Satunnaiset kuvat

Rajakoulu

Uusimmat

Blogin arkisto

124 Vintagea ja nuoruutta etsimässä II

Keskiviikko 7.6.2017 klo 14:16 - yrjöpoeka

Suomussalmen kunta on perustettu 12.10.1867. Kunnan keskuspaikaksi muodostui kirkonkylän alue, johon kunnan kaikki toiminnot oli keskitetty sotavuoteen 1939 -40. Tiestöt olivat silloin harvassa ja silloisen puna-armeijan joukkojen päästyä Suomen tieverkostolle, se työntyi välittömästi tietä myöten kunnan keskuspaikkaan. Suomalaisten oli peräännyttävä, mutta sotilaat polttivat kaikki talot, ettei vihollinen saa niistä mitään hyötyä.

Vastarinnan sitkistyessä suomalaiset sotilaat saivat uskoa itseensä ja he saivat torjuttua ylivoimaisen vihollisen. Kunnan väkiluku oli ennen sotaa noin 10000. Vihollisen sotajoukkoja oli enimmillään kunnan alueella yli 30000 sotilasta. Tammikuussa 1940 myös suomalaisten voima vahvistui ja voidaan arvioida, että kunnan alueella oli suoranainen exodus 50 – 60000 ihmistä. Sotien jälkeen väkiluku kävi 1960 luvun lopulla noin 16000 asukkaassa. Nyt väkeä on enään hippusen yli 8000, eli väkiluku on puolittunut.

Sotien jälkeen alkoi jälleenrakennus ja kirkonkylän asuttaminen ja rakentaminen uudelleen. Valtioneuvoston päätöksellä Suomussalmen kuntakeskus päätettiin siirtää järven länsirannalle Emäjoki suun Ämmänsaari nimiselle saarelle. Sitä perusteltiin silloin paremmilla mahdollisuuksilla puolustaa kuntakeskusta. Uusi kuntakeskus kasvoi hyvin nopeasti suuremmaksi kuin vanha kirkonkylä ja se oli alkusysäys jatkuville kärhämille. Vanhan kirkonkylän asujamisto katsoi, ettei heitä kuunnella. Väestön rajun vähenemisen seurauksena ensimmäisenä kärsi kirkonkylän alue tyhjenevistä asunnoista ja perään myös rapistuvasta kouluverkosta.

Itselleni oli yllätys lukea Vintage Suomussalmi palstalta, että myös sotien jälkeen syntyneet ikäpolvet katsovat heitä kunnan toimesta syrjittävän. Keskusteluja seuratessa olo on epätodellinen. Koska olen pitkään toiminut kunnallisissa luottamustoimissa, tiedän myös mitä päätösten taustoilla on. Koskaan en ole päätöstilanteissa törmännyt sellaiseen asetelmaan, että Ämmänsaari ja kirkonkylä olisivat jotenkin vastakkain. Kunnan väestö on pikkuhiljaa muuttanut kuntakeskuskeen ja syrjäkylillä asuvat enää vanhukset.

Väestön muutto on sanellut kaikki ratkaisut, erityisesti kouluverkkoa ja palveluja koskevat päätökset. Vanhojen koulukiinteistöjen tilanne on kieltämättä surkea, mutta muutolle ja väestön vähenemiselle ei edes poliittisesti valittu valtuusto voi mitään. Samaan aikaan kaikki muukin koulutus on siirtynyt entistä kauemmas ja harvempiin yksiköihin. Kaiken on sanellut muutto ja syntyvyyden lasku. Työttömyydellä on myös ollut suuri rooli 1980-luvun lopulta lähtien. Suomussalmen työttömyys on Kainuun maakunnan suurinta.

Olisko Suomussalmi Vintage-ryhmän suunnattava mielenkiinto vanhoista kuvista näiden väestöön liittyvien asioiden syvälliseen tutkimiseen. Itse olen kokenut, että Kainuun historia kirjasarjan lukemisella pääsee hyvään alkuun. Tietoa on paljon erityisesti sosiaalisessa verkossa. Oma kansalaisopisto voi myös antaa erinomaisen katsauksen asiantuntijoiden avulla Suomussalmelaiseen päätöksenteon kulttuuriin.

Olen tietysti hieman jäävi puhumaan noin 30-luottamusvuoden jälkeen, mutta kuntamme päätöksenteko kulttuuri on kilpailukykyinen minkä tahansa muun kunnan luottamustoimen kanssa. Jokatapauksessa se on Kainuun paras.

Vintage soikoon. Asun nyt itse vanhalla kirkonkylällä.

Avainsanat: talvisotasuomussalmella, kuntakeskuksensiirto, suuretikäluokat, maaltamuutto, syntyvyydenlasku, pitkäaikaistyöttömyyssuomussalmella