Satunnaiset kuvat

Spu rajan Monni

Uusimmat

Blogin arkisto

226 Parhautta tuskan ja paskan alla

Lauantai 12.10.2019 klo 21:13 - yrjöpoeka

Talvi on todella tulossa ja muutamana päivänä kaikki oli jo valkoisen lumen peittämänä. Pari yötä on ollut hieman lämpimämpää ja lumet ovat melkein kadonneet. Järvet ovat sulina ja siellä ei juuri ketään tapaa tähän aikaan syksyä. Muikkuverkkojen pitäjät ovat todella harvassa. Itse olen hieman hurahtanut soutu-uisteluun ja siinä on aikaa seurata mitä ympärillä tapahtuu. Tänään ei muita järvellä liikkunut kun soudin aamu 08 – 14. Satamaan tullessa vastaan tuli vene uisteluaikeissa. Soutu antaa myös jotakin ja siitä kuva alla tältä päivältä.

IMG_20191012_130215.jpg
Soutu uistelun tulos. Putkiperholla 110 senttinen hauki veneeseen. Olihan vääntöä arjen harmauteen.

Maailmalla kuohuu juuri nyt ja erityisesti Syyriassa. USAn presidentti jota on aivan pakko nimittää tolloksi ja imbesilliksi, sai aikaan sen, että Turkki on hyökännyt pohjois Syyrian kurdi alueille. Nykyaikaisilla sotakoneilla, joita ovat antaneet USA ja Venäjä, on mukavaa ja helppoa pommittaa siviilien asutuskeskuksia paskaksi. Turkki tietysti ilmoittaa kaikki kaatuneet vihollistaistelijoiksi. Totta siinä on se, että siviilit eivät tällä kertaa ole oman maan kansalaisia. Sikisi hänellä on omasta mielestään oikeus nimitttää heitä vihollistaistelijoiksi.

Venäjä, tuttavallisemmin ryssä, on hyvin kouluttanut Turkin presidentin ja samoin on tehnyt Trump. Kun hyökkää jonkin itseään pienemmän ja heikomman kimppuun asein, ei tarvitse muuta kuin valehdella tekevänsä rauhantyötä. Turkin Erdokan käyttäytyy juuri kuin edellämainitut imbesillit. Valehtelee ja uhkailee. Erdokan uhkasi lähettää 3,6 miljoonaa pakolaista Eurooppaan jos häntä arvostellaan. Eurooppa ja erityisesti Saksa voisi heittää uhkauksen takaisin. Lähetetään Euroopasta heti 10 miljoonaa turkkilaista takaisin Turkkiin. Täällä länsimaistuneet tekisivät hyvää Turkin tulevaisuudelle ja demokratialle.

Kun olen aiheesta keskustellut muiden ihmisten kanssa, ajatustani on pidetty mahdottomana. Sitä se ei kuitenkaan ole. Eurooppa voi saada pakolaisia, mutta Eurooppa voi palauttaa heitä myös takaisin. Erityisesti turvalliseen Turkkiin. Näille imbesilleille ei voi puhua järkeä. Heille on puhuttava samaa kieltä. Uhkailua ja maanittelua. Kun Eurooppa ei pysty ja USA eristäytyy, on yksi joka pystyy. Lähi-Idän kaaoksessa on valtio, jonka on pian pakko puuttua peliin ja se on Israel. Heillä on myös ase jota ei muilla ole. Se ei ole ydinase, vaikka se tuli lukijoille ensimmäisenä mieleen. Se ase on Trump.

Mikäli Israel joutuu ja sen se joutuu hyvin pian tekemään, tekee iskuja Syyriaan, Trump on pakotettu antamaan apua Israelin asevoimille. Ne asevoimat osaavat niitä myös käyttää. Aseavun tuloksena USAn sotilaiden ei tarvitse tulla kehiin. Riittää kun rahtaa aseita Israelin puolustamiseen. Samalla USA ja NATO pesevät kätensä koko paskasta. Erdogan on jo vaatinut NATOlta, että heidän tulsi tukea Turkin hyökkäystä siviilien kimppuun. Antamalla Israelin hoitaa valtionsa puolustamisen, ei tarvitse välittää Erdoganin houreista.

Tämä kaikki paska on viime päivinä valunut silmilleni ja korvilleni. Jos olisin nuorempi, lähtisin vapaaehtoisena mukaan tappeluun kurdien puolesta. Vaikka ikää on, sormeni syyhyävät. Eikö näille paskoille muka voi tehdä mitään? Kurdit kyllä tekevät tulevaisuudessa Erdoganin elänän sietämättömäksi. Pian paukkuu Turkin lomakeskuksissa ja turistit kaikkoavat koteihinsa. Ne jotka iskuista elävinä selviävät. Se on brutaalia, mutta kurdien ainoa keino lyödä Turkin talouteen ja hiljaisiin tukijoihin. Turistit ovat näitä tukijoita ja luulevat, ettei tämä heitä koske.

Siksipä soutu-uistelu antaa mahdollisuuden pakoon elämän raadollisuudelta. Samalla se antaa mahdollisuuden ajatella, mitä minä voisin tehdä. Tänään minä voi ainoastaan vittuilla kaikille trumpeille, rysseille ja erdoganeille. Suomalaiset pakotetaan ilmaston vuoksi köyhyyteen ja te paskat senkun lisäätte höyryä taivaalle. Tapatte ja tapatatte siviilejä vain sen takia, että voisitte twitterissä kehua kuinka monta tänään.

Soutaessani rukoilin johdatusta sille, että jostakin tulisi se jumalallinen tuli joka polttaisi paskan ja paskat karrelle. Raamattu kerto kansasta, joka on Jumalan valittu.

Asetan toivoni heihin. Amen.

Avainsanat: soutuuistelu, putkiperho, imbesillit, ryssät, trumpit, erdoganit, jumalanvalittukansa,

219 Onnea ja jeesustelua

Lauantai 28.9.2019 klo 10:37 - yrjöpoeka

On kyselty kuinka voi soutamalla vetää uistinta ilman moottoria? Minun varhaisimmat muistikuvani ovat vaariltani. Koska omasin ärhäkät pyyntiveret pienestä pitäen, pääsin mukaan vaarin kalastukseen. Siihen kuului myös uistelu. Vaarin suupielessä tai hankain tapissa oli aina soutumatkalla uistin. Aina se oli metallinen lusikkauistin. Vesillä olo aikaa ei käytetty turhaan. Saaliina oli yleensä hauki, harvemmin suuri ahven. Soutaminen oli yleensä rantojen kiertelyä. Lumpeikkojen ja kortteikojen laitamilla elävät kalat olivat vaarin tähtäimessä.

Tänään minä itse kartan matalia rantavesiä kesäisin, koska en halua jatkuvasti irroitella haukia uistimista. Oman mielikuvani mukaan kalojen määrä on myös selkeästi lisääntynyt ja samalla koko kasvanut. Suurimmat hauet iskevät yleensä syvänteen reunamilla olevista penkoista. Siksi yritän hakea syvänteitä ja paikkoja jossa eriasteiset kalaparvet viihtyvät. Se tarkoittaa yli 10 metrin vettä. Sen lisäksi käyttämäni vieheet on tarkoitettu jalokaloille. Ei siinä mitään, kyllä hauki kelpuuttaa nämä aivan hyvin.

IMG_20190927_161231.jpg
Konttorini 27.9.2019 Kiantajärvi Niskanselkä.

Minulta on kysytty myös sitä, miten voi uistella pidemmän ajan? Se on jokaisen henkilökohtainen tottumiskysymys. Alussa jokainen törmää siihen, ettei jaksa. Kun soutukertoja tulee lisää huomaa, että myös tunteja kertyy huomaamatta. Keväällä oli kolme tuntia yläraja ja hyvin tyynellä kelillä. Tänään pystyn soutamaan tuplaten ja hyvinkin tuulisella kelillä. Soutamisen nopeudella on myös merkitystä. Nykyaikainen usitelukalastus suurilla moottoriveneillä on tuonut mukanaan tiedon, että vetonopeudella on merkitystä eri vieheille ja kaloille. Soutamisella on yksi hyvä puoli. Vetonopeuden vaihtelu tuottaa usein yllätyksiä kalojen suhteen.

Eilen oli mahdollisuus kokeilla taas soutamista. Vajaa 6 tuntia antoi hyvin paljon. Se antoi kuntoa, mutta vielä enemmän se antoi kokemusta uusien asioiden kokeilun kautta. Etsin paikkoja, joissa lohikalat viihtyvät ja samalla kokeilen uusia kikkoja vieheiden värityksestä ja virityksestä lähtien. Eilen sain kokea onnistumisen iloa omien ajatusteni tueksi. Tämä on itselleni sitä parasta kalastuksessa. Omien erehdysten ja kokeilujen kautta saada kala ja kalat ottamaan. Eilinen opetti ja antoi siinä hyvin paljon. Jokainen kalastaja haaveilee tuplatärpistä. Nyt sain tuplatärpin yhteen vapaan. Ja samalla hetkellä. Siinä on kalastajan suu messingillä.

IMG_20190927_143131.jpg
Tuplatärpin alamittaiset pääsivät takaisn Niskanselän syvänteisiin.

Voi ziisus! Näin pakko sanoa ilmastohörhöilyyn hurahtaneiden ajatuksille. Vasemmiston Anna Kontula ja vihreän vasemmiston pääsihteeri Mia Haglund esittävät omistuskattoa rikkaille. Heidän mukaansa rikkat saisivat ansaita vain kymmenen (10) miljoonaa ja ylimenevä kohdennettaisiin ilmastonmuutoksen torjuntaan ja nälänhädän torjuntaan. Voiko ihmismieli olla sokea? Kansanedustajan toimiva Kontula on sokea ja täysin ulkopuolella reaali maailmasta noine ajatuksineen. Media on tietysati armollinen hallituspuolueen kaikkinaisille hörhöilyille ja julkistaa paskan saman tien.

Nämä yli kymmenen miljoonaa tienaavat pyörittävät tätä yhteiskuntaa. Mikäli sille säädellään kattoa kuin Neuvostoliitossa ikään, se kuihtuu omaan mahdottomuuteensa. Ihmiset jotka eivät ole koskaan olleet oikeissa töissä, todella tyhmistyvät elämän realiteetteihin. Pelkkä istuminen veronamaksajien rahoilla tuottaa aivan ilmeisesti harhaisia imbesillejä.

Haluttaisi sanoa; v…. mitä paskaa!

Avainsanat: soutuuistelu, vieheidenvetonopeudet, annakontula, miahaglund, veronmaksajienkustantamatsyöttiläät

218 Torstai on toivoa täynnä

Torstai 26.9.2019 klo 10:55 - yrjöpoeka

Kirjoitin viime sunnuntaina kalastuksen merkityksestä. Juttu toi palautetta ja eniten sain viestejä siitä, että jutun kuvassa näkyi sähköperämoottori. Sitä kummasteltiin siksi, että kirjoitin soutavani. Jokainen huomaa, että takuulla soudan kun katsoo veneen perän takana olevia vedenpyörteitä. Sähköperämoottori tulee silloin mukaan, kun kala on kiinni ja se täytyy saada veneeseen. Pahimmillaan ja parhaimmillaan on ollut kolme kalaa yhtäaikaa kiinni. Silloin tarvitaan veto päälle, jotta voi hoitaa kalojen väsytykset. Muulloin soudan ja sillä pystyn erittäin hyvin säätelemään vieheiden vetonopeudet. Lisäksi soutu antaa sellaista, mitä ei moottorien avulla saa, eli vaihtelevuutta vieheiden liikkeeseen. Lisäksi soutu tuo hyvää kuntoa.

Jutun pääsanoma, eli kalastuksen merkitys tunnustettiin viesteissä. Ajatukseni kalastuksen vapauttamisesta vaikeista lupakoukeroista sai kannatusta. Järvivesillä on todella tilaa ja pyytäjiä liian vähän. Palautteen jälkeen jäin miettimnään jutun kuvan merkitystä. Sanotaan kuvan kertovan enemmän kuin tuhat sanaa ja se todella piti tässä tapauksessa paikkansa. Olen saanut muutaman kerran palautetta kuvista jutuissani ja niitä on pidetty hyvinä. Samalla toivottu niitä enemmän. Jokaiseen juttuun ei ole käytettävissä kuvia ja pyrin siihen, että kuvat ovat itse ottamiani. En lähde lainaamisen tielle.

IMG_20190904_085608.jpg
Savustettu ahven. Hyvää lähiruokaa.


Greta Thunberg tuntuu käyvän tunteisiin. Sosiaalisessa mediassa on käynnissä taistelu puolesta ja vastaan. Tässä tapauksessa on jotakin perin tuttua. Puolesta tai vastaan olevista keskustelujen avauksista näkee selvästi, että viha täyttää kirjoitukset. Samoin trollaajien armeija hyökkää erimieltä olevan kimppuun. Samaa tapahtuu heti, kun linkität jutun Suomen hävittäjähankinnasta ja kirjoitat saatteeksi Suomen tarvitsevan F-35 hävittäjän. Kimppuusi käy välittömästi venäjämielisten trololaajien armeija. Se sama näkyy tänään jokaisessa hävittäjä kauppoja koskevassa keskustelussa. Siinä näkyy samankaltainen viha kuin näissä Gretaa koskevissa jutuissa.

Yhtä asiaa minä kyllä kummastelen. Kaikessa keskustelussa on tänään pontimena vastakkainasettelu ja sen lopputuksena pohjaton viha toista mieltä olevia kohtaan. Vielä enemmän ihmettelen tätä nuorten asennetta. Lukeneina heidän pitäisi tietää, ettei viha voi olla maailmaa muuttava juttu. Viha on kyllä aina tuonut muutoksen. Riittäväsi ladattuna viha johtaa sotiin. Silloin maailma varmasti muuttuu, mutta kukaan ei tiedä millainen voitto siitä tulee. Media on kyllästymiseen saakka ihannoinut Gretan vihaa uhkuvan kuvaa presidentti Trumpin taustalla. Tämä kuva kertoo kyllä sen, millä asenteella maailman pelastajat ovat liikkeellä. Viha on heidän profetiansa.

Maailman mahtavin on virkarikostutkinnassa. Trump teki diilin Ukrainan presidentin kanssa. Puhelu oli kuulemma normaali. Mitä nyt USA ensin lopetti aseavustukset ja sitten puhelun jälkeen homma taas jatkui. Näissä diileissä yleensä kulkee miljoonittain voitelurahaa johtajien kukkaroihin. Ukrainan presidentti Volodomyr Zelenskyi voi nyt joutua Trumpia nopeammin syytteeseen ja tuomiolle. Koomikko voi jatkossa näytellä taas presidenttiä.

Torstai on toivoa täynnä. Muistikuvat menneiltä vuosilta kertovat, että kohtapuoliin saamme lunta. Sitä on aina tullut ja yleensä liikaa.

IMG_20190312_111947.jpg
Vähempikin riittäisi.

Sitä ennen jatkan soutamista ja otan lisää kuvia moottorilla tai ilman.

Avainsanat: soutuuistelu, sähköperämoottori, gretathunberg, suomenhävittäjähankinta, venäjätrollit