Satunnaiset kuvat

Taimenen väsytys 2

Uusimmat

Blogin arkisto

151 Toisen murhe minun riemu

Tiistai 25.7.2017 klo 19:03 - yrjöpoeka

Ystäväni Minna oli murheissaan siitä, että Suomi24 sivustolla jatkuu allekirjoittaneen panettelu ja solvaaminen. Minä olen yrittänyt murheisille kertoa, että kaikki se kertoo, jotta kirjoituksiani todella luetaan. Omalla alueellani kaikki kieltävät, minä en lue Yrjön juttuja. Silti kaikki tietävät mitä olen kirjoittanut. Jatkakaa samalla tavalla. Olette osa sitä suurta joukkoa, joka päivittäin lukee sivuiltani kertomuksiani.

Toivottavasti saatte traumoja, kun olen saanut viettää laatuaikaa lastenlasteni kanssa. Olen todella onnellinen. Kalastusharrastus on ollut hieman vähemmällä, tämä tyydyttänee hetken. Siihen on kuitenkin luvassa hyvin pian korjausta. Vuosittainen käynti Norjan Lakselv-joella on kohta edessä. Se reissu on aina ollut kesän kohokohtia ja on paikallaan kertoa teille myös siitä. Kalantulosta en vielä tiedä, mutta parhaani yritän. Joskus on nykäissyt hieman jykevämmin, se tiedoksi ja harmitukseksi.

Kaiketi huomioitte sen tärkeän seikan, että valtion toimesta minulle maksetaan joka kuukausi hyvää. Tämä on korventanut arvostelijoiden mieltä jo vuosikausia. Toivottavasti tämä sama meno jatkuu vielä muutamia kymmeniä vuosia. Aivan vain sen takia, että tietäisitte minun olevan elossa. Ajatelkaa aina sitä, että tätä hyvää riittää, kuten riitti sitä kävelyäkin. Tauno sen tietää jos kukaan.

Ihan vain tiedoksi yksi huomionarvoinen seikka. Minä en ole enää julkisuuden henkilö. Tarkkoina arvostelijoina ottanette sen huomioon. Olen nyt yksityishenkilö ja nyt olen paremmassa asemassa, mikäli on tarvetta lähteä peräämään joinkin kirjoituksen perään. Toisaalta se ei ole minua mitenkään haitannut, että arvostellaan ja solvataan. Kaikki tämä solvaaminen osoittaa, kuinka tärkeä ihminen olen useiden Kainuulaisten ja erityisesti Suomussalmelaisten mielenterveydelle. Te olette minun parhaita tukijoitani.

Repikää tästä nyt huumoria. Oliko riittävän itsehyväisesti kirjoitettu juttu?

Avainsanat: suomi24paikkakunnatkainuusuomussalmi, katkeruusjakaunaisuus, valtionkonttori, yksityishenkilö, myönteinenminäkuva

140 Kuka tunnustaa

Tiistai 1.11.2016 klo 10:23 - yrjöpoeka

Eilen illalla sain kymppiuutisten jälkeen soiton eräältä lukijaltani. Maailman parantamispuheiden jälkeen hän kysyi, olenko lueskellut viime aikoina Suomi24 sivustoa? Erityisesti Suomussalmen kunnan osalta. Kerroin hänelle, ettei minulla ole aikaa lueskella sitä sotkua ja että minulla on parempaakin tekemistä. Hän kehoitti vilkaisemaan sitä, koska siellä oli hänen mielestään nyt hyvin aktiivisesti kommentoitu kirjoituksiani.

Käväisin tutkimassa nyt hieman tätä lukemistoa ja todentotta, sieltä löytyi aktiivisten seuraajieni kommentointeja ja arvioita kirjoituksistani. Tämä lyhyt lukemistuokio osoitti sen, etten minä turhaan kirjoittele. Heti alkuluennalla sieltä nousi esille ne kommentoinnit, että kuka tunnustaa lukevansa näitä kirjoituksia? Suoranaisia tunnustuksia nousi vähän esille. Loppujen lopuksi vähäinen kierrokseni osoitti, että kommentoijat ovat turhaan häveliäitä. He ovat erittäin tarkkaan lukeneet ja sitä myöten kommentoineet aiheitani.

Olenkin tässä ihmetellyt, mistä sivustolleni on tullut erittäin voimakas kävijöiden määrä. Tämä kävijämäärän kasvu ajoittuu syys-lokakuun vaiheille. Lukemalla selveni, että asialla ovat kiltit Kainuulaiset ja erityisesti Suomussalmelaiset lukijani. Tästä on heille annettava erityinen kiitos näin julkisesti. Lupaan kirjoittaa jatkossakin, jotta mielenkiinto sivustoani kohtaan säilyisi.

Moitteitakin siellä annettiin ja niistä pari selvennystä on paikallaan. Minä en aio lukea ja kommentoida Suomi24 sivuston kirjoituksia. En jatkossakaan lue niitä. Kertakäynti riittänee taas pitkiksi ajoiksi. Minä en aio avata sivustoani kommentointeja varten. Minulla ei ole aikaa siivota sivuiltani Suomi24 tasoista lukijapalautetta. Jokainen sivuston pitäjä vastaa siitä mitä sivuilla kirjoitetaan ja minulle riittää vastuu omista kirjoituksistani. Suomi24 sivuilla itsekukin vastaa kirjoituksistaan.

Käyntini tuolla sivustolla osoitti, että kirjoituksillani on terapeuttinen vaikutus. Kirjoittavana politiikkona olen oivallinen kohde kaikille mielensäpahoittajille. Näinä aikoina tarvitaan sellaista kohdetta, johon on turvallista purkaa oma mielensä. Jokainen tietää kuinka terapeuttinen vaikutus on sillä, että saa julkisesti moittia jotakuta suvakiksi, vajakiksi tai muuten mieleltään vajavaiseksi. Politiikko täyttää kaikki nämä tunnusmerkit. Politiikot ovat julkista omaisuutta ja he ovat itse nousseet muiden arvosteltaviksi.

Tulossa on mielenkiintoinen vuosi 2017. Suomi täyttää 100-vuotta. Suomussalmi täyttää 150-vuotta. Huhtikuulla on kunnallisvaalit, joissa valitaan toisen vuosisadan ensimmäiset valtuutetut. Kesäkuussa avataan Hossan kansallispuisto. Suuria aiheita on paljon ja niistä aion kirjoittaa ja kertoa myös omia ajatuksiani. Suomi24 sivuston kommentaattoreilla on edessä työntäyteinen vuosi. Aion kirjoittaa huomattavasti enemmän kuin olen nyt kirjoitellut.

Vaikka kukaan ei tunnustakaan lukevansa, palaute kertoo toista. Kiitos teille siitä. Tästä on hyvä jatkaa.

Aliena vitia in oculis habemus,a tergo nostra sunt.

Avainsanat: suomi24paikkakunnat, hyväpolitiikko, suomi100, hossankansallispuisto