Satunnaiset kuvat

neidonkenkä

Uusimmat

Blogin arkisto

004 Erilaisia ajatuksia kuntaliitoksista

Torstai 19.1.2012 klo 17:00 - yrjöpoeka


Maakuntalehtemme Kainuun Sanomat oli antanut tänään 19.1.2012, runsaasti palstatilaa keskustan maakuntapoliitiikoille. Paavo Niemelälle ja Timo Korhonen on lisäksi kansanedustaja. Korhonen oli lukenut Perussuomalaisten Kainuunpiirin kannanottoa ja myös kansanedustaja Pentti Kettusen kirjoitusta aiheesta maakuntalehdessä. Kettusen kirjoitus oli vastaus Korhosen kauhisteluun Perussuomalaisten Kainuunpiirin aloitteesta. Korhonen yksituumaisesti vastustaa kuntaliitoksia ja perusteluina hän esittää, ettei kuntarajojen liikuttelu tuo ratkaisua ihmisten palvelutarpeisiin. Kuntaliitokset eivät hänen  mukaansa anna vastausta perusongelmaan, eli sosiaali- ja terveyspalvelujen saatavuuteen.

Korhonen kirjoittaa: ”Kuntauudistuksessa keskeisintä tulee olla ihmisten lähipalveluiden ja lähivaikuttamisen turvaaminen. Siksi paino pitää olla palveluiden, palvelurakenteiden ja palveluntuottamistapojen uudistamisessa ajatellen ihmisiä ja heidän tarvitsemiaan palveluita.” Lisäksi Korhonen kirjoittaa: ”Kainuun maakuntakokeilun kaltaista palvelujen järjestämistapaa tarvitaan.”

Ymmärtääköhän Korhonen millainen ristiriita hänen ajatuksissaan asiasta on? Vastustaa kuntaliitoksia, mutta puolustaa hallintokokeilua! Korhonen oli etulinjassa aikoinaan ajamassa Kainuun hallintokokeilua ja sen vaikutuksia olemme saaneet nyt kokea. Kainuun sosiaali- ja terveystoimi ja toisenasteen koulutus, ovat käyttäneet kuntien rahoituksista yli 60%. Kainuussa on kokeilun aikana ollut käytännössä vain yksi kunta näille toimialoille! Tällä kokeilulla purettiin entiset 8 erillistä sosiaali- ja terveystoimen hallintoa yhden johdon alle.Keskusta ajoi tämän mallin väkisin Kainuuseen ja nyt se myös hajoitti sen.

Kunnat päättivät hallintokokeilussa sosiaali- ja terveystoimen rahoituksesta ja viimeiset vuodet osoittivat sen, ettei kokeilu toimi rahoituksen osalta. Yksinvaltaa käyttävä keskusta linjasi rahoituksen niin pieneksi, ettei sosiaali- ja terveystoimi ole enää pystynyt toimimaan. Palvelut karsittiin rahoituksen puuttuessa ja ne ovat keskittyneet ilman kuntaliitoksia. Vastuu on kokonaan Kainuun yksinvaltiaalla, keskustalla!

Hallintokokeilu on ollut menestystarina Kainuun kunnille. Jokainen rapakunnossa oleva kunta on alkanut tuottaa voittoa. Valtionosuuksia ei ole käytetty siihen mihin ne ovat tarkoitettuja. Suomeksi sanottuna, niitä on käytetty kuntien mammutti rakenteisiin, ei palveluihin.

Samassa lehdessä keskustan maakuntavaltuutettu Paavo Niemelä vakuuttaa kuinka ohueksi hallinto on kunnissa viety ja perustelee vastustamistaan sillä, että Kainuu menettäisi tulevaisuuden valtionosuuksia merkittävästi liitoksissa. Asiaa voi pohtia tietysti noin, mutta mistä se valtionosuus tulee? Tällä hetkellä sitä ei enää edes maksa Helsinkiläinen, vaan ulkomaalainen rahoittaja. Suomi elää velaksi ja pitää yllä sellaisia rakenteita, jotka eivät ole enää tätäpäivää. Valtionvelkaan on puututtava ja sen tämä hallitus on luvannut tehdä. Mikäli tämä hallitus ei leikkaa valtionvelkaa, se jää perinnöksi seuraavalle.

Valitus ei paljoa auta, ei etenkään täällä raukoilla rajoilla. Tulevaisuus on tehtävä itse ja sitä ei saa antaa Kataisen tehtäväksi. On tietysti muistettava, että se huutaa kuka pelkää!

Avainsanat: kainuunsanomat, kansanedustaja, perussuomalaiset, kuntauudistus, kuntaliitoksetkainuussa, yhdenpuolueenvalta, valtionosuudet, sehuutaakukapelkää