Satunnaiset kuvat

kesän loppu

Uusimmat

Blogin arkisto

053 Suomalainen kesä

Keskiviikko 18.7.2012 klo 15:00 - yrjöpoeka

Kuluva kesä on samanlainen kuin olivat lapsuuteni kesät heinäntekoineen. Sadetta aina sopivin väliajoin naapurin kuiville heinille. Tuo sanonta on muistunut mieleeni tämän kesän aikana. Olen saanut kokeilla varusteiden vedenpitävyyttä ajellessani moottoripyörällä Kainuun tiestöjä. Runsaasta vedentulosta ovat hyötyneet vesistöt. Useina kesinä vedet ovat olleet liian lämpöisiä heti alkukesästä ja erilaiset leväkasvustot ovat vallanneet Kainuun vesistöjä. Nyt on vettä runsaasti ja se virtaa ja huuhtelee järvet ja joet tehokkaasti.

Kesä on täynnä erilaisia tapahtumia ja niitä on joka pitäjässä yhtäaikaa. Suomussalmen Köhäkkä on pidetty ja sen antia pureksittu. Perussuomalaisten teltta oli keskellä torialuetta ja teltalla kävi kahden päivän aikana runsaasti ihmisiä. Eduskuntavaalien aikainen noste ei ole hävinnyt minnekään, huolimatta vastustajien ennusteista. Kunnallisvaaleja odotellaan, mutta yksi asia minua ihmetyttää kannatajien puheissa. Usea teltalla käynyt toi esille sen, ettei meidän pitäisi laittaa liikaa nimiä listoille. Tätä he perustelivat sillä, että siten menisivät vähät ehdokkaat helpommin lävitse.

Mahdollisimman paljon tarvitaan ehdokkaita keräämään ääniä yhteiselle listalle. Mitä enemmän lista kertää ääniä, sitä useampi pääsee lävitse. Mikäli listalle ei tule riittävästi ehdokkaita, voi eteen tulla tilanne, jossa yksille ihmisille tulee aivan liikaa luottamustehtäviä. Vaalien jälkeen jaetaan puheenjohtajien paikat ja samoin hallituspaikat. Lautakuntien ja muiden toimielimien paikat samoin. Juuri siksi tarvitaan listoille väkeä, jotta voimme jakaa vastuuta mahdollisimman usealle. Perussuomalaisten listalta pääsee tulevissa vaaleissa pienilläkin äänimäärillä lävitse.

Valtuustot joutuvat jokaisessa Kainuun kunnassa tulevana valtuustokautena todella tärkeiden päätösten eteen. Kuntauudistus tarvitsee tekijänsä ja vastuun kantajan. Entistä tärkeämpää on tulevana valtuustokautena pohtia, mitkä ovat kuntien tärkeimmät tehtävät. Samoin on edessä peruspalveluiden pohtiminen. Onko Kainuun ratkaisu yhteiset sote-palvelut, vai pilkotaanko niitä pienemmiksi kuntaliitosten kautta. Nykyinen yhteinen malli on tulossa tiensä päähän ja kuntayhtymä ei ole hyvä ratkaisu. Yhteinen malli on tuonut keskittämisvimman ja virkanaisten ja -miesten jääräpäisen mielivallan. Kokonaisuus ei ole pysynyt luottamushenkilöitten käsissä.

Kysyä sopii miksei keskittämistä ole kunnissa tehty muista tehtävistä? Miksei elinkeinotoimea ole keskitetty yhteisten hartioitten kasvattamiseksi? Miksei Kainuun kunnissa olevaa valtavaa tyhjien kiinteistöjen massaa ole koottu yhteen, samoin kuin valtiolla on tehty Senaati-kiinteistön tapaan? Onko valtuustojen tärkeimpinä toimina pitää kunnantaloja pystyssä? Jos sosiaali- ja terveystoimen työntekijät ovat oppineet reissaamaan ympäri Kainuuta, mikseivät muutkin toimijat sitä oppisi.

Toivoisin nyt sinulta arvoisa lukijani, ota yhteyttä palautelaatikkoni kautta ja kerro halustasi tulla ehdokkaksi tulevissa vaaleissa. Nyt on tilaus uusille perussuomalaisille ehdokkaille.

Avainsanat: suomalainenkesä, kesätapahtuma, suomussalmenköhäkkä, kunnallisvaaliehdokkaidenhaku, ehdokaslista, tulevaisuudenrakentajat, mitenpäästäehdokkaksi

089 Ilo

Perjantai 2.7.2010 klo 14:55 - yrjöpoeka

Ilo on lapsenlapsen tulo mummolaan! Aamulla on todella mukava herätä kilkatukseen ja keskustella maailman asioista aamukaakaolla. Ukki iässä osaa arvostaa lapsen avoimuutta ja suorasanaisuutta. On tiedossa mukava viikonloppu, toivottavasti kelit suosivat ulkona oloa?

Käväisin aamusella moottoripyörällä kotipitäjäni Suomussalmen kunta taajamassa, Ämmänsaaressa. Päälläni olleet turva / tunnusliivit, saivat aikaan monenlaista keskustelua. Huoltoasemalla tuli juttusille eräs matkailija ja halusi välttämättä ostaa liivini. Kerroin hänelle, että liivejä on minulla muutamia ja voin luopua joistakin, mutta vasta ensiviikolla Kajaanin markkinakatu tapahtumassa. Perussuomalaisten Kainuun piiri on mukana tapahtumassa ja jakaa omaa piirin vaaliohjelmaa kaikille kiinnostuneille. Uusin lehti on myös jaossa ja kaikenlaista muuta pientä. Tapahtuma aika on 7 – 10.7 ja paikalla on piirin kansanedustaja ehdokkaita ja muita aktiiveja. Lauantaina 10.7, piirin nuorisojaosto on kainuulaisten tavattavissa.

Kotiseutu Plus lehdessä on virallinen ilmoitus ja se löytyy tästä. Lehdessä on mukana myös kysely kaikille ja sen voi palauttaa torilla teltallemme. Kotiseutu Plus ilmestyy lehtiversiona vasta Kajaanin ympäristössä, mutta lehden päätoimittaja Kari Kinnunen lupaa sen ilmestyvän koko Kainuun alueella vielä tämän vuoden loppuun mennessä. Ilmaisjakelu lehti tulee saamaan aikaan kauan kaivattua kilpailua, erityisesti ilmoitus hintojen osalta. Toivotan uudelle lehdelle ja sen toimitukselle onnea.

Olen uusimassa sivujeni ilmettä ja kaipaan rakentavia kommentteja aiheesta. Muutamia yhteyden ottoja on jo tullut ja kiitos niistä. Sivustolla oleva pääkuva tulee muuttumaan vuodenaikojen mukaan ja myös muuta kuvamateriaalia tulen lisäämään. Kainuun piirin vaaliohjelma tulee myös esille, samalle sivulle tulevat omat painopisteet ajallaan.

Kilkattaja nukahti kesken jutustelun ja nyt jäi aikaa kirjoitella. Sää tila on tällä hetkellä raitis, lämpöä vain +11 ja tuulinen keli. Loppuviikolle luvataan parempaa, jopa aivan jäätelökesää!

Avainsanat: lapsenlapsi, elämänilo, turvaliivit, kajaaninmarkkinakatu, kotiseutuplus, ilmaisjakelulehti, palautettakiitos, suomalainenkesä