Satunnaiset kuvat

Kuningastaimen

Uusimmat

Blogin arkisto

165 Lopultakin..

Perjantai 2.10.2009 klo 21:37 - yrjöpoeka

Nyt alkoi viikonloppu vapaa ja sen aion viettää vaimon kanssa kahden. No… sen verran on aiheesta livettävä, että sunnuntai-iltana aion mennä Kehitysvammaisten tukiyhdistyksen hallituksen kokoukseen. Siellä keskustellaan Suomussalmelle rakennettavasta kehitysvammaisten asuntoasiasta.

Päivä oli todella tiukka ja se oli kuin piste koko syksyn kestäneelle menolle. Nyt aion kirjoitella asioita pikkuhiljaa muistiin ja keskittyä perheeni asioihin ja kuntoiluun. En aio unohtaa lukijoitani ja tälläkin viikolla mieltä on lämmittänyt kuulla, kuinka tarkkaan kirjoituksiani luetaan. Kaiken lisäksi lukijat kuuntelevat lisäksi Kainuun radiota ja juttujani siellä.

Kirjoittelin jo tänne hieman ajatuksiani, jotka ovat sekavia..

Luen viikonlopun aikana kertyneen postin ja viikon lehdet. Vaalirahoitus ja pääministerin jutut ovat olleet vallitsevina mediassa.

Palaan sitten, kun saan akkuni ladattua. ;)

Avainsanat: sekavia, akkuni