Satunnaiset kuvat

Hartaushetki/kuva Teppo Turpeinen

Uusimmat

Blogin arkisto

118 Rotat pakenevat uppoavasta laivasta

Keskiviikko 10.4.2019 klo 14:07 - yrjöpoeka

Tämä on kulunut ja paljon käytetty lause. Tämä tuli väistämättä mieleeni, kun pääministeri kesken kiivaimman vaaliponnistuksen läksi kokoustamaan Eurooppaan. Vielä selvemmäksi sen teki Hesari julkaisemalla jutun sote-sopan kaatumisen syistä. Ministeriön piti julkaista se vasta vaalien jälkeen ja sitä piti piilossa Päivi Nerg. Vanha sanonta on myös se, että minkä pitäisi pysyä piilossa ei siellä myöskään pysy. Juuri vaalikamppailun loppumetreillä sillä on tuhoisa vaikutus keskustan varsinaiselle vaalipäivälle. Tämä tietää juuri nyt useimmille keskustan kansanedustajille työpöydän siivoamista eduskunnassa.

Sitä on vaikea vielä tietää, kuinka kokoomus selviää tästä. Se on varmaa, että hyödyn tästä keräävät vaalipäivänä oppositiopuolueet. Kyse onkin enää siitä, kuinka saada kotisohvaa kaipaavat kansalaiset äänestämään. Jokatapauksessa tämä on lottovoitto erityisesti demareille. He saavat rummuttaa nyt kolme päivää tätä sanomaa. Heidän ei tarvitse tehdä muuta. Pääministeri pakeni jo kauemmas, ettei kokoajan ole joku työntämässä mikrofonia suuta kohti. Sen toimittajat tulevat tekemään ja he tekevät samalla vaalityötä opposition eteen.

Tällaista tilaisuutta harvoin oppositio saa juuri vaalien alla. Kaikki hallituspuolueiden kootut selitykset kaatuvat tähän selvitykseen. On myös varmaa, että viestiä jaetaan juuri nyt kiihtyvällä tahdilla. Muut lehdet ja muu media pyrkivät nyt kiivaasti osille ja juuri iltapäivälehdet ovat ne, joita viikonloppuna seurataan. Pääministeri Sipilä joutuu sunnuntain jälkeen irroittamaan otteensa siitä tunkista, mistä hän vasta puhui. Keskustan perunakellarissa on pian ahdasta.

Valitettavasti kaikki tästä tuleva ei ole minusta hyvää. Vasemmisto ja vihreät ovat niitä, jotka mielellään nuolevat itäistä naapuriamme. Siksi heidän tavoitteensa on vähentää puolustusvoimien määrärahoja. Samoin he pyrkivät kuvittelemaan, että itäinen karhu syö pelkkää viljaa ja marjoja. Itsenäisen Suomen puolustus saa tästä vakavan iskun. Tuomiojan suku on historian aikana saanut jo vahinkoa aikaan ja se näyttää nyt jatkuvan. Tämä on se valitettava asia, mikä näistä vaaleista aiheutuu. Muutoin tukisin opposition voittoa ja muutosta nykyiseen menoon. Sosiaali- ja terveyspolitiikka, sekä koulutuspolitiikka tarvitsee erinäköistä politiikkaa, mitä nyt on harjoitettu.

Historiasta huolimatta nämä ryhmät eivät näe, mitä tänään on tapahtumassa kansainvälisessä politiikassa. Mikäli tätä ei ymmärretä, ei hyvästä politiikasta muualla ole mitään hyötyä. Krimiltä alkanut tapahtumaketju jatkuu ja lähestyy. Nyt käydään kovenevaa keskustelua arktisen alueen omistamisesta ja siitä, kuka siellä valtaa pitää. Oppositio puolueiden olisi syytä tutustua juuri nyt malli Cajanderiin. Erityisesti sen vaikutuksiin Talvisodassa.

Aina historian saranakohdissa ovat valtioiden johtoon nousseet voimat, jotka eivät usko voimapolitiikkaan. Ja tämä koskee erityisesti länsimaita.

Ne on lopuksi maksatettu nuorilla miehillä. Heidän hengellään.

Avainsanat: rotatpakenevatuppoavastalaivasta, pääministerisipilä, eduskuntavaalit2019, sakarituomiojaja, mig15episodi, sankarihautausmaat

107 Ei mitään häpyä

Torstai 28.3.2019 klo 10:30 - yrjöpoeka

Minun lapsuudessani tuota otsikon sanaa käytettiin ihmisistä jotka valehtelivat ja rikkoivat yhteisön ja naapureiden välisiä sääntöjä. Kun joku sai leiman se myös pysyi. Sitä pystyi sovittamaan teoillaan, mutta leimaa se ei poistanut. Tuon säännön pitäisi olla voimassa juuri tänään. Nyt vaalien alla sille olisi valtavasti käyttöä. Keskusta nimisestä puolueesta on hyvä aloittaa.

Puolue mainostaa nyt itseään jokaisessa tuutissa ja kertoo puolueen tekevän Suomen arvoisia tekoja. Ensinnäkin puolue ei osannut edes tehdä omaa slogania, vaan kopioi sen Sauli Niinistön kampanjasta. Ovatko keskustan toimet hallituskaudella sitten olleet Suomen arvoisia? Mietitäänpä mitä on pääministeri Sipilä saanut joukkoineen aikaan. Aivan ykkönen on vanhusten ja vammaisten ala-arvoinen hoito. Sipilän johdolla hoitolaitoksia on yksityistetty ja niiden omistajista on lyhyessä ajassa tullut miljonäärejä. Meno on ollut paljon vauhdikkaampaa kuin mediaseksikkäällä tietokone alalla.

Tämän miljonäärien tulvan alle jäivät ne vanhukset, jotka ovat Suomen hyvinvoinnin taanneet raskaalla työllä sodanjälkeisessä Suomessa. Sipilällä ja keskustalla ei ole mitään häpyä, kun he kertovat tehdyn työn olevan Suomen arvoista. Kepusta on aina sanottu että se pettää ja sitä se todella tekee. Nyt se puhtoisin ilmein kertoo taas laittavansa Suomen asiat kuntoon. Mikäli vanhukset edelleenkin uskovat tähän sontaan, he joutuvat todella kohtaamaan huutolaisajan. Sipilän työn tuloksena hoitolaitosten kuolleisuusluvut kääntyivät nousuun. Ei siis todellekaan ole mitään häpyä näillä puliveivareilla.

Sipilä on puolueineen ottanut itselleen kunniaa siitä, että Suomen työllisyysluvut ovat kääntyneet lopultakin nousuun. Sitä ihmettä Sipilä nyt kiertää kertomassa pitkin omaa Oulun vaalipiiriä. Sipilän on pakko, koska gallupit lupaavat puolueen menettävän suhteellisesti eniten juuri Oulun vaalipiirissä. Tämän työllistämisihmeen takana on sitten karu arki ja todellisuus. Sipilä ja kepu ilakoivat suomalaisten työläisten ilmaisella työllä. Keskusta ja Sipilä ovat erittäin ahkerasti kertoneet neljän vuodenajan, että työttömät ovat laiskoja luusereita. Puolueen mukaan jokaisen on tehtävä työtä leipäpalansa eteen. Tämä on vihapuhetta, ei minun Suomeni arvoista.

Nyt puolen miljoonan ihmisen joukko tekee tekee vuosittain ilmaista työtä. Tämä on Sipilän mukaan Suomen arvoista työtä. Kukaan ei näistä työntekijöistä kerrytä eläkettä ja sen joutuvat tulevaisuudessa maksamaan lastemme lapset. Keskustalla ei todellakaan ole mitään häpyä, kun he kertovat työllistäneensä valtavan määrän ihmisiä. Työllisyysasteen noususta ovat ilakoineet jopa tutkijat. Voiko se olla todellista työllisyysasteen nousua, kun noin 17% työllisistä tekee vuosittain ilmaista työtä. Tämän iljettävyyden huipentumana keskusta ilakoi Suomen arvoisista teoista. Jokaisen kannattaa tutkia tätä. Siinä kerrotaan karut luvut. Yrittäjä Sipilä on saanut Suomeen ilmaisen työvoiman markkinat.

Lähtökohta työlle Suomessa on se, että työstä maksetaan oiketa palkkaa. Suomalaisilla työehdoilla. Samalla suomalainen työntekijä kerryttää eläkettä tulevaisuutta varten. Suomalaisella työllä hankitut rahat siirtyvät pääsääntöisesti kotimaan aluetalouksiin. Sipilä ja hänen puolueensa vihaavat sitä, että Suomessa on tehty työsopimuksia työntekijöiden turvaksi. He vihaavat työntekijöiden turvana olevaa ammattiyhdistysliikettä.

Ei mitään Suomen arvoista tekoa kepulta. Ei mitään häpyä.

Avainsanat: eimitäänhäpyä, keskustapettääaina, juhasipilä, ilmaisentyövoimanmarkkinat

101 Pöhinää pöntössä

Torstai 21.3.2019 klo 10:30 - yrjöpoeka

Juha Sipilä sanoo, että nyt on lupaavaa pöhinää ja me kaadamme gallupit. Varmasti hän yrittää uskoa näin, mutta mihin se sitten perustuu? Keskusta on yrittänyt nostaa iloa pintaan, vaikka sydän märkänisi kannatuksen syöksyessä. Kannatus on kohta niin alhaalla, ettei puhe pöhinästä sitä enää voi nostaa. Sipilä ja muut keskustan satraapit kokoontuvat ydinryhmineen ja pöhisevät keskenään siellä. Heidän pöhinänsä on omissa pettyneissä joukoissa. Teeskentely pöhinää.

Minä olen omasta mielestäni aktiivinen politiikan seuraaja ja katsoin illalla Sipilän olemusta siitä syystä tarkemmin. Sipilän ulkoinen olemus on viimeisten viikkojen aikana muuttunut. Siinä on merkkejä ylirasittuneen ihmisen ongelmista. Unettomuudesta ja epävarmuudesta. Hänen tapansa kertoa uhoamalla miten puolue nousee kanveesista ei nyt todellakaan vakuuta. Itselleni nousee kuva epävarmuudesta ja se varmasti näkyy nyt ulkopuolisille.

Katsoessani ehdokkaiden vaalimainoksia ja heidän esiintymistään vaalikentillä sama tunne vahvistuu. Kaikki he etsivät nyt turvaa toisistaan. Siinä on näkyvissä käpertymisestä sisäänpäin. Ulkopuolinen maailma koetaan nyt vihamielisenä ja siinä he varmasti kokevat oikein. Nyt ei ole keskustalle tilausta. Ei auta edes se, että puolueella on tänään käytettävissä runsaasti veronmaksajilta kerättyä vaalirahaa. Eivät auta suuret ja teipatut asuntoautot. Ei auta eri kunnissa kiertely, koska siellä ehdokkaat sulkeutuvat vaalitupiin juomaan keskenään kahvia ja pöhisemään. Äänestäjiä ei siellä pöhise.

Useita vuosia hallituspuolueet mekkaloivat uudesta sote-mallistaan ja tulevista maakunnista. Kokoomus ja keskusta löysivät toisensa lehmänkaupoillaan. Kokoomus ei kuunnellut enää omaa kenttäänsä ja sen kriittisiä arviointeja. Helsingin pormestari Jan Vapaavuori teki kaikille selväksi, ettei hallituksen sote malli ole tästä päivästä. Maakunnat vielä vähemmän. Kokoomus johto rusikoi omat vastaanväittäjät maanrakoon, myös Vapaavuoren esittämät teesit. Petteri Orpo laittoi itsensä likoon ja puolusti hallituksen mallia parhaana mallina turvata palvelut kaikille suomalaisille.

Mitäpä teki Orpo ja kumppanit hallituksen kaaduttua? Nyt he puhuvat siitä, mistä Vapaavuori on kertonut. Katsoin Petteri Orpon ilmeitä eilisen tiedoitustilaisuuden aikana. Hänen kasvonsa ovat aina olleet oudot, kun ei oikein tiedä itkeekö hän vai nauraa. Nyt näkyi todellinen hämmennys ja kasvojen nopeasti vaihtuvat ilmeet olivat jo minusta säälittäviä. En tiedä mikä merkitys oli vieressä seisovan ministeri Häkkäsen olemassaololla. Puolueen sisällä on kasvamassa vaatimuksia puheenjohtajan vaihtamisesta. Se on minusta jopa suotavaa, koska Orpo on Sipilän tavoin laittanut itsensä likoon entisen mallin puolustamisessa. Nyt ei tunnu ollenkaan uskottavalta puheet, että tätähän minä oikeasti halusinkin.

Sama uskottavuus ongelma on molempien puolueiden ministereillä ja kansanedustajilla. Neljän vuoden vaahtoamisen jälkeen he kaikki ovat kääntämässä takin vuorenkin nurinpäin. Tämän kevään äkkikäänteet hallituksen eroineen jäävät historiaan. Niin tulevat jäämään myös vaalien tulokset. Vaalikarja on herännyt ja heihin ei uppoa enää tällainen takinkääntely. Erityisesti kun se tapahtui kuukautta ennen vaaleja.

Vaalipöntöissä muhii jytky. Kepun kannattajat jäävät kotiin pöhisemään. Kokoomuksen kannatus laskee edelleen. Uskottavuudella on hintansa.

Avainsanat: juhasipiläpöhisee, petteriorpo, uskottavuusongelma, janvapaavuori

090 Sutta ja sekundaa

Sunnuntai 10.3.2019 klo 12:29 - yrjöpoeka

Kuinka ihminen toimii silloin kun hän on ollut väärässä? Jollakin lailla ihmisrukan pitää yrittää keplotella ansasta ulos. Vaikeata se on aina. Hyvin vähän on niitä rohkeita, jotka kertovat suoraan olleensa väärässä. Sellaisia ihmisiä yleensä myös arvostetaan jälkikäteen. Erityisesti silloin kun kyse on vaaleilla valituista luottamushenkilöistä. Korkeilla äänimäärillä valittu henkilö voi kokea myös äkkiromahduksen. Näin on käymässä juuri tänä keväänä Juha Sipilälle. Hän ei ymmärrä olleensa väärässä.

On uskomatonta kuulla ja nähdä, kuinka hän toimitusministerinä arvostelee eduskuntaa ja perustuslakivaliokuntaa huonosta työstä. Samalla hän kertoo uskomattoman typerästi, että hänen lakialoitteensa olivat perustuslain mukaisia. Valiokunta ja kaiken maailman asiantuntijat olivat väärässä. Sipilän mielestä on ongelmallista se, että perustuslakia saavat tulkita muutkin kuin pääministeri. Hänen mielestään kyse on lain tulkinnasta. Onneksi perustuslaki valiokunta uskaltaa tulkita lakia oikein. Kaikessa julkisessa mediassa ihmisille luodaan onneksi arkinen kuva ja todellisuus siitä, mihin Sipilän hankkeet törmäsivät.

Siksi voin ennustaa, ettei Oulun vaalipiiristä heru enää ääniä entiseen malliin. Viime vaaleissa saatu valtava äänipotti veti mukaansa paljon kepulaisia. Siellä tuli sutta ja sekundaa. Aivan kuten tuli aiemmin kahdessa jytkyssäkin. Määrä ei korvaa laatua. Valtava äänipotti ei myöskään anna jumalallista oikeutta olla perustuslain yläpuolella. Rukoilla sitä voi, mutta sitä ei tule. Ensimmäisen järkytyksen jälkeen kepun kenttäväkikin pystyy lukemaan uutisia toisilla silmillä. Silmien avautumisen jälkeen on sitten se toinen puoli ihmisluonteesta nouseva esille. Kohta on edessä tilanne, jossa jokainen kertoo ollensa eri mieltä Sipilän mallista. Mutta eivät ole sitä uskaltaneet sanoa.

Jos on politiikassa sutta ja sekundaa, sitä on myös urheilussa. Dopingista puhutaan ja sitä vaaditaan tiukoissa äänensävyissä kuriin. Seefeldin opetuksena tiedämme, ettei siitä voi jäädä kiinni kun tietää oikeat kikat. Kukaan ei jäänyt kiinni marraskuun Rukan maailman-cup kisoissakaan. Saksalainen tohtori oli siellä paikanpäällä ja kaikki sujui kuten pitikin. Ilmeisesti myös muualla on tietotaitoa, siitä ei ole epäilystäkään. Erityisesti astma lääkitys on ns.normaalia ja sitä saavia urheilijoita on paljon. Annokset ovat myös satakertaisia siihen, mitä oikeasti astmainen ihminen saa ottaa. Urheilulääkäreillä ovat ilmeisesti erilaiset laskentakaavat annoksille. Ampumahiihdossa siitä puhutaan ja vaaditaan kiinnijääneille entistä kovempia rangaistuksia. Samoin puhutaan myös normaalihiihdossa. Jotkut huipuista vaativat myös kiinnijääneitä kokonaan pois kisoista. Elinikäiseen kilpailukieltoon.

Yksi asia on jäänyt ns. puhtailla urheilijoilla kokeilematta. He voisivat joukolla kieltäytyä kilpailemasta kärynneiden kanssa. En usko tarvittavan kuin yhden kilpailun totaalikieltäytymisen maailman cup sirkuksessa, kun sitä ilmausta kuunneltaisiin. Cupin kiertueissa on niin isoa rahaa liikenteessä, ettei sitä uhrattaisi muutamien kiinnijääneiden takia. Kokonaan toinen asia on, löytyykö kilpailijoista sellaista joukkovoimaa? Tietysti taustalla voi olla myös se, montako puhdasta urheilijaa enää tosiasiassa on.

Sutta ja sekundaa. Sitä on taas keväällä hernerokan ja makkaran välissä tarjolla. Sipilällä tai ilman.

Avainsanat: sipiläntulkintaperustuslaista, entunnesitämiestä, doping, astmalääkitys, suttajasekundaa

089 Se alkoi

Perjantai 8.3.2019 klo 14:42 - yrjöpoeka

Se todella alkoi välittömästi. Kivien heittely toisia kohti. Sen aloittajina tuntuvat nyt olevan aktiivisesti keskustan sote-uskovaiset, myös kansanedustajat ja kokoomuksen kansanedustajat. Samankaltaisia kiviä heittelevät myös valmistelutöissä olleet virkamiehet.

Kainuun maakuntajohtaja Pentti Malinen ja soten-valmistelujohtaja Tiina Veijola ovat pettyneitä ja valittelevat hukkaan mennyttä työtä. Samaa yrittää kertoa myös kokoomuksen kansanedustaja Eero Suutari. Olen molempiin vastannut facebookissa välittömästi. Minusta mitään pettymystä on turha purkaa ja valitella hukkaan mennyttä työtä. Sote uudistuksen valmistelu jatkuu ja tehty työ on siellä pohjana. Uusiin virkoihin hyvällä palkalla valitut palaavat vain alkuperäisiin tehtäviinsä. Paras-hanke ja ERVA-hanke kaatuivat myös. Niiden aikana tehty valmistelutyö oli pohjana myös tälle sote yritykselle.

Minusta on turha syytellä muita hallituksen itsensä tekemistä möhläyksistä. Aikaa olisi ollut, mutta usko siihen, ettei perustuslakia tarvita johti tähän. Samoin se, että kokoomus ja keskusta ymppäsi kylkeen omat halunsa. Kokoomus ja keskusta voivat katsella peilistä syyllisiä. Keskustan sote-uskovaiset kannattajat käyvät nyt kuumina. Oppositio ja erityisesti SDP ja Krista Kiuru ovat heidän mielestään tämän saaneet aikaan. He eivät edelleenkään näe sitä, että gallupeissa kansa on jo nähnyt syylliset. Sitä eivät jaksa keskustan kiihkoilijat uskoa ja erityisesti nähdä.

Hallitus jatkaa nyt toimitusministeriönä. Eli hoitaa juoksevat asiat. Se ei voi päättää mistään tärkeästä asiasta. Se ei voi nimittää enää ketään korkeisiin virkoihin. Tulipahan mieleeni, menikö tässä jupakassa Timo Soinin tuleva virkanimitys? Hillotolpat jakaa seuraava hallitus ja se nimittää niihin omat suojattinsa. Jos näin kävi, kihautan kahvit ja otan konjakkia!

On vielä kirjoitettava pikkaisen hiihdosta. Seefeldin kisat jäivät muistiin verenvaihdoistaan ja poliisin tehoratsioista. Sen jälkipyykkinä olemme jo saaneet useita tunnustuksia. Ne tulevat siitä pakosta, että poliisin hallussa on useita kymmeniä veripusseja. Niiden omistajat löytyvät kyllä ja jälkipeliä tulemme vielä näkemään. Samoin jaamme useita mitaleja uusille omistajille. Yksi uusi aihe asiasta pomppasi silmilleni uutisvirrasta.

Saksalainen lääkäri Mark Schmidt jäi tässä ratsiuassa kiinni ja veripussit löytyivät häneltä. Nyt on selvinnyt, että hän on kiertänyt isoissa maailmancupin kisoissa tänäkin talvena. Hän on halunnut esiintyä tuntemattomana ja ja hänen vuokraamissaan asunnoissa on käynyt runsaasti nuoria ihmisiä. Urheilullisia ja verkkareissa. Hän on käynyt myös Suomessa maaraskuussa Rukan maailmancupissa. Nyt kysymys kuuluukin, ketkä siellä saivat verenvaihdon? Väittävätkö kaikki suomalaiset olevansa todella puhtaita tästä tavasta? Tunteeko kukaan suomalainen urheilija tätä lääkäriä?

Tätä jään miettimään ja uskon että usea vertaan säilöön jakanut odottaa kauhulla oveen koputtelevaa virkamiestä.

Poliisista päivää, onko tämä teidän vertanne?

Avainsanat: sipilänhallituksenero, syyllistenetsiminen, timosoininhillotolppa, veridoping, rukanmaailmancup

088 Sattuu ja tapahtuu naistenpäivänä

Perjantai 8.3.2019 klo 11:19 - yrjöpoeka

Eilen oli jo varmaa, ettei sote todellakaan toteudu, kun ”kanki” Kaikkonen kertoi hieman aiheesta. Tämän aamun uutinen olikin sitten Sipilän hallituksen eroilmoitus. Lopultakin nähtiin mahdottomaksi toteuttaa hanketta, jossa koko ajan on ollut perustuslaillisia ongelmia. Itseäni todella kummastuttaa, ettei hallitus näiden vuosien aikana kuunnellut asiantuntijoita. Loppusuoralla jopa väkisin yritettiin saada paketti lävitse. Tänään pitäisi niiden keskustalaisten hävetä, jotka väittivät opposition tahallaan jarruttaneen hanketta.

Saa nähdä, vieläkö puhelimeeni sataa tupenrapinoita? Voi olla, että viimeistään vaalien jälkeen, kun karmea tulos paljastuu. Koko loppusuoran ajan on puhuttu siitä, kuinka kalliiksi tämä käy. Lopputulos on täsmälleen sama kuin aiemmissakin harjoituksissa. Samat ihmiset jatkavat kuten ennenkin. Johtajiksi uusiin maakuntiin valitut miehet palaavat entisiin tehtäviin. Ainoastaan heidän palkkansa pienenee. Toivottavasti seuraavassa hankkeessa palataan ERVA-hankkeen jalanjäljille. Uuteen hankkeeseen ei pidä tämän opetuksen jälkeen ympätä mitään muuta. Vain pelkkää sotea.

Kaiken lisäksi tämä hallituksen kaatuminen sattui naistenpäivänä. Se kyllä on sattuu nappiin. Naisten hameen alan kokoiseen länttiin mahtuvat hallituksen tekemiset tässä asiassa. En tiedä ovatko hallituksessa edes hoksanneet miettiä tätä sattumusta. Joka tapauksessa tämä naistenpäivä jää historiaan. Keskustan perunakellarissa on tänään iloinen Jarmo Korhonen. Hänen pitkä yksinäisyytensä päättyy. Nyt on syytä kihauttaa pullakahvit tämän kunniaksi.

Peter Vesterbackan tunneli hankkeelle Tallinnan – Helsingin välillä on paljon naureskeltu. Sitä on pidetty toteuttamiskelvottomana ja liputettu jähmeän julkisen hankkeen eteenpäin viemiselle. Julkinen on aina hidas ja tässä kohden se todella on jäämässä Vesterbackan hankkeen jalkoihin. Hänen luotsaamansa yhtiö Finest Bay Area Development ilmoittaa tehneensä 15 miljardin aiesopimuksen kiinalaisen yhtiön kanssa. Virkamiesvetoinen hanke varmasti aloittaa nyt kaiken mahdollisen jarrutuksen. Eihän se millään sovi, että joku Vesterbacka tulee ja kertoo homman olevan melkein valmis.

Vesterbackan ilmoitukselle, että tunneli olisi valmis jo 2024 on naurettu ja pidetty sitä täysin mahdottomana. Tämän jälkeen ei pitäisi nauraa. Nyt pitäisi tulevan hallituksen kaikin tavoin edistää tunneli hanketta ja tukea Vesterbackaa. Siitäkin syystä, ettei julkista rahaa tarvita tähän kymmeniä miljardeja. Tällä hankkeella on ilmaston kannalta todella merkittävä asia. Suomalaisen ja Eurooppalaisen raideliikenteen saaminen samoille raiteille vähentäisi merkittävästi päästöjä. Samalla Helsinki ja Tallinna tulisivat merkittäviksi solmukohdiksi. Helsinki kasvaisi hyvin nopeasti Suomen ensimmäiseksi miljoonakaupungiksi.

Minä nostan lakkia ja korkealle tälle yritysmaailmassa kannuksensa hankkineelle yrittäjälle. Eräs toinen yrittäjä teki toisin. Hän läksi mukaan Suomen politiikkaan. Hänen jäljiltään on jäänyt vain soten savuavia raunioita. Samalla nämä kaksi yrittäjää ovat erinomaisia malliesimerkkejä. Yrittäjien tulee pysyä yrittäjinä ja tuoda sitä kautta osaamisensa muiden yhteiseksi hyväksi. Politiikassa yrittäjän roolimallin tuominen hallituksen ja eduskunnan toimintaan ei onnistu. Politiikkojen ja erityisesti hallituksen tehtävänä, on antaa tilaa tällaisille yrittäjille ja tukea heitä kaikin mahdollisin tavoin.

Hyvää naistenpäivää!

Avainsanat: sipilänhallituskaatui, naistenpäivä, petervesterbacka, helsinkitallinnatunnelihanke

084 Trumpismeja ja raiskauksia

Tiistai 5.3.2019 klo 14:09 - yrjöpoeka

Pääministeri Sipilä on aloittanut trumpismin käytön Suomessa (trumpismi=valhe). Hän julkaisee nyt miitä sylki suuhun tuo ja toistaa sitä kuten esikuvansa rapakon takana on tehnyt. Aivan samalla tavalla kannattajat huutavat samaa asiaa. Näin omat joukot pestään omien valheiden tueksi. Helsingin Sanomat tutki Sipilän väitteitä ja todelliseksi puppupuheeksi ne paljastuivat. Se ei haittaa Sipilää ja hänen kannattajiaan. He käyttyvät kuin Trump. Syytellään valemediaa ja uskotaan omaan kanavaan Suomenmaahan.

Samankaltaista trumpismia on ollut viimeaikoina sote-väännössä. Välillä aisankannattajat pyrkivät perustuslakia rikkoen saamaan tahtonsa enemmistöllä lävitse sosiaali- ja terveysvaliokunnassa. Uusin käänne kertoo taas, että rikkomusta on säikähdetty ja peruttu puheet. Nykyisen hallituksen toimet ovat jo todella surullisella tasolla. Olen miettinyt sitä, millaisena sen kokevat ne järkevinä ja älyllisinä pitämäni kansanedustajat? Miten he perustelevat asiat itselleen ja miten muille? Onko niin, että tarkoitus pyhittää keinot? Valtionhoitaja puolueeksi julistautunut kokoomus lakiosastoineen ei kyllä suuria meriittejä tästä historiikkiinsa saa.

Viimeisimmät käänteet kertovat soteväännön muuttuneen normaalimmaksi. Taustalla keskusta kyllä lietsoo kiirettä joukkoihinsa, mutta nyt se on melkolailla turhaa. Lueskelin perustuslakivaliokunnan puheenjohtajan Annika Lapintien ja valiokuntasihteerin allekirjoittaman taustapaperin. Se on todella selkeätä tekstiä. Eipä ole siis ihme, että myös hallituksen enemmistö käänsi valiokunnassa suksensa. Useaan kertaan taustapaperissa nostetaan esille eduskunnan puhemiehen rooli. Pienikin epäily perustuslain joutumisesta epäilyksenalaiseksi riittää hänelle. Se on hänen virkavelvollisuutensa.

Pitkä odotus on nyt päättynyt. Usea kansanedustajaksi pyrkivä Uudellamalla on nyt uuden tilanteen edessä. Timo Soinin kauan odotettu ilmoitus tuli ja hän ei enää lähde vaaleihin. Soinin jäljiltä jää huomattava äänipotti jakoon. Soinin lähtö tietää myös sitä, ettei kovin monta sinistä pääse lävitse Uudeltamaalta. Nyt ovat pyrkijät oman onnensa seppiä, koska äänirohmu on poissa. Sössöttävä Sampo Terho saa nyt unohtaa jatkopestinsä. Hänen karismansa on olematon. Ainoastaan kulttuuriväki muistaa häntä kaiholla. Rahaa tuli mitä älysi vain pyytää. Edes jostakin tuli kiitosta.

Hirveä huuto ja mesominen on ollut viimeisen vuoden aikana ulkomaalaisista raiskaajista. Heti kun uutinen sellaisesta tulee julkisuuteen alkaa verenhimoinen huuto. Uutisen linkkejä jaetaan kiihkolla. Hetkessä jakoja on tuhansittan ympäri Suomea viestiketjuissa. Toivottavasti tämä saa yhtä suuren suosion. Sieltä selviää erittäin hyvin, että valtaosilta me itse raiskaamme lapsemme, naisemme ja kaiken mahdollisen. Tilastoista selviää myös se, että melkein aina raiskaaja on joku lähipiiristä. Miksei huuto kuulu joka viikko, kun keskimäärin 4 raiskaajaa saa tuomionsa oikeudessa. Joka ainoa viikko. 52 viikkoa vuodessa.

Tilasto on järkyttävä. Vielä järkyttävämpi se on tulevaa taustaa vasten. Lapsia syntyy entistä vähemmän. Entistä pienempi naispuolisten syntyvien joukko joutuu kohtaamaan samat raiskaajajoukot kuin on tänäänkin. Uhkakuva on, että kerran raiskattu raiskataan useampaan kertaan.

Oksettava tilasto. Tuhottuja toiveita ja unelmia. Joka viikko. 52 viikkoa vuodessa.

Avainsanat: juhasipilä, trumpismi, valemedia, annikalapintie, raiskaajaonlähipiiristä

083 Perustuslailla pyyhitään eduskunnan lattioita

Maanantai 4.3.2019 klo 9:55 - yrjöpoeka

Neljän viimeisen vuoden aikana olemme saaneet tottua siihen, että meidän eduskuntamme on täynnä rikollisia. Kansanedustajiksi pyrkivien tulisi olla hyvämaineisia ja esimerkillisiä kansalaisia. Nyt kansanedustajista osa on esimerkillisiä raastuvassa istumiseen. Juopottelua ja eduskunnan naisten kähmintää. Eduskunnan varojen hyväksikäyttöä, kuten herroilta Hakkarainen ja Vähämäki. Välillä on ollut tunne, että millaisessa maailmassa me oikein elämme. Viimeisin esimerkki on nousemassa tuomiolle sote-kähinöiden mukana.

Takkuisen ja suttuisen parran takaa on messias johtanut joukkojaan viimeiseen taistoon maakuntien saamiseksi keskustan peukalon alle. Tässä toiminnassa ei epäröidä käyttää likaisia keinoja. Sosiaali- ja terveysvaliokunnan varapuheenjohtaja Hanna-Kaisa Heikkinen on ollut valmis kaikkeen. Nyt hän on lopultakin joutumassa todella tiukkaan syyniin. Hänen mielivaltainen päätöksensä äänestyttää valiokuntaa puheenjohtajan poistuttua hetkeksi onkin luultua härskimpi. Muiden valiokunnan jäsenten esiin nostamat asiat voivat viedä Heikkisen ja keskustan härskit toimet tiukempaan syyniin.

Heikkisen äänestyspäätös ja sen nuijiminen pikaisesti onkin ollut kansanedustajien puheoikeuden rajoittamista. Siinä on rikottu hyviä käytäntöjä ja eduskunnan työskentelytapoja. Pahimpana kaikista perustuslain takaamaa puheoikeutta on nyt mafia verkosto loukannut pahemman kerran. Onneksi asia nousi uudelleen esille Heikkisen ilakoinnin jälkeisessä keskustelussa. Tämä voi lyödä todella pahasti Heikkistä kynsille. Samalla se tuo yhden uuden tahran keskustan muutoinkin likaiseen pelaamiseen. Tietysti puolueessa ei tahroista välitetä. Tärkeintä on että valta säilyisi keinoja kaihtamatta.

Seuratessani pohjoisella alueella käytyjä keskusteluja sieltä nousevat esiin ensimmäisenä Sipilän väitteet siitä, että vihreät ja vasemmisto ovat tulossa sinun maillesi ja sinun metsäsi rauhoitetaan. Tästä ovat messiaan uskonsoturit todella tohkeissaan. Yhdet ja samat trollit kertovat useissa keskusteluketjuissa, etteivät puolueet pääse heidän metsiinsä. He todella ovat ottaneet Sipilän väitteet todesta. He ovat mielestäni olleet järkeviä ihmisiä, mutta nyt he ovat menttäneet harkintakykynsä.

Sipilä on vaatinut, että oppositio puolueiden tulisi julkaista mitkä sellutehtaat suljetaan. Pörssi yhtiöiden ammattilaisena hän kyllä tietää, etteivät puolueet niitä sulje. Osakkeenomistajat tekevät sellaiset päätökset ja suuri raha. Puolueet saavat vain sivusta seurata tehtyjä päätöksiä. Mutta oma väki tuntuu uskovan nyt melkein kaiken mitä hän suustaan ulos päästää. Lienee se melko tuskallista järkevimmille kansanedustajille kertoa tätä Sipilän puhetta eteenpäin. Uskon kyllä usean pitävän suunsa kiinni. Jokin häpy se tyhmyydelläkin pitää olla.

Kaikki tämä likainen peli tapahtuu vain keskustan ikiaikaisen haaveen takia. He haluavat maakunnat oman peukalonsa alle. Nyt esille tullut asia kansanedustajien puheoikeuden estämisestä voi saada Paula Risikon tekemään päätöksensä. Jonkun on pikaisesti lopetettava eduskunnan arvovallan lopullinen murentaminen. Vain sen takia, että kepumafia saisi omansa.

Neljä vuotta sitten alkanut kähmintä on nyt saamassa loppuhuipennuksensa. Nyt on tilausta valtakunnansyyttäjälle. Hänen tehtävänsä olisi lyödä nauloja arkkuun.

Avainsanat: eduskunnanrikolliset, juhasipilä, hannakaisaheikkinen, pl31§, valtakunnansyyttäjä

082 Pääministerillä ja päävalmentajalla pallo hukassa

Sunnuntai 3.3.2019 klo 19:56 - yrjöpoeka

Täytyy ihmetellä millä tasolla pääministeri on puheissaan. Pokkana hän ilmoittaa kansalle, että SDPn ja vihreiden on ilmoitettava ennen vaaleja mikä metsäteollisuuden tehdas suljetaan. Voiko mies joka istuu pörssiyhtiöiden hallituksissa päästellä tämän tasoista soopaa. Eivät puolueet sulje tehtaita. Ne suljetaan metsäyhtiöiden toimesta jos siihen tulee tarvetta. Näin se on aina ollut ja sitä se on myös jatkossa. Ilmeisesti pääministeri uskoo kansan olevan niin tyhmää, että uskoo tämän. Sen kyllä tiedän jo lyhyellä katsauksella sosiaaliseen mediaan, että heidän omat uskolliset tukijansa uskovat messiaan sanomaan. Heille on vain yksi totuus.

Tämä pääministerin laukalle lähtö on täysin ilmaista mainosta vasemmistopuolueille ja vihreille. He pääsevät julkisuuteen kertomaan, että näin heikoilla tiedoilla pääministeri on johtanut Suomen hallittusta. Jälki on sen mukaista. Sote-sekoilu on siitä paras esimerkki. Tänäänkin hän kertoo olleensa yhteyksissä EU:n virastoon ja saaneensa sieltä tiedon että jatkakaan vain. Hänen tulisi esittää kirjalliset todisteet asiasta. Pääministerin uskottavuus on todella nolla. Näin käy jos hän uskoo muiden uskovan, että hän on keskustellut jonkun EU:n tuntemattoman talonmiehen kanssa. Ennen oli urheilijoilla tapana esittää, että puolituntematon talonmies juotti hänet.

Kaiken hyvän lisäksi pääministeri sai kerrottua tämän myös YLEn haastattelutunnilla. Sipilällä ei ollut muuta sanomaa, kuin yrittää esittää poskettomia väitteitä toisista puolueista. Haastattelutunti jota seurataan iäkkäämpien ihmisten toimesta, antoi pääministeristä kuulijoille todella huonon häviäjän kuvan. Hänellä ei enää ole muuta puhuttavaa, kuin mollata muita puolueita ja esittää suoranaisia valheita. YLEn olisi syytä tarkentaa jatkossa, miksi päämisteriä haastatellaan. Jokin taso verovaroin maksetussa ohjelmassa olisi oltava. Nyt tämä ohjelma oli vaalipropagandaa ja siten siinä unohtui muiden puolueiden tasavertainen kohtelu.

Suomen urheiluhullu kansa on saanut kuulla ja nähdä makeaa mahantäydeltä. Hiihtopomo ilmoitti ennen Seefeldin MM-kisoja Suomen saavan 5 mitalia. Koska olen tunnettu pessimistisyydestä, laskin itse, että yksikin on tiukassa. Näin myös lopulta kävi. Minun omissa laskelmissani meillä ei ole tällä hetkellä kuin yksi maailmanluokan hiihtäjä, Iivo Niskanen. Kaikki muut ovat olleet niin ailahtelevia, ettei minun uskoni riittänyt. Alkukauden jälkeen oli selvää, etteivät naiset tuo ainotakaan mitalia. Media yritti kyllä kaikkensa pitääkseen topivoa yllä. Norjan ja Venäjän huiput näyttivät meille selkeästi sen millä tasolla olemme.

Olen jo aiemmin kirjoittanut aiheesta ja lytännyt suurimman osan mukana olleista pelkkinä turisti hiihtäjinä. Ainoastaan nuorissa naisissa on selkeätä potentiaalia. Heidän olisi tullut hiihtää useampia matkoja. Nyt hiihdätettiin sellaisia naisia, jotka eivät kertakaikkiaan ole maailmanhuipun tasolla. Siksi nuorten sisäänajaminen olisi juuri nyt antanut meille mahdollisuuden satsata tulevaisuuteen. Nyt jaettiin etukäteen toppatakkeja ja odotettiin Iivolta ihmeitä. Niitä ei myöskään tullut, koska voitelu eli menneisyyden opeilla. Olisiko pitänyt kysellä muiltakin ammattilaisilta uudempia voiteita?

Yksi asian on selviö. Päävalmentaja ulos, koska tämä oli tulos. Maajoukkuuen ryhmävalmentamiseen panostettava. Kovaa treeniä. Näin se tapahtuu muualla. Nyt tarvitaan sitoutumista. Eveliina Piippo antoi siitä mallia.

Avainsanat: juhasipilävalehtelee, pääministerinhaastattelutunti, seefeldinmmkisat, iivoniskanen, eveliinapiippo

077 Messias kutsuu opetuslapsiaan

Torstai 28.2.2019 klo 18:30 - yrjöpoeka

Kokoomus on aloittanut Antti Rinteen möyhentämisen. Kokoomuksen toivot twiittailevat Rinteen lisäävän veroja ja jakavan heidän rahojaan. Kokoomus on tehnyt omat suorituksensa ja se ei ole isolle osalle kansaa ollut hyväksi. Osalle sen on ollut mannaa taivaasta. Nimittäin hyväosaisille. Hyväpalkkaiset toimihenkilöt kiittävät veronalennuksista. Pääoman omistajat hinkuvat lisää hyvää, koska nyt he ovat saaneet itse vaatia mitä haluavat ja se on tullut paluupostissa. Kokoomus on myös jakanut yksityistämisen ilosanomaa ja siitä eivät ihan kaikki vanhukset ole varmoja, tykätäkkö vai kuolla pois. Useissa yksiköissä onkin kokoomuksen siunauksella kuolleisuus noussut.

Juha Sipilä on julkaissut vaalikirjan ja siitä on jaettu medioiden avulla ilosanomaa vaalikarjalle. Päällimmäisenä on noussut esille Messias Sipilän vetoomus. Messias vetoaa opetuslapsiinsa ja pyytää, ettei SDP saa nousta jakamaan heidän käärimiään voittoja. Tämä on taattua Messiaan sanomaa. Sitä samaa jota hän on jakanut koko vaalikauden. Eipä ole ihme, että minäkin olen saanut kuulla arvion, jossa Messiaan väitetään olevan oikeammalla kuin kokoomus. Minä kyllä allekirjoitan tämän arvion. Messias on pyörittänyt kepulaisten valtakoneiston suojaavan kätensä alle.

Usea on kysynyt, miksi keskustan valtakoneisto sietää Messiaan tekemiset? Voisin heittää kehiin oman arvioni aiheesta. Jossakin vaiheessa keskustalla oli rahoja ja arkistoja erityisesti perunakellareissa. Puoluesihteerinä hääri muuan Jarmo Korhonen. Silloin keskusta oli todella vahva ja sillä oli sormensa pelissä vähän joka paikiassa. Sitten remmiin astui lautakasojen ja ruususten unien näkijä, Matti Taneli Vanhanen. Lauta-matiksi häntä kutsuttiin joissakin yhteyksissä. Silloin katosivat voimat ja valta. Samalla keskusta velkaantui ja sillä ei ollut enää voimaa tehdä näyttäviä kampanjoita.

Perussuomalaisten jytkyt söivät runsaasti puoluetukirahaa. Sitä olisi tarvittu, koska suuret sponsorit olivat hukanneet keskustan. Ne jättivät vallasta pudonneen etsimään itseään. Lopulta kohtalo, tai oikeammin johdatus, puuttui peliin. Messias saapui häkäpönttö savuten keskustan tupailtoihin ja koska oltiin muutoinkin vahvalla lestadiolaisuus alueella, messiasta kuunneltiin. Alamaissa oleva opetuslapsien joukkio tarvitsi kipeästi johdatusta ja erityisesti rahaa. Messiaan mukana tulvehti ihana eurojen tuoksu.

Lopulta oli myös puoluetoimiston väen kiirehdittävä kumartamaan Messiasta. Eurojen tuoksu oli velkaiselle puolueelle siunaus. Siksi Apollonkadun väki haluaa pitää Messiaan ohjaksissa. Hänellä on sanomaa ja erityisesti ne kaivatut eurot kuulevat hänen kutsunsa. Näin meni hetken aikaa. Sitten alkoivat kentällä olevat vanhoilliset kysellä, onko Messiaalla Alkiolaista perimää. Onko hän Anne Bernerin lumoissa, seireenin joka ilmestyi tyhjästä. Messiaan tuella hän aloitti Pohjoisen-Suomen näivettämisen. Sen tuloksena opetuslapset ovat jättämässä mestarinsa.

Messias ei luovuta, vaan hän kirjoitti laintaulut seuraajilleen. Messiaalla on näky. SDP on itsestään saatanasta. Sillä on Antti Rinteen kasvot.

Mummoille aiotaan jakaa lisää vaippoja ja lisätä hoitajia. Julkista sosiaali- ja terveydenhoitoa aiotaan parantaa. Yksityisiä voittojen käärijöitä aiotaan verottaa hieman enemmän ja valvoa tiukemmin.

Messias kirjoittaa. Sellainen ei käy. Ei minun Suomessani.

Avainsanat: juhasipilänpamfletti, häkäpönttöauto, lentokapteeni, puoluesihteerijarmokorhonen, anttirinne, sdp

074 Epäonnea ja loiskiehuntaa

Maanantai 25.2.2019 klo 18:47 - yrjöpoeka

Suomessa on tapana yliaktivoitua suurten urheilukilpailujen aikana. Näin kävi myös Seefeldin MM-hiihtojen kohdalla. Hiihdon päävalmentaja antoi ennen kisoja lausunnon, jotta Suomi saa kisoista 5 mitalia. Väriä ei hänkään uskaltanut sanoa, mutta kullan kimallus oli sellainen, että toppatakit oli jaettu valmiiksi. Samaan syssyyn alkoivat kaikki mediat kohkaamaan Iivo Niskasesta ja Krista Pärmäkoskesta. Myös Risto Matti Hakola nostettiin parrasvaloihin mitalin tuojana. Monta viikkoa on käyty mitalien jakoa siitä huolimatta, että kisoissa olisi myös muita kovia hiihtäjiä. Jopa yhdistetyssä jaettiin jo varmoja mitaleita. Viikonlopun jälkeen kaikki mediat ja myös samaan kiihkoon päässyt yleisö ovat olleet kuin maansa myyneitä.

Meidän kaikkin YLE laittoi toimittajan asialle ja kas, hän löysi syyllisen. Toimittaja otsikoi juttunsa näin: ”Tämä on jo liikaa yhdelle perheelle – hirvittävä epäonni vei Niskasilta jopa kolme MM-mitalia viikonlopun aikana.” Toimittaja Joska Saarinen kuvailee itku silmissään tätä hirvittävää epäonnea joka vei mitalit Niskasilta. Minun mielestäni mitalit veivät norjalaiset ja venäläiset. Itse olen sen verran realisti ollut jo pitkään, etteivät minuun ole ennakkohypetykset tarrttuneet. Seuraan kuitenkin kisoja jonkinverran ja sain heti tuntuman siihen, etteivät Niskasen sisarukset ole hyvässä kunnossa. Toki he ovat huippukuntoisia, mutta eivät voittajia.

Kun olen seurannut muiden maiden urheilijoiden valmistautumista kisoihin olen nähnyt, että he ovat koko kauden huippukunnossa. Erityisesti norjalaiset ja venäläiset. Eipä siis ihme, että he ovat rohmunneet palkinnot mukaansa. Siksi pidän toimittajan kuvailemaa ”hirvittävää epäonnea” ripulipaskan veroisena. Huippukuntoisilla ei ole ”epäonnea” vaan he pystyvät hallitsemaan kisatilanteet. Kaikilla nähdyillä matkoilla on ollut selvää, että norjan ja venäjän hiihtäjät asemoivat itsensä ennen loppusuoraa kolmen parhaan joukkoon. Kaikilla kauempana olevilla on aina vaarana se, että tulee kolarointia.

Sote-soppaa hämmenellään taas kunnolla ja olen aiemmin kirjoittanut nyt olevan sen vaiheen, jossa haetaan syyllinen. Se on jo soviteltu Krista Kiurulle kuten olen todennut. Hänestä eivät tykkää kepulaiset, koska he ovat kohdanneet pelaajan, joka ei vähästä hätäile. Itsestäni tuntuu siltä, ettei hän suuremmin menetä yöuniaan, vaikka hallituksen joukot toteaisivat hänet syylliseksi sote-sopan kaatumiseen. Toisaalta hallituksen riveissä on nyt keitto kuohumassa kunnolla, koska kaikki jo tietävät homman olevan taputeltu. Kuten sinisten Matti Torvinen sanoi jo viikolla: ”Me ollaan hävitty tämä peli.”

Tänään sinisten Vesa-Matti Saarakkala ilmoitti vastustavansa valinnanvapautta ja äänestävänsä sen kaatumisen puolesta. Heti perään sinisten Pertti Oinonen ilmoitti olevansa kahden vaiheilla, eli hän varmasti on jo kantansa lyönyt lukkoon. Keskustan ”kanki” Kaikkonen uskoo edelleen lujasti asiaan ja puhuu loiskiehunnasta, jolla yritettän estää heidän maakuntakeitoksensa. Siitäkin huolimatta, että laskutaitoiset opposition edustajat ovat jo todenneet enemmistön olevan kaatamisen takana.

Sininen eduskuntaryhmä ilmoittaa pitävänsä huomenna ylimääräisen sote-kokouksen. Sampo Terho joutunee ilmoittamaan Sipilälle, että me ollaan hävitty tää peli.

Avainsanat: seefeld, hiihdonmmkisat, hirvittäväepäonni, iivoniskanen, ristomattihakola, vesamattisaarakkala, lentokapteenisipilä

066 Sumua silmille ja hilloa Soinille

Maanantai 18.2.2019 klo 10:29 - yrjöpoeka

Kuuntelin eilen pääministerin haastattelutuntia ja erityisesti sitä, mitä hän sanoo vanhustenhoidon tilanteesta. Se oli pelkkää sumun levittämistä. Pääministerin mukaan syyllisiä ovat näiden yksityisten yritysten johtajat. Kaiken lisäksi hän kuvittelee, että yritykset tekisivät laupeudentöitä ilman mitään voitontavoittelua. Keskusta on ollut päällepäsmärinä kertomassa, että yksityiset yritykset ovat ainoa vahtoehto vanhusten hoidon osalta. Yrittäjänä hän itse tietää, että yritykset tekevät kaikkensa voittojensa maksimoimiseen. Aivan kuten hän itse on toiminut ja toimii jatkossakin.

Hallituspuolueet ovat itse vastuussa tapahtuneista laiminlyönneistä. On turhaa syytellä yrityksiä pelkästään. Niiden tulee tuottaa voittoa mahdollisimman pienillä kustannuksilla. Ne eivät ole hyväntekeväisyyslaitoksia. Siksi poliisin tutkimukset tulisi osoittaa suoraan istuvan hallituksen toimiin. Antamalla mahdollisuuden kerman kuorintaan vanhustenhoidossa, pääministerin pitäisi itsensä myöntää syyllisyytensä tapahtuneeseen. Sitä hän ei kuitenkaan tee, vaikka kertoo olevansa uskovainen. Ahneus on tarttuva tauti ja sitä voi nimittää myös synniksi.

Timo Soini kertoi kuluneella viikolla sen, että hän haluaisi tuoda hoitoalalle filippiiniläisiä naisia työntekijöiksi. Hän perusteli sitä suomalaisten laiskuudella tehdä vaativaa työtä. Toisena perusteena oli, että filippiiniläisillä on parempi työmoraali. Lisäksi hän haluaisi perustaa suurlähetystön tähän diktatuuri valtiion. Soinin ajatukset ovat varmasti hyviä hänen omasta mielestänsä. Nämä ajatukset kertovat sen, että Soini on lopullisesti vieraantunut oman kansan arjesta. Hillotolppa on tehnyt tehtävänsä. Puretaampa hieman hänen puheitaan ja käännetään niitä arkikielelle.

Soinin mukaan hoitoalalle tarvitaan pikaisesti lisää työntekijöitä. Samaan aikaan hoitoalalta siirtyy kiihtyvällä tahdilla ihmisiä muille aloille. Se johtuu siitä, että palkat laskevat reaalisesti koko ajan ja syynä erityisesti yksityisten firmojen tulo. Mikäli palkat olisivat kilpailukykyisiä, hoitajat pysyisivät kouluttautumillaan aloilla. Lisäksi, mikäli hoitajia olisi riittävästi hoitoyksiköissä, työ ei kuormittaisi kohtuuttomasti niitä vähiä hoitajia. Suomalaisten huonosta työmoraalista puhuminen on vastenmielistä.

Soinin puheet ovat kummallisia kun niitä vertaa ulkomaalaisiin hoitoyksiköihin Euroopassa ja maailmalla. Suomalaiset työntekijät hoitoaloilla ovat kuuluisia työmoraalistaan. Siksi heille maksetaan parempaa palkkaa. He ovat erittäin kysyttyjä työntekijöitä ja heidän kielitaitonsa ja koulutuksensa saavat kiitosta kaikkialla. Mutta ei Suomessa. Miksi filippiiniläisiä? Hillotolpan niellyt Soini haluaa maahan työntekijöitä, joille riittää pieni suomalainen palkka. Perussuomalaiset olivat aikoinaan työväen puolue ilman sosialismia. Nyt Soini kertookin suoraan mitä miehiä hän on.

Hallitus ja Soini eivät arvosta suomalaista työväkeä. He eivät arvosta ay-liikettä. He arvostavat omaa hillotolppaansa ja sen turvaamiseksi maahan halutaan tuoda väkeä, jota voidaan hallita ilman ay-liikettä. Heitä hallitaan työviisumeilla. Heistä pääsee kätevästi eroon ja aina on uusia tulijoita. Aikoinaan maailmaa hallitisvat muutamat valtiot. Sellaiset joilla oli sen aikaiset suuret sotavoimat ja erityisesti merivoimat. Se oli kolonialismin kulta-aikaa.

Kolonialismia on ajatus tuoda muualta maailmasta halpaa työvoimaa hillotolpan kasvattamiseen. Soini on siitä hyvä esimerkki. Hilloa täynnä.

Avainsanat: juhasipilä, timosoini, filippiiniläisiähoitajia.työviisumi, kolonialismi, hillotolppa

054 Vahingon iloa gallupeista

Torstai 7.2.2019 klo 14:09 - yrjöpoeka

Kansa on jälleen saanut mielipidetiedustelun tulokset käsiinsä. Tämä tutkimus kosketti jälleen puoluekannatuksia. Nyt mitattu perussuomalaisten kannatuksen nousu sai aamulla yhden immeisen Kajaanissa ilakoimaan minulle, että en tiedä mistään mitään ja kirjoitan p….a. Mitäpä tuohon sanomaan, minulla oli suurempia murheita käynnilläni ja en ehtinyt inttämään hänen kanssaan asiasta. Olen aiemminkin aiheesta kirjoittanut ja pysyn omissa arvioissani.

Tutkijat ovat avanneet tulosta ja olettavat, että nyt persujen kannattajat ovat palanneet kotiin. Kyllä he ovat palanneet, mutta he eivät vielä tiedä mikä on se ryhmä, kenelle äänet lopullisesti menevät. Persut ja siniset ovat äänestäjien mielessä yhtä ja vasta aivan viimeisinä päivinä he tekevät lopullisen ratkaisun. Uskallan väittää, että kun he tapaavat ne entiset ehdokkaansa toreilla, äänet menevät heille. Minun väitteeni on ollut se, että sinisten kovimmat nimet ovat imuroineet niitä ääniä edellisissä vaaleissa. Saman he tekevät nytkin. Ryhmä on vain toinen.

Persujen kannatuspiikkiä tutkiessa on pystyttävä erottamaan ne henkilöt erilleen äänimäärineen, jotka ovat nyt sinisissä. Persujen tuntemattomat kasvot eivät pysty kannatuksen nostoon, mutta tätä eivät tutkijat ja persujen fanaattiset kannattajat suostu ymmärtämään. Kuten olen aiemminkin sanonut tässä on samaa kuin kahdessa jytkyssä. Ei uskalleta ymmärtää tilannetta toisin, tai ei edes haluta. Tuo aamullinen kohtaaminen toi erinomaisen selvästi esille sen, että tavallinen äänestäjä ei ole aina jyvällä vaalimatematiikasta. En ole itsekään virtuoosi, mutta ymmärrän erittäin hyvin kuinka tärkeitä ovat vetovoimaiset ehdokkaat.

Kertaan vielä. Sinisten joukossa ovat ne joiden saamilla suurilla äänimäärillä toinen jytky mahdollistui. Vaalien jälkeen sen tunnustavat lopulta myös tutkijat. Samoissa vaalipiireissä kampanjoivat siniset saavat valtaosan niistä äänistä, jotka tutkijoiden mukaan kuuluvat persuille. Äänestäjä on siitä kummallinen tuote, että yhden kerran äänestettyään on toinen kerta helpompaa. Kaiken lisäksi nyt on jo kolmas kerta ja samat tutut kasvot hymyilevät toreilla ja mainoksissa. Samat ovat myös vaaliteesit. Ryhmän nimi on vain muuttunut. Äänestäjä haluaa edustajiensa myös jatkavan hallituksessa. Natsikulkueissa meuhkaaminen ei patavanhoillisia juuri kiinnosta.

Keskustalla ja kokoomuksella on nyt ongelma. Sen ongelman nimi ovat istuvat puheenjohtajat. Kokoomuksen Orpo oli eilen yksin ja se näkyi heti. Hänen on ollut helppoa istua Sipilän olan takana. Nyt vastuun tullen Petteri oli kuin orpopoikanen vieraassa paikassa. Sipilän ja kepun taktiikka toimi tässä hyvin. Kumpikaan puolue ei pysty nyt vaihtamaan puheenjohtajaa juuri ennen vaaleja. SDP on sensijaan saanut käsiinsä kokonaan uudet kortit. Antti Rinne on saanut kasvaa korkoa ja nyt hänen sanansa kiinnostavat. Hänessä on tuoreutta ja se varmasti näkyy tulevissa vaalitenteissä. Kirjoitin 21 elokuuta 2018 Antti Rinteestä ja se löytyy tästä.

Kaiken lisäksi suomalaiset osaavat kannustaa ja tukea sairaudesta toipunutta. Erinomaista tukea Rinne saakin kepulta ja kokoomukselta. Nämä puolueet hyökkäävät takuuvarmasti Rinteen kimppuun. Rinteen ei tarvitse kuin puhua oman puolueen asioista. Sipilä ja Orpo ovat ansassa.

Tämä ratkaisee tulevat vaalit.

Avainsanat: ylenmielipidetiedustelu, sinistenjytky, anttirinne, petteriorpo, juhasipilä

052 Näkö ja kuulo hukassa

Keskiviikko 6.2.2019 klo 15:24 - yrjöpoeka

Television mainos on viimeaikoina iskenyt iltatoisensa perään suoraan ajanhermoon. Siinä entinen mainostelevision juontaja kertoo meidän olevan huononäköisiä ja on aika mennä silmälääkärille. En tiedä miksi hän on mainoksessa pukeutunut kilpa-ajo haalariin ja hänellä on kypärä kainalossa. Sen tiedän tänään, että tuota ajohaalaria ja kypärää tarvitsevat pian poliittiset päätöksentekijät. Aivan ensimmäiseksi heidän tulisi käydä silmälääkärin pakeilla. Sieltä kannattaisi ostaa heti kolmet erivahvuiset lasit mukaansa. Ensimmäisillä laseilla estettäisiin seiniin törmäily. Toisilla laseilla voisi ehkä nähdä, mitä kansalaisten todellisuus ajoradan reunalla oikeasti on. Kolmannet lasit ja kypärän politiikko tarvitsee sitä varten, että voi väistellä äänestäjiään.

Valtakunnan polittiset päättäjät ovat juuri nyt istumassa eduskunnan suuressa salissa. Kuunnellessani toisena puhuneen keskustan edustajan puhetta, totesin hänen todella tarvitsevan lähetettä geriatrian lääkärille. Puhetta kyllä tuli, mutta hän ei ollut edes kuullut, mitä opposition edustaja oli aiemmin sanonut. Kokoomuksen edustaja oli kirjoittanut liian pitkän puheen ja sen takia siitä tuli epäselvä. Selvää oli vain se, että kokoomus ei ole kuullut sitä ääntä, että nyt tarvitaan laki jossa määritellään hoitajien minimimitoitus vanhustenhoidossa. Hieman samaa oli myös SDPn ryhmäpuheessa. Liian paljon kirjoitettua tekstiä. Hyvä asia katoaa tulvan alle.

Sinisten Elo aloittikin jesuiittamaisen jeesustelun. Hänen puhui vain vaalipuheista ja keskittyi oman puolueen saavutuksiin. Välillä hieman jeesustelua ja hurskastelua. Vastuun vanhusten hoidon tilasta hän ketterästi siirsikin kunnille. Kuntien vastuulla on ollut valita oikeat ja laadukkaat tuottajat. Seuraavaksi hän kehui sitä, kuinkia tuleva maakuntamalli tuottaisi paremman takuun oikeista valinnoista. Sinisten mielestä hallituksen tekemisissä ei ole valituksen aihetta. Heillä on Elon mukaan ollut vastuu ja sen he ovat hoitaneet hyvin. Elon olisi todella syytä käydä silmälääkärissä ja samoin heti korvalääkärin luokse.

Tässä vaiheessa törmäsin minulle tulleeseen viestiin. Olin vastannut eräseen viestiketjuun ja joku oli ottanut sen henkilökohtaisesti. Ketään en maininnut edes nimeltä. Jutussa puolustettiin hallituksen ja Sipilän hyviä tekoja. Minulle vastannut henkilö kehui Sipilän työtä ja samalla mainosti sitä kuinka hyvin hänen asiansa ovat. Juuri tällaista sokeutta esiintyy erittäin runsaasti keskustan uskovaisissa kannattajissa. Heillä, jotka ovat saaneet omaisuutensa isien työllä hankitulla perinnöllä, he ovat sokeutuneet näkemään ympärillään olevien ahdinkoa. Heillä ei ole kykyä kuulla, eikä nähdä. Toisaalta ei heillä ole siihen edes halua. Heidän kaltaisensa piehtaroivat omassa erinomaisuudessaan ja saadun omaisuuden kehumisessa. Kolmen litran lihavellikupin ääreltä on vaikea nähdä nälkäisiä.

Itse pyhimys, Sipilä sairastui sopivasti ja jätti sopan hämmentämisen kokoomuksen Petteri Orpon käsiin. Petteri on nyt sellaisen paikan edessä, jota hän ei ollut osannut edes kuvitella. Hallituksen nokkamies petti hänet. Omat topakat puheet kolahtivat kiville ja hänelle nauretaan yleisesti. Onko kokoomukselle käymässä tässä sopassa ohkaisesti. Orpo saa lähteä.

Eipä ihme että soten perään huudetaan. Päättäjät ovat kuuroja ja sokeita.

ps.palaan pian hallituksen vastauksiin

Avainsanat: petteriorpo, sipilänsairastuminen., huonokuuloinenhallitus, kepulaisetovatsokeutuneet

023 Värillä on väliä

Tiistai 15.1.2019 klo 10:49 - yrjöpoeka

Pääministeri Sipilän hallitus on joutunut useaan kertaan kaudellaan melkoiseen pyöritykseen. KIKY-sopimusta tolskattaessa olivat uhkana suuret lakot, mutta hallitus olla höllötteli. Monta muuta on ollut vuosien mittaan, mutta hallitus on vain tolskannut omia juttujaan. Sekopäisiä lakeja, joita on korjailtu ja tullaan seuraavan hallituksen toimesta korjailemaan. Ne eivät ole saaneet hallitusta eivätkä hallituspuolueita hätääntymään. Kaikessa on ollut johtonuorana se, että Suomen kilpailukyky nousee. Muulla ei ole niin väliä.

Lopulta löytyi aihe josta kiihoituttiin. Sipilän kotikunnassa Kempeleellä raiskattiin nuori tyttö ulkomaalaisen toimesta marraskuussa 2015. Välittömästi hätätilakokous pystyyn. Puheita pidettiin ja uhottiin. Sitten sopuisasti lakaistiin aihe maton alle, jospa tästä selvitään ajatuksella. Nyt Oulun tapauksen jälkimainingeissa on luvattu pitää jo kaksi hätäkokousta. Tässä ei tietysti ole mitään merkitystä sillä, että eduskuntavaalit ovat ihan nurkan takana. Mutta on kiistattoman selvää, että hallitus selkeästi kiihoittuu vain seksuaalisista touhuista. Tämä on minusta todella kummallista. Mikä ministereiden ajatusmaailmassa on vialla?

Kuten tässä aiemmin jo kirjoitin, Oulu on saamassa miljoona potin aivan pyytämättä ja yllättäen. Ministerit ovat nyt höveleinä jakamassa rahaa jolla raiskausongelmia ei ratkaista. Miksei hallitus ei pidä hätäkokousta jossa se korjaisi niitä puutteita joita se on aiheuttanut päätöksillään. Antamalla laastaria Ouluun se ei muuta asiaa miksikään. Oulussa valtuutetut kiittävät ja kumartavat miljoonille. Niille on kaupungilla aina käyttöä. Samoin niistä on kätevää kiistellä valtuustossa näin vaalien alla. Pohditaan aikansa sitä, kuinka niitä käytetään ja perustetaan työryhmiä. Tietysti parlamentaarisia, jotta voidaan aloittaa miljoonien kuluttaminen pitkissä puuduttavissa kokouksissa.

Oulussa on siis suoranainen epidemia ulkomaalaisen raiskauksista. Se on minunkin mielestäni todella huono asia. Poliisi on keskittänyt kaikki voimavaransa ulkomaalaisten aiheuttamiin tapauksiin. Oulun poliisilla on mediatietojen perusteella menossa myös raiskaus tapausten priorisointi. Etusijalle on nostettu hallituksen ja yleisön pyynnöstä vain ulkomaalaisten raiskaukset. Tässä ei tietysti ole syynä vaalien läheisyys korostetaan eri osapuolten toimesta. Mediatietojen mukaan Oulun poliisilla on juuri nyt tutkinnassa noin sata (100) lapsiin ja nuoriin kohdistuvaa seksuaalirikosta. Ja näistä tietojen mukaan on valtaosa kantasuomalaisten tekemiä.

Miettikääpä kiihoittumatta mitä Oulussa on juuri nyt menossa. Sata (100) seksuaalirikosta ja se ei aiheuta hallituksessa ja julkisuudessa ketään hätäilemään. Vasta sitten kun tekijä on muu kuin kantasuomalainen kiihoitutaan. Mitä meille on tapahtunut ja erityisesti hallitukselle? Miksi me kuvittelemme ulkomaalaisen toimesta raiskatun kokevan pahempaa tuskaa kuin kantasuomalaisen tekemänä? Miksi hallitus ei lupaa Ouluun nyt satamiljoonaa euroa laastariksi? Miljoona jokaiselle raiskatulle.

Mitäpä sanoo asiasta Oulun kaupunginjohtaja Päivi Laajala. Hän sanoo näin: ”Meillä on aivan hyvä katuturvallisuus Oulussa poliisinkin mukaan, mutta nyt ryhdytään miettimään uusia keinoja ja rohkeitakin avauksia, joilla tällaiset tapahtumat voidaan ehkäistä ja vuorovaikutusta lisätä.” Näin siis Laajala. Tällä hän tarkoittaa ulkomaalaisten tekemiä juttuja. Ja nyt on työryhmiä polkaistu liikkeelle ja anomuksia rahoituksesta on tehty valtiovallalle. Laajalan mukaan kyse on miljoonista euroista.

Minä jäin kuitenkin miettimään yhtä asiaa. Raiskatulle ei varmasti ole merkitystä raiskaajan kansalaisuudella. Raiskaus on sama rodusta ja uskonnosta riippumatta. Myös kantasuomalaisen tekemänä.

Värillä on siis väliä hallituksen hätätilalle.

Avainsanat: sipilänhallituksenhätätilat, kikysopimus, kempeleenraiskaus2015, päivilaajala,

014 Tapa ittes

Keskiviikko 9.1.2019 klo 10:48 - yrjöpoeka

Tätä lausetta on helppo heittää suustaan. Sitä kuulee kaikkialla ja siitä on tullut normaalia aikuisten ja lasten elämässä. Jopa niin normaalia, että syrjäytyneet ja perinnölliseen velkavankeuteen tuomitut ajattelevat itse noin. Olen aiemminkin kirjoituksissani maininnut 1990-luvun laman perinnöstä. Silloin pelastettiin suomalaiset pankit ja pankkijärjestelmä. Näin sanottiin silloin. Sen seurauksena meille syntyi äkillisesti valtava määrä ikuiseen velkavankeuteen tuomittuja ihmisiä. Siitä tuli perinnöllistä.

Tänään opettajat voivat suoraan sanoa koulussa kuka putoaa kelkasta sukurasitteensa takia. Köyhyyden häpeästä on kasvanut taakka seuraaville sukupolville. Tänään sitä taakkaa on hallituksen toimesta lisätty nimeämällä köyhät ja työttömät laiskoiksi luusereiksi. Se nimitys takuulla satuttaa niiden perheiden lapsia. Kaiken lisäksi he lukevat sen olevan perinnöllistä. Aivan kuin se olisi tarttuva tauti. Se on tarttuvaa, koska hallinto niin kertoo.

Sipilä on opettanut opetuslapsilleen millainen on hyvä ihminen. Hänellä on talous kunnossa ja hän hallitsee raha asiansa. Hänen opetuslapsensa kirjoittaa juuri tänään yhdessä viestiketjussa, että lapsilla ja nuorilla on siksi huonot olot, koska heidän vanhempiensa elämänhallinta ontuu. Tämän kirjoittajan mukaan kaikilla heillä on viinankäyttö ongelma, huumeita piikitetään ja oma parisuhde ei ole kunnossa. Tälle omahyväiselle perinnöllä rikastuneelle kirjoittajalle ei ole auennut se, että myös julkisella vallalla voi olla sormensa pelissä. Hän ei näe omassa ajattelussaan mitään vikaa. Vika on köyhissä.

Tapa ittes on erittäin suosittu sanonta nuorten keskuudessa. Kouluissa sitä viljellään kaikkialla Suomessa. Viisaat vanhemmat ja opettajat polkaisevat aina silloin tällöin jalkeille koulukiusaamisen vastaisen kampanjan. Niillä ei näytä olevan minkäänlaisia vaikutuksia. Kun yhdeltä kiusaajalta on viety kiusattava toiseen kouluun, tilalle syntyy uusia. Onko koulukiusaamisten eteen tehty työ täysin turhaa? Onko yhteiskunta lähtenyt sammuttamaan aivan väärää nuotiota? Haluammeko nähdä ongelman vain lasten välisenä asiana? Pitäisikö meidän ajatella asia kokonaan toisin?

Koulukiusaaminen on julkisuutta seuraamalla alati kasvava ilmiö. Kiusattujen lasten vanhempien kokemuksen perusteella opettajat vähättelevät asiaa ja yrittävät saada syyn kiusatun harteille. Kun olen nyt lukenut joidenkin koulujen rehtoreiden mainintoja omista koulukkaista huorahtavina, olemme todella ongelmien syntyjuurilla. Me aikuiset olemme se ongelma. Me puhumme kotona lasten kuulleen toisista ihmisistä pahaa. Me kiroamme muut ihmiset alimpaaan helvettiin, kun he tekevät asioita toisin kuin me itse. Me kiroamme eriväristen aiheuttamille ongelmille. Me riitelemme kotona ja julkisuudessa. Me olemme valmiita marssimaan kaduilla. Jopa toivomme kuolemaa kaikille erimielisille.

Kaiken tämän jälkeen me kummastelemme, miksi ei mene opetus kiltteydestä perille. Me kuvittelemme opettavamme lapsia kunnioittamaan toisia ja olemaan kilttejä. Kuvittelemme heidän avaavan sydämmensä pakolaisille jaköyhille. Sen jälkeen me kerromme julkisuudessa olevamme hyviä ihmisiä. Täynnä rakkautta. Täynnä hyvää tahtoa.

Annas olla kun pääsemme kotiin. Jo ajomatkalla kiroamme kaikki muut autoilijat alimpaan helvettiin. Kotona puramme sisältämme raivomme sosiaalisen median alttarille ja kirjoitamme sinne kaiken myrkyn sisältämme. Meillä on huorahtaville lapsille ja luusereille kerrottavana yksi ainoa neuvo.

Tapa ittes!

Avainsanat: koulukiusaaminen, huorahtavattytöt, aikuistenantamamalli, sipilänopetuslapset, rahanhallintapelastaaköyhänihmisen, tapaittes

013 Näin hallitus purkaa sääntelyä

Tiistai 8.1.2019 klo 18:07 - yrjöpoeka

Näin se meille Sipilä ja monet muut satraapit lupailivat viime vaalien alla. Kerättiin näyttäviä listoja mistä lähdetään liikkeelle. Koska keskustan edelliset ministereinä toimineet ovat olleet viisaita, ei heidän tekemisiään voi muuttaa. Siispä kaikki säilytetään ennallaan. No ei aivan. Lisää on tämä eduskunta kehitellyt, jotta voidaan kertoa jälkeenpäin sen olevan meidän tekemä laki tai säädös. Tässä puuhassa ovat keskustan ministerit olleet aina vertaansa vailla.

Otan esimerkiksi muutamia mielestäni hulluja juttuja, joihin kansalainen voi törmätä oman lähikauppansa kassalla. Karkkihyllyillä on karkkeja ja joukossa niin kutsuttuja likööri konvehteja. Niitä ei voi myydä esimerkiksi nykyaikaisilla automaatti kassoilla. Tämä johtuu taas siitä, että meillä on alkoholilaki. Se määrittelee alkoholiesanssia sisältävät karkit viinatuotteiksi. Siksi niitä ostavien on todistettava henkilöllisyytensä. Sana likööri voi todellakin tuottaa lakien laatijoille, kansanedustajille näärännäppyjä. Kansalainen voi joutua viinapirun pauloihin näitä mussuttaessaan.

Tupakkatuotteet ovat myös oma maailmansa. Ollessasi ostoksilla lähimarketissa, oletat saavasi bonuksia ostoksistasi. Kokeilepa ostaa kaasusytkäri. Tästä et voi saada bonuksia, koska kaasusytkärin katsotaan olevan tupakkalain alainen. Ilmeisesti tätä laatineet kansanedustajat ovat ollleet aika tupakissa viinalakeja sorvattuaan. Minä en voisi itse kuvitella kaasusytkäriä tupakkatuotteeksi. Tästä tuotteesta et siis voi saada bonuksia.

Mutta jatketaanpa hetki vielä karkkihyllyn lähettyvillä. Kuvittele ostavasi lakupiippuja. Siis niitä lakritsituotteita, niitä joita lapsuudessasi myytiin kyläkaupoissa. Nyt ovat lakien sorvaajat, siis kansanedustajat olleet todella terhakoina. Siitä ei voi saada kaupassa bonuksia. Miksi ei, kysyy nyt tavallien kaupassa kävijä? Siksi ei, koska sana lakritsipiippu on selkeästi kansanedustajien mielestä tupakkatuotelain alainen.

Tämänkaltaisia juttuja sorvaavat eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan kansanedustajat. Apunaan heillä on lukuisa joukko normaalista arkielämästä vieraantuneita mielensäpahoittajia joita virkamiehiksi kutsutaan. Nämä esimerkit osoittavat kuinka kekseliästä on väki tuossa valiokunnassa. Toki he saavat tulitukea keskustan syvistä riveistä ja erityisesti Pekka Puska on tässä ahkera. Viina ja tupakka ovat hänelle ikuinen mielensä pahoittamisen aihe. Hän on pyhittänyt elämänsä sille, että tavallinen kansalainen on pidettävä erossa kaikesta siitä, mitä hän itse ei käytä. Sekakäyttäjiä on puolueessa runsaasti, mutta ei Pekka poika heidän juomiseensa ja tupakointiinsa puutu. Köyhät on pidettävä elämän iloista erossa. Vaikka väkisin.

Hallituksen ja eduskunnan työkentely on loppusuoralla. Kohta ovat vaalit edessä ja kuinka ollakkaan, taas kepu lupaa yhtä ja toista. Puoluetoimiston satraapit ovat vaatineet kaikkia puolueen piirejä antamaan medialle uusia lupauksia liukuhihnalta. Sipilä itse aikoo olla jatkossakin pääministeri ja se lupaus on irti kaikesta todellisuudesta. Hän haluaa epätoivoisesti unohtaa Väyrysen ja Kilpeläisen. Kepun media seuraa kuitenkin nyt haukkana sitä, miten nämä Alkiolaiset voimat haastavat Sipilän liberaali politiikan.

Kansanedustajat ovat todella vieraantuneet elämästä, kuten näistä esimerkeistä voi päätellä. Niuvanniemi olisi heille oikea koti.

ps. mutta se sääntelyn purkaminen... savupiippu, kas vain, selvä tupakkituote!

Avainsanat: sipilänhallitusohjelma, sääntelynpurkaminen, lakritsipiippu, kaasusytkäri, pekkapuska, niuvanniemi

283 Ihmisten evoluutio

Maanantai 31.12.2018 klo 10:59 - yrjöpoeka

Kaikkialla maailmassa on menossa kehitys, jossa jokin asia muuttuu ainoaksi totuudeksi. Sen jälkeen kieltäydytään edes ajattelemasta muita vaihtoehtoja. On joko kyllä tai ei. On musta tai valkoinen. Jos et ole puolellani olet minua vastaan. Jokin poliittinen liike määrittelee itsensä ainoaksi isanmaallisuuden ruumiillistumaksi. Rikkaat rikastuvat ja pitävät köyhiä laiskoina luusereina. Kehitysmaissa on alati kasvava valtava nuorten miesten tyytymätön joukko. Olemme saaneet muutosta jo esimakua. Mikäli taantuma iskee tulevana vuonna, se iskee kipeimmin köyhiin maihin.

Tämä kehitys on tuottanut jokapaikassa murheita. Vapaan maailman lähettilääksi ilmoittautunut USA on tänään käpertymässä sisäänpäin. USAn mahti on perustunut aina siihen, että sinne ovat muuttaneet kaikkialta maailmasta rohkeimmat ihmiset. Ihmiset joilla on halua lähteä juuriltaan. Ihmisiä joilla on halu yrittää Amerikkalaista unelmaa. Rikastumista ja kuuluisaksi tulemista. Tämä ilmiö on ruokkinut itseään ja tehnyt USAsta maailman mahtavimman valtion. Nyt vapaan maailman airut on presidenttinsä johtamana rakentamassa muureja ympärilleen. Sama ilmiö on näkyvissä myös Euroopassa. Rajoja suljetaan ja muureja ja aitoja pystytetään.

Miksi näin sitten tapahtuu? Oma arvioni on, että kehittyneet teollisuusvaltiot ovat oman kehityskaarensa päässä. Nyt ne alkavat puolustaa saavutettuja etujaan. Pääasiassa se tarkoittaa, että rikkaat ja hyväosaiset kiihdyttävät köyhät uskomaan ulkopuoliseen viholliseen. Riittävästi kiihoitettuina myös köyhät alkavat uskoa olevansa rikkauksien omistajia. Näin hyväosaiset saavat uhrivalmiutta uhkuvat puolustajat univormuihin. Köyhät ja osattomat alkavat vaatia lisää turvallisuutta autioille kylänraiteille. Lisää poliiseja huuto kaikuu. Jo nyt poliisit turvaavat yhdenmukaisiin mustiin asuihin pukeutuneiden aivopestyjen marsseja kaduilla. Näin kierre etenee ja hyvin pian on edessä kristalliyö. Kaikkialla. Myös meillä Suomessa.

Mitä enemmän olen vuosikymmenten aikana tutustunut historiaan, sitä varmempi olen yhdestä asiasta. Ihmiset ovat luomakunnan tyhmin joukkio. Eläimet oppivat ja muuttavat tapojaan. Sitä kutsutaan evoluutioksi. Ihmiset oppivat, mutta haluavat hakata päänsä verille uudelleen ja uudelleen. Tämä on ihmisten malli evoluutiosta. Joka sodan jälkeen kokoonnutaan kertomaan, että tästä on otettava opiksi. Ei koskaan enää. Viime vuosisadan aikan kokeiltiin kaksi kertaa ja kahteen kertaan ammuttiin suuri osa maailmaa raunioiksi. Otettiin opiksi, mutta vain sen aikaa, että korjattiin jäljet. Nyt olemme valmiita uusiin sankaritarinoihin.

Kaikkialla rakennetaan muureja. Kaikkialla valmistetaan entistä enemmän aseita toisten tappamiseksi. Kaikkialla etsitään syyllisiä ahdinkoon. Yleinen vihollinen on islamilaiset, Allahiin uskovat moskeijoiden rakentajat. Meidän kotimainen sisäinen vihollinen on työtön, laiska luuseri. Se rasittaa rikkaiden elämää, koska laiskoille pitäisi antaa pelkkää piiskaa. Nyt työttömille jaetaan etuuksia, kuten julkinen sanonta kuuluu. Etuudet ovat nyt kansallinen syöpä. Siksi heidän on etuuksien saamiseksi tehtävä ilmaista työtä. Pääministeri Sipilän viholliskuva muodostuu ammattiyhdistysliikkeestä ja laiskosta työttömien ja köyhien armeijasta.

Yksi asia minua kummastuttaa. Ilmaista työtä on tarjolla kaikille laiskoille, mutta palkallista työtä ei?

Avainsanat: ihmistenevoluutio, amerikkalainenunelma, protektionismi, ulkoinenvihollinen, sipilänviholliskuva

277 Ihmeitä autotallista ja eduskunnasta

Perjantai 21.12.2018 klo 17:00 - yrjöpoeka

Valtakunnan pääautotallin puuhamies oli tänään tyytyväinen. Autotallissa oli kuultu 72% työllisyydestä ja nyt tallissa tehdään uutta apilaa kevään vaaleihin. Puuhamies apurinsa kanssa paiskasi oikein kämmenet yhteen eduskunnan edessä. Olivat he niin tyytyväisiä. On se melkoinen velho työllistämään tämä autotallin isäntä. Kuvitelkaa, 72% kaikista työllistettävistä on töissä.

Ihme se todella on. Autotallin laskentaopin mukaan työllistämiseksi riittää se, että on yhdenkin tunnin laskentakaudella töissä. Suurin osa heistä on vielä 9-euron päiväpalkalla. Itse olen sen verran vanhakantainen, että katson ihmisen työllistyneen silloin kun hän saa tehdä täysiä päiviä oikeilla tuntipalkoilla. Joka kuukausi maanantaista perjantaihin. Hyvänä plussana ylityöt viikonloppuisn ja yöaikaan. Suomi todella porskuttaisi toisella tapaa jos nämä kaikki ihmeen kokeneet saisivat oikeata palkkaa oikeista töistä. Ei tarvitse olla talousoppinut ymmärtääkseen, että 9-euron päiväansiolla ei kulutusjuhlia rakenneta.

Eduskunta on muutoinkin ihmemiesten valtakuntaa. Nimenomaan miesten. Joku kukkuu autotallissa yömyöhäiset rakentelemassa päivänkakkaroita puusta. Varsinaiset ihmemiehet vuokraavat saunan asunnokseen ja hakevat asumisesta kulukorvausta eduskunnan kassasta. Inhat poliisit ovat nyt tutkiskelleet tapausta ja yksi on syyteharkinnan kohteena. Asiana ei enempää eikä vähempää törkeä veropetos. Tottakain miehemme vakuuttaa syyttömyyttään, sehän on selvä. Sitä vähän kummastelen, että miksi syytteen kohteena oleva velikulta on maksanut pikaisesti saamansa rahat takaisin valtion kassaan? Minusta se on yhtä kuin tunnustaminen.

On kuitenkin yksi asia mikä huolestuttaa naisia eduskunnan käytävillä ja erityisesti ministereitä. Se on alkoholismi. Jatkuva viinin kanssa läträäminen saa niitä ostavat naiset turpoamaan ja se ei ole hyvä näky se. Kaikki tietävät, että istumahommissa kaikki ylimääräiset sokerit ja kalorit pamahtavat kiinni istumalihaksiin. On huonoa mainosta Suomelle, että lyhyen lännät naisemme muistuttavat keilapalloja. Kansalaisia peloiteltiin viimeksi siitä, että väkevät oluet taannuttavat kansan kivikaudelle. Näin ei suinkaan käynyt, kyllä kansa osaa juoda. Pysyvät hoikkina, toisin kuin jotkut edustajamme.

Minusta meidän pitäisi olla todella huolissamme siitä mitä eduskunnassa ja autotalleissa oikein tapahtuu. Toiset askaroivat tosikkoina autotallissa ja saattavat jopa kehua itseään. Toiset saunovat ja tekevät kulunki ilmoituksia saunaoluita varten. Ministeri tasolla läträtään alkoholin riemujen kimpussa ja yritetään estää muita niitä juomasta. Olisivat iloisia siitä, että joku maksaa juomistaan viinoista. Edustajien ulko-ovelle tuodaan valmiit lastit ilmaista viinaa ja sen maksajina ovat veronamaksajat. Ministereiden toiveena ilmeisesti on, että kansa maksaa vaikkei itse edes juo.

Toisaalta niinhän se on tänään vähän kaikessa. Kansa maksaa ja edustajat kallistavat kuppia.

Päänsärky jää köyhille. 9-euron ihmisille.

Avainsanat: työllisyysaste, pääministerisipilä, autotallissapäivänkakkaroitarakentamassa, petteriorpo, annikasaarikko, alkoholismi, , viiniturvottaa

273 Joulun ihmeitä

Maanantai 17.12.2018 klo 11:15 - yrjöpoeka

Hallitus on nyt ihmeissään, kun Suomi pystyy makselemaan velkojaan rahoittajille. Suomi muistetaan ainoana maana maailmassa joka maksoi sotavelkansa voittajille. Sitä on muisteltu ja kerrottu jälkipolville, millaisia sankareita me olemme. Nyt Sipilä kertoo samaa eikä sanallakaan muista kertoa, että tämän ihmeen rahoittivat köyhät ja työttömät luuserit. Se joukko jota Sipilän johdolla on syyllistetty kaikesta mahdollisesta. Toki Sipilä tapansa mukaan antoi vaalilupauksen. Seuraavassa hallituksessa he kepulaiset lopullisesti pelastavat maan. Silloin jaetaan rahaa kuten mannaa taivaasta ja köyhillä ja luusereilla koittavat yltäkylläiset ajat.

Mikäli Sipilään on uskomista ja miksipä ei olisi, vaalilupaukset unohtuvat heti vaalipäivän jälkeen. Näin ovat Sipilän edeltäjät jo tehneet ammoisista ajoista lähtien. Sipilän joukoille koittavat nyt kuitenkin tukalat ajat ja niiden lähettiläinä toimivat uudet puolueet. Kansalaispuolue Mika Kilpeläisen johdolla on heistä toinen ja sitten kepulaisten pahin painajainen Paavo Väyrynen iskee omalla uudella puolueellaan kepua vyön alle. Nämä molemmat puolueet ovat vielä marginaalipuolueita. Puolueet kuitenkin pystyvät estämään useilla alueilla monen kepulaisen pääsyn eduskuntaan.

Väyrysellä on pohjoisessa oma vankka kannattajakuntansa ja sen tietää erityisesti Mikko Kärnä Lapissa. Varasija odottaa jos sekään. Mika Kilpeläinen on Kainuun alueella juuri sellainen vaa'an kieli, joka voi pudottaa Timo Korhosen eduskunnasta. Korhosen käyrä on laskussa ja sitä syö Kuhmon nuori ehdokas Tuomas Kettunen. Kettusen edellisten vaalien äänisaalis oli niin hyvä, että juuri hän on viemässä kepun ykköspaikan Kainuussa. Keskustan ääniä syö myös Paavo Väyrynen uudella puolueellaan. Kainuussa on paljon Paavon tukijoita. Nyt on hyvin paljon kiinni siitä, keitä Väyrynen saa ehdokkaiksi.

Aamun ihmeen tarjosi juurii ikiliikkuja Väyrynen. Hän on kertomansa mukaan saanut kannattajakortit kasaan ja vielä ennen joulua hän toivoo saavansa uuden puolueen rekisteröityä. Itse olin jo menettänyt uskoni hänen mahdollisuuksiinsa. Ilmeisti tässä loppuvaiheessa kepun kannattajista alkoi liike hänen riveihinsä, kun kepulla on sisäistä vääntöä sotesta ja kansalaispalkasta. Moni vanha kepulainen on pettynyt puoluejohdon perin kokoomuslaiseen linjaan. Linja on niin samankaltainen, ettei maallikko enää erota näitä puolueita. Sipilän ja Bernerin johdolla ja toimilla kepun liberaalisiipi on lähtenyt herrojen matkaan. Nämä reissut ovat aina iskeneet kepua vyön alle. Velat ovat tulossa juuri vaalien alla maksettaviksi.

Hallituksen suunnasta on saatu juuri joulun alla sellainen ihme, että ajokorttitiedot on luokiteltu avoimeksi tiedoksi. Samaan aikaan tavallinen ihminen joutuu tuomiolle jos julkaisee nimilistoja osoitteineen kaikille jaettaviksi. Poliisit ovat hyvin pian perässä ja tuomioistuin rapsauttaa sakot ja hyvässä lykyssä tarjoaa kaupan päälle vettä ja leipää. Berner ei ottanut vastuuta tietojen levittelystä. Alainen joutui ottamaan syyn niskoilleen. Muualla länsimaissa ministeri saisi mennä ja oikeuslaitos ottaisi yhteyttä.

Mutta ei meillä. Meillä Suomessa korotetaan eläkkeitä ja katsellaan parempaa hillotolppaa. Kyllä Sipilä sen ennen kevättä Bernerille järjestää. Näin se Sipilän ihme toteutuu. Mannaa jaetaan jo. Luuserit älköön vaivautuko.

Avainsanat: suomimaksoivelkansa, juhasipilänvaalilupaukset, paavoväyrynen, annebernerillehillotolppa

Vanhemmat kirjoitukset »