvin vielä joitakin aikoja. Sähkögaten päättymisen jälkeen pelastusalan ja kuntien viranomaisten on määriteltävä sähkönsiirron huoltovarmuus myös syrjäalueille. Täällä on yrityksiä ja täällä ovat kaikki luontomatkailuyritykset. Emme ole toisen luokan kansalaisia. Haluamme maksamillemme euroille myös vastinetta.

Avainsanat: sähkögate, kainuunpelastuslaitos, loistesähköyhtiö, metsätuhot

005 Kainuun sähkögate

Perjantai 5.1.2018 klo 11:22 - yrjöpoeka

Tällä sanalla kuvaa paikallinen media sähkönsiirto häiriöitä Kainuussa ja erityisesti täällä Ylä-Kainuussa. Kainuun pelastuslaitos on ottanut eilen 4.1.2018 klo 14.15 johtovastuun pelastuslain perusteella koko Kainuussa. Ongelmia on paljon ja sähkö ei ole se ainoa, mutta tämän päivän elämässä sillä on useita heijastusvaikutuksia. Talojen lämmitys, tiedonsiirto tarvitsee sähköä toimiakseen ja vesi pysyy kaivoissa sekä verkoissa ilman sähköä. Kaikkia näitä ongelmia olen itsekin saanut kokea.

Pahin ja mielestäni vaarallisin haitta ovat tykkylumen painamat puut. Kenenkään ei pidä mennä nyt metsiin samoilemaan näillä alueilla ellei ole pakko. Jos on mentävä, on siitä ilmoitettava ainakin omille läheisilleen. Seurasin eilen kadulla kulkijoita ja juuri yksikään ei katsonut missä kohden kulki. Valtavia mäntyjä, päällään tuhansien kilojen taakka sijaitsee jalankulkijoiden reiteillä. Erityisesti männyn oksat ovat vaarallisia. Kun sen kestokyky loppuu, se on maassa sekunnin sisällä. Mikäli sen alle jää, ei ole mitään selviämisen mahdolliusuuksia. Tiedän jo yhden todella läheltä piti tilanteen hautausmaalta. Oksan putoaminen lumilasteineen aivan vanhahkon ihmisen viereen, oli saanut hänet suorastaan toimintakyvyttömäksi.

Lumen kaatamia puita on ollut nyt jokapäivä paikallisilla kaduilla ja teillä. Hiihtäjien ilona ovat laduille kaatuneet puut ja oksat. Pidän hiihtämistä huollletuillakin reiteillä nyt erittäin vaarallisena. Olen saanut kuulla, että pitää väistää putoava oksa ja kaatuva puu. Vaikka olisi kuinka nopea, se voi jäädä viimeiseksi muistikuvaksi. Nähtyäni itse kuinka satoja kiloja lunta tulee oksan kanssa alas, haluan katsoa mistä kuljen. Tänään sataa lisää lunta ja yön pikkupakkasen jälkeen ennuste kertoo sään hieman lauhtuvan. Lumi takertuu entistä tiukemmin puihin. Oma ennusteeni on, että on ajankysymys ihmisen jäämiseen lumikuorman alle.

Loiste sähköyhtiöstä on Ylä-Kainuulaisilla paljonkin sanottavaa. Sitä en tiedä, mistä syistä paikallinen media kirjoittaa sähkögatesta? Loisteen siirtohinnat ovat meitä puhuttaneet ja se ei varmasti vähene tämän jälkeen. Yhtiön perustelu on ollut sähkönsiirron huoltovarmuus. Vuosia kerätyt miljoonat eivät sitä ole parantaneet, joten siksi voi puhua jopa sähkögatesta. On varmaa, että yhtiö ilmoittaa tämän jälkeen siirtohintojen nostosta perustellen sitä vanhoilla argumenteilla. Takuuta ei yhtiön toimituksilla ole ja pitkistä katkoista kärsineet eivät taatusti tule saamaan vahingonkorvauksia.

Eilen illan MTVn klo 19.00 uutisissa eräs pelastusalan maitoparta Pohjois-Karjalasta kertoi, etteivät suomalaiset osaa varautua tällaiseen. Hän oli vailla mallia Japanista. Siellä on asukkailla oltava pakollinen kolmen (3) päivän pelastuspakkaus. Vettä, ruokaa, paristoja ja muuta pientä. En tiedä missä maailmassa tämä untuvanaama on elänyt, mutta täällä ihmiset selviävät takuulla viikon vähillä ongelmilla. Erityisesti nyt, kun on leudot säät. Täällä on opittu elämään talven kanssa. Nykytekniikka se on joka ensimmäisenä pragaa. Mitä pidempään tämä sähkögate jatkuu, sitä enemmän ihmiset huomaavat, kuinka tärkeätä on fyysinen yhteys naapureihin ja sukulaisiin.

Nämä päivitykset ovat nyt arpapeliä. Milloin tahansa sähkö voi kadota verkosta. Onneksi on tuo pieni UPS. Se mahdollistaa tallennuksen ja sitten vain odotellaan virran paluuta.

Avainsanat: kainuunsähkögate, kainuunpelastuslaitoksellajohtovastuu, pelastuslaki, tykkylumiongelmasuomussalmella