Satunnaiset kuvat

Tammikuu

Uusimmat

Blogin arkisto

040 Pöhinää puolueissa

Lauantai 18.2.2017 klo 21:20 - yrjöpoeka

Kuuntelin eilen (17.2) Pohjois-Pohjanmaan alueradiota ja sieltä pisti korvaani sanonta, pöhinää. Paikallispomon mukaan vaaliteltoilla on pöhinää entiseen malliin. Tarkoittanee niitä, jotka kiihottuvat nähdessään maahanmuuttajan tai homon. Tämän perussuomalaisen täytyy olla tosiuskovainen asialleen, koska kaikissa hänen vaalipiirinsä kunnissa ei enää ole pöhinää. Mikäli on, siellä pöhisee vihreä keitos. Vihreät ovat samanlainen puolue kuin persut, myös siellä vastustetaan kaikkea muutosta. Viime vaalien jälkeen tappeluun ja valehteluun turhautuneet valtuutetut ja ehdolla olleet ovat vaihtaneet kepuun ja joissakin kunnissa vihreisiin. Takuuvarmasti pöhinä jatkuu.

Tämä siirtymä on pakon sanelema juttu. Mikäli on halua vaikuttaa oman kuntansa asioihin, perussuomalaiset ovat nyt huono vaihtoehto. Erityisesti silloin, kun ryhmän sisällä käydään jatkuvaa kissanhännänvetoa siitä, kuka johtaa ja kuka on oikeassa. Ei kukaan järkevä ihminen jaksa toimia ryhmässä, jonka tärkein asia on juonittelu. Ei kuntalaisten asioiden ajaminen. Keskusta on Kainuussa heitellyt innolla verkkojaan entisiin perussuomalaisiin valtuutettuihin, samoin kuin muuallakin vaalipiirin alueella. Läpimeno voi aiheuttaa keskustan sisällä pöhinää. Toisekseen voi kyllä käydä niin, ettei äänestäjä enää halua muistaa koko ehdokasta neljänvuoden tappelujen jälkeen. Määränsä se on pöhinälläkin.

Oman tukiryhmäni ja kannattajien sanoma on ollut eduskuntavaalien jälkeen tyly. Heistä ei enää kukaan halua äänestää perussuomalaista. He ovat joutuneet turhautumaan kaikkiin takinkääntöihin. He ovat myös turhautuneet tappeluihin ja juonitteluihin. Kaikista eniten heitä on hävettänyt omien kansanedustajien moukkamainen käytös. Ei Kainuulainen äänestäjä voi ymmärtää sitä, että vaalien jälkeen aloitetaan kaikkein heikompien kurmottaminen. Kainuulainen väestö on saanut kristillisen kasvatuksen ja siihen ei kuulu sellainen tapa, että sotaa ja kurjuutta pakenevia heitellään kivillä ja polttopulloilla. Meille he ovat ihmisiä, lähimmäisiä.

Sotaa paenneet äitimme lapsinen ovat antaneet meille perinnöksi ymmärryksen, kuinka kohdella kaikkensa menettänyttä. Juuri siitä syystä Kainuussa yhteisvastuukeräys tuottaa kaikkein eniten verrattuna muuhun maahan. Kaupungeissa on totuttu hyvään. Osa työtävieroksuvista on tottunut siihen, että yhteiskunta tuo ruoan suuhun ilman omaa työpanosta. Nyt tämä joukko ja myös joukko hyväosaisia on saatu kiihoitettua eri rotua ja uskontoa harjoittavia vastaan. Samankaltaista menoa oli ennen toista maailmansotaa.

Suomen perustuslaki on vuosikymmenten saatossa hyväksi harjattu. Sitä ei muutella maahanmuuton vastustajien takia. Nämä tahot ovat niin kiihoittuneet sanomastaan, että loppuajat he miettivät julkisesti, mitä homot ja lesbot puuhaavat kotonaan. Tämänkin perverssin porukan tukena ja suojana on Suomen perustuslaki. Suomessa saa kiihoittua vapaasti.

Viimepäivinä on ollut pöhinää minun vierelläni. Ihmisiä kiinnostaa aivan valtavasti se, aionko olla politiikassa mukana ja missä puolueessa? Täkyjä tarjotaan eri puolueista. Itse olen läheisteni ja tukiryhmäni kanssa käynyt keskustelut ja päätöksen ilmoitan loppukuun aikana. Siihen asti keitos saa pöhistä. Tiedoite on laadittu ja julkaisemista vaille.

Sitä tässä pohdimme, voiko tämä tiedoite aiheuttaa pöhinää?

Avainsanat: pohjoispohjanmaa, alueradio, sukupuolineutraaliavioliitto, kristillinenkasvatus, yhteisvastuukeräyksentuottokainuussa.suomenperustuslaki

050 Ääripäät

Sunnuntai 10.4.2016 klo 12:20 - yrjöpoeka

Tapaus kiemunki osoittaa lopullista nukahtamista todellisuudelta. Oman paikallisyhdistyksen täydellinen anteeksianto kaikista möläytyksistä kertoo täydellisestä rappiosta. Varmaan tuntuu hyvältä tällainen tuki julkisesti. Kuntavaaalit siintävät ajatuksissa ja kauempana seuraavat eduskuntavaalit. Hienoa on nyt porskutella.

Valitettavasti omien tuki ei riitä. Vaikka tällä seudulla ei ole yhtään kiemunkia, roiskeet lyövät tänne syrjäseudulle asti. Voimme unohtaa kuntavaalit ja asemien pitämisen. Voimme tulevaisuudessa lyödä rintoihimme ja ilmoittaa kaikille, että me teimme sen aivan itse. Me olimme mukana tekemässä persuista takiaispuolue. Surkuhupaisaa on tämä meno.

Tiedotteessaan yhdistys katsoo kiemungin joutuneen vääristelevän median ajojahdin kohteeksi. En tiedä mitä he ovat lukeneet, mutta kohde itse on ollut ylpeä sanomisistaan ja ei ole asettanut median kirjoituksia valheellisiksi. Päinvastoin, lyönyt lisää löylyä. Olisivat olleet edes hiljaa. Luulen kyllä, että yhdistys on kiemungin oma juttu julkilausumineen päivineen. Itse kirjoittaa, itse julkistaa ja itse päättää. Halu olla julkisuuden valokeilassa sumentaa kaiken.

Vain yksi perussuomalainen nainen on julkisesti kertonut, että häntä hävettää kantaa perussuomalaisten tunnuksella varustettua paitaa. Juuri tämän kiemungin möläytysten takia. Siitä annan hänelle täydet pisteet. Naisena hän on myös muulloin uskaltanut julkisesti kertoa olevansa erimieltä äijäenemmistön kanssa. Tämä tuli vahvasti esille sukupuolineutraalia avioliittolakia käsiteltäessä. Arja Juvonen on antanut kasvot sille oikealle perussuomalaisuudelle. Muilta se alkaa olla kadoksissa.

Kyselin kainuulaisilta kansanedustajilta naamakirjan kautta, mitä he aikovat tehdä ja mitä he sanovat, Hyrynsalmen vastaanottokeskuksen sulkemisesta. Kyselyäni pidettiin ilmeisen vähäpätöisenä, koska siihen ei tullut vastausta. En toki laittanut sille mahdollisuudelle suuria odotuksia. On huomattavasti helpompaa käydä tupailloissa kehumassa hallituksen saavutuksia.

Valitettavasti nykyiset kansanedustajat ovat lukeneet huonosti Santeri Alkion ajatukset. Nyt he tupailloissa toistelevat, että muistakaa kurittaa veroilla vähäosaista. Alkion tarkoituksena oli kuitenkin puolustaa vähäväkistä kansaosaa. Kuten pääministeri on sanonut, kaikkien on osallistuttava talkoisiin, tarkoittaen vähäväkisiä. Ne joilla on paljon, voivat siirtää verorasituksensa Panamaan.

Muualla Euroopassa on ollut mallina se, että ensimmäisenä haasteeseen vastaa pääministeri. Ei Suomi voi olla huonommassa asemassa, Nyt tarvitaan Sipilältä vahvaa osallistumista yhteisiin talkoisiin Panaman hyväksi. Piskuinen Islanti antoi hyvää esimerkkiä. Englannin Cameron on avannut omat tilinsä ihmisten arvioitaviksi. Meillä kuoret ovat pysyneet suljettuina. Todennäköisesti osa kuorista on eri asianajotoimistojen kautta lähetetty Panamaan.

Nämä arviot ovat aivan omiani. Tarkennan tätä siksi, kun minulta kysyttiin mihin perustan sanomiseni. Omia arvioita, joita on suodattunut julkisuudesta.

Kiemunki ja Sipilä. Kaksi ääripäätä. Toinen ääripää sanoo aivan liikaa ja toinen kieltäytyy sanomasta liikaa?

Avainsanat: vääristelevämedia, sukupuolineutraaliperussuomalainen, varainsiirtokuoripanamaan

146 Isänpäivä on joka päivä

Sunnuntai 14.11.2010 klo 12:18 - yrjöpoeka

Vuosittainen merkkipäivä kolahti kohdalleen ja oli mukava kuulla vaimon onnittelulaulu. Kakku saatiin nopeasti syötyä, koska vaimo oli ostanut todella pienen valmiin kakun. Poikani oli kotona käymässä ja se vähensi turhienkalorien määrää. Aamun sää oli ensimmäistä kertaa todella kylmä- 18 ja se antaa toivoa talven tulosta. Suoritin Inka-koiran kanssa aamukävelyn ja luonnossa alkaa olla hiljaista. Käpylinnut olivat ainoita tirskuttelijoita maastossa. Lintujen ruokintapaikalla kävi todellinen kuhina, erilaisia tiaislajeja surrasi ylösalas pihakuusen alla. Pientä puuhaa riittää koko talveksi pihalintujen parissa ja samoin pihajänisten. Huono puoli jänisten kohdalla on tuo lähellä sijaitseva valtatie. Hyvin syötetyt pihajussit jäävät joka talvi auton alle, se harmittaa todella. Luonto kiinnostaa minua aina ja nyt mietityttää, mikä on hävittänyt oravat pihalta? Kanahaukkoja ei ole, eikä myöskään muita petolintuja riistakadon takia. Myyräkanta on nyt kasvanut ja ensikesän aikana haukat ja pöllöt lisääntyvät, miten käynee kanalintujen kanssa? Näissä riittää pohtimista muulloinkin kuin isänpäivänä.

Eilen oli vuorossa Suomussalmen Perussuomalaisten syyskokous ja samalla myös säännöt muutettiin vastaamaan nykyaikaa. Yhdistys oli vuosikokouksessa yksimielinen yhdistyksen nimenmuutoksesta, yhdistyksen nimi on nyt, Ylä-Kainuun Perussuomalaiset. Kokouksen aikana saimme tiedon yhden puolueen ja yhdistyksen jäsenen yllättävästä kuolemasta. Jokaista meitä puolueen uusi kasvu on ilahduttanut ja siksi yhden perustaja jäsenen kuolema oli pysähdyttävä.

Tänään on vielä mentävä, Suomussalmen kehitysvammaisten tuki yhdistyksen syyskokous on vuorossa. Päivän kruunaa kirkollisvaalit, huolimatta viimeviikkojen sukupuolineutraalista kohusta, äänet on annettava.

Perinteiset, sukupuolesta riippumattomat äänet. Isänpäivänä.

Avainsanat: lauluisänpäivälle, isänomaaaikaa, sääntömuutoksiajasyyskokouksia, sukupuolineutraalitvaalit, isänpäivänpäätös.kirkollisvaalit

124 Perunamarkkinat ja palaute

Lauantai 25.9.2010 klo 20:52 - yrjöpoeka

 

 

Tänään satoi koko päivän todella reilusti vettä. Ajelin kotiin Tyrnävän ja Puolangan kautta, lämpötila oli korkeimmilla alueilla enää +1 aste. Vettä tulee edelleen ja huomenna voi olla autoilijoilla todella mielenkiintoinen aamu. Ensi yönä tulee reilu yöpakkanen ja sen myötä jäätä tulee esiintymään tiestöllä. Onneksi saan huomenna olla kotosalla vaimoni ja poikani kanssa.

Huolimatta vesisateesta toriyleisö oli Tyrnävällä todella innokkaasti tutustumassa vaalipiirin ehdokasluetteloon ja paikalla olleisiin ehdokkaisiin. Gallupin tulokset olivat olleet mieluisia ihmisille ja jokainen kertoi kuinka helpottavaa on nähdä, että muutos on mahdollinen. Materiaali teki todella hyvin kauppansa ja voi sanoa, että melkein kaikki meni. Perunapitäjän väki torilla antoi tukensa perussuomalaisille ja jokainen uskoi nyt kahteen kolmeen läpimenijään. Usea paikalla käynyt kertoi, ettei haittaa vaikka menisi useampi saman tien. Paikalla olleet ehdokkaat olivat kovan mielenkiinnon kohteena ja usea kertoi valinneensa jo oman ehdokkaan.

Kainuulaiset eivät saamani palautteen mukaan vielä kaikki usko oman alueen ehdokkaan läpimenoon. Epäuskoiselle palautteen antajalle voin kertoa, että Kainuu tulee saamaan tällä menolla kansanedustajan perussuomalaisten joukosta.

Markkinoilla kävi puhumassa Keminmaan suuri poika Paavo Väyrynen ja puheet kuunnellut väki oli todella tyytymätön ministerin puheisiin. Väki ei ollut suuremmin kiinnostunut joutavista puheista ja se näkyi myös heidän teltallaan. Väki kiersi teltan ja se oli suuren osan ajasta aivan tyhjänä omastakin väestä. Kokoomus teki toriyleisön mielestä varsinaisen oharin, paikalla oli aurinkovarjo, kokoomuksen tunnus ja pöydällä muutama vaatimaton valokopio. Koko päivänä siinä ei ollut ketään esittelemässä ja sen puolue saa vielä tuntea rukkasissaan.

Olen puhunut viime ajat omissa joukoissa yksituumaisuudesta ja yhdessä tekemisestä. Vaalit voimme voittaa vain, jos teemme vaalityötä joukkueena ja meillä on yhteinen päämäärä. Puolueen puheenjohtaja ja puoluehallitus on teroittanut samaa asiaa. Vaarana on kuitenkin omissa joukoissa olevat riidankylväjät ja eripuraisuuden levittäjät. Jatkuva myyräntyö voi tuottaa korvaamattoman vahingon äänestäjien silmissä. Kuten puolueen puheenjohtaja sanoi Porissa, ”me itse voimme hävitä vaalit”. Puheenjohtaja kertoi myös paljon muuta tärkeää ja se muu, oli sanoma kaikille myrkynkylväjille.

Kävin ostamassa useamman päivän lehden ja kioskilla oli menossa rahojen tuonti tapahtuma. Väki kantaa selkä vääränä rahaa lottopeliin.

Tien reunoilla kulki paljon hirvimiehiä, heillä alkoi todellinen urakka. Toivottavasti saavat poistettua suuren joukon hirviä tiestöjen lähistöltä. On paljon helpompi ajella syyspimeällä, nyt voi vain toivoa: ”hirvi älä tule tielle..”.

Avainsanat: eduskuntavaalit2011, vaalityö, puolueidenkannatusmittaus, tehtytyönäkyy, timosoini, paskalakipuhutti, sukupuolineutraaliavioliittolaki, lottohuuma, hirvivaaratiestöllä

103 Sadepäivä

Tiistai 10.8.2010 klo 19:36 - yrjöpoeka

Messuilla vieraili Vesa-Matti Saarakkala nuorten puheenjohtaja
hpim4156.jpg



Tarkoitus oli tänään tehdä monenlaisia ulkotöitä, mutta ajoittain erittäin rankka vesisade sotki täysin suunnitelmat. Toisaalta päivästä tuli aivan hyvä, koska nyt ehti tehdä sisätöitäkin.
Eilisen kirjoituksen loppuosa sai aikaan puhelimen pirinää ja sähköposti piippaa myös ajoittain. Sukupuolineutraali laki puhuttaa pohjoisen ihmisiä. Soittajista kaikki ovat olleet kanssani samaa mieltä määritelmistä. Kahden miehen välinen ns. liitto on nimeltään homoliitto. Kahden naisen muodostelma on puolestaan lesboliitto. Perinteinen kirkon siunaama tai siviili vihkiminen, on nimeltään avioliitto. Yhteiskunta on myös hyväksynyt avoliiton, joka on heteroparien muodostama. Kaikki muu on turhaa soittelijoiden mielestä ja olen samaa mieltä.
Pieni marginaali ryhmä homoja ja lesboja on saanut muutaman pienen puolueen polvilleen ajamaan heidän asiaansa. Suuretkin puolueet ovat menneet median tukemana samaan ansaan. Jokainen perinteisiä arvoja puolustava halutaan välittömästi leimata jollakin leimalla. Minua saa leimata aivan huoletta, puolustan perinteisiä suomalaisia arvoja. Pohjois-Suomen messuilla eräs kiihkomielinen vasemmiston älykkö nainen, intoutui inttää mylkyttämään kanssani pitkäksi aikaa. Sitä ajatusten vaihtoa seurasi suuri yleisö joukko ja lopuksi Kettusen Pentti antoi hänelle hyvän neuvon, ”älä vain koskaan eroa vasemmistoliitosta, se on sinulle oikea paikka!” Tämä rouva tarjosi minulle koko ajan leimoja, suvaitsematon, rasisti ja homokammoinen. Tuntui niitä vielä muitakin määreitä olevan tarjolla ja oli siinä ja siinä, etten saanut raskaasta käsiväskystä. On mahdotonta keskustella aiheesta, jos mielipide on jo kiveen hakattu ja muut ovat väärässä.
Avasin Koillismaan kalastusfoorumissa keskustelun Kuusingin tulevaisuudesta ja siitä olen saanut palautetta kaikilla viestivälineillä. Kalastajat tunnustavat ongelman olemassaolon ja myös tietävät sen, että nyt olisi tehtävä jotakin. Ensimmäinen keino on rauhoittaa joki määräajaksi ja sen aikana pohtia niitä keinoja, millä joen taimen kanta saadaan pelastettua. Ongelma on vesialueitten omistajilla ja he näkevät vain matkailutulot. Kuusamossa on kaiken lisäksi tämän viikonlopun aikana valtakunnallinen Kalastusmatkailu seminaari. Seminaari on tarkoitettu pönkittämään kalastusmatkailun kehittämistä ja se ei millään tavoin puutu jokikalastuksen tulevaisuuteen. Ilmeisesti sitten tulevaisuudessa jokien kalastona on istutettu kirjolohi. Torniojoella on aivan sama ongelma, jokien luontainen poikastuotanto tuhoutuu ylikalastuksen vuoksi. Torniojoen lohi pyydetään pääsääntöisesti pois Itämerellä. Kuusingin taimen siirtyy poikasvaiheen jälkeen syönnös alueilleen Paana- ja pääjärvelle. Venäjän puolella siitä pyydetään osa pois ja lopusta joen tuhosta huolehtii voimala Suomen puolella. Talvisin virtaamat voivat olla nollassa ja jäät jäätyvät kutualueiden pohjaan, siinä ei taimenen kutu onnistu. Näiden jäätymisien seurauksena joen alaosien suvannot ovat aivan viimevuosina täyttyneet yläjuoksulta virtaavasta sorasta. Matala joki ei kestä nykyistä menoa, jossa kesäisin veden virtaama melkein pysähtyy. Liian lämpimät vedet ovat lopullinen isku, vain muistot kuuluisista Kuusingin taimenista jäävät elämään.

hpim4144.jpgKalastajan on mentävä istualleen, jotta näyttäisi siltä, että joessa on vettä!

Avainsanat: sukupuolineutraali, palautettapukkaa, perinteistenarvojenpuolustaja, kalastusmatkailuseminaari, jokikalastuksentulevaisuuskuusingilla,

102 Pettymys vai oliko sittenkään

Maanantai 9.8.2010 klo 20:44 - yrjöpoeka



Suuria ihmisjoukkoja ei nähty Pohjois-Suomen messuilla.. Kävijämäärä jää paljon niistä odotuksista, mitä järjestäjät ennakoivat. Messuhalli olisi ollut aivan tyhjä, ellei kirjamessuja olisi levitelty keskelle hallia. Ulkoalueilla oli runsaasti ruokapaikkoja ja aika moni totesi reissun olleen suuri pettymys. Monen mielestä messut ovat tulleet tiensä päähän ja näin ilmeisesti tulee käymään.
Messujen kävijämäärästä huolimatta ne olivat myös menestys. Teltallamme kävi jatkuvana virtana ihmisiä puhumassa politiikasta ja kannustamassa meitä. Messujen parhaaksi tulokseksi voi laittaa sen, että nyt ihmisiä kiinnostaa politiikka! Ikä haitari oli kävijöitten joukossa laaja, mutta erityisen ilahduttavaa oli nuorten kasvava kiinnostus tulla mukaan perussuomalaisten joukkoon.. Toivottavasti myös Oulu saa oman nuoriso joukkueen samalla tavoin kuin Kajaani. Kajaanin nuorten joukko kasvaa nyt hyvin rivakasti ja ydinjoukko on jo kaksikymmenpäinen (20).
Ilmat messujen aikaan olivat suomalaiseen kesään kuuluvat, ensimmäisenä päivänä saatiin sadetta ja reilusti. Toisen päivän aiheena oli sitten tuuli, välillä sai olla todella lujasti telttojen liepeissä kiinni. Aamuaikaisella moni tulija huomasi telttansa hajonneen ja ensimmäisenä työnä oli siivous ja paikkojen kuntoon laitto. Kolmas päivä perjantai oli sitten aurinkoinen ja mukava päivä, mutta se ei saanut väkeä tulemaan sen paremmin. Lauantai oli toistoa edellisille päiville, onneksi paikalle tulleet osasivat suunnistaa teltallemme porinoimaan.
Rajut ukkos- ja sade kuurot ovat koetelleet viime päivinä Suomea ja viimeyönä sain itse kokea todella mahtavan luonnon näytelmän. Ajoimme vaimon kanssa tutulle Kuusingille katsomaan vieläkö leiri on pystyssä. Lähdin sitten yöksi jokivarteen kalastelemaan ja sain kaksi todella hyvää harria, ennekuin myrsky iski. Ukkonen jytisi pikkuhiljaa lähemmäksi ja istuin rannalla odottamassa, että se menee ohitse ja voin jatkaa kalastusta. Mutta ei se niin mennyt, myrskyä kesti useita tunteja. Ukkonen alkoi toden teolla klo 2 aikaan yöllä ja sen voima oli valtava. Vesi ja sen seassa oli rakeita, hakkasi todella lujaa ja se lensi vaakasuorassa. Kaiken lisäksi jokilaaksoon tuli täydellinen pimeys, jota salamat jatkuvana välkkeenä repivät. Jokirannasta oli lähdettävä ja todella lujaa, oksia ja roinaa alkoi sataa puista ja rytinä metsässä oli todella pelottava. Aamusella näin sitten, että myrsky oli katkonut puita ja kaatanut heikompia. Oli todella ihme, etten saanut yhtään isompaa oksaa päälleni myrskyssä. Seurasin ukkosen moukarointia vanullani ja ihmettelin, kuinka vaimoni voi nukkua sellaisessa metelissä. Koetin herätellä ihmettelemään luonnon näytelmää, mutta pitkä haukottelu oli vastauksena ja vaimoni jatkoi rauhassa nukkumista. Minä jatkoin myrskyn seuraamista ja aika ajoin tunsin itseni aika pieneksi. Salamointi ja jatkuva jylinä oli kuin olisi ollut sotarintamalla.
Ruoho oli päässyt pihalla aika pitkäksi ja siinä riitti puuhasteltavaa pitkäsi aikaa. Huomenna jatkan vielä piha alueen parissa.
Sukupuolineutraali avioliitto, oli messujen aikana ihmisten ajatuksissa ja mielissä. Minulta tultiin useita kertoja kysymään, mitkä ovat ajatukseni asiasta. Tähän aiheeseen on ollut helppo ottaa kantaa. Perussuomalaisen kannattavat perinteisiä suomalaisia arvoja ja avioliitto on aina miehen ja naisen muodostama liitto. Neutraalit ainekset voivat nimitellä liittojaan miksi muuksi tahansa, mutta niillä ei ole mitään tekemistä avioliiton kanssa. Ihmettelen kyllä monen muun tavoin kirkon jatkuvaa muuttumista varsinaiseksi ilotaloksi. Kuopion piispan, Riekkisen lausunnot oli noteerattu ja kirkon ei kohta tarvitse ihmetellä jäsenkatoaan.

Avainsanat: pohjoissuomenmessut, kirjamessut, nuorisoliike, perussuomalaisetrulettaa, luonnonnäytelmä, säärintama, sukupuolineutraaliavioliitto, piispariekkinen