Satunnaiset kuvat

Sorro siimoissa

Uusimmat

Blogin arkisto

134 Suunta on oikealle ja itään

Keskiviikko 13.6.2018 klo 9:32 - yrjöpoeka

Keskusta sai puoluekokouksensa pidettyä ja Sotkamo sai nähdä isäntien isännät. Sipilä sai esitellä uuden päivänkakkaransa. Kannattajat ovat tyytyväisiä, koska me olemme pelastaneet Suomen. Muun maailman talouden liikahduksilla ei ole ollut merkitystä, kyllä se on kuulkaa Sipilä joka liikautti maailmaa. Näin siellä on uhottu.

Sotkamossa pelättiin paikan tukehtuvan maalaisisäntien vyöryyn. Näin ei kuitenkaan käynyt, koska keskustan sisällä useampia poliittisia suuntia. Väyrysläiset menneisyyden Alkiolaiset ja sitten Sipilän kokoomusta oikeistolaisempi siipi. Valtaosa keskustan isännistä on hurmaantunut Sipilän tuomaan valtaan. Heitä ei hävetä olla kokoomuslaisempia kuin oikeat kokoomuslaiset. Tätä vallassaolevaa siipeä kiehtoo vain absoluuttinen valta. Se valta, jolla tehdään päätöksiä. Päätöksiä jotka hyödyttävät puoluetta.

Tämän päivän ja eilisen keskustan johtajat ovat aina tehneet näin. Yleisöä kosiskelevia puheita on pidetty vaalien alla. Valtaan päästyä lupaukset on vedetty viemäristä alas. Jopa niin sutjakkaasti, että jopa kokoomusjohtajia punastuttaa. Itselleni on vuosikymmenten kuluessa muodostunut erittäin laaja ystävä/tuttava verkosto. Heistä suuri osa on ollut ja on vielä poliittisesti aktiiveja. Koska elän ja asun vahvalla keskusta alueella, tämän puolen aktiiveja on tutuissani hyvin paljon. Kahden kesken heistä osa uskaltaa sanoa sen suoraan, ettei keskusta ole enää tällä vuosituhannella ollut pienen ihmisen asialla. Sen josta Santeri Alkio piti puheita ja vaati huolenpitoa.

Keskusteluissa on noussut usein esille toteamus, että se on iso ongelma. Asioista saa heidän mukaansa puolueessa puhua, mutta vain sellaisista joista puoluejohto ja valitut pitävät. Samanlaista se taitaa olla kaikissa puolueissa, valtaa pitävät pyrkivät estämään arvostelun. Se lienee inhimillistä ihmisrodulle. Kun joskus siitä vallasta joutuu luopumaan, voi joutua siihen rooliin kuten Väyrynen. Kaikille johtaville poliitikoille ei näin käy. Se johtuu siitä, että he sisäistävät vallan olemuksen ja tietävät, että liehakoinnilla siellä pysyy.

Maaseudun Tulevaisuus on haastatellut Kansalaispuolueen puheenjohtajaa Sami Kilpeläistä puoluekokouksen aikana. Kilpeläinen oli pitkään puolueessa ja hän myös oikein alleviivaa edellä mainitsemani seikat. Hän myös sanoo suoraan sen, mitä moni vielä puolueessa oleva ei uskalla sanoa. Kilpeläisen mukaan puolue ei ole enää se sama, johon hän aikoinaan liittyi. Saman sain itse kokea ollessani perussuomalaisissa. Kahden jytkyn jälkeen puolueen aluperäiset tavoitteet olivat kadonneet ja siitä oli kuoriutunut äärinationalistinen ja muukalaisvihamielinen puolue.

Keskustan luisumisessa oikealle, sen kentällä on näkyvissä samankaltaista nationalistista ääriajattelua. Puoluekoneisto on vielä pystynyt pitämään sen kurissa. Nationalismi on kuitenkin sellainen tauti, että sen päästyä liikkeelle sitä on vaikea pysäyttää. Tämä sama näkyy tänään erityisesti itäisen Euroopan maissa. Siksi olen pohtinut, kuulummeko oikeasti itäiseen ryhmittymään? Haluamme tukea lännestä, mutta toimimme kuin itäisen pimeyden barbaarit. Näinhän sitä on nimitetty menneinä vuosisatoina. Ilmeisesti mikään ei maailmassa ole muuttunut.

Menneinä aikoina eräs toinen hallitsija toi puoluekokouksiin rutkasti rekvisiittaa. Meininki on sama. Sumutus.

Hänen nimensä oli Adolf.

Avainsanat: keskustaluisuuäärioikealle, santerialkio, pienenihmisenasialla, samikilpeläinen, kansalaispuolue, nationalisminnousu

059 Eduskuntavaalit häämöttävät

Tiistai 6.3.2018 klo 18:21 - yrjöpoeka

Sipilän hallituksen vatuloiminen jatkuu ja nyt se todella näyttää sltä että vatuloinnille on olemassa myös loppu. Kansanedustajat voivat joutua kesälomillaan valmistelemaan syksyn vaaleja. Kyse ei kuitenkaan olisi enää maakuntavaaleista. Entistä todellisempaa on, että ennenaikaiset eduskuntavaalit kurkistelevat jokaisesta kulmauksesta. Kuuntelin sunnuntaina Sipilän venkoilua pääministerin haastattelutunnilla ja nyt hänellä oli eri ääni kellossa kuin muutama päivä aiemmin. Sipilä on todella keskustan läpivalaisema. Sanoo ensin yhtä ja selittelee hetken päästä toista.

Kokoomus on nyt joutumassa aivan samankaltaiseen sisäiseen selvittelyyn kuin missä on nyt keskusta. Ennustin jo aiemmin, että keskustan vanhoillinen kenttä osaa aikansa jurputtaa nurkan takana, mutta kun se sieltä tulee ulos, on kotiinlähdön aika. Kokoomus on pystynyt julkisuudessa yllättävän pitkään pitämään sisäiset jännitteet piilossa. Heti kun gallupit antoivat ensimmäisen merkin alamäestä, hyppäsivät erimieliset kehiin. Jan Vapaavuori lyö nyt lisää löylyä sanomalla tänään suoraan, että keskustan ajama hallintohimmeli kaatuu. Elina Lepomäkeä pidettiin harmittomana naisena, mutta Vapaavuori ei ole sitä. Hänellä on vahva ääni kokoomuksen kentällä. Samoin on kyllä Lepomäen kohdallakin. Kokoomuksen seuraava puheenjohtaja voi olla nainen ja Lepomäki on yksi mahdollinen.

Entistä enemmän alkaa näyttää siltä, että Paavo Väyrynen meinasi kusettaa omia taustajoukkojaan oikein kunnolla. Kierrättämällä ”omia” rahojaan monimutkaisesti ”inspiroiden” hän on saanut Kansalaispuolueen lopulta maksajaksi hänen vaalijutuilleen. Pihi Paavo ei luovu yhdestäkään eurosta ja tämänkaltainen kieroilu on nyt lyömässä naulan Paavon arkkuun. Ei ole ollenkaan ihme, miksi hän ei eilisessä tiedoitustilaisuudessa halunnut vatvoa Kansalaispuolueen tilaa. Entinen keskustan lehti Kainuun Sanomat löi naulaa arkkuun politiikan toimittaja Raimo Viirretin yläkertajutussa. Mikäli nämä Viirretin kaivamat tiedot pitävät, Väyrystä ei nähdä Sotkamossa. Raastuvassa kylläkin.

Keskustan kaksikielinen piiri on jo antanut lähtölaukauksen puheenjohtajavaalille. Piirin mukaan puolueessa on repivä linjariita keskustan maaseutuihmisten ja kaupunkien liberaalisiiven kanssa. Se ei ole kyllä ihmekään. Sipilän hallitus on tehnyt niin kokoomuslähtöistä politiikkaa, että jopa kokoomuksessa on varmasti punasteltu. Väyrynen ei ole kuitenkaan se jonka puolesta tämä piiri liputtaa. Olen jo aiemmin kirjoittanut, että keskustan nykypolitiikka joutuu vielä vanhoillisen siiven riepoteltavaksi. Nyt näyttää siltä, että hallituspuolueet ovat sisäisessä pesänselvityksissään ajamassa ennen juhannusta karille.

Keskustalle on aina käynyt köpelösti kun se on lähtenyt kokoomuksen herrojen kanssa marjaan. Sinisille käy vielä hullummin. Heitä ei muista syksyn jälkeen kukaan. Oppositio on herkullisen tilanteen edessä. Se voi saada oikean jytkyvoiton. Kaikenlisäksi Suomen talous on juuri hyvässä nousukiidossa.

Voin jo nähdä, kuinka vasemmisto ja vihreät jakavat kakkua, sulle ja mulle. Sulle ja mulle. Nyt on taas vanhan kunnon jakopolitiikan aika.

Keskusta, kokoomus ja siniset joutuvat aktivoitumaan itse.

Avainsanat: ennenaikaiseteduskuntavaalit, janvapaavuori, vatuloivasipilä, paavoväyryneninspiroi, samikilpeläinen

056 Mölinää rannoilla

Lauantai 3.3.2018 klo 21:46 - yrjöpoeka

Tänään oli loistava uutispäivä, mutta kiireet ovat vieneet aikaani niin ettei koneelle ole ehtinyt. Nyt on iltapimeällä on hetki aikaa päivittää uutista meidän ikiomasta Väyrysestämme. Kansalaispuolueen puheenjohtaja Sami Kilpeläinen ilmoitti puolueen erottaneen Väyrysen. Paavo Väyrynen itse perusti puolueen ja ei hevin usko puoluejohdon eroilmoitusta. Niinpä hän on jo ehtinyt Oulussa pitää oman kokouksensa. Paavon pitämä kokous valitsi Väykän ja muut osallistujat kansalaispuolueen hallitukseen. Paavolta tämä onnistuu, muille tekisi vaikeampaa.

Sami Kilpeläinen on erittäin tiukka ja aina asialinjalla elävä poliitikko. Tunnen hänet vuosien takaa ja arvostan häntä suuresti. Nyt kansalaispuolue on uuden edessä, mutta Väyrynen ei jätä kansalaispuoluetta eikä keskustaa. Hänellä on aina vankat argumentit toiminnalleen. Suomen kansan etu on hänen ohjenuoranaan, sitä on meidän sivustaseuraajien kyllä vaikeata ymmärtää. Täältä katsoen kyse on hänen maanisesta pelaamisestaan. Luovutettuaan aikoinaan vallan Esko Aholle puolueessa alkoi hänen kärsimystensä tie. Paavo on tunnetusti ollut aina oikeassa, mutta Esko Ahon tapausta hän on katunut.

Paavo Väyrysessä ja Keijo Korhosessa on hyvin paljon samaa. Molemmat ovat aina olleet oikeassa ja muut väärässä. Näiden miesten mukaan Suomen etu vaatisi heidän olemistaan vallassa. Tätä nämä lähellä SKPn stalinistista linjaa olevat veikkoset perustelevat heidän oikeilla ja hyvillä suhteilla Neuvostoliittoon. Luit aivan oikein. Paavo ja Keijo elävät edelleenkin sellaisessa unessa, että ikuinen ystävä on edelleen olemassa. Siksi he ovat iänkaikkisesti vailla Suomen johtajuutta, jotta voisivat vannoa ystävyyttä YYA hengessä. Pikaisesti olen yrittänyt etsiä tarkempia tietoja Kansalaispuolueen tilanteesta, mutta kyllä on seurattava vain uutisvirtaa. Sen tiedämme kaikki, että tämä oli vasta alkua. On toisaalta jotenkin surullista seurata Väyrysen marssia kohti vanhainkotia. Onneksi se on hänelle helppoa, kun osti sellaisen Keminmaasta.

Väyrysen touhu meni nyt niin sekaisin, ettei hänen tarvitse enää pohtia Sotkamon puoluekokousta. Keskustan väki nauraa hänet pellolle sieltä. Toisaalta tämä mies ei tunne häveliäisyyttä. Sen me näimme viimeksi presidentin vaaleissa. Paavo oli itseään täynnä ja uskoi oikeasti pääsevänsä toiselle kierrokselle. Vaalitulosten selvittyä näkyi televisiossa, kuinka Väyrysen suu muotoili selkeän V-alkuisen voimasanan.

Jostakin kumman syystä hän on saanut nyt ympärilleen toisia samankaltaisia touhottajia. Toisaalta keväällä ja valon lisääntymisellä on selkeä yhteisvaikutus ihmisten mielen muutoksille. Ennen sanottiin kotipuolessa, että kun vedet sulavat alkavat hullut huutaa. Tämä johtui siitä, että asuttiin järvien rannoilla. Naitiin vastarannoilta serkkuja ja muita sukulaisia. Mölinä kuului kauas kuulakkaina kevätiltoina.

Ihan kuin kuulisin mölinän edelleenkin.

Avainsanat: kansalaispuolue, samikilpeläinen, paavoväyrynen, keijokorhonen, lisääntyvävalosekoittaaihmistä