Satunnaiset kuvat

Taimen väsytys 3

Uusimmat

Blogin arkisto

101 Lakia rikottava

Keskiviikko 11.11.2015 klo 16:38 - yrjöpoeka

Kirjoitin aamupäivällä kunnioittavani lakia ja järjestystä. Pidän Suomea edelleenkin oikeusvaltiona ja aion jatkaa lakien kunnioittamista. Aion kunnioittaa myös kaikkia niitä lakeja ja sopimuksia, joilla Suomi sitoutuu kansainvälisiin velvoitteisiin.

Siksi olen hämmentyneenä lukenut oman Perussuomalaisenpuolueen istuvan euroedustajan ja istuvan kansanedustajan lausumia. Jussi Halla-aho haluaa sulkea rajat ja mikäli jotakin lakia tulee rikottua, siitä voisi riidellä jälkikäteen. Laura Huhtasaari säestää ja kertoo Suomen maineen pysyvän hyvänä, vaikka emme noudattaisi solmimiamme sopimuksia. Molemmat haluavat suljettuja leirejä rajalle, josta turvapaikanhakijat palautettaisiin takaisin.

Mollemmat kauhistelevat tulijoiden määrää, joka onkin suurta aiempiin vuosiin verrattuna. Kumpikin unohtaa ja samoin hyvin moni muu, etteivät he kaikki edes tule saamaan turvapaikkaa. Ennusteet kertovat, että hylätyiksi tullenee noin 65%. Minusta tämä pitäisi kaikkien kauhistelijoiden muistaa.

Me voimme olla montaa mieltä turvapaikanhakijoiden määrästä. Mutta politiikassa mukana olleena ja edelleen olevana, en suosittele ketään halveksimaan lakejamme ja tehtyjä sopimuksia. Jo näitä esitettäessä ollaan sellaisella tiellä, että ei tarvi olla kummoinen ennustaja miten seuraavissa vaaleissa esittäjille käy.

Me emme ole sellaisessa kriisissä, että puolueemme pitäisi kehoittaa lakeja rikottaviksi. Ainoastaan silloin, kun presidentti ja eduskunta katsoisi Suomen olevan sodassa, voisimme lähteä rakentamaan suljettuja leirejä maahantulijoiden tutkintaa varten. Nyt ei ole sellaisesta kyse.

Olli Immonen lausui jotakin facebookissa, mutta nämä, Halla-ahon ja Huhtasaaren lausumat on vakavalla ilmeellä annettu julkisissa medioissa. Puolue on juuri selvinnyt Tynkkys-casesta. Nyt lyödään pöytään sellaista tekstiä, että on pakko sanoutua tällaisista puheista irti. Odotan puoluejohdolta ja eduskuntaryhmältä yhteistä kannaottoa ja irtisanoutumista näistä lausunnoista.

Minusta Immosen lausumat olivat vielä viattomia, näihin verrattuna. Istuvan hallituksen toiseksi suurimman ryhmän joukossa on useita laillisuuden valvojia. Olisiko nyt syytä kerrata edustajille, mitä varten näitä lakeja on säädelty ja säädetään.

Voin minäkin sen kertoa. Ne on säädetty noudatettaviksi.

Avainsanat: ruotsistatulevatkäännytettävä, tsaarinaikaisestamentaliteetista, suomenmaine