Satunnaiset kuvat

Taimenen väsytys 4

Uusimmat

Blogin arkisto

076 Puheet on pidetty

Keskiviikko 5.4.2017 klo 18:47 - yrjöpoeka

Kaikissa edellisissä vaaleissa on käynyt niin, että suuria muutoksia on tapahtunut aivan viimeisinä päivinä. Uskon niin käyvän taas sunnuntaina. Se joka johtaa ennakkoäänissä, voi pudota siitä paljonkin äänien tultua lasketuksi. Teen itse arvioni omien kokemusteni pohjalta. Seuraan toki kaikkien galluppien lukemia ja muita ennakkoarvioita. Tämä arvio on ikioma.

Lukiessani nyt tänään maakuntalehti Kainuun Sanomissa ollutta artikkelia, jäin pohtimaan, mitä ohjelmaa kirjoittaja oli katsonut? Millaisista ennakkoasetelmista ja ennakkoluuloista arviointi läksi? Millaisia ominaisuuksia kirjoittaja arvosti? Koska edustan äänestäjien suuren ikäluokan nuorimmaisia (64v) minun arvostuksen kohteeni ovat taatusti erilaiset kuin toimittajan. Uskon myös, että suuri osa näistä suurista ikäluokista arvostaa myös hyvin pitkälle samoja ominaisuuksia.

Jokainen meistä kiinnittää ulkonäköön paljon huomiota. Se ei kuitenkaan ole ratkaissut edellisiä vaaleja kokonaan. Puhetapa ja esiintyminen ovat sellaisia, joita ikäiseni arvostavat ja hyvä Suomen kielen taito. Verbaalinen lahjakkuus on hyvästä. Televisio on raaka, se ilmaisee heti jos jokin ehdokkaassa on epäkuranttia. Puolueiden puheenjohtajien viimeinen suuri esiintyminen on usein antanut pohjan varsinaisen äänestyspäivän tulokselle. Eilinen toi eroja esille ja oma arvioni on ainakin täysin toinen, mitä Lauri Nurmi Lännen median toimittaja on suoltanut.

Toimittaja oli pisteyttänyt kaikki omien arvioidensa ja mieltymystensä mukaisesti. Hän oli saanut Li Anderssonin voittajaksi ylivoimaisesti. Toimittajan mukaan päällehuutaminen on se juttu! Käyn lävitse nämä pääpukarit, koska heidän tekemisensä vaikuttavat eniten. Orpo oli ottanut juuri sen asenteen, joka puree varmoihin äänestäjiin. Se on purrut aina ja jatkoa seuraa. Orpo on vaalien voittaja. Sipilä oli väsynyt, mutta onneksi kepu ei petä omiaan.

Soini oli minusta nyt muuttunut ja nyt ei nokkeluus ja populismi ottanut tulta. Enemmän oli hermostumista, se ei lupaa hyvää. SDPn Rinne taas, kuin puupölkkyä opettaisi tavoille. Demareita odottaa tappio ja puheenjohtajapeli alkaa heti 9 päivän iltana. Arvioin eilen heti sitä, miltä peli olisi näyttänyt jos Harakka olisi istunut Rinteen paikalla. Juuri tällaisessa tilanteessa hän olisi ottanut sen voiton, jota opposition suurimmalle puolueelle on tarjottu. Se hetki meni. Kuinka monta tappiota puolue kestää?

Vihreillä on oikea ongelma. Heillä on ikioma Väyrynen. Niinistö on aivan samankaltainen kuin aito väykkä, eli Väyrynen. Hän on aina oikeassa. Ylimielisyys paistaa hänestä kauas ja sitä ei voi oksentamatta katsoa. Mutta Suomelle se on hyväksi. Vihreä puolue on täynnä näitä omahyväisiä kaikenkieltäjiä ja -tietäjiä. Muista pienistä puolueista nousi mielestäni esille Sari Essayah. Hänellä on selkeä puhe ja hän pystyy puhumaan asiaa lyhyesti. Povaan pientä nousua ja RKPn ohittamista.

Palaan vasemmistoon ja heidän ongelmaansa. Paavo Arhinmäki aloitti ja valitettavasti Li Andersson on ominut häneltä pahoja tapoja. Nyt oli selkeä tilaus vasemmiston nousulle, kun SDP tyri Rinteen johdolla. Sanoma oli ja on oikea. Andersson osaa ja oppii hyvin asiat. Naisena hänelle on suuri tilaus. Mutta eilinen päällehuutaminen oli sitä samaa, mitä Arhinmäki on tehnyt. Oli tilaus lyödä persut, mutta..? Eikö ne todellakaan tajua, mikä on suurin ja varmin äänestäjäryhmä?

Sotien jälkeen syntyneet suuret ikäluokat. Vakaat ja rauhaa vaalivat.

Avainsanat: suurivaalikeskustelu, lännenmedia, epäkurantti, verbaalinenlahjakkuus, kepupettääaina