Satunnaiset kuvat

kesän loppu

Uusimmat

Blogin arkisto

233 Menneitä muistellen

Torstai 1.11.2018 klo 11:22 - yrjöpoeka

Suomalsiset ovat kummallista kansaa. Me mielellämme kehumme itsellemme olevamme maailman paras ja onnellinen kansa. Sitä vahvistavat ulkomaiset tutkimukset maamme neitseellisyydestä. Joskus menneisyydessä on ollut tilanne, että kun metsästäjä on löytänyt virrassa ajelehtivan lastun, hän on kirves kourassa hyökännyt ajamaan tunkeilijan tiehensä. Tämä tapa ei ole meistä hävinnyt mihinkään. Otan muutamia esimerkkejä liittyen asumiseen.

Haluamme mielellämme asua punaisessa mökissä maalla. Toisaalta kaupunki ei saisi olla kaukana ja palveluiden olisi sijaittava aivan kotiovella. Kun lopulta olemme tehneet päätöksen siirtyä asumaan taajamaan, emme muutu miksikään. Tunnen useita kotikuntani ihmisiä jotka ovat muuttaneet asumaan kerrostaloihin. He ovat suojautuneet lokeroihinsa niin, ettei mikään saisi muuttua omassa ikkuna näkymässä. Taajamissa on tapana kunnallistekniikkaa hyödyntää niin, että rakennetaan tiiviisti. Voi sitä riemukasta meteliä kun takametsien miehet ja naiset saavat tietää uuden talon rakentamisesta. Heidän elämänsä täyttyy muutoksen vastustamisesta. Näitä kyliä ja taajamia on kaikkialla. Ihmiset kaikkialla Suomessa ovat samankaltaisia metsäläisiä.

Talouden kohentuessa suomalaisen valtaa kaipuu veden äärelle. Toiveikkaina he rakentavat kesämökin järven rannalle. Valmistumisen jälkeen he tekevät kaikkensa, ettei kukaan muu saisi rakentaa heidän lähelleen. Olen kunnalliselämässä nähnyt tämän raadollisuuden ja vimman, millä yritetään estää muiden rantarakentaminen. Uusien kaavojen tullessa esille tehdään kaikki mahdollinen, ettei yksikään uusi tontti tulisi oman tontin vierelle. Suomalainen on kekseliäs kuvittelemaan valmiiksi millaisia ongelmia voi tulla. Usein se ongelma todella myös tulee. Se ongelma on aina uuden rakentamisen vastustaja. Hyvin usein uusi rakentaja huomaa rakentaneensa väärään paikkaan. Naapuri ei tervehdi ja tekee kaikkensa, jotta uusi naapuri kokoaisi kimpsunsa ja kamppeensa. Olen muutaman kerran ihmetellyt sitä, miksei vastustaja yksinkertaisesti ostaisi uutta tonttia itselleen? Ikiaikainen rauha säilyisi.

Ehtymätön riidan aihe ovat yhteiset tiet mökeille. Voi sitä riemua kun on saatu pystytettyä puomi tielle. Jos ei puomia saada, siirrellään isoja kiviä tielle tai pahimmassa tapauksessa kaivetaan suuri oja poikki tien. Jokainen meistä on vuosien varrella törmännyt tällaiseen toimintaan. Tämä tapa on lisääntymässä ja se liittyy vahvasti ikääntymiseen. Emme siedä mitään muutosta. Kaiken lisäksi elämän aikana saatu sivistys ja toisten kunnioitus katoaa. Erityisen hyvin tämä näkyy ikääntyvissä kyläyhteisöissä. Aikaisempina vuosikymmeninä sopuisasti eri yhdistyksissä toimineet eivät enää sovikaan samoihin seuroihin. Ikääntymisen mukana aletaan muistella menneitä aikoja ja siellä sattuneita tapahtumia. Surullisinta on nähdä, kuinka muualla asuville omaisille siirtyvät nämä vanhusten väliset kaunat.

Näiltä vältyttäisiin sillä, että enemmistö kylien asukkaista olis nuorta väkeä. Nyt kylissä ovat enää vanhoja muistelevat ikäihmiset. Olen itsekin aloittanut vanhojen aikojen muistelun. Sitä teen sen vuoksi, että kirjoitan menneistä ajoista. Muistelen aikaa lapsuudesta tähän aikaan. Sitä en tiedä julkaistaanko juttua koskaan, vai jääkö se lasteni luettavaksi joskus. Jää nähtäväksi.

Sitä ennen ruodin tätä päivää.

Avainsanat: ikääntyväsuomi, dementia, pienipunainenmökki, suomiparasmaaasuajaelää