Satunnaiset kuvat

Aamu Tenolla

Uusimmat

Blogin arkisto

006 Työttömät yhteiskunnan syöpä

Perjantai 5.1.2018 klo 13:47 - yrjöpoeka

Näin sen voi lukea Kaleva lehden mielipidepalstalta. Jari Pirinen kirjoittaa:

Kun yhteiskuntaamme on luotu vasemmistopuolueiden ja vähän muidenkin avustamana vökälöitymiseen kannustava vastikkeettomien tukien järjestelmä ilmaisine palveluineen, niin sen hyvää tarkoittava ajatus on muuttumassa syöväksi, joka tuhoaa lopulta potilaan eli hyvinvointiyhteiskunnan.

Yritykset, teollisuus ja niiden palveluksessa olevat sekä muut yhteiskunnan palveluiden rahoittajat kyllästyvät lopulta ylimääräisiin syöjiin ruokapöydissään, eivätkä hyväksy toimettomina olevien vaatimusta elintason vastikkeettomasta ylläpidosta.

Oululainen Jari Pirinen oli aiemmin Persujen ehdokkaana ja silloin puhuttiin heikoimpien auttamisesta ja mukana pitämisestä. Ensimmäisen jytkyn jälkeen puheet alkoivat haaleta ja tilalle ovat tulleet äärinationalistiset puheet. Samalla kylmenivät puheet heikoimpien auttamisesta. Perussuomalaisten siivelle hyväksyttiin kaikki ketkä vain mukaan lähtivät. Toisessa jytkyssä tulivat mukaan vielä rajumpien mielipiteiden esittäjät. Jälki ja puheet ovat nyt sen mukaiset. Nyt ei kukaan enää muista, ketkä molemmat jytkyt toivat. Ne heikoimmat. Työttömät ja syrjäytyneet. He uskoivat ja luottivat. Mutta eivät enää. Raja se on paskanpuhumisellakin.

Pirisen kirjoituksessa on yksi lause josta olen samaa mieltä. Tuet on tarkoitettu väliaikaisiksi. Väliaikaisuus on valitettavasti venynyt jo vuosiksi ja se ei ole työttömien syy. Työtä ei hevin tarjota. Silloin kyllä tekemistä löytyy, kun yhteiskunta pakottaa työttömän ilmaistöihin. Niinsanotusti vökälehtimään. Hallituksen toimien ansiosta tälle työttömän aktivointi mallille voi nyt antaa arvoisensa nimen. Työministeri Jari Lindström ei enää sano sanaakaan. Hänen tilallaan ovat kokoomuksen lausuntoautomaatit Juhana Vartiainen etunenässä. Siniset vökälehtivät kokoomuksen sisarosastona. Sininen on väri ruiskukan.

Pirinen jatkaa:

Meillä on pitkästä aikaa moneen vaalikauteen hallitus, joka uskaltaa tehdäkin jotakin, eikä vain siirrä asioita ääntenkalastelulla seuraaville hallituksille.

Minusta ja monesta muusta tuntuu kuitenkin siltä, että tämä hallitus se vasta on osannut soutaa ja huovata tekemättä mitään päätöstä. Vökälehteä. Ainoastaan heikoimpia se touhukkaasti pyrkii ”aktivoimaan”, eli potkimaan ulos kaikista turvaverkoista. Kaiken lisäksi siitä vielä ylpeillään, kuten Pirinen tekee.

Yhdestä asiasta olen varma. Siniset oppivat seuraavien vaalien jälkeen saman, mitä nyt tarjoavat työttömille. Aktiivitoimet koskettavat heitä itseäänkin. Joutuvat vökälehtimään 9 euron palkalla päivät pitkät. Saat mitä tilaat.

ps. vökälehteä Kainuun murteessa= Oleilla laiskana. Olla tekevinään. Touhuta niin joutavaa ettei mitään valmista työstä ja toimesta tule. Touhuta kuin Suomen hallitus.

Avainsanat: sanomalehtikaleva, jaripirisenmielipidekirjoitus, patisteluaktiivisuuteenonvastuuntunnonkasvattamista, kokoomuksenruiskukanväri, vökälehtiminen, kainuunmurre