Satunnaiset kuvat

Aamu Tenolla

Uusimmat

Blogin arkisto

062 Elämää Vapun jälkeen

Maanantai 2.5.2016 klo 12:18

Ensimmäisen kerran vuosikymmeneen, vietin vapun kotosalla oman perheeni parissa. Keväinen sää suosi piha- ja puutarhatöitä. Grilli lämpeni viikonlopun aikana useasti. Iltaisin oli aikaa sitten seurata uutisvirtaa. Kaikki uutiset eivät tuottaneet mielihyvää. Siksi on paikallaan hieman kommentoida paria uutista.

Ensimmäinen uutinen, joka sai minut näkemään punaista liittyi Soldiers Odinin katupartioihin. Helsingin Sanomat oli tehnyt katupartiosta sinällään oikein hyvän jutun. Partiointi itsessään pitäisi lailla lopettaa ja laittaa joutilaat vaikka Pelsolle suota kuokkimaan. Erityisen vihainen olin siitä, että Viron kansalaiset ovat mukana Helsingin kaduilla. Minä en jaksa sulattaa tällaista menoa.

Tämän tyylinen kuljeskelu oli muotia keskieuroopassa edellisen vuosisadan alkupuoliskolla. Lopulta näillä musta-, tai ruskeapaitoihin pukeutuneilla oli aseet mukana. Sopivasti yllyttäen nämä joukot aloittivat kansalaisten terrorisoinnin. Poltettiin toreilla kirjoja, murhattiin erimieltä olevia. Lopulta yksi kansanosa saatiin syyllistettyä kaikesta ja siitä alkoi keskistysleirien perustaminen. Mikäli tämän hulluuden annetaan jatkua, tulemme lopulta näkemään verta kaduillamme.

Hesarin uutinen kertoi kuinka muut kansalaiset partioreitillä kokivat mustatakkisten kulkemisen. Muut ihmiset pelkäsivät näitä ja vaihtoivat kadun toiselle puolelle. Mustatakkiset ovat muka suojaamassa omia kansalaisiaan, mutta uutisen mukaan he uhkaavan joukkona pakottivat kaikki muut väistämään. Kaiken huipuksi joukkio pysähtyi pitämään tupakkitaukoa yhden kahvilan edustalle. Kahvilassa näytti kuvan mukaan olevan runsaasti ulkomaalaisia. Tämä joukkio provosoi ja etsii syytä aloittaa verenvuodatus.

Toinen uutinen oli sitten itse Vapulta. Vappupuheita pidettiin ympäri Suomea. Eniten niitä oli Helsingissä. Yksi puhuja sai minut voimaan pahoin. Erityisesti se mitä hän puhui ja missä puhui. Perussuomalaisten Olli Immonen on nyt puolueen toimesta harjattu niin puhtaaksi, että hänelle oli varattu näkyvä paikka. Suomen Pankin edustalla Immonen jatkoi siitä, mihin viimevuonna jäi.

Puolue on nyt todella heikossa hapessa. Se tavallinen kansa, joka jytkyn sai aikaan, on heitetty sivuun. Jytkyssä puolue sai suuren enemmistön aivan normaaleja kansanedustajia. Tavallisia työtätekeviä ihmisiä. Nämä kiihkoilijat olivat selkeänä vähemmistönä. Valitettavasti vaalikauden aikana puolueen julkikuvasta huokuu aivan toisenlainen puolue, kuin ennen vaaleja. Ennen vaaleja oltiin suurin työväenpuolue, ilman sosialismia.

Nyt ei enää olla. Työväki on jäänyt sivujuonteeksi. Eduskuntaryhmän suunnasta leviää julkisuuteen vain kiihkoilijoiden ääni. Tavalliset kansanedustajat puolueessa pysyttelevät hiljaa. Heidän pitäisi juuri nyt pysäyttää puolueen tuhoutuminen näiden turhakkeiden takia. Reilu vuosi on aikaa kuntavaaleihin ja uskallan ennustaa että jytky tulee. Jytky tapahtuu valitettavasti toiseen suuntaan.

Mauno Koivisto siteerasi aikoinaan Eduard Bernsteinia. Siteerausta voisi puolue nyt hieman uudistaa. ”Tärkeintä on jytky, jytkyn koolla ei ole merkitystä.”

Avainsanat: soldiersofodin, soininharjaamaimmonen, eduardbernstein, tärkeintäonliikeipäämäärä

021 Sähköä ja terroria

Torstai 11.2.2016 klo 19:31 - yrjöpoeka

Valtakunnassa ja myös Kainuussa on kohkattu sähkön siirtohinnoista. Kainuun oma yhtiö kiskoo kuluttajilta kiskurimaisia hintoja sähköverkon olemassaolosta. Kuluttajaparka, itsekin, yrittää keksiä keinoja sähkönsäästämiseksi. Jokainen vuosi kulutus pienenee, vastaavasti siirtomaksu nousee kuin Koneen hissi varmasti ja turvallisesti.

Kainuun kansanedustajat ovat pysytelleet ihmeteltävän hiljaa, vaikka muualla kansanedustajat ja jopa ministerit kavahtavat yhtiöiden kiskontaa. Asiasta puhutaan eduskuntaa myöten ja on jopa väläytelty korotuskaton asettamisesta. Se voi kyllä johtaa ojasta allikkoon. Silloin yhtiöt lyövät tiskiin aina sen katon verran korotusta. Ja seuraavana vuotena uudelleen. Tämä muistuttaa oravanpyörää. Olisiko keksitty ikiliikkuja?

Kainuun kansanedustajat edustavat itse Loiste yhtiötä. Siitä syystä heillä ei ole tarvetta itseään moittia. Kajaani ja Sotkamo kehittelivät kahdestaan rahankeruu automaatin, jolla he voivat muulta Kainuulta kupata rahaa omiin menoihinsa. Odotan sitä päivää, jolloin joku saa muutoksen aikaan sähkönsiirtoverkkojen käytön suhteen. Sähköverkoissa pitää mennä samankaltaiseen järjestelmään, kuin on teleliikenne verkoissa.

Oli tänään mukava kuunnella, että vielä on Suomen ilmavoimilla polttoainetta suihkukoneisiin. Muhkeita pamauksia ja loittonevaa jylinää kuului pilviverhon yläpuolelta. Suomeen on uutisten mukaan tulossa USA:n lentoosasto harjoittelemaan kevään kuluessa. Heti alkoi vinkuminen eduskunnan jouto-osastolta, että miksei heille ole asiasta aiemmin kerrottu. Joutilaille ei pidä kaikkea kertoa, ehtivät he lukea sen vaikka Iltasanomista. Juuri näin taisi nyt käydä.

Ärjän saarella on UPM suorittanut metsänhoidollisia toimia. Hankkeesta on useita vuosia puhuttu ja eivät edes vihreät terroristit ole siihen aiemmin ottaneet kantaa. Heti kun hakkuut alkoivat, terroristi aktivoituivat. Media mukanaan he vyöttäytyivät puihin ja laitteisiin. UPM ilmoitti sitten keskeyttäneensä hakkuut. Terroristit ovat nyt voitokkaina. Taisi kuitenkin olla keskeyttämisen syy nopeasti lämmennyt sää. Jääkansi heikkenee hyvin nopeasti yötäpäivää jatkuneiden vesisateiden ja lämpimän sään vaikutuksesta.

Voitokkaan taistelun tuloksesta on tämän päivän ääntä pitänyt maakuntaradion älisevä naisjoukko. Heillä on taistelun sankari Sini Saarela ollut haastateltavana ja ei tarvitse olla ruudinkeksijä, ymmärtääkseen keiden puolella toimittajat ovat.

Kirjoitin eilen kaikesta hyvästä, joka voi kohdata Pohjois-Suomea. Se voi kohdata, mutta ja suuri mutta! Vihreä terrorismi voi aloittaa kaiken mahdollisen terrorin estääkseen aluetalouden kasvun. Tämä terrorijoukkio pitää koko pohjoista aluetta Euroopan reservaattina, jossa ei saa heinänkorttakaan katkaista ilman heidän lupaansa.

Kukaan ei saisi koskea metsiin. Suomen tulevaisuus ja taloudellinen kasvu riippuvat edelleen metsistä. Maata ei saisi kaivella. Kaikki sellainen, josta alueen asukkaat hyötyisivät, ovat tämä terrorin kohteena. Pitäisi oikeastaan vinkata Odinin sotureille, että näitä vastaan he voisivat partioida. Olisipa ollut upeaa nähdä Ärjän saarella kunnon partiointia!

Soldiers of Odin Ärjä!

Avainsanat: sähköyhtiöloiste, kainuunikiliikkuja, oregoninlentolaivue, soldiersofodinärjä

005 Turvattomat kansalaiset

Perjantai 8.1.2016 klo 11:23 - yrjöpoeka

Olen tehnyt oman päätyöni valtion palveluksessa. Työ valtakunnan rajoilla oli Neuvostoliiton elinaikana erilaista, kuin nyt. Silloin vartioimme rajaturvallisuutta erilaisista lähtökohdista. Sotilaallinen järjestys työssä oli hyvin näkyvää. Vaatetus oli samankaltainen puolustusvoimien kanssa. Kertausharjoituksissa kuuluimme pataljoonien runkomiehistöön.

Meitä kaikkia sitoi Suomen laki. Tehdessämme arkista työtä isänmaan eteen, meille oli erittäin tärkeää hyvä yhteistyö raja alueiden väestön kanssa. Rajavartioston miehiin luotettiin ja meihin turvauduttiin helposti hädän hetkellä. Alueiden väestö luotti siihen, että virkamiehet olivat palvelemassa kansalaisia. Tämä luottamus oli molemminpuolista. Erittäin moni nuori rajamies löysi vaimonsa rajaseudulta ja se sitoi väestön yhteen Rajavartiolaitoksen kanssa.

Työssäni opin luottamaan valtion virkakoneistoon ja sen puolueettomuuteen. Se luottamus on kantanut näihin päiviin saakka. Minä olen luottanut Suomen lakiin siinä, että kansalaisten turvallisuudesta vastaa poliisi. Poliisi voi pyytää virkaapua Rajavartiolaitokselta ja Puolustusvoimilta.Nyt olen tyrmistyneenä seurannut poliisiylijohdon sekoilua haastatteluissaan ja lausunnoissaan.

Poliisijohtaja Seppo Kolehmainen avasi uudenajan Suomessa. Hänen mielestään ääriliikkeitä edustava Soldiers of Odin on harmiton kolmannen sektorin edustaja. Oliko Anders Behring Breivik viaton vesseli? Kolehmaisen mielestä on hyvä, että kansalaiset huolehtivat ympäristönsä turvallisuudesta. Erilaisista väkivaltarikoksista ja huumeista tuomitut ovat poliisijohdon mielestä sopivia partioimaan maamme katuja. Naisia ja lapsia hakanneet pääsevät turvaamaan valkoisten naisten ja lapsien turvallisuutta kaduilla. Hakkaaminen kuuluu ilmeisesti valkoiselle miehelle.

Liityin aikoinaan perussuomalaiset puolueeseen sen isänmaallisen vireen kautta. Puolueella oli vahva agenda tukea ja vahvistaa suomalaista järjestystä. Tukea poliisin työtä ja vahvistaa itsenäisen maan puolustusvoimia. Puolue on nyt muuttumassa ja hyväksymässä kansalaisten omat katupartiot. Tästä vahvana esimerkkinä tänään (8.1.2016) työ- ja oikeusministeri Jari Lindströmin haastattelu Ylen ykkösaamussa.

Puolueeni on menettämässä tällä viestillä vahvat tukijansa, jotka ovat isänmaallisia ja kunnioittavat Suomen lakia. Minun Suomessani kansalaisten turvallisuudesta vastaa poliisi yhteistyössä muiden viranomaisten kanssa. Minun Suomessani ei voi olla niin, että hyväksyisin erilaisten ääriliikkeiden omat järjestyksen pitäjät. Näissä ääriliikkeissä käydään keskustelua ja haaveillaan kansalaisten aseistamisesta. Siellä käytetään samalaista kieltä kuin Venäjällä. Siellä puhutaan puolustusaseista.

Suomi on edelleenkin yhtä turvallinen ja hyvä maa asua ja elää, kuten se on ollut ennenkin. Maahanmuuttajat ja turvapaikanhakijat eivät ole sitä turvallisuutta murentaneet. Tämän syksyn aikana olen voinut seurata, mistä niinsanottu turvattomuus kansalaisille on tullut. Ja ketä nämä turvattomat kansalaiset ovat. Turvattomuus on kulkutautina tarttunut vain yhteen kansanryhmään.

Turvattomia kansalaisia ovat valkoiset, turvonneet miehet.

Avainsanat: luottamusvirkamiehiin, soldiersofodin, puolustusaseet