Satunnaiset kuvat

5.9.1992

Uusimmat

Blogin arkisto

096 Liian lyhyt kesä

Sunnuntai 7.8.2016 klo 13:30 - yrjöpoeka

Suomalainen työmarkkinapolitiikka on jämähtänyt savijaloilleen. Suomi on liittynyt Euroopan Unioniin ja sen mukana olisi luullut, että kesälomakautta harmonisoitaisiin yhteen sopivaksi. Nyt Suomi lyö paikat kiinni heti elokuun toisella viikolla. Tämän huomaa erityisesti ajellessa Pohjois-Suomessa. Jokainen kesäkaudella matkailijoita palveleva yritys on kiinni heti klo 16 jälkeen.

Yleensä ottaen kesä alkaa meillä vasta elokuussa, sen kertovat tilastot. Siksi olisi erittäin ajankohtaista pohtia, kuinka koululaisten lomat jatkettaisiin syyskuun alkuviikoille asti. Aivan kuten oli ennen. Silloin tarvittiin lapsia perunoitten nostoon ja marjojen poimintaan. Näitä hyviä käytänteitä on vielä tänäänkin syytä opettaa lapsille kotoa pitäen.

Talvi on pitkää pimeää aikaa ja silloin on huomattavasti mukavampaa käydä koulua. Suomalainen työmarkkinakäytäntö ja opettajien ammattijärjestö yrittävät kertoa, että lapset tarvitsevat lomia syksyllä ja kevättalvella. Se on täysin puppupuhetta. He itse tarvitsevat näitä lomia käydäkseen etelän lämmössä pämppäämässä.., eikun lomailemassa..., pämppäämässä.

Euroopassa nimenomaan syksy on parasta lomailuaikaa. Siksi onkin tyrmistyttävää nähdä, että me emme välitä maksavista turisteista, joita on Euroopassa paljon enemmän kuin Suomessa. Mutta ei, meillä jämähtäneet ammattiyhdistykset pitävät valtaa. Heille ei merkitse mitään, kuinka Suomi voisi hyötyä paluusta vanhaan hyvään aikaan.

Asia on taas ajankohtainen, kun koulutyö alkaa jo ensiviikolla. Juuri kun lapset ovat saaneet riisuttua talvivaatteet vähemmiksi, ne on puettava päälle. Aurinko porottaa ja lapset pinnistelevät sisätiloissa. Turistirukka ajelee autioituvia Suomen teitä ja nykii kiinni olevien kauppojen ja baarien ovia. Samoja ovia, joita minäkin käyn reilun viikon jälkeen nykimässä. Olen useina vuosina nähnyt tämän ilmiön vaikutukset Pohjois-Suomessa, kun käyn Tenolla kalastusreissuilla. Maa on autio ja tyhjä.

Suomalaisilta pienyrittäjiltä viedään turisteihin liittyvä kesäsesonki käsistä. Yrittäjien keskusjärjestö ei juuri ole kiinnostunut muusta kuin omista järjestöpomojensa palkoista. Juuri kesäkuukausina pienyrittäjät kehäkolmosen ulkopuolella saavat leivän päälle muuta kuin ylähuulensa. Olen ihmetellyt itsekseni sitä, ettei mikään taho ole kiinnostunut siitä, että syyskesällä on paljon jaettavaa turistien muodossa.

Valitettavasti Eurooppalaiset matkatoimistot tietävät Suomen lyövän oven kiinni muiltakin kuin turvapaikanhakijoilta. Tavat ovat niin pinttyneet työmarkkina pomojen lisäksi myös poliitikkojen päänuppeihin, ettei uudenlaista ajattelua uskalleta edes tehdä. En tiedä millainen myllynkivi pitäis kääntää, että muutos joskus tapahtuisi.

Yhden asian suomalaiset kyllä oppivat heti. Se on kellonaikojen rukkailu, tunti taakse ja tunti eteen, kuten tanssin opettelussa. Siihenkin on jämähdetty, vaikka perustelut sille ovat digitalisoinnin myötä muuttuneet jo aikapäiviä sitten. Kauppa ja rahaliikenne on auki jatkuvasti ja kukaan normaali ihminen ei tarvitse kellojen rukkailua. Kellon tilalla on älypuhelin ja sillä yhteydet kauppaan ja pankkeihin kaikkina vuorokauden aikoina.

Kolme pointtia päättäjille. Kesäloma, koulutyö ja lasten etu.

Avainsanat: kesäloma, koulutyö, lastenetu, suomikiinni