Satunnaiset kuvat

kuivaa on

Uusimmat

Blogin arkisto

200 Jälkilöylyä ja elitismiä

Lauantai 22.9.2018 klo 14:55 - yrjöpoeka

Olen saanut kaksi päivää tiukkaa palautetta siitä, että minä en ymmärtäisi mitä politiikka on. Varmasti on näin. Tiedän kyllä omasta kokemuksesta jotakin ja sen olen arvostelijoille myös sanonut. Olen yrittänyt jo aiemmin kertoa, että kirjoitan politiikasta omien kokemusten pohjalta. Kaikki kokemukseni ovat osoittaneet sen, että ymmärtääkseen jotakin politiikasta on oltava siinä mukana. Mukanaolo on antanut mahdollisuuden seurata ihmismielen liikkeitä yksilö- ja instituutio-tasolla.

Politiikan tekemisessä pelkkä oma varmuus oikeassa olosta ei ole faktaa. Aina on annettava tilaa myös muille mielipiteille. Usein joutuu politiikkona toimimaan myös vastoin omaa tahtoa ja ajatusta. Näitä ratkaisuja on turha yrittää selitellä ulkopuolisille, koska he katsovat asiaa vain ja ainoastaan omasta näkökulmastaan. Viimepäivien Soini gatessa on juuri näitä elementtejä paljon ja kaikki hallituspuolueet ovat joutuneet nielemään katkeraa kalkkia. Sinisten katsotaan pyörittävän muita puolueita omien tavoitteidensa mukaisesti. Kaikki ryhmät joutuvat jossakin vaiheessa maksamaan samaa veroa. Olemaan mukana heille vastenmielisissä ratkaisuissa.

Kuinkas ollakaan tästä eilen päätökseen tulleesta Soini gatesta ollaan taas kunnolla uhriuduttu. Iltapäivälehti kertoi eilen huippukapellimestari Susanna Mälkin uhosta. Mälkki aikoi laittaa passin vaihtoon eduskunnan tapahtumien takia. Timo Soinin tekemisien takia on aiemminkin uhriuduttu ja uhottu, kuinka he haluavat lähteä maasta pois. Aina nämä lööppijulkisuutta hakevat intellektuellit ovat maassa pysyneet. Mälkin ulostulon jälkeen laitoin jo facebookkiin päivityksen, jossa pohdin pitäisikö meidän avustaa Mälkkiä pikaiseen lähtöön.

Otiskointi oli tässä uutisessa se joka kiinnitti huomioni, Huippukapellimestari. Täysin tuntematon julkisuutta hakeva on määritelty huipuksi. Tunnen useita kansainvälistä mainetta saaneita kapellimestareita julkisuuden kautta. He yleensä ovat kyllä miehiä ja puhuvat vain omasta ammatistaan. Nyt Iltalehden toimittaja on määritellyt Mälkin huipuksi. Luulen hänen pysyvän jatkossakin kotimaassa, koska ulkomaiden orkesterit tahtovat alan ammattilaisia. Nämä huiput ovat aina maailmankansalaisia, joille on äärimmäisen tärkeää omata suomalaiset juuret. Tämä lööppijulkisuus palvelee taas kerran Timo Soinin tavoitteita. Lisää uhriutumista tarvitaan nyt intellektuelli piireissä, jotta Soinin hillotolppa pysyy ja vahvistuu.

Suomussalmi julistautui ja myös nimitettiin Eurooppalaiseksi liikuntakaupungiksi. Kunnan vieraina kävi arvovaltaista väkeä EU:sta. Tämän vierailun jälkeen kunta sai nimityksen ja sen perustana oli poikkeuksellisen monipuolinen liikuntaverkosto kesäisin ja talvisin. Kunta on sitä käyttänyt aktiivisesti eräänä merkittävänä keinona matkailu markkinoinnissaan. Suomussalmi oli ja on tällä hetkellä ainoa liikuntakaupunki ja koen itsekin, että se tuo aivan erilaisia matkailijaryhmiä kokemaan liikunnan iloa.

Valtuusto on nyt lyömässä liikuntakaupunki hanketta oikein kunnolla korville. Suomussalmen erikoisuus on ollut matkaluistelurata kuivalla maalla ja nyt se on päätetty lopettaa. Tätä ovat muutamat henkilöt verisesti vastustaneet, koska minä politiikkona (tänään jo entisenä) olin yksi sen aktiivisin käyttäjä. Mitään säästöä ei tule, koska liikuntapuoli yrittää nyt tehdä sen eräälle lammelle. Sieltä se aiemmin muutettiin kuivalle maalle, koska sitä oli mahdoton pitää yllä. Jäälle tulvi jatkuvasti vettä ja sinne oli todella vaikea mennä millään koneella. Näin ne uudet valtuutetut etsivät säästöjä. Kuulen korvissani yksien valtuutettujen voitonriemuisen julistuksen, että nyt loppui eliitin juhlinta.

Kunnan keskeisellä paikalla ollut luistelurata oli koulujen käytössä päivisin. Paluu takaisin syrjään vie koululaisilta ulkoluistelumahdollisuuden kokonaan. Samoin se vie myö muilta, koska tuolla suunnitellulla alueella ei takavuosina voinut luistella juuri ollenkaan. Liikunnan vastustajien mielestä matkaluistelu on elitististä. Se on kummallinen väite ja ei perustu mihinkään. Kunnan työmiehet saavat nyt ahkeroida lammella ja tehdä samalla turhaa työtä.

Säästöjä hakeneet ovat myös olleet sitä mieltä, että nyt kesäinen rantaraitti on kansalaisten kävelykäytössä talvisin. Valitettavasti, mikäli säästöjä halutaan sitä ei avata talvella. Sadan metrin etäisyydellä kulkee kaksi samansuuntaista kevyenliikenteen väylää jotka avataan takuuvarmasti. Toinen valtatie-5 reunalla ja toinen Ruukin koulukadun varrella. Nyt on varmasti hyvä mieli valtuustossa. Sitä en tiedä mitä miettivät liikunta- ja matkailualan ihmiset. Kaikki tehty työ monipuolisen kuntalaisia ja matkailijoita palvelevan liikuntaverkoston puolesta on ollut hukkaan heitettyä. Kaikki vain sen takia että osa valtuutetuista haluaa vastustaa elitististä liikuntaa ja saada aikaan säästöjä.

Matkailupuolen slogan kertoo: Muuttaisitko meille.

Pitäisikö sitä muuttaa: Älä tule meille.

Avainsanat: mahdollisuuksientaidetta, politiikanymmärrys, susannamälkki, passinvaihto, suomussalmi, eurooppalainenliikuntakaupunki, matkaluistelurata, elitististäliikuntaa

160 Ilmaistahan sen olla pitää

Maanantai 23.7.2018 klo 22:46 - yrjöpoeka

Kirjoitin kotikuntani asioista muutama päivä sitten. Jutussani esitin toivomuksen. Esitin sellaista diiliä, että paikallislehti tekisi jutun karavaanari aiheesta. Jutussa tulisi haastatella alueella yöpyviä ja kysellä heidän tuntojaan. No, aivan yllättäen siihen toiveeseen vastasi itse päätoimittaja. Mutta aivan eri näkökohdista lähtien ja aivan eri lehdessä. Päätoimittaja oli valinnut kirjoitukselleen foorumiksi maakuntalehti Kainuun Sanomat.

Olen aina korostanut, että kunta ei ole se joka yrittää. Kunta on se, joka luo kaavoituksella mahdollisuudet eri alojen yritäjille. Kunta hankki nimenomaan karavaanari aluetta varten maa-alueen keskeiseltä paikalta vesivoimayhtiö Fortumilta. Nyt on julistettu, että ei voida rakentaa, koska on liikaa melua. Tämän vuoksi kunta poisti Jätkänpuiston alueelta kaikki pysäköintirajoitukset. Sen huomaa tänään jokainen alueen ohitse ajanut. Aluella on erittäin paljon asuntoautoja ja -vaunuja. Melu ei heitä haittaa. He ovat kasvaneet urbaanissa melua sisältävässä ympäristössä.

Nyt Ylä-Kainuun päätoimittaja haluaa kunnan kiertävän meluvaatimuksia. Kunnan pitäisi nyt hänen mukaansa lisätä alueelle sähköpistokkeita matkailijoita varten. Kunnan pitäisi olla vieraavarainen ja rakentaa alueelle autojen ja vaunujen kemiallisten WC-laitteiden tyhjennyspiste. Tämä palvelu nostaisi päätoimittajan mukaan Suomussalmen tunnettavuutta kertaheitolla. Sitä ei edes tarvitse tehdä. Karavaanarit ovat huomanneet Suomussalmen upean rantamaiseman ja sen vapaan paikoituksen edut. Jokainen aamu kunnantyöntekijät saavat kiiruhtaa ensimmäiseksi siivoamaan paikoitusalueen roskapöntöt ja niiden vierustat. Katsoin juuri tänä aamuna, että variksilla on ollut kivaa puuhaa lajitella roskiksia. Erityisesti niitä pussukoita, joita oli pitkin ja poikin parkkialueen reunustoja.

Päätoimittajan mukaan tämä rajoitusten poistaminen on fiksu veto. Minusta se on suurta typeryyttä. Vapauttamalla rajoitukset se toi mukanaan suomalaiseen kulttuuriin kuuluvan roskaamisilmiön. Vapailla kuntien tai valtion hoitamilla alueilla kaikki katsovat kaiken olevan sallittua. Tämä ilmenee erityisen hyvin valtateiden pysäköintipaikoilla. Matkailijat tyhjentävät pussukkansa mihin sattuu ja saattaapa siinä tipahdella sohvia ja jääkaappeja sekaan. Matkailija noudattaa sääntöjä vain valvotuilla ja maksua vastaan toimivilla leirintäalueilla. Siksi sanon tämän typeryyden olevan pahinta mitä kuvitella saattaa.

Kävin juuri tänään katsomassa, kuinka hyvin hoidetuille nurmikoille ajetaan autoilla ja laajennetaan reviiriä. Saa siinä kunnan ulkoalueiden hoitajat tehdä parhaansa. Mikäli joku valittaa ulkoalueiden huonosta kunnosta, se voi päätyä paikallislehden palstoille. Ainakin siitä saa lukea sosiaalisesta mediasta.

Minun on pakko sanoa typeryydeksi myös päätoimittajan esitystä sähköpistokkeiden lisäämisestä ja vaunujen ja autojen tyhjennyspisteestä. Kunta ei voi olla tässä aloitteellinen. Kunta ei voi kiertää laittomasti melurajoituksia. Kunta ei ole velvollinen maksamaan matkailijoiden menoja. Minä olen kannattanut Jalonniemeen rajoittuvan alueen rakentamista. Mutta se ei ole kunta. Mikäli se olisi, minä ja sinä maksaisimme koko lystin. Matkailija on se, joka maksaa. Yrittäjä on se, joka ottaa riskin. Kunta on vain mahdollistaja.

Jalonniemi on kunnan näkyvin käyntikortti uimarantoineen, satamineen, frisbee-ratoineen, tilataideteoksineen ja kesäisten kultturitapahtumien pitopaikkana. Nyt se pilataan tällä typeryydellä. Päästämällä kaikki vapaasti lajittelemaan roskansa Jalonniemelle. Peittämällä suurilla ajoneuvoilla tämä upea kokonaisuus. Tämä on hulluinta mitä kuvitella saattaa. Suurilla satsauksilla rakennettu ympäristö on tänään hullujen käsissä. Minä kuvittelin Trumpin olevan ainut hullu. Mutta on niitä kunnantalollakin. Tämä tuntuu olevan tarttuvaa tautia. Alue on tarvinnut jatkuvaa huoltoa, mutta nyt se lisääntyy sitä vauhtia, että pian on palkattava uusia työntekijöitä.

Tämän hulluuden maksajina olemme me. Sinä ja minä.

Ilmaistahan sen olla pitää.

Avainsanat: suomussalmi, ilmainenleirintäaluejalonniemessä, karavaanaritkiittää, yläkainuunpäätoimittaja, kuntajoutumassamaksajaksi,

155 Suomussalmi Rock

Sunnuntai 15.7.2018 klo 18:25 - yrjöpoeka

Muutaman viimeisen päivän aikana rokki on kaikunut pitkin autioituneita taajaman katuja. Suotuisat kelit ovat saaneet kaikki kynnelle kykenevät tyhjentämään kauppojen muhkeita juomavarantoja ja rokkaaman sen voimin useita öitä. Parhaimmillaan aamu viiden (5) aikaan mylvivät autojen stereot ja nohevimmat kokeilevat, löytyykö autosta vielä voimaa. Rokkia ja mylviviä mottorin saundeja kunnellen on mukava vanhusten herätä hikisen yön jälkeen.

Paikallislehti Ylä-Kainuu on ollut täpinöissään tapahtumien virrasta. Täpinöissään ovat myös pullojen ja tölkkien kerääjät. Todella lämmin ja kuuma keli on muutoinkin saanut iäkkäät ihmiset voimaan huonosti. Siksi he eivät ole täpinöissään taloja heiluttavista rokkisaundeista. Täpinöissään ovat tänään juomatehtaat. Nyt käy kaupaksi kaikki mitä kaupan sisälle ehditään kärrätä. Tämä on kyllä huonoa logistiikkaa. Kaljarekka voisi pysähtyä torille ja jakaa siitä suoraan janoisille juomat. Tiedän, se ei onnistu. Meidän oma byrokratiamme estää sen täydellisesti. Jos se ei riitä, eduskunnan pahviaivot keksivät lisää esteitä.

Koska Suomussalmi nyt rokkaa, rokkaa myös meidän oma paikallislehtemme. Nettijulkaisun raflaava otsikko kertoo, Suomussalmella tehdään eniten metsästysrikoksia. Useimmille riittää otsikko ja siitä annettava tuomio on valmis. Me metsästäjät olemme rikollisjoukkoa. Aiheesta käydään kädenvääntöä sosiaalisessa mediassa ja pelkän otsikon antamalla jumalallisella varmuudella. Mitäkö minä ajattelen tästä, kysyy jo moni minut tunteva. Olen metsästäjä, kalastaja ja vuosikymmeniä itse valvoin metsästyksen tilaa virkamiehenä.

Koko artikkelin ja eri tilastoihin tutustumalla näkee, etteivät Suomussalmelaiset ole sen rikollisempaa sakkia kuin uudenmaan alueen metsästäjät. Ensimmäisenä on otettava esille se, millaisesta alueesta puhutaan. Suomussalmi kuuluu niihin kuntiin, joiden suurin maanomistaja on Metsähallitus. Se tilkitsee valtion budjettivajetta myöntämällä metsästyslupia niin paljon kuin sielu sietää. Pienriistanmetsästykseen ja erityisesti hirven ja petoeläinten metsästykseen. Rikokset, mitä ne ovatkin tapahtuvat siis Suomussalmella.

Hirvenmetsästys on se, joka tuo eniten harmia tälle rintamalle. Hirvi on valtiolle niin arvokas lehmä, että metsästyksessä tapahtuva ns. laiton kaato on automaattisesti rikos. Tämä siitä huolimatta että metsästäjä ja seurue kaikin tavoin kertoisi asiasta avoimesti. Hirvilehmän ampuminen ennen vasoja on se suurin syy. Mikäli näet vasat ensin ja ammut sen ensin, et syyllisty mihinkään laittomaan. Suomeksi sanottuna väärä ampumisjärjestys tekee metsästäjästä suuren rikollisen. Tästä voi jokainen olla mitä mieltä tahansa, mutta hirvet joutuvat jokatapauksessa metsästäjien pataan.

Pienriistan metsästys on toinen suuri pullonkaula. Metsälintujen metsästyksen alettua, Suomussalmen tuhansilla metsäautotie kilometreillä käy tavaton kuhina. Siinä kunnan asukit ovat vähemmistönä ja suurin tiemetsästyksen paine tulee muualta tulleista. Miksi olen tästä varma? Ei tarvitse kuin katsoa tilastoja kunnan asujamistosta. Olemme hautaan kaatuvaa sakkia. Kunnan väkiluku on puolittunut ja laskee edelleen rajusti. Nuoret metsästäjät puuttuvat koska ovat opiskelemassa muualla suomessa. Metsähallitus kehuu riistatilannetta ja myy lupia niin paljon kuin ostetaan.

Mitä ne lupia ostavat metsästäjät saavat? Valtavasti hakattuja ja kynnettyjä metsiä. Omistajana juuri luvan myynyt metsäävaltio. Tuhansia kilometrejä metsäautoteitä. Niitä rallatessa voit aivan yhenäkkiä nähdä näyn. Metson joka kävelee tiellä puiden puutteessa. Tästä johtuen kahden viikon päästä et enää näe ainoatakaan metsälintua missään. Itse olen nähnyt ajan, jolloin meillä oli metsiä. Oli lintuja. Ainoa mikä puuttui, olivat metsäautotiet. Nyt en halua nähdä tätä rallia ja riistatonta kynnökköä. Rahastakoon metsävaltio myymällä tyhjää. Samalla ovenavauksella voidaan saada jokunen rikos selvitettyä. Tieltä ampuminen on rikos.

Pahimmat rikokset Suomessa tapahtuvat poronhoitoalueilla. Suomussalmi kuuluu näihin alueisiin. Siksi suurpetojen metsästys poromiesten ja muiden metsästäjien toimesta tuottaa väistämättä yhteentörmäyksiä. Samaan aikaan karhujen ruokinta on lisääntynyt räjähdysmäisesti ja karhuja on todella paljon. Samoin muita suurpetoja. Karhujen metsästyksessä puhutaan suurista rahoista ja se tuottaa ylilyöntejä. Tahattomia ja tahallisia. Suurpedot saavat usein ihmismielen sekoamaan ja erityisesti sen suuren rahallisen arvon takia. Kuten muissakin tavoissa, rikokset tapahtuvat taasen Suomussalmella. Olipa metsästäjä mistä tahansa, syy on Suomussalmelaisten.

Hyvä Ylä-Kainuu! Suomussalmi rokkaa! Rock..rock..

Avainsanat: suomussalmirock, paikallislehtiylakainuu, enitenmetsästysrikoksiasuomussalmella, vääräampumisjärjestys, poronhoitoalue, suurpedot

142 Juhannusta pukkaa

Perjantai 22.6.2018 klo 10:08

IMGP4166.JPG
Kalan väsytystä parivuotta sitten Muojärvellä.

Kautta koko ikäni olen viettänyt Juhannukset melkein kaikki veden äärellä. Aikuisikääni ovat hallinneet virtaavat vedet. Nyt vietän Juhannuksen ystävieni seurassa vetouistelua harrastaen. Tukikohtanamme on Kiannan Kelkka- ja kalaetappi. Säätiedoitusten perusteella voi ennustaa itsekin, että vedet todella virtaavat. Kaikenlaista keliä on luvassa. Vain normaali pakkanen puuttuu.

Toivotan kaikille lukijoille ja seuraajilleni todella Rauhaisaa Juhannusta!

Avainsanat: suomenjuhannus, normaalikeli, kiannankelkkajakalaetappi, vetouistelu, suomussalmi, kiantajärvi

073 Suomussalmi muuttaisitko meille

Sunnuntai 25.3.2018 klo 18:07 - yrjöpoeka

Kotikuntani Suomussalmen väestö vähenee rajua tahtia. Hautasmaalla on arkena vilkkaampaa kuin kylän keskustassa. Syntyvien lasten lukumäärä on romahtanut todella nopeasti ollen tällä hetkellä 30 paikkeilla. Samaan aikaan väestön poismuutto ja kuolleitten määrät nousevat. Jokainen ymmärtää, että pää tulee ennenpitkää vetävän käteen.

Suomussalmi teki päätöksen muutama vuosi sitten, että jokainen kuntaan muuttava saa kunnalta kirjeen ja tulijat toivotetaan tervetulleiksi. Aikomus oli todella hyvä, mutta en oikein tiedä miksi se ei ole siirtynyt käytäntöön. Liekö uutuden viehätys lähtenyt ja nyt ollaan ja öllötellään. Tämän tiedän olevan totta, kun ystäväni lasten perhe muutti Suomussalmelle. Ei ole kuulunut mitään. Ei edes syntyvä lapsi saanut aikaan mitään värinöitä kunnan suunnasta. Perheen tarvitsemat palvelut olivat kiven takana ja kukaan ei missään vaiheessa ole tullut kysymään kuinka uudella lapsiperheellä sujuu.

Tämä perhe olisi juuri muutama päivä sitten tarvinnut kipeästi neuvolan palveluja. Synnytyksen jälkeen tuli ongelmia ja perhe tarvitsi apua. Synnytys ei ollut helppo ja siitä aiheutui jälkitauteja. Oman kunnan terveyskeskus työnsi kouraan vain pillereitä ja työnsi synnyttäjän kotiinsa vaikeroimaan. Neuvolasta ei saanut apua ja kun sai, oli jo myöhäistä koska synnyttäjä oli joutunut keskussairaalaan. Neuvolan viesti oli jälkikäteen ollut, että voi voi kuinka meillä on ollut kiireitä ja emme ole ehtineet palvelemaan.

Tätä episodia seuratessa ei oikein tiedä itkisikö vai nauraisi. Kun neuvolassa ei enää kulje nuoria naisia kuten takavuosina ja työntekijöiden määrä on sama nousee väkisin mieleen kysymys, mitä ne kiireet ovat? Suorasukaisesti väitän, että Kainuun soten työntekijöiden aikaa on viimeisten reilun kymmenen vuoden aikana tuhraantunut enenevästi istumiseen erilaisissa palavereissä. Ajellaan aamulla joukolla Kajaaniin istumaan ja turisemaan joutavia. Laaditaan tilastoja joissa väitetään palvelujen parantuneen. Paskaa on tämä. Olemme hukanneet sen hyvän julkisen terveydenhuollon ja sosiaaliset palvelut perheille ja lopullinen niitti on Sipilän hallituksen käsissä.

Tästä on hyvä aasinsilta tulevaisuuden soteen. Valitettavan totta on, että meillä Kainuussa se jo on. Tulevaisuuden sote. Pääministeri ja muu keskustan satraappien joukko laulaa kuorolauluaan, että palvelut paranevat ja meillä on valinnanvapaus. Kainuun hallintokokeilun tuloksista voi tehdä vaikka kuinka paljon kalvoja, mistä voi esitellä miten hyvin meillä menee. Miten se on sitten arjessa tänään?

Saamme valita sen samaisen terveyskeskuksen kuten aina ennen. Suuri muutos on sitten siellä sisällä. Hyvää Suomen kielen taitoista lääkäriä et saa etsimälläkään. Vain ulkomaan eläviä, jotka eivät ymmärrä sinun tarpeitasi ja potilas ei ymmärrä sitä mongerrusta ollenkaan. Sama tahti jatkuu sitten Kainuun keskussairaalassa. Vain ulkomaiset lääkärit palvelevat sinua. Ja kieli on todella hakusessa. Sitä on tulevaisuuden sote. Suomalaiset lääkrit ovat häipyneet yksityisiin firmoihin kaupunkeihin ja parhaimmat yliopistollisiin sairaaloihin.

Kainuun maakunnan väkiluku jatkaa laskuaan ja siitä huolimatta meillä rakennetaan sadoilla miljoonilla uutta sairaalaa. Sinne rakennetaan keskuskatu ja kahvi- ja ruokapaikkoja. Totta se SOK sinne kaupan vielä rustaa ja ALKO sen kylkeen. Siellä Kainuun vanhukset sitten seurustelevat ulkomaan elävien kanssa päivisin. Aamulla ajetaan takseilla sinne ja illalla takaisin. Uusi sairaala on sellainen, ettei sitä ole tarkoitettu sairastavien ihmisten hoitopaikaksi. Vieraskielinen lääkäri lätkäisee parhaimmillaan kotikunnan terveyskeskuksen vuodeosaston tai sen vetoisen ja kylmän käytävän viimeiseksi menopaikaksi.

Uusi sote on sellainen paikka, jossa entisellä työvoimalla tuotetaan entistä vähemmän palveluja. Tulevaisuuden sote elää vain omaa organisaatiotaan varten. Asiakkaita se ei tarvitse, koska se ei ehdi enää palvelemaan palaverien takia. Suurempia luentosaleja tarvitaan nyt sairaalan tiloihin, jotta henkilöstöä voidaan siellä kouluttaa organisaation tarpeisiin. Puhelimella et saa ketään enää kiinni. Vastaaja ilmoittaa, että paina sitä ja sitä nappia. Aikansa paineltuaan asiakkaan palvelu paranee selvästi. Hän lyö luurin kiinni. Hermot säästyvät tällä toiminnolla.

Kajaanin evl.seurakunta nosti jo hautausmaksuja ja aikoi korottaa vielä muitakin palvelujen taksoja. Nyt on kannattavaa perustaa hautaustoimisto ja yksityinen kalmisto.

Avainsanat: suomussalmimuuttaisitkomeille, kunnanslogan, ikääntyväkainuu, kainuunväestö, kainuunhallintokokeilu, uusisairaala

045 Löylykauhasta asiaa

Torstai 15.2.2018 klo 19:37 - yrjöpoeka

Kuntalaisaloite on lähivaikuttamisen keino, jolla kuntalaiset voivat tuoda äänensä kuuluviin kunnan asioissa. Kuntalaisaloite on yksittäisen asukkaan tai asukasryhmien laatima kirjallinen aloite, jonka kautta kunnan asukas voi vaikuttaa suoraan oman kuntansa toimintaan ja päätöksentekoon. Kuntalaisten aloiteoikeudesta säädetään kuntalain (410/2015) 23 §:ssä

Kunnan asukkaiden lisäksi yhteisöillä ja säätiöillä on oikeus tehdä aloitteita kunnan toimintaa koskevissa asioissa. Myös palvelun käyttäjällä on oikeus tehdä aloitteita kyseistä kunnan palvelua koskevassa asiassa

Näin kerrotaan kuntaliiton sivuilla. Kunta on se elin, johon valitaan kunnanvaltuutetut tekemään päätöksiä. Päätökset koskettavat kuntalaisia ja ne eivät aina tyydytä kunnan asukkaita. Toiseksi jokin palvelu voi olla huono ja toimimaton. Jossakin kohteessa voi olla vikaa ja kuntalainen voi haluta siihen korjausta. Sitä varten on olemassa kuntalaisaloite. Aloitteeseen kannattaa kirjata vapaamuotoisesti mikä mättää. Aloitteeseen kirjataan missä kohde tai vika sijaitsee. Tai sitten mihin ja minne halutaan mahdollisesti jotakin uutta.

Kuten kuntaliiton ohjeessa selkeästi kerrotaan, kuntalaisaloite on kuntalaisia varten. Aloite esitetään kunnan luottamuselimissä ja lopullisen vastauksen antaa joko virkamies, alempi luottamuselin ja viimesijaisena kunnanvaltuusto. Kaikki kuntalaisaloitteet tuodaan kunnan valtuustolle vuosittain tiedoksi. Näin tämän pitäisi toimia käytännössä. Nyt saan kuitenkin hämmentyneenä seurata, kuinka Suomussalmen kunnanvaltuutetut tekevät itselleen kuntalaisaloitteita. Voitte lukea siitä tästä.

Olen itse toiminut pitkään kunnanvaltuutettuna ja toiminut eri lautakunnissa ja myös puheenjohtajistossa. Olen toiminut myös maakunnallisissa tehtävissä kaksi valtuustokautta. Missään en ole aiemmin törmännyt tällaiseen toimintaan. Valtuutetulla on jo valmiiksi kaikki ovet avoinna kunnan/maakunnan virkakoneistoon. Mikäli jokin asia ei toimi, silloin rittää keskustelu vaikka kahvipöydässä ja asiaa lähdetään korjaamaan. Nyt valtuutettu toiminnallaan työllistää koko koneiston.

Ensiksi virkamies käsittelee asiaa, kirjaa sen saapuneeksi ja se kirjataan kunnan diaarioon. Seuraavaksi siitä tehdää suunnitelma joka viedään luottamuselinten käsiteltäväksi. Tupakkia, kahvia ja aikaa kuluu. Kuten tässäkin paikallislehti Ylä-Kainuun jutussa ilmenee, löylykauhan hankintaan vaadittiin useiden kuukausien työ. Homma olisi toiminut näppärästi siten, että olisi esittänyt kylpylän henkilökunnalle vastaanottotiskillä kysymyksen. Saisiko saunaan toisen löylykauhan, kiitos. Valtuutetulle tämä oli ilmeisesti liian vaikea rasti. Valtuutettuna hän oli saanut esitteistä lukea taikasanan. Se sana oli kuntalaisaloite. Haa, minä Matti Mulari olen kuntalainen. Voin siis tehdä valtuutetuille tiukan kysymyksen ja vaatimuksen.

Suomussalmi suuntaa näin reteästi huomiseen. Virkamiehet saavat työtä ja tuppi heiluu. Paikallislehti Ylä-Kainuu kirjaa valtuutetun tekemän urotyön kansalaisille luettavaksi.

Suomussalmi. Tahdosta tekoihin.

Avainsanat: kuntalaisaloite, kuntaliitto, kuntalaisenvaikuttamismahdollisuus, paikallislehtiyläkainuu, suomussalmitahdostatekoihin

038 Valohoitoa kuntaan

Torstai 8.2.2018 klo 11:02 - yrjöpoeka

Valohoidolla ainakin autoilijat ymmärtävät huollon tekemän työn. Sen työn mikä huollossa jää tekemättä. Eräs tuttuni sai eräältä autoliikkeeltä ja sen huollon johdolta puhelun. Kohtalaisen uusi ajoneuvo varustettiin pienillä merkityillä vioilla, jotka ns. isossa huollossa tulisi löytää ja korjata. Ainakin tulisi soittaa omistajalle ja kysyä korjataanko. Auto kävi huollossa ja sen jälkeen ketjun ammattilaiset tekivät tarkastuksen. Auto oli saanut todellisen valohoidon. Kaikesta oli veloitettu tekemättä mitään. Omistaja ei menettänyt mitään. Sitä en tiedä, kuinka korjaamon esimiehen ja huoltomiehen kävi.

Suomussalmen luottamusjohto asetti reilu vuosi sitten juhlatoimikunnan kehittelemään kunnan 150-vuotis juhlaa. Samassa toimeksiannossa kehiteltiin myös Suomi100 juhlallisuuksia Suomussalmella. Juhlatoimikunta teki esityksen kunnahallitukselle, että Suomussalmi tilaisi Ämmänpäre tilataideteoksen. Päätös tehtiin ja teos pystyttettiin vuoden viimeisenä päivänä. Avajaisia juhlistettiin kunnan järjestämällä näyttävällä ilotulituksella. Tilataideteos kuvaa Ilmari Kiannon Punaista viivaa siten, että siitä lähtee vaakasuoraan punainen valokiila kohti Suomussalmen pääkirkkoa. Toinen viistosti kohti keskustaajaman kirkkoa.

Olin itse toimikunnassa ja oletin, että valaisimen valmistaja oli kokeillut sitä paikallisissa olosuhteissa. Teoksen valot ovat kuitenkin olleet täydellinen pettymys. Olen ollut heti avajaisten jälkeen yhteydessä kunnanjohtoon, mutta asialle ei ole tehty edelleenkään mitään. Olemme saaneet reilulla sadallatuhannella (100 000) eurolla valohoitoa. Olen itse käynyt pallon vieressä hentoisella lumisateella ja sumulla kokeilemassa omaa led-valaisintani. Se on kohtuullisen tehokas ja se päihittää teoksen valotehon mennen tullen. Valon tulisi valaista sateessa ja sumussa 50 – 200 metriin ylöspäin ja vaakasuoraan enemmän.

Teoksen valojen tuli sumussa ja sateella valaista ilmassa olevat pienet hituset niin, että kulkija olisi sivusta nähnyt valopylvään. Oma valaisimeni näyttää sen tehokkaasti. Pallossa oleva valo valaisee vain sen suojana olevan levyn ja hieman pallon juurella lunta. Odotan veronmaksajana sitä, että kunta reklamoi tekijää ja valojen valmistajaa välittömästi. Valohoidosta meidän ei pidä maksaa. Tehokkaita valojärjestelmiä on olemassa. Siitä ovat olleet näyttönä erilaiset valotaideteokset. Suomi100 juhlien osana valaistiin esimerkiksi Saana tunturi. Juhlatoimikunnan mielestä kunnollisella valolla tilataideteos on huomiotaherättävä pysäyttäjä. Teos sopii erinomaisesti Jalonniemen maisemaan.

Suomussalmen kunta etsii uutta kunnanjohtajaa Asta Tolosen lähdettyä uusiin tehtäviin. Hakukierros päättyi ja 17 hakijaa ilmaantui. Sen verran olen ollut mukana luottamustehtävissä ja myös seulomassa erilaisia hakijoita, että ensimmäinen tunne oli pettymys. Hyvin pian tein paikallisen lehden palstalla selväksi, että hakuaikaa on jatkettava. Kunnahallitus tuli aivan samaan tulokseen ja nyt odotellaan uusia päteviä hakijoita. Viimeisten vuosien aikana ovat kunnajohtajien haut järjestään olleet sellaisia, että ensimmäisellä kierroksella eivät ole mukana varteenotettavat hakijat. He tietävät uuden haun tulevan ja jos ei tule, kunta saa mitä tilaa.

Tästä on tulossa erinomainen vuosi. Saan arvioida sitä estottomasti valohoidon tilaa. Sanoa sanasen kunnanjohtajan valinnasta. Kynät ovat terävinä.

Avainsanat: autohuollonantamavalohoito, ämmänpäretilataideteos, suomi100, suomussalmi150vuotta, valotaidetekset, saanatunturinvalaisu, suomussalmenkunnajohtajaastatolonen

245 Ämmänpäre

Sunnuntai 31.12.2017 klo 22:45 - yrjöpoeka

Sain olla mukana satojen ihmisten joukossa juhlistamassa Suomussalmen 150-vuotta päätöstilaisuutta. Tilaisuus pidettiin taajaman vieressä olevalla Jätkänpuiston alueella. Tilaisuudessa paljastettiin Aleksi Jaakkolan ideoima teos, nimeltään Ämmänpäre.

Olin itse mukana puolitoista vuotta suunnittelemassa juhlavuotta. Heti alussa työryhmä läksi pohtimaan sitä, mikä parhaiten jäisi juhlavuodesta mieleen. Hyvin pian tämä Jaakkolan työ nousi esille ja sen valinta oli yksimielinen. Tämä teos on hyvin yksinkertainen ensisilmäyksellä. Teos on jokaisena päivänä erilainen. Sen corten-teräksestä tehty pintaa elää ilmaston mukana ja vaihtaa pikkuhiljaa väriään. Teoksen vaikuttavin osa ovat sen valot. Sitä on vaikea kuvailla. Se pitää nähdä. Valot kuvaavat punaista viivaa ja ovat sitä.

IMG_20171231_195534.jpg
Ämmänpäre Aleksi Jaakkolan tilataideteos

Viitostietä pohjoiseen matkaavat voivat tämän nähdä. Se on minun mielestäni yhtä puhutteleva kuin Reijo Kelan teos Hiljainen kansa. Mahtava teos. Pallon halkaisija on 4 metriä. Palloa valaisevat tehokkaat spotit talvisin.

Avainsanat: ämmänpäretilataideteos.aleksijaakkola, suomussalmi150vuotta, punainenviiva, reijokelantilataideteoshiljainenkansa

232 6.12.2017 natsit marssivat pääkaupungin kaduilla

Keskiviikko 6.12.2017 klo 18:56 - yrjöpoeka

Suomi juhlii tänään koko valtakunnan mitalla. Tilaisuuksia on mistä valita. Itse valitsin ensimmäiseksi mahdollisuudeksi juhlistaa itsenäisyytemme merkkipaalua liputtamalla. Hankin led-valoja ja asetin ne niin, että sain eilen illalla klo 18.00 nostaa lipun salkoon. Huomasin eilen illalla ja tänä aamuna hämärissä ihmisten pysähtyvän lipun nähdessään. Lumisen maiseman ja metsän läheisyydessä näky on todella mieleen jäävä.

Tämän aamun kävelykohteeksi valitsin käynnin sankarihautausmaalla. Väkeä oli kirkonmäellä runsaasti ja autojen parkkipaikoista oli todella jo pulaa. Jalkakäytävätkin oli miehitetty ajoneuvoilla. Tapahtuma seppeleenlaskuinen oli vavahduttava. Hämärä aamupäivä kuvasi hyvin millainen säätila oli aikoinaan vallinnut tällä samalla mäellä. Kirkonkylän taisteluiden aikana Suomi menetti sadoittain nuoria miehiä.

Mietin tilaisuuden aikana sitä, onko Suomessa kovin montaa taistelupaikkaa jossa sijaitsee sankarihautausmaa? Suomusssalmen kirkonkylä tuhoutui talvisodassa täysin. Suomalaiset joutuivat perääntyessään polttamaan kylän, jottei vihollinen saa lämpimiä tiloja käyttöönsä. Reilun kahden viikon tappelujen jäljiltä alue oli yhtä kynnöspeltoa täynnä ruumiita. Sotahistoriaa jonkin verran tuntevana nämä asiat tulvivat mieleeni sankarihautausmaalla.

Juhlimme vaimoni kanssa tätä merkkipäivää kävelemällä kylällä kahteen kertaan. Sankarihautausmaalta palatessamme nuorimman tyttäreni lapset ottivat skype-puhelun. Kävellessämme juttelimme tytöille ja näytimme samalla millainen talvi Suomussalmella jo on. Vantaalla ei ollut kuin jossakin jotakin harmaata lumenkaltaista mössöä. Tytöt odottivat malttamattomina joulun tuloa ja pääsyä mummolaan. Ja lumileikkeihin.

Vielä kävimme hautausmaalla ja laitoimme kynttilöitä läheistemme haudoille. Vaimoni isän, appeni, haudalla mietin tämän Suomussalmella talvisodan kokeneen elämää. Muistelin hänen kertomuksiaan talvisodasta. Kokemuksista jotka jättivät hänen mieleensä ahdistuksen ja samalla toivat elävän uskon. Hänen puheistaan sain sen käsityksen, että kaikki sodanjälkeen eletyt päivät olivat sovitusta sodan ajan tapahtumista. Muistot ihmisten tappamisista ahdistivat hänen mieltään. Hän lauloi ja rukoili päivittään, Ei pitänyt suurta ääntä itsestään. Hänen muistonsa palasi elävänä juuri tänään mieleeni.

Surullista tässä päivässä on yksi asia. Helsingissä oli suunniteltu suurta lastentapahtumaa keskeisille paikoille. Lastentapahtuma olisi minunkin mielestäni sopinut hyvin merkkipäivään pääkaupungissa. Tilaisuus jouduttiin peruuttamaan, koska natsien marssia varten poliisi siirsi tavalliset ihmiset pois jaloista. On täysin käsittämätöntä toimintaa virkakoneistolta ja poliittiselta johdolta. Natseille halutaan antaa näkyvä rooli pääkaupungin juhlinnassa. Lasten juhlinta olisi minun ja monen muun mielestä se, jonka pitäisi olla uuden alkavan satavuoden voimatekijänä.

Nyt natsit marssivat virkavallan tarkoin suojelemina. Tämäkö on lahja Suomi100 juhlinnan loppunäytökselle? Väkivalta ja turvattomuus kaduillamme?

Tämän kuvan me jätämme perinnöksemme. Perkele.

Avainsanat: suomijuhliiitsenäisyyttään2017, suomussalmitalvisodassa, sankarihautausmaatalvisodantaistelupaikalla, murtuneetmielet, ihmisenonvaikeaatappaatoinenihminen, natsienmarssipääosassasuomi100merkkipäivänä

192 Historia puhuttelee

Maanantai 9.10.2017 klo 15:28 - yrjöpoeka

Tämä vuosi on ollut ja on edelleen muistelujen aikaa. Suomi100 on ollut näkyvillä koko vuoden. Suomussalmi on saanut oman näkyvän osan tästä, kun valtioneuvosto perusti juhlavuoden kansallispuiston Hossaan. Se on näkynyt välittömästi kävijämäärissä. Viime vuonna kävi alueella yhteensä noin 50000 matkalaista. Nyt kävijöitä on ollut syyskuun alkuun mennessä 100000. Hossan alue on edelleen loppuun myyty ja on mielenkiintoista nähdä joulukuussa mihin luku asettuu.

Suomussalmen kunnan perustamisesta on kulunut 150-vuotta lokakuussa. Sitä on juhlittu kunnan alueella koko kuluneen viikonlopun ajan. Juhlia on riittänyt nuorista ikäihmisille. Koulut ovat olleet erittäin näkyvästi mukana tässä juhlinnassa. Ruukinkankaan koulun ruokailutiloissa tarjottiin kuntalaisille ilmainen ateria. Samoin Suomussalmen kirjaston tiloissa tarjottiin kuntalaisille hengen ravinnon lisäksi hernesoppaa. Sunnuntain aikana vietysssä pääjuhlassa oli ensin juhlajumalanpalvelus. Pääjuhlaa vietettiin Karhulanvaarankoululla. Koulu ja sen alue viestii historiaa itsessään.

Karhulanvaara on Suomen ensimmäisen presidentin K.J. Ståhlbergin asuinpaikka. Siksi pääjuhlan pitopaikaksi sopi erityisen hyvin tämä koulu. Historia on tällä alueella erityisen suuri, koska talvisota tuhosi alueen täysin. Venäläisten 163 divisioona mellasti alueella aikansa. Lopulta hyökkääjän oli vetäydyttävä. Silloisen koettelemuksen jälkeen valtioneuvosto teki päätöksen siirtää kuntakeskus vesistölinjan länsipuolelle. Kaikesta huolimatta myös vanha kuntakeskus rakennettiin uudelleen. Myös pääkirkon paikkana säilyi vanha kuntakeskus.

Olen joutunut itsekin miettimään historian kulkua oman kotikyläni maamiesseuran osalta. Piispajärviseuran hallitus teki eilen päätöksen siitä, että allekirjoittanut selvittää maamiesseuran historiaa ja esittää sen seuran juhlassa 18..8.2018. Ongelma on siinä, että kaikki vanhat seuran toimihenkilöt ovat jo edesmenneitä. Kukaan ei tiedä mitä seuran arkistoille on tapahtunut vuosien varrella. Löysin seuran 35-vuotisjuhlan ohjelman kansallisarkiston kätköistä kevättalvella. Ohjelma on ollut vahvasti isänmaallinen, koska sodasta oli silloin kulunut vain pieni hetki. Juhla pidettiin elokuussa 1953 ja samalla vihittiin talkoilla rakennettu maamiesseurantalo.

Omat muistikuvani eivät yllä kuin reilun 6o-vuoden päähän. Kaikesta huolimatta itselleni on selvinnyt vuosikymmenten kuluessa se, että Piispajärvellä on aina vallinnut suuri talkooinnostus. Samoin siellä on heittäydytty kulttuuriin kimppuun suurella sydämellä. Kaikissa suuremmissa kylän juhlissa on aina ollut kyläläisten voimin tekemä näytelmä. Laulua ja runonlausuntaa unohtamatta. Musiikista ovat aina pitäneet huolta kylän omat pelimannit. Näin tulee käymään myös seuravan vuotena. Runoja, laulua ja näytelmä löytyvät ohjelmistosta.

Historia on läsnä ja hyvin lähellä meitä kaikkia. Mitä enemmän sitä tutkii, sitä enemmän arvostaa menneitä sukupolvia. Tulossa on mnielenkiintoinen talvi menneisyyden parissa. Omilla juurilla.

Avainsanat: suomi100hossankansallispuisto, suomenensimmäinenpresidenttijakarhulanvaara, suomussalmi150vuotta, kjstählberg, piispajärvenmaamiesseura, omatjuuret

151 Toisen murhe minun riemu

Tiistai 25.7.2017 klo 19:03 - yrjöpoeka

Ystäväni Minna oli murheissaan siitä, että Suomi24 sivustolla jatkuu allekirjoittaneen panettelu ja solvaaminen. Minä olen yrittänyt murheisille kertoa, että kaikki se kertoo, jotta kirjoituksiani todella luetaan. Omalla alueellani kaikki kieltävät, minä en lue Yrjön juttuja. Silti kaikki tietävät mitä olen kirjoittanut. Jatkakaa samalla tavalla. Olette osa sitä suurta joukkoa, joka päivittäin lukee sivuiltani kertomuksiani.

Toivottavasti saatte traumoja, kun olen saanut viettää laatuaikaa lastenlasteni kanssa. Olen todella onnellinen. Kalastusharrastus on ollut hieman vähemmällä, tämä tyydyttänee hetken. Siihen on kuitenkin luvassa hyvin pian korjausta. Vuosittainen käynti Norjan Lakselv-joella on kohta edessä. Se reissu on aina ollut kesän kohokohtia ja on paikallaan kertoa teille myös siitä. Kalantulosta en vielä tiedä, mutta parhaani yritän. Joskus on nykäissyt hieman jykevämmin, se tiedoksi ja harmitukseksi.

Kaiketi huomioitte sen tärkeän seikan, että valtion toimesta minulle maksetaan joka kuukausi hyvää. Tämä on korventanut arvostelijoiden mieltä jo vuosikausia. Toivottavasti tämä sama meno jatkuu vielä muutamia kymmeniä vuosia. Aivan vain sen takia, että tietäisitte minun olevan elossa. Ajatelkaa aina sitä, että tätä hyvää riittää, kuten riitti sitä kävelyäkin. Tauno sen tietää jos kukaan.

Ihan vain tiedoksi yksi huomionarvoinen seikka. Minä en ole enää julkisuuden henkilö. Tarkkoina arvostelijoina ottanette sen huomioon. Olen nyt yksityishenkilö ja nyt olen paremmassa asemassa, mikäli on tarvetta lähteä peräämään joinkin kirjoituksen perään. Toisaalta se ei ole minua mitenkään haitannut, että arvostellaan ja solvataan. Kaikki tämä solvaaminen osoittaa, kuinka tärkeä ihminen olen useiden Kainuulaisten ja erityisesti Suomussalmelaisten mielenterveydelle. Te olette minun parhaita tukijoitani.

Repikää tästä nyt huumoria. Oliko riittävän itsehyväisesti kirjoitettu juttu?

Avainsanat: suomi24paikkakunnatkainuusuomussalmi, katkeruusjakaunaisuus, valtionkonttori, yksityishenkilö, myönteinenminäkuva

061 Kestävän kehityksen edelläkävijä-suomalainen mies

Sunnuntai 19.3.2017 klo 19:53 - yrjöpoeka

Maapallon kerrotaan olevan kuoleman kielissä saasteiden takia. Ilmaston lämpeneminen on myös joillekin tahoille täyttä myrkkyä. Itse tykkään leudommista talvista. Maapallon pitkän miljoonia vuosia kestäneen kehityshistorian aikana ovat vuorotelleet jääkaudet ja huomattavasti nykyistä lämpimämmät ajanjaksot.

Ihmiskunta ja sen kehittyneet sivilisaatiot ovat kadonneet ja niistä on jäljellä erikoisia rakennelmia ja kaupunkien jäänteitä. Maan pinnalla ovat tallustelleet myös todellliset elänmaailman jättiläiset. Kaikki ne ovat kadonneet. Tilalle on tullut evoluution kehityksen mukana aivan uudenlaista elämänmuotoa ja lajistoa. Ihmiskunta on nyt niskanpäällä ja voi vain kysyä, milloin se tukehtuu omaan mahdottomuuteensa.

Teollistuneet länsimaat ovat jo sen muutoksen kourissa. Syntyvyys on pudonnut rajusti ja jäljelle ovat jääneet vanhukset. Muutaman kymmenen vuoden päästä, mikäli syntyvyys ei nouse, tänne muuttaa väkeä sieltä, missä syntyvyys on suurta. Todennäköistä on sekin, että myös kehittyvien maiden syntyvyys alkaa laskea. On sinänsä kummallista, ettei tätä ilmiötä pohdita enemmän? Teollistuneitten maitten syntyvyyden lasku on sitä luokkaa, että muutaman sadan vuoden päästä täällä ei todellakaan asu ihmisiä.

Maapallon kehityshistorian aikana tuhoutuneet sivilisaatiot eivät voineet vaikuttaa maapallon lämpötilojen muutoksiin. Itsestäni tuntuu ajoittain siltä, että maailmanlopun ennustajilla on tarve selittää mikä tahansa muuttuva asia ihmisen aikaansaamiksi. Mannerlaatat kulkevat omia polkujaan ja siinä ryskeessä ihmisellä ei ole enempää vaikutusvaltaa kuin satiaisillakaan. Ei tarvitse kuin yksi suurempi tulivuoren purkaus, niin näkisimme hyvin pian sen vaikutukset.

Jos niin huonosti kävisi, että puolet ilmakehästä peittyisi paksuun tuhkapilveen, huomaisimme pian kaipaavamme lämpimämpiä aikoja. Tätä odotellessa kävimme yhtenä aamuna keskusteluryhmässä pohdintaa kestävästä kehityksestä. Suomalainen mies on aina ollut kestävän kehityksen edelläkävijä. Hyväksi koetut vaatteet kestävät kymmeniä vuosia ja usein meillä menee vuosia, ettei yhtään ainoata uutta vaatekappaletta hankita. Rippi- tai hääpuku roikkuu useimmilla hengarissa. Huonoa on yleensä se, etteivät ne enää sovi päälle.

Suomalainen mies ei myöskään ramppaa alvariinsa ympäri maailmaa. Poikkeuksen tekevät nämä maailmanparantajat. Koska heillä on jatkuva kiire ehtiä kaikkialle, he lentelevät jatkuvasti kaikkialle tuomioitaan julistamaan. Juuri heidänkaltaistensa takia lentoliikenne kasvaa jatkuvasti ja se jos mikä kiihdyttää ilmaston lämpenemistä. Sitä ei sovi heille kertoa, koska heillä on jumalallinen oikeus kulkea saarnamatkoillaan. Näitä matkoja voisi verrata ristiretkeläisten tekemisiin, kun kristinuskoa miekalla levitettiin. Heillä tarkoitus pyhittää keinot.

Sillä aikaa minä herään aamuun. Laitan arkihousut jalkaan, ikää näillä jo yli 20-vuotta. Alusvaatteet ovat hieman kulahtaneita, ikää ei aivan yhtä paljoa. Kaikki varastoissa oleva tavara on sellaista, että niitä voidaan käyttää vielä minun jälkeenikin.

Ostimme vaimoni kanssa olohuoneen maton 1977. Nyt se on vanhimman tyttäreni lattialla Bremenissä. Kestää varmaan vielä toisen mokoman.

Avainsanat: ilmastonmuutos, kadonneetsivilisaatiot, teollistuneittenmaidenkriisi, mannerlattojenliike, tulivuortenvaikutusilmastoon, kestäväkehitys, ekokuntasuomussalmi

051 Hän on täällä taas

Lauantai 4.3.2017 klo 19:41 - yrjöpoeka

Suomussalmen koulutoimi ja allekirjoittanut on saanut olla rauhassa Hyrynsalmelaisen suomen mestarin mekastukselta viimeisen vuoden ajan. Nyt näyttää siltä, että tämä häirikkö on saanut itselleen tietokoneen ja sontatulvaa piisaa. Julkinen media ei toki suostu tämän pellen kirjoituksia julkaisemaan, mutta sosiaalinen media on hänen kenttänsä. Erityisesti Suoli24 kuten sitä kutsun. Kaikki törky on sieltä itsestään.

Ilmeisesti tätä äänikuningasta ei yksikään puolue ottanut listoilleen. Vuosia jatkunut mekastus sai nyt uutta puhtia ja on aivan varmaa, että hän syyttää allekirjoittanutta tästä. Viime kuntavaaleissa tätä mekastajaa ei tunnettu ja hän livahti listoille. Kun se huomattiin ja häntä ei otettu enää vakavasti, hän otti syytöksensä kohteeksi allekirjoittaneen. Nyt jokaisessa poliittisessa ryhmässä ollaan tietoisia siitä, että oikeampi paikka on jokin suljettu tila.

Tällä hermoilijalla on sellainen tapa, että hän avaa keskusteluketjun Suoli24 sivustolla ja vastaa siihen heti toisella nimimerkillä. Tunari kun on, hän ei tajua, että tapojansa ei voi muuttaa. Teksteistä näkee helposti, että yksi ja sama pelle suoltaa kymmenia aloituksia ja vastailee niihin itse. Katsoin juuri tuolta Suoli24 Suomussalmi sivulta, että useita aloituksia on tehty ja samasta kynästä.

Solvauksillaan hän luulee joidenkin äänestäjien muuttavan äänestyskäyttäytymistään hänen kirjoitustensa johdosta. Sekava kirjoittelu ei toimi, vaan paremminkin antaa mahdolliselle lukijalle pontimen tutustua solvauksen kohteeseen paremmin. Toisekseen tämä pelle ei ymmärrä yhtä asiaa. Allekirjoittanut tunnetaan kutakuinkin hyvin Suomussalmella. Ei sitä tunnettavuutta heilauta jonkun sekoilijan kirjoitelmat. Kiitos kuitenkin siitä, että hän jaksaa kirjoittaa nimeni oikein. Se on aina hyväksi.

Aina kun Suoli24 sivuilla aloitetaan nimeeni liittyvä ketju, siihen osallistuu vastustajiani edellisestä poliittisesta ryhmästä. Jokainen meistä on tapojensa vanki ja jokaisella meistä on tunnistettava kirjoitusjälki. Koska itse kirjoitan kohtuullisen paljon, silmä harjaantuu näkemään niitä tunnistettavia yhtymäkohtia.

Katsoessani tänään sivustoja, jossa nimeni mainitaan, niistä löytyy niitä vanhoja väittämiä samojen ihmisten toimesta. Kiitän siitä, että olette ansiokkaasti tuonut nimeäni esiin. Yksi toive minulla on. Keksikää edes jotakin uutta. Omat sisäiset fantasianne minun tekemisistäni, ovat aika kulahtanutta kauraa. Kaiken lisäksi, olette aikuisia miehiä ja käyttäydytte kuin olisitte karanneet Niuvanniemeltä. Hoitonne on kesken.

Olen kyllä otettu siitä, että ainoana polittisena toimijana minun nimeäni mainitaan eniten tuolla Suoli24 sivustolla. Muita poliittisia toimijoita kirjoittajat eivät tiedä ilmeisesti olevankaan. Vuosikaupalla olen saanut nimettömiltä kirjoittajilta huutia. Olen todella ilahtunut siitä, että mitä enemmän nimeäni mainitaan netin palstoilla, sitä paremmin hakukoneet minut löytävät. Kiitos tästä ilmaisesta mainostamisesta.

Tämä sama ilmiö räjähtää ilmoille heti, jos nimeni ja kuvani esiintyvät lehtien sivuilla. Kommentoinnit pullahtavat täyteen kaunaista kirjoittelua. Kukaan muu Kainuulainen politiikko ei pääse samaan. Olen hyvin otettu tästä.

Paskaa saa heittää. Muistakaa vain kirjoittaa nimeni oikein.

Kaikki julkisuus on politiikan tekijälle aina hyväksi.

Avainsanat: suomussalmenkoulutoimi, häirikköpiinaa, suomi24suomussalmi, ilmaistajulkisuutta

002 Vastauksia kysyjille

Maanantai 2.1.2017 klo 12:56 - yrjöpoeka

Tehtyäni loppuvuodesta päätökseni ja kirjoitettuani siitä blogiini, olen saanut tänään epätietoisia kysymyksiä. Minulta on kysytty mitä ilmoitukseni oikein sisältää? Olenko enää ehdolla kevään kunnallisvaaleissa? Olenko oikein vakavasti harkinnut nyt kaikkea? Voisinko peruttaa eroni?

Kirjoitin omasta mielestäni kohtuullisen selkeästi, mutta käyn lävitse nämä kysymykset nyt tarkemmin. Minun ilmoitukseni sisältää uutisen erosta Perussuomalaisesta puolueesta. Ensikevään kunnallisvaaleja en ole miettinyt ja sillä ei ole ollut merkitystä päätöstä tehdessäni. Minä olen vakavasti ja hyvin pitkään, joutunut pohtimaan suhdettani puolueeseen, sen harjoittamaan politiikkaan ja puolueen sekavaan julkisuuskuvaan. Minä en aio peruuttaa enää tekemääni päätöstä, se pitää.

Hieman taustaa tälle päätökselleni, koska sitäkin minulta nyt kysyttiin. Olen tehnyt kovaa kenttätyötä puolueen eteen useita vuosia Kainuun toreilla. Sitä työtä teimme yhdessä Jaana Sankilammen kanssa. Silloin ei ollut vielä tungosta puolueeseen. Aktiivinen työ palkittiin ja puolueestamme tuli merkittävä vaikuttaja maakunnassa. Puolueemme on Kainuun toiseksi suurin. Vielä. Eduskuntavaaleissa 2011 Kainuusta oli neljä (4) ehdokasta ja saimme imuroitua hyvän tuloksen ja Kainuu sai oman kansanedustajan.

Seuraaviin vaaleihin tullessa niin puolueessa kokonaisuudessaan, kuin Kainuunpiirissäkin alkoi vimmattu valtataistelu. Ehdolle pyrkijöitä tulvi jokaisesta ovesta ja ikkunasta. Oli hyviä ja päteviä. Yhteistä kaikille näille oli se, ettei puoluetyö kentällä heitä kiinnostanut. Sen työn sijaan he liittoutuivat vanhan smp-unia näkevän kaartin kanssa ja aloittivat parjauskampanjan kaikkia niitä kohtaan, jotka olivat puolueen nostaneet vahvaan asemaan Kainuussa.

Sen seurauksena olemme nyt tässä. Kaikki ne aktiiviset kenttätyöntekijät ovat joko erotettu tai eronneet ja minä olin viimeinen. Minun erottamiseni eteen perussuomalaisten Kainuunpiirin silloinen johto teki kaikkensa viime eduskuntavaalien alla ja erityisesti sen jälkeen. Puoluehallitus kuitenkin piti minut vielä kirjoissa ja kansissa. Näiden kiemuroiden jälkeen, olen jättäytynyt kokonaan pois aktiivisesta toiminnasta puolueen eteen.

Olen kauhulla seurannut tämän vaalikauden työtä puolueessa. Kaikki lupaukset heikommassa asemassa olevien huomioimisesta on unohdettu. Työttömät saavat hallitukselta kurinpalautusta. Tärkeintä on istua ministerin autossa ja antaa kentällä olevien kiehua omissa liemissään. Kentälle puolue on antanut itsestään kuvan puolueena, jolla ei ole kuin kaksi asiaa ajettavanaan. Maahanmuuton vastustaminen ja mellastelu Ruotsin kielen asemasta.

Puoluetta ei kiinnosta ne asiat, jotka kansalaisille ovat tärkeimpiä. Sote- ja kuntauudistus ei ole ollut puolueen mielenkiinnon kohteena. Suurin inhon kohde puoluetta kohtaan kannattajieni ja äänestäjieni mielestä on se, että puolue muuttui avoimen yhteiskunnan vastustajaksi. Turvapaikanhakijoiden nimittely turisteiksi ja rajojen sulkeminen heidän takiaan. Muuttuminen täysin ääriliikkeeksi turvapaikanhakijoiden saavuttua oli viimenen niitti suurelle osalle tukijoitani.

Minä allekirjoitan kaikki nuo ihmisten mielissä syntyneet kuvat. Täältä Suomussalmelta katsoen, se on juuri noin. Ylä-Kainuu on kirkon suorittamissa yhteisvastuu keräyksissä ollut aina valtakunnan huippua. Huolimatta muuta maata huonommasta toimeentulosta, täällä on aina huolehdittu köyhimmistä ja vaikeuksissa olevista. Turvapaikanhakijoiden tultua se auttamisen henki siirtyi tekemiseen ja apua annettiin. Täällä ei syntynyt ääriliikkeiden marsseja. Täällä syntyi yhteisvastuun henki.

Odotin vuoden loppuun asti puolueelta ryhtiliikettä. Puolueen olisi pitänyt julkisesti puhdistaa ulos ne, jotka eniten ovat julkikuvaa vahingoittaneet jatkuvilla tempauksillaan. On kiemunkia, on tynkkystä, on hakkaraista ja monia muita, jotka julkisuutta hakeakseen möläyttelevät suustaan ulos moukkamaisia puheita. Niin ei käynyt. Puolue on vahvasti samaa mieltä näiden möläyttelijöiden kanssa. Puolueesta on sinä aikana erotettu muita. Niitä jotka vielä ovat edes yrittäneet saada tolkkua tekemiseen.

Tein vuoden 2015 alussa päätöksen, että odotan vielä vuoden ja jos muutosta ei tule, minä lähden. Viimeinen niitti oli Tynkkysen konttaaminen vaipoissa Helsingin tuomiokirkon rappusilla. Hävettää on miedompi ilmaisu siitä, miltä minusta tuntui. Toisaalta tämä oli myös hyvä. Se suorastaan alleviivaa sen, millaisessa alennustilassa puolue on.

Päätökseni jälkeen minun ei tarvitse enää hävetä. Minun ei tarvitse yrittää selitellä puolueen tekemisiä. Omia tekemisiäni Suomussalmen kunnanvaltuutettuna minun ei tarvitse hävetä. Toukokuun loppuun teen työtäni kuten tähänkin asti. Toisia kuunnellen. Toisia arvostaen. Yhdessä tehden.

Tässä tuli tällainen pieni kattaus aiheesta. Hieman enemmän kuin ne kuuluisat stubbin kolme pointtia.

Avainsanat: puolueestaeroaminen, tynkkyskohu, kiemungintuomio, yhteisvastuunhenki, suomussalmi

195 Viimeistä viedään

Lauantai 31.12.2016 klo 16:48 - yrjöpoeka

Vuoden 2016 viimeinen päivitys on nyt alkamassa. Eilinen päivitykseni on saanut paheksuvaa huomiota, koska tappaja oli tuomittu lakien mukaan ja minä olisin halunnut kovennettua. Onneksi syyttäjä on samoilla linjoilla ja haluaa nähdä muuttuuko tilanne hovissa. Sitä odotellessa on pakko tyytyä nykyiseen tuomioon. Mielipiteeni ei ole muuttunut aiheesta miksikään, se paheksuville ja tappajan ymmärtäjille tiedoksi.

Olen sinnikkäästi uskonut, luottanut ja toivonut, että puolueeni reivaa linjaa oikeille raiteille. Valitettavasti se usko on nyt taputeltu loppuun. Laitoin postia puoluetoimistoon, jossa ilmoitin erostani tällä päivämäärällä. Yksi aikakausi on nyt taputeltu päätökseensä.

Tästä eteenpäin on hyvä lähteä. Vuosi vaihtuu ja itsenäisyyden juhlavuosi on aivan pian käsillä. Juhlavuosi on nimensä mukainen. Suomi100-juhlavuosi käynnistyy lukuisine tapahtumineen. Ensimmäisenä aktiivisena tapahtumana on helmikuun 4 päivä alkava The Ruthless Raja hiihtotapahtuma. Huhtikuun 7 päivä Suomussalmella juhlitaan 7.4.1917 annettua itsenäisyysjulistusta, joka tapahtui silloisessa Suomussalmen kirkossa. Suomussalmi oli silloin aktiivinen edelläkävijä ja on sitä vielä tänäänkin.

Suomi100-vuoden tärkein juhla Suomussalmella on Hossan kansallispuiston avajaiset. Avajaisia juhlitaan yhden viikon ajan Hossassa huipentuen virallisiin avajaisiin 17.6.2017. Pitänee laittaa toivomus säiden suhteen jo vireille, jotta juhlakansa voisi nähdä Hossan kevään kirkkaimmillaan.

Suomussalmen kunta täyttää syksyllä lokakuussa 150-vuotta. Sitä myös halutaan juhlia näkyvästi. Olen saanut olla mukana suunnittelemassa juhlavuotta ja minä olen tyytyväinen siihen mitä on tulossa. Pääjuhlassa julkistetaan silloin tilataideteos, joka on samalla pysyvä maamerkki. Tilataideteos liittyy omaan historiaamme. Juhlatoimikunnan kummastukseksi valtuuston budjettikokouksessa kukaan ei kyseenalaistanut siihen budjetoitua euromäärää. Tuleva vuosi näyttää auvoiselta ja sitä tietysti juhlistaa myös keväällä valittava uusi kunnanvaltuusto.

Avioliittomme saavuttaa syksyllä 40-vuoden rajapyykin. Tätä juhlaa en ole vielä suunnitellut mitenkään. Hienoa olisi kyllä kuulla Taisto Tammen laulamana Raili-niminen kappale. Taisto Tammi oli pinnalla nuoruudessani ja kas kummaa on vieläkin. Kestotuote, kuten on avioliittommekin.

Omat suunnitelmani siitä, mitä teen jatkossa, ovat vielä auki. Uskon kuitenkin kaiken järjestyvän, kuten se aina ennenkin tapahtunut. Onneksi en ole yksin. Vaimoni kyllä neuvoo, mikä on suunta. Lapset ja lastenlapset ovat siinä hyvänä apuna. Vinkkejä kaikenlaiseen vapaaehtoistoimintaan on jo esiintynyt. Todennäköisesti pian tulee lisää, kun tieto tänään tehdystä päätöksestäni leviää.

Sitä odotellessa, vaihdetaan vuosi iloisesti juhlien. Pidetään toisistamme tulevana vuonna hyvää huolta. Toisiamme kuunnelleen. Toisiaamme arvostaen.

Suomen itsenäisyys on yhdessä tehty ja rakennettu. Saman toivomuksen liitän nyt tähän. Tehkäämme tulevaisuus yhdessä.

Avainsanat: puolueestaeroaminen, suomi100, theruthlessraja, itsenäisyysjulistus741917, suomussalmi150vuotta, hossankansallispuistonavajaiset

185 Viimeistä viedään

Tiistai 20.12.2016 klo 14:08 - yrjöpoeka

Vuoden 2016 viimeinen kunnanhallituksen kokous lähestyy. Normaalisti se olisi myös valtuustokauden viimeinen. Uudistusten jälkeen seuraavat kunnanvaltuutettujen vaalit käydään vasta huhtikuussa 2017 ja uusi valtuusto aloittaa työn kesäkuun alussa. Niimpä edessä on vielä tiivis kevätkausi. Tuleva vuosi on juhlavuosi. Itsenäinen Suomi täyttää 100-vuotta ja Suomussalmenkunta 150-vuotta. Erilaisia tapahtumia riittää melkein jokaiselle kuukaudelle.

Viimeisessä kokouksessa on vielä runsaasti asioita. Normaalisti vuoden viimeisessä hyväksyttäisiin valtuuston päätökset ja kiiteltäisiin toisiamme. Sama toki nytkin käydään lävitse. Viimeisen vuorokauden levottomuudet pitkin Eurooppaa antavat vakavan sävyn tulevan kokouksen käsittelyssä olevalle kunnan turvallisuussuunnitelmalle. Ilman ennustajan lahjojakin, keskustelua varmasti käydään. Vakavista uutisista huolimatta, ne antavat hyvin paljon kosketuspintaa käsiteltävälle asioalle. Juuri nyt on erinomaisen hyvä aika käsitellä turvallisuuteen ja poikkeusoloihin liittyvät asiat.

Ilmoitusasiana on jo nyt kuntalaisaloite Säynäjäsuon soidensuojelualueen ja sen sisällä olevan harjumaiseman suojelusta  ja tulevaisuudesta. Noin 300 Suomussalmella asuvaa ehti allekirjoittaa aloitteen viikon aikana. Pidän aloitteen allekirjoittajien määrää suurena sen takia, että jokainen allekirjoitus on pyydetty henkilökohtaisesti kasvokkain, tai sitten puhelin keskustelun pohjalta. Jokainen allekirjoittanut on mukana vakavalla mielellä. Itse kannatan tehtyä kuntalaisaloitetta mitä lämpimimmin. Korviini on kuitenkin jo kuulunut kuiskeita, että metsähallitus ei odottele, vaan aloittaa hakkuut Joulun jälkeen.

Se olisi erittäin valitettavaa. Mikäli näin käy, ei aloitteen hyäksymiselle jää mitään mahdollisuuksia. Kuiskeita on kuulunut myös toisesta mahdollisuudesta. Silloin metsähallitus saa vastaansa aivan muita kuin kuntalaisia. Muualta tulleet eivät ole missään kiitollisuuden velassa kenellekään. Heidän tavoitteensa varmasti on selkeä. Estää alueen hakkaaminen. Metsähallitus on ilmoittanut, että hakkuut perustuvat yhdessä sovittuihin suunnitelmiin. Huomasin aamun Ylä-Kainuu lehdessä jo mielipidekirjoituksen, joka kertoi mitä se yhdessä suunnitteleminen on. Kuullaan, vaan ei kuunnella.

Perussuomalaisten yksi iskulause oli edellisissä vaaleissa. Saat mitä tilaat. Metsähallitus on saamassa juuri sitä. Vastakkainasettelua.

Asunnossani tapahtunutta vesivahinkoa kävi tänään arvioimassa vakuutusyhtiön valtuuttama erikoismies. Tutkimuksen alustavat tulokset kertoivat karusti sen mitä itse olin jo arvioinut. Paljon on revittävä tavaraa sisätiloista pois, jotta alapohja pääsee kuivumaan. Märkien levyjen, puutavaran ja eristeiden poistaminen käy työstä. Se on kaiken lisäksi kohtuullisen likaista puuhaa, sen tiedän kokemuksesta. Täysin varmaa on ylimääräinen rahanmeno. Sitä ei juuri nyt olisi kaivattu. Pitänee lohduttaa itseään sillä, että kaiketi kaikella tällä on oma tarkoituksensa.

Onneksi on olemassa myös hyviä asioita. Huomenna jos hyvin käy, eräs lapsenlapsistani saapuu jouluksi mummolaan. Heti seuraavana päivänä toinen. Siinä tohinassa unohtuvat pahimmat huolet. Silloin keskitytään olemassa olevaan hetkeen. Se juuri on lastenlasten tuoma ihanuus. Ei pohdita menneitä, eikä murehdita tulevia. Keskitytään yhdessä olemiseen ja tekemiseen.

Olen samaa mieltä kuin moni muu samassa tilanteessa oleva ikäiseni. Siunattuja olemme lastenlapsista. Elämä jatkuu.

Avainsanat: suomi100, kuntavaalitsiirretäänhuhtikuulle, suomussalmi150, kuntalaisaloitesäynäjäsuonalueenrauhoittamsiesta

065 Juhlista toiseen

Tiistai 10.5.2016 klo 19:00 - yrjöpoeka

Sain olla mukana oman syntymä- ja asuinkyläni Piispajärven äitienpäivän juhlassa. Juhla oli monella tapaa erityinen. Edellisestä äitienpäivänjuhlasta oli vierähtänyt peräti 17-vuotta. Siihen asti koululla oli järjestetty opettajien ja oppilaiden toimesta juhlat. Kun pitkäaikaiset opettajat siirtyivät eläkkeelle, loppuivat myös koulun ja kylän yhteiset äitienpäiväjuhlat.

Koulu suljettiin vasta viime syksynä, eli koululla oli toimintaa. Valitettavasti uusi aika oli tullut kylälle ja uudenajan opettajat. Heille oli tärkeämpää käydä koululla töissä. Uuteen aikaan kuului se, etteivät opettajat enää asuneet koululla. Heillä oli kiire töiden jälkeen kuntakeskukseen. 17-vuoden aikana koululla toimi opettajina lukuisa joukko miehiä ja naisia. Koulua oli pidetty aina kylän keskuksena ja yhteisenä juhlapaikkana. Nyt se oli 17-vuotta pelkkä työpaikka.

Kyläseura sai kunnalta luvan järjestää tyhjillään olevassa kiinteistössä juhlat ja ne olivat todella onnistuneet. Juhlapaikalle oli saapunut myös kylän pitkäaikainen opettaja, Simo Viinikkala. 17-vuoden tauon jälkeen hän sai jälleen seurata äitienpäivänjuhlaa. Nyt hän oli vaimonsa kanssa vieraana juhlissa. Iäkkäät kyläläiset ottivat entisen opettajan ilolla vieraakseen. Juhlasali oli täynnä ja miehet saivat hoitaa tarjoilun.

Oma roolini oli olla kutsuttuna juhlapuhujana paikalla. Puheen pidin. Se oli sekoitus omia muisteluita entisiltä ajoilta. Koululaisena, isänä ja yhtenä oman kylän aktiivina koettuja äitienpäivän juhlia. Puheeni on luettavissa edellisessä blogissani.

Juhlaa oli myös äitienpäivää edeltänyt viikonloppu. Helatorstaina tulivat lastenlapset, Ilona ja Aliisa äitinsä kanssa mummola vierailulle. Todella upeat ja aurinkoiset säät suosivat meitä. Grilli lämpeni jokapäivä ja samoin sauna. Juuri äitienpäivän alla oli mieleenpainuvaa nähdä mistä se äitiys tulee. Teki hyvää kaikille ja myös minulle olla poissa tietokoneen ääreltä. Kirjoittaminen jäi vain puheenkirjoittamiseen.

Luulin juhlien olevan nyt lopussa, mutta ei. Avaat minkätahansa tiedoitusvälineen , niin ne ovat täynnä jääkiekkoa. Itse en siihen hysteriaan osallistu ja televisio saa puolestani olla otteluiden aikana joko kiinni, tai toisella kanavalla. Pidän hysteriana tämänkaltaista hypetystä eräästä nuoresta kiekkoilijasta. Jokaisessa uutiseessa pohditaan kuka varataan ensiummäisenä NHL:n miljoonia tienaamaan.

Katsojatilastojen mukaan peräti 2.6 miljoonaa suomalaista seurasi USA – Suomi ottelua. Vaikka asun ikääntyvän kunnan alueella, niin otteluiden vaikutuksesta kylä autioituu. Facebook hiljenee hetkeksi. Sitten se alkaa. Mekastus siitä kuka teki maalin ja millä tavalla. Sitä päivitystä sitten tykätään urakalla. En uskalla ajatella sitä mahdollisuutta, että Suomen joukkue voittaa maailmanmestaruuden.

Suomi taatusti sekoaa. Suomi sekosi jo nuorten MM-kisoista ja sen tuomasta mestaruudesta. Toivottavasti kisoissa joukkue kokee myös tappioita. Saisi noihin naamakirjan päivityksiin vähän vaihtelua.

Tämän juhlinnan kyllä suon muille. Onhan se vaihtelua vihapuheisiin ja kaduilla huuteluihin. Nyt huudetaan Suomi maailmanmestariksi.

Mutta rajat vuotavat. Suomalaiset pelaajat muuttavat ulkomaille. Ketä tilalle?

Avainsanat: piispajärvenkoulusuomussalmi, nhlvaraustilaisuus, muuttoliikeulkomaille

001 Jytkeen jälkeen

Perjantai 1.1.2016 klo 20:32 - yrjöpoeka

Eilinen ilta- ja viimeyö, olivat melkoista jytkettä. Pauketta piisasi ja loppuhuipennuksen aikoihin, ääntä oli kuin talvisodassa. Koirat olivat kylällä taas kerran aivan hiljaa. Normaali iltoina ihmisten kävellessä katuja pitkin, koirat saattaavat äänillään kulkijat seuraavan koiran tontin äärelle. Oma koira oli sisätiloissa ja painui makuukoppaansa todella tiukasti.

Kävimme päivällä kävelemässä vaimoni kanssa ja paikoin oli melkoinen määrä räjähteiden jämiä ja kuoria. Koirat olivat jälleen kotoisissa tunnelmissa. Kylällä on muutamia todella isoja koiran rötväkkeitä ja ne röhinällään lähinnä naurattivat. Onneksi olivat häkeissä. Pienemmät koirat tiksuttivat tutusti. On hyvä asia, että tuo jytke on vain yhtenä iltana vuodessa. Koirat kiittävät.

Olen sitä pohdiskellut, että pitäisikö taajama alueilla ilotulitukset järjestää yhden tahon toimesta. Sillä tavalla vahingot jäisivät minimaalisiksi ja kansa voisi kerääntyä yhdessä nauttimaan ilotulituksen jytkeestä. Tapahtumaan pitäisi järjestää muutakin yhdessä tekemistä. Pientä kisailua eri kyläkulmien välillä. Voisi alkaa vaikka tutusta köydenvedosta. Sprintti-hiihdot olisi helppo järjestää ainakin omassa kuntakeskuksessa. Yhdessä tekeminen, kokeminen ja näkeminen kantavana teemana.

Muutoinkin tulisi kiinnittää tämän vuoden aikana huomiota yhdessä tekemiseen ja kokemiseen. Maailma ja oma maamme on niin levottomassa tilassa, että väkeä pitää yrittää saada puhaltamaan yhteen hiileen. Oma kokemukseni on, että ihmiset kaipaavat levottomina aikoina toisiaan. Nyt jos koskaan tarvitaan kunnan, eri järjestöjen, liikuntaväen ja kulttuuripuolen ponnistuksia yhteisten tapahtumien järjestämiseen.

Itse aion tehdä sen minkä pystyn tekemään. Olen saanut liikkeelle erään tulossa olevan ultra-hiihtotapahtuman. Helmikuun alkuun kaipailemme sellaisia hiihtäjiä, jotka pystyvät hiihtämään yhden vuorokauden yksillä silmillä. Tämä hiihto olisi testihiihto. Vasta tämän jälkeen päästäisiin rakentamaan seuraavan vuoden (2017) tammikuun viimeiselle viikonvaihteelle kunnon kisa.

Kilpailuhan siitä tulee armoitettujen hiihtäjien toimesta. Samalla tapahtuma antaa jokaiselle mahdollisuuden testata omia kykyjään. Tällaista ei ole vielä missään. Ajankohta takaa sen. Olosuhteet takaavat sen. Pakkasta voi olla ja hiihtokeli kitkainen. Reitti on sellainen, että sitä ei ole missään. Valoja ei näy muualla kuin omassa otsalampussa. Vain latu näkyy edessä. Suurimman osan matkasta kuljet vain lampun valossa. Päivänkajo voi olla minimaalista.

Tämä vuosi olkoon meille kaikille hyvän tekemisen vuosi. Älkäämme puhuko toisista pahaa, etenkään selän takana. Kannustakaamme ja tukekaamme muita hyvistä suorituksista. Etsitään kaikista asioista ensin hyvät puolet. Mietitään ja pohditaan, ennekuin otetaan kantaa sosiaalisessa mediassa. Harkitaan todella tarkasti, levitämmekö sellaisia juttuja, joiden todenperäisyydestä ei itsellä ole takeita.

Sosiaalinen media on tässä asiassa ollut viimevuoden aikana erittäin paha. Oppikaamme lukemaan sosiaalista mediaa. Käyttäydytään kuten järkevät ihmiset. Suomalaiset. Juuri tästä hitaudesta ja järkevyydestä meidän kansanluonnettamme usein ulkomailla kiitetään.

Olkaamme edelleenkin jäyhiä suomalaisia. Tämä on hyvä maa asua ja elää!

Avainsanat: talvisodansuomussalmi, pelkäävätkoirat, ultrahiihtoa, yhdessäkokeminen

007 Häirikkö osa 2

Tiistai 21.1.2014 klo 20:39 - yrjöpoeka

Kirjoitin vuoden ensimmäisessä blogissani häiriköstä. Totesin jo silloin hänen olevan täysin sekavassa vaiheessa. Se on todella pitänyt paikkansa. Tekstiä suoltuu uskomattomia määriä jokaisena vuorokauden aikana. Solvaukset ketä tahansa toista mieltä olevaa kohtaan ovat hänelle arkipäiväinen asia. Hän ei yksinkertaisesti osaa enää muita sanoja, kuin homo ja lesbo.

Tänään hän on taas lähestynyt kaikkia luottamusmiehiä kaikin mahdollisin tavoin. Kopioin tuohon oheen hänen viimeisimmän hengentuotteensa, jossa hän vaatii Suomussalmen kunnanvaltuustoa erottamaan kunnanjohtaja Asta Tolosen. Ellei Suomussalmen valtuusto suostu hänen vaatimuksiinsa, kunta saa kutsun käräjäsaliin. Näin tämä Hyrynsalmen Esa-poika kirjoittaa: "


From: aseasease@hotmail.fi
To: pentti.moilanen@suomussalmi.fi
Subject: Asia vietävä kunnanvaltuuston käsittelyyn ja jos ratkaisut on jotain muuta, mitä yleisesti Suomessa, mennään isommille estraadeille asioita selvittämään !
Date: Mon, 20 Jan 2014 06:37:29 +0300

Läh: Esa Heikkinen
        Salokyläntie 70
        89400 Hyrynsalmi 
        puh. 0449196794
Kunnan valtuutettu / sivistyslautakunnan jäsen / toimitusinsinööri / maanmittausteknikko/sähköteknikko
Kunnanjohtaja Asta Tolonen on syyllistynyt herjaukseen ja kotirauhanhäirintään ja uhkailuun ja halventamaan toimintaan puuttumalla sellaiseenkin minun asiaan, joka ei sille kuulu.Tämän todistaa oman kuntani poliisi jossain vaiheessa. Asta Tietää kaiken ja voi kertoa ensin, myöhemmin minä kerron omani joka on fakta ja Asta tolonen, jos kertoo jotain muuta, niin se punnitaan käräjäsalissa.

Ja puuttumatta sellaiseen asiaan siellä, jossa hän olisi heti voinut puuttua ja toimia .

Liittyy cp-vammasen paritukseen,  opettaja Pentti Polvinen ja minun seksuaaliseen hyväksi käyttöön.Siellä on kunnassa sellaisia virkamiehiä, jotka ovat syyllityneet asioiden peittelyyn ja herjaukseen  ja uhkailuun.
 
Eli kunnassanne on monta opettajaa eli virkamiestä, jotka ei nauti luottamusta minun ja OAJ:n Olli Luukkaisen, koulutoimen tarkastajan OAV:n Reijo Kosolan ja opetuhallituksen päällikön Markku Pitkälän mielestä  ja kun luottamus mennyt tehtävien hoidon suhteen niin katson, että on noudatettava kunnallislakia viranhaltijoista:
Luottamus mennyt kunnan johtajaan"

Tämmöinen on häirikön asia tänään. Alleviivasin tuon hänen yhden lauseensa. Kaikki kunnan virka- ja luottamushenkilöt ovat nyt kohteena. Vain siksi, että hänet on jätetty ja siitä on saatava muut vastuuseen. Vuosia jatkunut häiriköinti jatkuu huolimatta lainvoimaisesta ehdottomasta vankeustuomiosta. Tämä häirikkö on saatava taloudelliseen vastuuseen Suomussalmen kunnalle aiheutuneista kustannuksista. Koulutetun opettajan pitäminen poissa opetustehtävistä on jatkunut useita vuosia turvallisuus syistä. Tilalle on kunnan pitänyt palkata sijaisia. Pelkkä tuomio ei häntä näytä häiritsevän, on mentävä suoraan rahapussille.

Viestissä näkyy valtuuston puheenjohtajan nimi, mutta kopio on laitettu kaikille kunnanhallituksen jäsenille ja valtuuston puheenjohtajille. Kunnahallitus on joutunut turvaamaan koulujen työrauhan, joten häirikkö meinaa laittaa meidät tiukille.

Suomi niminen oikeusvaltio on häiriköiden kultamaa. Oikeusturva on vain heidän puolellaan. Kohteina oleville kerrotaan, että koettakaa vain kestää...

Sitä minä mietin, miten Hyrynsalmen valtuusto jaksaa?

Avainsanat: homo, lesbo, suomi24, suomussalmi

044 Säästetäänkö vai korotetaanko veroja

Keskiviikko 25.9.2013 klo 7:35 - yrjöpoeka

Suomussalmi on viimeisten vuosien aikana loistanut hyvillä talousluvuillaan. Hyvä talous on perustunut suureksi osaksi kuntaa hellineillä valtionosuuksilla. Kunta on muutoin ollut samaa kastia Kainuun muiden suurten kuntien kanssa. Muiden kuntien luottamushenkilöt ovat suhtautuneet hieman nuivasti Suomussalmen virkaveljiin. Tämän syksyn jälkeen he suhtautuvat kuntaamme tavallisina kuolevaisina. Talouden lainalaisuudet ovat lopultakin kohdanneet Suomussalmen Hannu-hanhet.

Lehdet uutisoivat kunnan tilaa nyt niin, että Suomussalmi korottaa eniten veroprosenttiaan koko maassa. Edes se ei oikaise taloutta suoraan, vaan vaaditaan useiden vuosien sopeuttamisohjelmaa. Samaan aikaan ei olla vielä tarkoin selvillä, kuinka ne valtionosuudet kohtelevat kuntaa tulevina vuosina. Valtio leikkaa kustannuksia ja siirtää ne suoraan kunnille. Maan harvaan asutut alueet ovat menettäjiä ja Kauniainen hyvien palvelujen äärellä kuuluu ehdottomaan voittajasakkiin. Hallituksen linjana on alueiden eriarvoistuminen ja palvelujen täydellinen keskittäminen pakolla suuriin kasvukeskuksiin.

Kuinka Suomussalmi voi sitten selvitä tulevasta ja tulevista vuosista. Puheissa on ollut selviä viestejä siitä, että ollaan valmiita leikkaamaan sellaisia palveluja, jotka eivät ole lakisääteisiä. Todellisuus näyttää sitten aivan toiselta. Kuntamme on pieni ja vielä suppeampi on piiri, joka sitä pyörittää. Jokaisella on kytköksiä asioihin ja ihmisiin, jotka joutuisivat menettämään jotakin. Kun asioita tuodaan yksitellen keskusteluihin, kokonaisuus säästöjen suuruudesta häviää. Alkuinnostus häviää ja ei enää olla valmiita antamaan kasvoja säästäjille.

Perussuomalaiset lupasivat vaalien alla puuttua rakenteisiin ja sellaisiin palveluihin, jotka eivät ole lakisääteisiä. Aiomme jatkaa sillä linjalla. Nyt on tärkeintä löytää voimavaroja palveluihin ja ainoa keino ei ole suora verojen korotus. Yhtäaikaa tarvitaan rohkeutta tehdä kipeitä päätöksiä rakenteissa. Kunnalla on ollut valmiutta esimerkiksi tukea sanomalehtien viikonlopun levikkiä 125 eurolla/tilattu lehti. Se ei ole lakisääteinen kunnan tehtävä. Tämä on hyvä esimerkki ja näitä riittää.

Tulen kirjoittamaan lähiaikoina lisää siitä missä mennään.

Nyt on syksyn kirpeys ilmassa ja on aloitettava valmistautuminen talveen. Lähden regasmarkkinoille!

Avainsanat: suomussalmikorottaaveroja, kauniainenselviäävoittajana, eriarvoistuminen, hallituksenkeskittämislinja, hannuhanhi, voimavarojapalveluihin, rengasmarkkinat

Vanhemmat kirjoitukset »