Satunnaiset kuvat

Syysaamu

Uusimmat

Blogin arkisto

088 Sattuu ja tapahtuu naistenpäivänä

Perjantai 8.3.2019 klo 11:19 - yrjöpoeka

Eilen oli jo varmaa, ettei sote todellakaan toteudu, kun ”kanki” Kaikkonen kertoi hieman aiheesta. Tämän aamun uutinen olikin sitten Sipilän hallituksen eroilmoitus. Lopultakin nähtiin mahdottomaksi toteuttaa hanketta, jossa koko ajan on ollut perustuslaillisia ongelmia. Itseäni todella kummastuttaa, ettei hallitus näiden vuosien aikana kuunnellut asiantuntijoita. Loppusuoralla jopa väkisin yritettiin saada paketti lävitse. Tänään pitäisi niiden keskustalaisten hävetä, jotka väittivät opposition tahallaan jarruttaneen hanketta.

Saa nähdä, vieläkö puhelimeeni sataa tupenrapinoita? Voi olla, että viimeistään vaalien jälkeen, kun karmea tulos paljastuu. Koko loppusuoran ajan on puhuttu siitä, kuinka kalliiksi tämä käy. Lopputulos on täsmälleen sama kuin aiemmissakin harjoituksissa. Samat ihmiset jatkavat kuten ennenkin. Johtajiksi uusiin maakuntiin valitut miehet palaavat entisiin tehtäviin. Ainoastaan heidän palkkansa pienenee. Toivottavasti seuraavassa hankkeessa palataan ERVA-hankkeen jalanjäljille. Uuteen hankkeeseen ei pidä tämän opetuksen jälkeen ympätä mitään muuta. Vain pelkkää sotea.

Kaiken lisäksi tämä hallituksen kaatuminen sattui naistenpäivänä. Se kyllä on sattuu nappiin. Naisten hameen alan kokoiseen länttiin mahtuvat hallituksen tekemiset tässä asiassa. En tiedä ovatko hallituksessa edes hoksanneet miettiä tätä sattumusta. Joka tapauksessa tämä naistenpäivä jää historiaan. Keskustan perunakellarissa on tänään iloinen Jarmo Korhonen. Hänen pitkä yksinäisyytensä päättyy. Nyt on syytä kihauttaa pullakahvit tämän kunniaksi.

Peter Vesterbackan tunneli hankkeelle Tallinnan – Helsingin välillä on paljon naureskeltu. Sitä on pidetty toteuttamiskelvottomana ja liputettu jähmeän julkisen hankkeen eteenpäin viemiselle. Julkinen on aina hidas ja tässä kohden se todella on jäämässä Vesterbackan hankkeen jalkoihin. Hänen luotsaamansa yhtiö Finest Bay Area Development ilmoittaa tehneensä 15 miljardin aiesopimuksen kiinalaisen yhtiön kanssa. Virkamiesvetoinen hanke varmasti aloittaa nyt kaiken mahdollisen jarrutuksen. Eihän se millään sovi, että joku Vesterbacka tulee ja kertoo homman olevan melkein valmis.

Vesterbackan ilmoitukselle, että tunneli olisi valmis jo 2024 on naurettu ja pidetty sitä täysin mahdottomana. Tämän jälkeen ei pitäisi nauraa. Nyt pitäisi tulevan hallituksen kaikin tavoin edistää tunneli hanketta ja tukea Vesterbackaa. Siitäkin syystä, ettei julkista rahaa tarvita tähän kymmeniä miljardeja. Tällä hankkeella on ilmaston kannalta todella merkittävä asia. Suomalaisen ja Eurooppalaisen raideliikenteen saaminen samoille raiteille vähentäisi merkittävästi päästöjä. Samalla Helsinki ja Tallinna tulisivat merkittäviksi solmukohdiksi. Helsinki kasvaisi hyvin nopeasti Suomen ensimmäiseksi miljoonakaupungiksi.

Minä nostan lakkia ja korkealle tälle yritysmaailmassa kannuksensa hankkineelle yrittäjälle. Eräs toinen yrittäjä teki toisin. Hän läksi mukaan Suomen politiikkaan. Hänen jäljiltään on jäänyt vain soten savuavia raunioita. Samalla nämä kaksi yrittäjää ovat erinomaisia malliesimerkkejä. Yrittäjien tulee pysyä yrittäjinä ja tuoda sitä kautta osaamisensa muiden yhteiseksi hyväksi. Politiikassa yrittäjän roolimallin tuominen hallituksen ja eduskunnan toimintaan ei onnistu. Politiikkojen ja erityisesti hallituksen tehtävänä, on antaa tilaa tällaisille yrittäjille ja tukea heitä kaikin mahdollisin tavoin.

Hyvää naistenpäivää!

Avainsanat: sipilänhallituskaatui, naistenpäivä, petervesterbacka, helsinkitallinnatunnelihanke

013 Näin hallitus purkaa sääntelyä

Tiistai 8.1.2019 klo 18:07 - yrjöpoeka

Näin se meille Sipilä ja monet muut satraapit lupailivat viime vaalien alla. Kerättiin näyttäviä listoja mistä lähdetään liikkeelle. Koska keskustan edelliset ministereinä toimineet ovat olleet viisaita, ei heidän tekemisiään voi muuttaa. Siispä kaikki säilytetään ennallaan. No ei aivan. Lisää on tämä eduskunta kehitellyt, jotta voidaan kertoa jälkeenpäin sen olevan meidän tekemä laki tai säädös. Tässä puuhassa ovat keskustan ministerit olleet aina vertaansa vailla.

Otan esimerkiksi muutamia mielestäni hulluja juttuja, joihin kansalainen voi törmätä oman lähikauppansa kassalla. Karkkihyllyillä on karkkeja ja joukossa niin kutsuttuja likööri konvehteja. Niitä ei voi myydä esimerkiksi nykyaikaisilla automaatti kassoilla. Tämä johtuu taas siitä, että meillä on alkoholilaki. Se määrittelee alkoholiesanssia sisältävät karkit viinatuotteiksi. Siksi niitä ostavien on todistettava henkilöllisyytensä. Sana likööri voi todellakin tuottaa lakien laatijoille, kansanedustajille näärännäppyjä. Kansalainen voi joutua viinapirun pauloihin näitä mussuttaessaan.

Tupakkatuotteet ovat myös oma maailmansa. Ollessasi ostoksilla lähimarketissa, oletat saavasi bonuksia ostoksistasi. Kokeilepa ostaa kaasusytkäri. Tästä et voi saada bonuksia, koska kaasusytkärin katsotaan olevan tupakkalain alainen. Ilmeisesti tätä laatineet kansanedustajat ovat ollleet aika tupakissa viinalakeja sorvattuaan. Minä en voisi itse kuvitella kaasusytkäriä tupakkatuotteeksi. Tästä tuotteesta et siis voi saada bonuksia.

Mutta jatketaanpa hetki vielä karkkihyllyn lähettyvillä. Kuvittele ostavasi lakupiippuja. Siis niitä lakritsituotteita, niitä joita lapsuudessasi myytiin kyläkaupoissa. Nyt ovat lakien sorvaajat, siis kansanedustajat olleet todella terhakoina. Siitä ei voi saada kaupassa bonuksia. Miksi ei, kysyy nyt tavallien kaupassa kävijä? Siksi ei, koska sana lakritsipiippu on selkeästi kansanedustajien mielestä tupakkatuotelain alainen.

Tämänkaltaisia juttuja sorvaavat eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan kansanedustajat. Apunaan heillä on lukuisa joukko normaalista arkielämästä vieraantuneita mielensäpahoittajia joita virkamiehiksi kutsutaan. Nämä esimerkit osoittavat kuinka kekseliästä on väki tuossa valiokunnassa. Toki he saavat tulitukea keskustan syvistä riveistä ja erityisesti Pekka Puska on tässä ahkera. Viina ja tupakka ovat hänelle ikuinen mielensä pahoittamisen aihe. Hän on pyhittänyt elämänsä sille, että tavallinen kansalainen on pidettävä erossa kaikesta siitä, mitä hän itse ei käytä. Sekakäyttäjiä on puolueessa runsaasti, mutta ei Pekka poika heidän juomiseensa ja tupakointiinsa puutu. Köyhät on pidettävä elämän iloista erossa. Vaikka väkisin.

Hallituksen ja eduskunnan työkentely on loppusuoralla. Kohta ovat vaalit edessä ja kuinka ollakkaan, taas kepu lupaa yhtä ja toista. Puoluetoimiston satraapit ovat vaatineet kaikkia puolueen piirejä antamaan medialle uusia lupauksia liukuhihnalta. Sipilä itse aikoo olla jatkossakin pääministeri ja se lupaus on irti kaikesta todellisuudesta. Hän haluaa epätoivoisesti unohtaa Väyrysen ja Kilpeläisen. Kepun media seuraa kuitenkin nyt haukkana sitä, miten nämä Alkiolaiset voimat haastavat Sipilän liberaali politiikan.

Kansanedustajat ovat todella vieraantuneet elämästä, kuten näistä esimerkeistä voi päätellä. Niuvanniemi olisi heille oikea koti.

ps. mutta se sääntelyn purkaminen... savupiippu, kas vain, selvä tupakkituote!

Avainsanat: sipilänhallitusohjelma, sääntelynpurkaminen, lakritsipiippu, kaasusytkäri, pekkapuska, niuvanniemi

085 Karsintaa ja korruptiota

Maanantai 9.4.2018 klo 10:01 - yrjöpoeka

Sipilän hallitus on onnistunut ainakin yhdessä tukien karsimisessa. Heikossa asemassa olevien työttömien etuuksia on tehokkaasti karsittu ja se jatkuu. Hallitus on ollut liikuttavan yksimielinen siitä, että näillä keinoilla Suomi pelastuu. Keskustapuolueen staraapit ovat nyt innoissaan, kun voivat kurmottaa edes heikompiaan. Tämä näkyy somenviesti ketjuissa, joissa kehutaan hallituksen toimia. Aivan ensimmäisenä siellä nousee esille työttömien laiskojen ajaminen ulos sohvan perukoilta. Vahvana on ajatus, että jokaisen on tehtävä jotakin leipäpalan saadakseen.

Sipilä on epäonnistunut yritystukien leikkauksessa. En edes usko, että puolue on ollut asian kanssa tosissaan. Keskustalaiset ovat vuosien varrella saaneet vaalirahoitusta yrityksiltä ja siksi sillä ei ole mahdollisuuksia purra ruokkivaa kättä. Seuraavat vaalit ovat pian edessä ja kerjuukierrokselle on helpompi lähteä, kun voi sanoa hallituksen hoitaneen yritysten asiaa. Julkisuudessa vaalikarjalle uppoavat selitykset kun tarjoaa hernekeittoa ja taputtelee tuttavallisesti olalle.

Kaikki suuret puolueet ovat aina käyttäneet yritysten vaalirahoitusta hyväkseen ja sitä on näille tarjottu. Kärjessä kaikki suuret puolueet. Pienillä puolueilla ei ole juuri mitään mahdollisuuksia. Vain RKP pystyy ruotsinkielisen yritysmaailman tuella laittamaan kampoihin. Kun olen seurannut keskustelua Pekkarisen työryhmän tuloksista ja kuunnellut Pekkarista, on tullut selväksi, että meillä on syvälle juurtunut korruptio. Kaikki tutkimukset kertovat, ettei meillä sitä olisi, mutta puolueiden suhdetta yrityksiin ei ole edes tutkittu.

Suurten poliittisten puolueiden satraappeja halutaan ensin yritysten hallituksiin ja muihin johtoelimiin. Siten on varmaa, etteivät puolueet petä valtion rahanjaossa. Kaikista yritystuista on tullut automaatteja. Mikäli halutaan tuoda jotakin uutta tukea, siihen on tultava kokonaan uusi rahoitus. Uusien ajatusten tuominen yritystukien viidakkoon on mahdotonta tämän sisäisen hyväveliverkoston takia. Kun hallituksen asettama työryhmä veti taas kerran vesiperän, heti perään halutaan perustaa suuri parlamentaarinen työryhmä. Tällä suuret puolueet haluavat pienet puolueet mukaan toteamaan leikkaaminen mahdottomaksi. Pikku puolueet hyväksyvät tämän pullakahvitusten hinnalla.

Tämän työryhmän työ hukkuu hallituksen leikatessa lisää tukia työttömiltä. SAK julmistelee ja SDP ajoittain. SDP on kuitenkin niin syvällä tässä korruptio viidakossa, että Rinteen puheet ovat pehmentyneet pikkuhiljaa. Nyt vaalitaan hyvää galluptulosta ja siksi ei enää uskalleta kovin julmistella. Yritysten tukien leikkausta ei voida edes ajatella, koska Rinteen mukaan leikkaukset voisivat vaarantaa kasvun. Seuraavan hallituksen pääministeriyttä tai valtiovarainministerin salkkua pitää varjella.

Seuratkaapa Rinnettä, kuinka hänen sanomansa on muuttunut räyhäkkäästä varovaiseksi ja kokoomusta myötäileväksi. Kokoomus luottaa siihen, että se on suurin puolue, kävi soten ja maakuntauudistuksen kanssa miten tahansa. Lisäksi puolueesta löytyy suuri määrä henkilöitä, jotka voivat ryhtyä pääministeriksi. Kun jaettavaa on tullut, se hyväksyy jopa jakopuolueen kumppanikseen. Kuten nykykeskustakin, myös SDP on hallituskumppanina ollessaan yllättävän kokoomuslainen puolue.

Ei siis ihme, että kokoomus on suurin puolue.

Avainsanat: työttömyystukienkarsintaa, sipilänhallitus, pekkarisentyöryhmäepäonnistui, yritystukienleikkaaminenmahdotonta, anttirinnelopettijulmistelun

030 Kummallista touhua

Lauantai 5.3.2016 klo 18:30 - yrjöpoeka

Vaimostani lähtien minulta on kyselty, mistä minä tiesin että yhteiskuntasopimus on pelkkää vedätystä. Oli uskomattoman typerryttävää katsoa hallituksen riemua olemattomasta sopimuksesta. Suurin ja kaunein SAK teki oharin ja halusi viikon aikaa vedätykselleen. Tämä oli mielestäni helppo ennustaa, kun on seurannut ammattiliittojen käyttäytymistä.

Samaan aikaa Antti Rinne on nousevien gallup lukujen ansiosta saanut olemukseensa rauhallisuutta. Oli todella helppo ennustaa kuinka tulee käymään. Välillä kannatusmittauksissa lilliputti sarjaan pudonnut puolue vähät välittää maan edusta. Puolueen etu on tärkein ja sen takia tarvitaan ay-liikkeen voimaa takaamaan puolueen nousu valtaan. Vaalitaistelusta tulee helppo. Ei tarvitse kuin kertoa, millaisia hölmön tölmäyksiä vallassa ollut hallitus on tehnyt.

Pääministeri Sipilä vaikutti aika lailla pihalla olevaksi aamun televisio lähetyksessä. Hallituksella ei hänen mukaansa ole edes b-suunnitelmaa. Hallitus hölmöydessään meni ennenaikojaan vetämään pakkolait pois ja nyt sitten ihmetellään. Tuntui ja näytti aika naivilta usko siihen, että yhteiskuntasopimus vielä syntyy. Ei synny. Sen näkee jo sokea reettakin.

Ammattiyhdistysliike on jo valmiina ensimmäiseen mielenilmaisuun. Liitot ovat valmiita toreille. Kaikenlisäksi Vappu on jo todella lähellä. Siellä Sipilän hallitus pestään ja kuurataan kunnolla. Olen jo valmis ennustamaan, että kansakunta voi joutua aika pian enneaikaisten eduskuntavaalien järjestämiseen.

Toinen minua mietityttävä ja todella kummalliselta vaikuttava asia on Suomessa syntyneiden tasaveroinen kohtelu. Olen antanut itseni aiemmin ymmärtää, että kaikki syntyneet saavat ns. äitiyspakkauksen valtion huomen lahjana. Näin ei asia valitettavasti ole. Suomessa syntyy tänään todella vähän lapsia ja siksi mielestäni kaikkien tulisi saada äitiyspakkaus. Se ryhmä joka ei sitä saa, ovat turvapaikanhakijat.

Suomi on lähtenyt siitä, että kaikkein heikoimmassa asemassa olevat saavat todennäköisimmin turvapaikan. Siihen ryhmään kuuluviksi on laskettu nimenomaan lapset. Suomessa syntyneenä nämä lapset itseoikeutetusti kuuluvat siihen ryhmään, joista meidän pitäisi olla kiitollisia. Todennäköisyys saada turvapaikka on lapsiperheillä korkeampi kuin muilla. Näistä pitäisi kantaa huolta. Törmäsin tänään kauppareissullani ystävääni, joka keräili kaupoista sellaisia tavaroita, joita äitiyspakkauksessa on. Hän oli ostamassa näitä vastasyntyneen turvapaikanhakijan lapsen hyväksi. Äimistyin todella hänen kertomastaan.

Suomi on saanut vuosisatojen ajan väestönlisäystä idästä. Venäjä on nyt samoissa vaikeuksissa kuin Suomi. Syntyvyys on laskenut rajusti. Väestö lisääntyy muualla rajusti ja nyt olemme näkemässä ensimmäisen suuren muutto aallon. Suomi saa juuri nyt sitä kaivattua syntyvyydenlisäystä turvapaikanhakijoista. Lapset ovat sen tärkein anti tulevaisuudelle. Kuten ovat olleet tähänkin asti.

Tästä syystä Suomen valtion tulisi asettaa kaikki Suomessa syntyneet tasvertaiseen asemaan. Äitiyspakkaus on suomalainen tapa. Meillä on nyt hyvä mahdollisuus kertoa se näkyvästi. Meidän ei tarvitse jakaa niitä Englannin kuningasperheelle kuten on tehty.

Jaetaan ne Suomessa syntyneille!

Avainsanat: sipilänhallitustavedätetään, yhteiskuntasopimuskaatuu, kukaonoikeutettuäitiyspakkaukseen

098 Sekametelisoppaa

Sunnuntai 8.11.2015 klo 13:23 - yrjöpoeka

Valtakunnassa kaikki hyvin. Hallitus sai veivattua muutaman päivän asioitaan ja media oli siitä menosta todella ihmeissään. Erityisesti YLE kunnostautui ja sen ohjelmissa politiikan toimittajat saivat joka kerta sanoa muutaman halventavan ilmaisun perussuomalaisista.

Toimittajien mielestä perussuomalaiset eivät tee hallituksessa mitään ja heille kelpaa mikä vain. Se on kyllä aika kummallinen ajatus? Hallituksen toiseksi suurin puolue ja sillä ei ole toimittajien mukaan mitään väliä, mitä puolue sanoo ja tekee? Mielestäni se ei ole perussuomalaisten vika, että puolueelle sopii yhdessä sovitut pelisäännöt? Minusta puolue on toiminut tempoilematta hallituksessa.

Toimittajien ajatuskulun mukaisesti perussuomalaiset eivät saa mitään omia asioita hallituksessa läpi. Hallitusohjelmaa lukiessa olen kyllä tullut asiasta toisenlaiseen tulokseen. Tässä sote-kriisissä olisi ilmeisesti pitänyt perussuomalaisten lähteä kokoomuksen kelkaan? On todella kummallista, että kun puolue tukee hallitusohjelman mukaisesti pääministeriä, se luetaan viaksi.

Nyt jälkipeliä seuratessa ei voi välttyä vaikutelmalta, että toimittajat ovat erittäin pettyneitä siihen, ettei hallitus kaatunut. Oppositio on saanut runsaasti aikaa YLEn lähetyksissä. Heiltä on virrannut viisautta asioihin ja erityisesti demarit hekumoivat jo tulevilla vaaleilla. Myös erilaiset blogi kirjoittajat ovat todella katkeroituneita lopputuloksesta. Ja nyt lyödään perussuomalaisia sitten viimeisen päälle.

Hupinsa kullakin. Seuraavat vaalit ovat reilun kolmen vuoden päästä. Siihen mennessä ehditään nähdä lukuisa määrä kannatusmittauksia. Siinä riittää pureksittavaa politiikan toimitukselle YLEssä. Samalla he voivat jatkaa loputonta kaunaansa perussuomalaisia kohtaan. Ennustuksista tutuin on jatkuva virsi persujen alamäestä. Tätä virttä veisattiin myös viime vaalien alla.

YLEn mittaukset ovat mittauksia. Vaalit antavat aina oikean tuloksen. Kaunamittari on YLEssä niin punavihreän mädättämä, että toimittajat varmasti iltarukouksissaan anovat kunnollista vaalivilppiä. He varmaankin ihastelevat Valko-Venäjän Lukashenkon toimia siellä pidetyissä ”vapaissa” vaaleissa.

Toivottavasti joku joskus YLEn toimituksessa huomaa, että hallituksessa ei ajeta omia asioita. Siellä ajetaan yhdessä eri puolueitten kanssa sellaisia asioita, jotka hyödyttävät koko kansaa. Ei vain yhtä puoluetta hyödyttäviä asioita. Kaiken lisäksi hallituksessa olevat puolueet saavat olla samaa mieltä asioista. Kuten perussuomalaiset olivat sote-sopassa keskustan kanssa.

Usea ehtii lyödä kanssani vetoa siitä, että nyt hallitus kaatuu. Tässä on luvassa useita kahveja. Pitää ottaa kahvin kera aina kallein leivos. Siinä samalla voi puhua politiikkaa.

Avainsanat: sipilänhallitusohjelma, valkovenäjänvaalit