Satunnaiset kuvat

Lohisaaren hopea

Uusimmat

Blogin arkisto

180 Tulkitaampas vielä vähäsen

Torstai 15.12.2016 klo 21:51 - yrjöpoeka

On se kyllä kumma, kuinka vaikea on kertoa jotakin sellaiselle, joka näkee samat asiat toisin. Kirjoitin eilen esimerkin, kuinka tilaston luku saa asiat näyttämään jokaiselle erilaiselta. Kirjoitan nyt tarkasti siitä tilastosta. Tilaston mukaan Oulun poliisipiirin alueella tehtiin henkirikoksia vuonna 2014 15 kpl. 2015 niitä tapahtui 11 kpl. Tilastoon oli merkitty Tammi-marraskuun välille vuonna 2015 11 kpl ja tammi-marraskuulle 2016 4 kpl. Tämähän näyttää vallan erinomaiselta itsekukaisesta.

Erityisesti tämä kohta oli se, joka tilaston minulle toimittanutta kiehtoo. Ja minun esimerkkini riepoo. Hänen mielestään tilasto olisi vielä parempi, mutta tuossa 2016 tammi-marraskuun tilastossa on kaksi (2) turvapaikanhakijoiden tekemää murhaa/tappoa Otanmäessä. Henkirikosten tulkinta ei minun mielestäni toimi näin, että katsotaan vain kahta peräkkäistä vuotta. Näissä tilastoissa voi olla rajuja heittoja pelkästään yksittäisten tapahtumien takia. Tulkitsemalla näin, saadaan tilastojen prosentit näyttämään todella hyviltä.

Viimeinen budjettivaltuusto on tältä 4-vuotis kaudelta nyt taputeltu. Aioin aluksi, etten pidä ryhmäpuheenvuoroa. Tulin kuitenkin toisiin aatoksiin katsellessani edellisten vuosien juttuja. Niimpä kirjoitin puheen valmiiksi ja keskityin siinä sanallisesti pohtimaan tulevaa vuotta 2017 ja suunnittelukautta 2018 – 2019. Tein mielestäni johdonmukaisen tekstin ja se pohjautui budjetti kirjaan. Lukiessani aamun paikallislehteä kummastelin hieman toimittajan tärkeimpänä pitämää tulkintaa puheestani.

Itse pidin puheeni tärkeimpänä osiona uuden kuntastrategian rakentamista. Juuri se ohjaa koneiston sitten kohti tulevaisuutta. Puheessani otin esimerkkien avulla esille sen, kuinka se voitaisiin lähteä liikkeelle. Kerroin kyläseurojen tapaamisesta ja siellä esittämästäni ajatuksesta ottaa kylät ensin strategia työhön. Virkahenkilöt hyväksyivät ajatuksen ja se toteutuu maaliskuussa. Kerroin puheessani myös sen, että seuraavaksi on otettava mukaan kaikki järjestöt.

Erityisen tärkeänä pidin ja pidän sitä, että päihde- ja mielenterveys toimijat osallistuvat aivan erikseen strategia työhön. Tällä hetkellä se toimii todella ulkopuolisena ja sen sanomaa ei kuunnella. Uuden kunnan yhtenä tehtävänä on kuntalaisten hyvinvointi ja siksi mielenterveys on erityisen tärkeä asia mukaanotettavaksi. Yhtenä puheeni kohteena oli kunnan elinkeinot ja erityisesti sen viimeaikainen tyhjäkäynti. Ei kokonaan, mutta hieman kuin toisella kädellä tehtynä. Siksi arvostelin ja olen arvostellut tehtyjä ratkaisuja, koska se on merkittävästi haitannut elinkeinojen kehittämistä.

Toimittajan kuulemana tämä oli ollut puheeni ydinsanoma. Minusta toin asian esille oikeastaan sivulauseessa. Merkillisintä oli, että toimittaja oli kirjoittanut toisen ryhmän edustajan suuhun sen sanoman, jota itse pidin oman puheeni ydinasiana. Sinällään siinä ei pitäisi olla merkitystä, ainoastaan sillä on, ettei kukaan muu tuonut suoraan erilaisten yhdistysten ja järjestöjen merkitystä uuden kunnan rakentamisessa. Vain yhden ryhmän edustaja sanoi, minun puhuneen hänen mielestään tärkeästä asiasta. Siksi toimittaja oli laittanut ydinsanomani tämän puhujan ansioksi.

Mikäpä siinä. Toimittajat toimivat juuri tänään, kuten toimivat. Siihen ei ole nokan koputtamista. Luin puheeni uudelleen ja ydinsanoma on edelleen uuden kunnan rakentaminen strategiatyön kautta.

Avainsanat: tilastojentulkinta, suomussalmenbudjettivaltuusto, kuntastrategiatyö