Satunnaiset kuvat

Tammikuun sinen hetki

Uusimmat

Blogin arkisto

060 Riippumaton tiedoitus ja Suomen Toivo

Torstai 8.3.2018 klo 17:21 - yrjöpoeka

Neljän vuoden välein saamme hallituksen ja yhden totuuden. Kaikki mitä se puuhaa on ainoata oikeaa. Oppositio on se joka räksyttää. Näin se liike on jatkunut jo minun muistini ajan. Muistini on 65-vuoden ajalta. Varhaisimmat muistikuvani kertoivat, että tiedoitusvälineitä hallitsi vasemmisto. Kun kuuntelen vaikkapa tänäpäivänä mitä hallituspuolue keskustan kannattajat puhuvat, radio on edelleen vasemmiston hallussa. Kokoomus ei aiheesta puhu mitään, koska se tekee omaa politiikkaansa sivuilleen kuikuilematta ja radiosta välittämättä.

Keskustalla on juuri tänään hätä ja hyvä mieli. Hallitus on sekaisin soten valinnanvapauslain saamisesta eduskunnan käsittelyyn. Puolueella on nyt tulinen kiire, jotta sen hellimä maakuntamalli saataisiin maaliin ja keskustan hallintaan. Seuratessani sosiaalista mediaa ja keskustan oman lehden uutisten jakoa sinne, tunnistan puolueen kentän hermoilun. Jokaista keskustelijaa, joka yrittää kysellä aiheesta vakavasti artikuloiden aletaan nimittää samantein räksyttäjiksi. Kun argumentit loppuvat aloitetaan henkilökohtaisuuksiin meno.

Keskustan puoluelehdellä ja sen entisillä maakuntalehdilla on tällä hetkellä sama sävel ja juuri se saa ainakin minut entistäkin epävarmemmaksi koko lakihankkeen osalta. Lehdet ja puolueen satraapit vannovat byrokratian vähenevän. Itse en usko siihen ollenkaan. Minä uskon virkamiesten kasvavaan valtaan ja väestönvähenemisestä kärsivissä maakunnissa keskustapuolueen absoluuttiseen valtaan.

Ajatellaanpa vaikka ihan hiljaa tilannetta Kainuussa. Uudellamaalla ja Kainuussa on molemmissa asetettava aivan samankaltaiset himmelit kasaan. Se mikä tässä on somaa, niin Uudellamaalla oli 2016 vuoden lopulla 1640000 asukasta. Kainuussa oli 2017 vuoden alussa yli 73000 asukasta. Eli Uudellamaalla melkein 1,6 miljoonaa asukasta enemmän. Uusimaa kasvaa väestöltään jatkuvasti ja Kainuu supistuu hyvin pian alle 70000 asukkaan. Molemmille siis samat himmelit. Kun miettimistä vielä hieman jatketaan ja otetaan se maakunnille haviteltu verotusoikeus käsittelyyn pieni ihminen sykertyy mahdottoman edessä.

Minä uskon että suuremmilla kokonaisuuksilla voi olla verotusoikeus, mutta että vähäväkisellä kepusatraappien täyttämällä Kainuullakin. Ei hyvää päivää. Tämä sote on juuri nyt saatava kaadettua, jotta kaatuisi tämä maakuntamalli. Seuraavassa uudistuksessa on palattava siihen 5-alueen systeemiin. Muutama vuosi sitten puuhattiin ERVA-alueita 5-alueen pohjalta ja se oli hyvä. Samaa pohdittiin myös tämän hallituksen alkuvaiheilla. Keskustan vaatimukset voittivat ja nyt heillä on todellinen kiire saada 18 maakuntaa vahvistetuksi. Millään muulla ei keskustalaisille ole oikeasti merkitystä.

He tietävät häviävänsä tulevat eduskuntavaalit. Mutta jos he saavat maakuntamallin jalalle, satraappien valta sementoituu. Siitä on sitten helpompi lähteä seuraavan hallituskauden jälkeen hakemaan keskustalle vaalivoittoa.

Persut saivat mitä tilasivat. Keskustalla on nyt kotiinlähdön aika. Suomen Toivo voi Vapaavuoren tuella pitää verotusoikeuden valtiolla. Se on Kainuulle hyväksi.

Avainsanat: yhdentotuudensuomi, reporadio, vihervasemmisto, sotenvalinnanvapauslaineduskuntakäsittelyyn, maakuntienverotusoikeus, kepusatraapit, suomentoivo

136 Oikeat valinnat

Torstai 22.6.2017 klo 21:18 - yrjöpoeka

Olen lukenut aiheesta paljon ja istunut luopttamusmiehenä eräänkin kokouksen aiheen tiimoilta. Minun pitää olla asiantuntija kuinka viidakossa toimitaan. Huolimatta siitä, että tunsin aiheen, heräsin tänään soten arkeen. Uudessa sotenpalveluviidakossa meistä jokainen voi valita sen palveluntuottajan joka saa sinusta kymmenykset valtiolta. Nyt olin aivan huomaamattani tehnyt sen ratkaisevan valinnan. Nyt on edessä vuosi valitun toimittajan palveluissa.

Miksikö tämä tapahtui aivan huomaamatta? No, aivan siitä syystä etten ollut ajatellut muita vaihtoehtoja. No, miksikö en ollut ajatellut? No, ei ollut muita vaihtoehtoja. Siis ei ollut muita vahtoehtoja. Jossakin etelässä kehäkolmosen varppeilla sellainen mahdollisuus voi olla, muttei meillä. Silti en valita asiasta. Jonotin säädetyt kuukaudet toimenpidettä kuolematta sitä ennen. Sain palveluntuottajalta erittäin hyvää palvelua ja homma hoitui.

Miksi heräsin aiheesta puhumaan? Siksi heräsin uudelleen, että aiemmin puhumani asia on täällä Kainuussa melkein kaikkialla totta. Valinnanvapaus tarkoittaa meillä sitä, että valitsemme olemassa olevan palvelun. Julkisen palvelun. Palvelun joka on kehittänyt palveluaan ja osaamistaan itsenäisyyden ajan. Suomi100-vuonna vain se valittavissa. Se ei ole huono. Se vetää vertoja minkä muun maan vastaavalle toimijalle. Tänäänkin sain juuri sellaista palvelua.

Tietämättäni ja huomaamattani olin varannut parhaan palvelun. Minulla oli helppoa. Se minua huolestuttaa, että osaavatko kehäkolmosen sisäpuolella valiata oikeata palvelua. Siellä toimii useita yksityisiä palveluntarjoajia. Nämä tuottavat myös hyviä palveluja. Kysymys onkin siitä, riittääkö muutaman vuoden kokemus alalla vastaamaan julkisen palvelun tuottamiin palveluihin? Ymmärrän sen, ettei kaikkea hyvää voi saada keneltäkään. Ei julkiselta, ei yksityiseltä. Omasta mielestäni julkisten palveluiden satavuotias perintö pitäisi olla kaikkialla vertailupohjana.

Valinnanvapaus luettuna terveystietorekistereistä osoitti, ettei meillä oikeasti ole mitään valinnavapautta. Toisekseen mitä ihmettä minä voisin hakea jostakin unelmasta. Olemassa oleva suurten ammattilaisten joukko palvelee hyvin kansalaisia maksetuilla veroeuroilla. Ristin käteni sairaalan vuoteella.

Oliin tehnyt kerrankin oikean valinnan. Julkisen palvelun. Voin suositella.

Avainsanat: sotenvalinnanvapaus, julkinenpalveluntuottaja.kainuunsotemaakuntakuntayhtymä, sattumankauppaa, julkinenpalvelukainuussa ja suomussalnrlls, onnellinenmies