Satunnaiset kuvat

Isojen säyneiden narraaja

Uusimmat

Blogin arkisto

136 Sanavapautta median varjossa

Perjantai 3.5.2019 klo 10:53 - yrjöpoeka

Tänään, toukokuun kolmantena vietetään sanavapauden teemapäivää. Meillä pidetään itsestään selvänä, että me olemme sananvapauden kärkimaita. Minä olen pitänyt sitä vähän kyseenalaisena. Muistelen vain Kekkosen aikaa. Kyllä se oli Kekkonen joka kertoi mitä kukin sai sanoa. Usea politiikko sai sen kokea elämänsä aikana, kun Kekkonen oli sanonut isännän sanan. Koska hän oli mielellään pomona ja häntä seurasi oikea luikurien joukkio. He raportoivat hyvin herkästi jos joku oli puhunut väärin, häntä lyötiin koko median voimalla.

Suomalainen lehdistä ei ollut vapaa. Se sai varoa Kekkosen myllykirjeitä. Suomeksi sanottuna herkkänahkainen Kekkonen hallitsi myös ns. vapaan lehdistön sanavapautta. YLE oli vielä tarkemmin oikein ajattelevien käsissä. Minä olen todella hämmästellyt sitä, että Suomessa haikaillaan Kekkosta takaisin? Sitä aikaa jolloin meidän sanavapautemme oli täydellisesti kahlittu. Ylimpänä tuomarina Kekkonen ja hänen liehittelijänsä olivat valmiina raportoimaan kaikesta epäilyttävästä. Auta armias jos joku sanoi vastaan. Hän sai välittömästi tuomion ilman oikeudenkäyntiä. Yleensä tuomio tuli neuvostovastaisuudesta ja YYA sopimuksen horjuttamisesta.

Neuvostoliiton äkillisesti sorruttua Suomen politiikoilta meni sormi suuhun. Mitä keinoa nyt käytettäisiin vihollisten, siis erimieltä olevien lynkkaamiseksi. Kekkosen aikakauden lopulla näimme valtapeliä, jossa muistamaton Kekkonen yritettiin pitää väkisin kulissina. Valtaa halusivat pitää hänen lakeijansa, keskustapuolueessa. Mauno Koivisto osasi oikealla hetkellä pelata kovempaa peliä ja liehittelijät näkivät ensimmäistä kertaa vapaan kansan ilmiön. Äänestivät eri henkilöä kuin Kekkosen ajan lakeijat halusivat. Sanavapaus parani tästä hetkestä lähtien huimasti. Mauno Koiviston kaudella aloimme ensi kertaa ajatella ääneen asioita, kun YYA sopimus purettiin.

Koiviston jälkeen tuli Ahtisaari ja sana oli todella vapaa. Ahtisaarta lyötiin koko vaalikausi olan takaa,  oma puolue ja media. Hänen ulkoiseen olemukseensa puututtiin nyt näkyvästi ja häntä matkittiin ilkeys mielessään. Sekö oli sitä sananvapautta? Ei arvioitu asioita vaan mentiin henkilökohtaisuuksiin. Ilmeisesti siksi Ahtisaari jätti kauden yhteen. Tarja Halosen kaudellla alkoi näkyä halu rajoittaa puheita. Demarit olivat silloin vahvoja ja se ilmeisesti nousi hattuun. Lopulta tuli Sauli Niinistön aika. Demareilla ja keskustalla oli yhteinen vihollinen ja he tekivät sanavapauden nimissä kaikkensa lyödäkseen Niinistön. Tässä me näimme jälleen samanlaisen ilmiön kuin Koiviston aikana. Kansa osasi nähdä asiat toisin. Viime vaaleissa oli jo nähtävissä, etteivät kärkipolitiikot halunneet tahrata mainettaan vaalien häviäjinä. He ovat herkkähipiäisiä.

Missä olemme tänään? Miltä sanavapaus näyttää ja tuntuu mediassa? Hyvänä esimerkkinä vapaasta lehdistöstä on Iltasanomat. He kokevat lehdessä olevansa tuomareita ja vaativat myllytyksen kohteena olevan Hussein al-Taeen eroa. Onko lehdellä tieto, että al-Taeen kirjoitukset ovat erilaisia verrattuna esimerkiksi Jussi Halla-ahoon? Onko medialla jo tuomarin oikeudet? Tätä on hyvä kysyä juuri nyt sanavapauden teemapäivänä. Kun tähän vielä lisää somessa vellovan keskustelun, sanavapaus on käsitetty väärin.

Sanavapautta on sanoa asiasta. Henkilöön kohdistuvina loukkauksina ja solvauksina se ei ole enää sananvaputta.

Some kuohuu rapaa, roisketta ja vihaa. Media jakaa tuomiot. Tätä on sanavapaus Suomessa 2019.

Avainsanat: sananvapaudenteemapäivä, urhokekkonen, neuvostovastaisuus, mediatuomarina, iltasanomat