Satunnaiset kuvat

Lähiruokaa

Uusimmat

Blogin arkisto

012 Aamun turinat

Lauantai 5.2.2011 klo 10:26 - yrjöpoeka

Tänä aamuna unet jäivät vähiin ja kirjoittaminen sai vallan. Maakuntalehden eräs kolumni ja eilisen yksi uutinen saivat veret kiertämään ja niitä oli aivan pakko käydä kommentoimassa. Tietysti näinä kukkahattutätien aikoina erityisesti miesten pitäisi olla oikein varovaisia puheissaan. Joutuu vielä kokovartalo kierteeseen ja julkiseen teilaukseen. Mutta en malttanut.

Kristillinen puolue on yrittänyt lanseerata vanhaa maalaisliittolaista perua olevan iskulauseen uusiokäyttöön. Valitettavasti he eivät oikein tiedä' mitä sillä tehdä. Eilisen tapahtuman uutisoinnissa pistää silmään puheenjohtajan lausunnosta yksi kohta: "Räsäsen mukaan noihin kolmeen sanaan kiteytyvät hyvin kristillisdemokraateille tärkeät arvot, joista ehkä tärkeimpinä perhearvot." Tuo lauseen loppuosa ei ole mitenkään sopusoinnussa iskulauseen kanssa. Tai sitten on, mikäli on uskomista kainuulaisen naisehdokkaan ansiokkaisiin ajatuksiin. Hänen mielestään sellainen lapsiperhe, joilla vanhempi joutuu työttömäksi esimerkiksi, on velvollinen hoitamaan itse muksunsa. Laskelmien tuloksena hän oli saanut kasaan 100 miljoonan euron säästöt. Kun lapsiperheiden osuus sosiaalimenoista on pudonnut alle 3% bruttokansantuotteesta, voi olettaa lopun alkavan hyvin kristillisin menoin. Virrenveisuulla ja pullalla. Siihen ei tarvittu niitä 30 kuuluisaa hoperahaa.

Viikonloppu on ollut hyvin kirjoitustäytteinen. Olen hyvin lyhyitä hetkiä voinut käydä muualla pohtimassa maailman menoa. Myös päivitys on hieman hidastunut, valitettavasti. Nyt on kuitenkin pitänyt tehdä todella tiukasti töitä, jotta saan vaalilehteni jutut ajallaan kasaan. Tämä selityksenä kysyjille, palaan kohta virkeänä ja ohjelmalla varustettuna kehiin.

Paljon on ollut kysyjiä uuden asuinpaikkani suhteen. Kaikkia kiinnostaa kuinka olen sopeutunut asumaan taajaman sisällä ja onko minulla kova ikävä takaisin metsiin. Olen joutunut toteamaan kysyjille, että olen asian kanssa painiskellut jo 2 vuotta ja nyt sille on saatu onnellinen päätepiste. Myös vaimoni on erittäin tyytyväinen asuinpaikan muutokseen ja en ihmettele asiaa. On eri asia kävellä aamuisin työpaikalle, kuin ajaa tunti aamuisin ja iltaisin. Ratkaisuun olen todella tyytyväinen ja metsään pääsen edellenkin heti kotiovelta. Olemme pääsemässä kevään aikana kahden auton loukusta ja se on iso asia.

Avainsanat: kainuunsanomat, seppoturunen, näpitirtilastenrahoista, kristillisetperhearvot, kotiuskontojaisänmaa, kahdenautonloukussa