Satunnaiset kuvat

Päiväunienaika

Uusimmat

Blogin arkisto

099 Sotilaan arvot

Keskiviikko 20.3.2019 klo 12:00 - yrjöpoeka

Suomussalmen seurakunnan järjestämässä arvo-keskustelu sarjassa oli eilen vuorossa sotilaan arvot. Kenttärovasti Penna Parviainen alusti aiheesta ja omien sanojensa mukaan väänsi rautalangasta mallin kuulijoille. Kirkonmiehen alustuksessa tuli useita kertoja esille se, kuinka pappi voi olla mukana kertomassa sotilaille, saako tappaa vai ei. Vuosikymmenten varrella olen lukenut valtavan määrän sotakirjallisuutta. Erityisesti sellaisia kirjoja, jotka perustuvat hyvin tarkoin faktoihin. Varsinaisissa tietokirjoissa ei pysähdytä pohtimaan tappamisen oikeutusta. Toisaalta se on ymmärrettävää, koska niiden tarkoitus on kertoa mitä tapahtui.

Penna Parviaisen tehdessä rautalangasta mallia, itselleni aukesivat muistot eletystä elämästä. Sen aikana olen joutunut tutkimaan omia sotilaan arvoja. Mennessäni varusmiespalvelun jälkeen Pirttivaaran korpivartiolle, en tiennyt kuinka konkreettisesti koettu sota koskettaisi itseäni. Pirttivaaran siviiliväestö joutui talvisodan aikana Neuvostoliiton puolelle Kintismän vankileirille. Siellä osa väestä kuoli nälkään ja tauteihin. Jatkosodan viimeisenä kesänä väki joutui kokemaan partisaanien tuhoisan hyökkäyksen. Osa väestöstä joutui aamuyön tunteina tapetuksi. Osa haavoittui todella vaikesti.

Tullessani rajavartioston palvelukseen jouduin melkein heti kokemaan mikä merkitys oli vartion väellä sodan kauhut kokeneelle siviiliväestölle. Lyyti Seppänen (Pirtti-Lyyti) oli sen elävä esimerkki. Hän sai partisaanien hyökkäyksessä kokea miehensä kuoleman omille käsivarsilleen ja sai itse vakavia vammoja seitsemästä (7) luodiniskusta. Vakavasti haavoittuneena hän yritti viedä viestiä tapahtuneesta keskuskylään Juntusrantaan. Voimat loppuivat lähellä määränpäätä ja hänet löydettiin viimetipassa. Kaikki tämä koettu elämä ei saanut häntä muuttamaan kotoaan minnekkään.

Vartion väen tuli käydä Lyytin talossa siitä ohi kulkiessaan. Vuosien mittaan pääsin syvemmälle kyläläisten sielunelämään ja sain kuulla paljon heidän kokemuksistaan. Vartion olemassaolo oli heille se turvan tuoja. Kylä ja vartion väki eli hyvin tiiviissä vuorovaikutuksessa. Varusmies palvelukseen jälkeen ei sotilaan valan sisältö vielä auennut. Elettyäni Pirttivaaran väen keskuudessa tuli hiljalleen selväksi se, että kyläläisten turvana oleva rajavartiomies voi joutua kokemaan sotilasvalan velvoitteet. 1970-luvun alkuvuosina oli hyvin muistissa Tsekkoslovakian miehitys 1968.

Rajaseudun väki oli vuosikymmenten aikana tottunut siihen, ettei venäläisiin voinut luottaa. Neuvostoliiton tekemiset saivat kyläläiset varpaisilleen ja se ei suinkaan ollut ihme. Siihen aikaan rajavartiolaitos oli todella sotilaallisesti järjestäytynyt. Jokavuosi oli säännöllisiä harjoituksia ja kertausharjoituksia jatkuvasti. Kaikki sen aikainen harjoittelu tähtäsi itäisen hyökkääjän torjuntaan. Jokainen vartioston työntekijä tiesi mitä se tarkoittaa itsekunkin kohdalla. Me olimme sen ajan ”ensivaste” porukka. Meidän tehtävämme oli hidastaa ja kuluttaa hyökkääjää. Ase kädessä.

Asuminen rajaseudulla sodan kokeneen väestön seurassa ja jatkuva harjoittelu on vaikuttanut omiin arvoihini sotilaana ja ihmisenä. Väestö luotti siihen, että minä olisin tiukan tullen turvaamassa asein heidän elämäänsä. Väestön kokema ja antama luottamus on jättänyt jäljen sisimpääni.

Penna Parviainen palautti muistot ja jäljen sotilaan arvoissa. Hänen rautalankamallinsa toimi. Kiitos siitä.

Avainsanat: kenttärovastipennaparviainen, sotilaanarvot, suomussalmensseurakuntafacebook, arvokeskustelujensarja, suomensodat, kintismänvankileiri, partisaanientuhotyöt