Satunnaiset kuvat

Sorro siimoissa

Uusimmat

Blogin arkisto

220 Muisteluksia viime vuosisadalta

Sunnuntai 19.11.2017 klo 11:33 - yrjöpoeka

Jostakin syystä tänään on tullut menneitä aikoja mieleen. Keskustelimme vaimoni kanssa niistä aamuruokailun yhteydessä. Muistelukset toivat mieleen sen, voisiko nykyajassa nuoret joutua yhtäkoviin tehtäviin. Lainsäätäjä on tehnyt kaikkensa, etteivät nuoret saa joutua fyysisiin töihin. Pelätään kasvavien nuorten kehityksen vaaraantuvan moisesta.

Tämä on sinällään todella kummallista, koska samaan aikaan kannustetaan nuoria urheilun saralla entistä kovempiin suorituksiin. Entistä nuorempana on aloitettava vaativat ja raskaat harjoitukset. Ne tähtäävät siihen, että kun ihminen on 25 – 35-vuoden iässä hän on fyysisesti parhaimmillaan. Tämän allekirjoitan omiin kokemuksiin perustuen. Kokemukseni ovat raskaista maatalon töistä sekä metsätöistä.

Aamun muisteluksissa nousi esille omat kokemukseni siitä, mitä vanhin poika joutui ottamaan vastaan 9-lapsen perheessä. Vanhimman pojan roolissa jouduin isäni fyysisten vammojen takia ottamaan aikuisen miehen roolin välittömästi kansakoulun päätyttyä. Olin jo sitä ennen tehnyt metsätöitä erityisesti halkosavotan muodossa useina talvina ja keväisin metristen koivuhalkojen teossa.

Isäni ei pystynyt jostakin syystä itse maatalossa teurastamaan kotieläimiä. Siksi oma vaarini oli oppi-isänä teurastamisen jalossa taidossa. 14-vuoden iässä olin jo hyvin kokenut siinä puuhassa. Kuvaavaa oli viimeisenä kouluvuotena minun viikon mittainen poissaoloni koulusta. Luokanvalvoja tivasi minulta kaikkien kuulleen missä olen ollut. Vastasin ykskantaan, että siantapossa. Opettaja tietysti siihen, ettei sian tapossa voi viikkoa mennä. Minä siihen sitten lisäsin, että jokaisena päivänä teurastin useita sikoja. Meillä oli silloin useina vuosina sikoja kasvamassa teuraaksi ja oli kannattavaa teurastaa ne kotona ja myydä suoraan kauppialle ja yksityisille ostajille.

Välittömästi koulun päätyttyä 1968 keväällä, sain käteeni uuden moottorisahan. Nyt minulle tuli tehtäväksi hakata kotimetsistä puutavara perheen elättämiseksi. Se oli silloin itsestään selvää ja siinä ei auttanut sanoa, että olen liian nuori. Olin siihen mennessä jo saanut hyvän fyysisen pohjan maatalon jokapäiväisissä töissä. Metsätyöt sujuivat hyvin ja leimikko toisensa jälkeen joutui käsittelyyni. Tein pinotavaraa alkutalvesta ja ajoin ne sitten hevosella tienvarteen. Sen jälkeen tein tukkipuusavotan. Silloin ja myös nyt jälkikäteen, itselleni kaikkein mieluisimpia töitä oli hevosen kanssa työskentely. Ensin piti suunnitella ajoreitit ja hiihtää ne valmiiksi. Sen jälkeen ajoin ne hevosella tyhjäreki perässä. Yön jälkeen siinä voi jo aloittaa ensimmäisten kuormien ajon kevyillä kuormilla. Toisen vuorokauden jälkeen sai lyödä jo puuta niin paljon kuin rekeen sai mahtumaan.

1973 menin asepalvelukseen Parolan panssariprikaatiin. Siellä sain PstP-koulutuksen. Asepalvelukseen mennessä olin pelkkää kuivaa lihasta. Painoin mennessä 65-kiloa. Jatkuvassa muonituksessa ja armeijan hellässä hoivassa painoni nousi 85-kiloon. Armeijan jälkeen hyppäsin tammikuussa 1974 uudelleen palstan reunaan pöllintekoon. Maaliskuussa painoni oli jälleen kuivakat 65-kiloa.

Kuulen vieläkin korvissani hevosen hörinän tallista, kun nousin aamuaikasella ja astuin ulos. Hörhöttely jatkui ja loppui vasta kun apelaatikko oli edessä.

Avainsanat: perheenvanhinpoika, suurperhe, teurastamisenniksitennevanhaan, kotimetsänhankintakauppa, parola, panssarintorjuntapataljoona

010 Aikuistumisen kynnyksellä

Keskiviikko 20.2.2013 klo 14:18 - yrjöpoeka

Pitkä on ollut matka vuodesta 1953 helmikuun 19:sta päivästä tähän päivään. Lapsuuteni sain kasvaa todellisessa suurperheessä, silloin se oli arkea useammassa talossa. Tämän päivän yltäkylläisyydestä ei silloin osannut kukaan haaveilla. Tietysti vanhemmat vuosien varrella teroittivat mieleen, kuinka on tärkeätä opiskella tulevaisuutta varten. Tämä opiskelu ei kuitenkaan koskenut silloin perheen vanhimpia lapsia. Erityisesti sen sain itse huomata siinä vaiheessa, kun itse olisin halunnut lähteä opiskelemaan ammattikouluun.

Suurten perheiden vanhimmat pojat joutuivat tekemään oman osansa perheiden elatuksen eteen. Minun osalleni tuli tehdä metsätöitä ja siten auttaa nuorempia sisaruksia elämään ja opintielle. Armeijan käynnin jälkeen tein vielä puolivuotta metsätöitä. Sitten oli tehtävä päätös jostakin muusta ammatista, koska selkäni oli silloin jo finaalissa. Kesällä 1974 hain rajavartiolaitoksen palvelukseen ja siellä vierähti sitten n.30 vuotta. Siellä opin kävelemään ja sillä tiellä olen edelleen. Liikunta on tärkeä osa elämääni.

1980-luvun puolenvälin paikkeilla ajauduin erilaisiin järjestötehtäviin ja lopulta politiikkaan. Elämä näiden parissa on ollut välillä vastamäkeä, mutta se on myös antanut paljon. Ystäviä ja ihmisuhteita läheltä ja kaukaa. Yhteiskunnan toiminta eri tasoilla on auennut ja se antaa merkityksen kaikelle muulle toiminnalleni. Toivottavasti virtaa ja terveyttä riittää vielä tuleville vuosille. Viime aikoina olen saanut itse kokea, ettei terveys ole itsestään selvyys.

Pikkupoikana toivoin aina tulevani aikuiseksi mieheksi. Pienenä koin, että armeija ikäiset olivat niitä oikeita aikuisia. Saavutettuani itse sen iän, jäin odottamaan seuraavia vuosikymmeniä. Näitä vuosikymmeniä on nyt kulunut ja nyt odotus taitaa lopultakin päättyä. Nyt tunnen olevani aikuinen. Yhtä asiaa olen nyt joutunut kuitenkin miettimään? Mikä minusta nyt tulee?

Olen pohdinnoissani tullut siihen tulokseen, että olen ilmeisesti taantumassa pienen pojan asteelle. Vuosikymmeniä kyyneleet ovat pysyneet poissa silmistäni, nyt niitä voi tulla silmiini aivan yllättäen. Pienten lastenlasten elämää seuratessani, joudun usein nieleksimään liikutustani. Tunteikkaat elokuvat ovat vaarallisia. Jostakin kumman syystä silmäni alkavat vuotaa vettä ilman mitään ajatusta. Häät ja hautajaiset ovat oma lukunsa. Pienenä poikana tunteet olivat pääosassa ja nyt ne ovat palanneet takaisin. Olen siis muuttumassa lapseksi jälleen. Viikonloppu on todennäköisesti näitä vuoristoratatunteita täynnä.

Elämäni tärkein päivä ja suunnan antaja on ollut marraskuun lopun päivä 1977 Suomussalmen kirkossa. Silloin virallistin suhteeni ja se on kannatellut minua siitä asti. Tämän suhteen ansiosta saan viikonlopun aikana nähdä lapseni ja lapsenlapseni vanhempineen. Tulossa on hyvä viikonloppu!

Lauantaina 23.2 kello 13 lähtien törötän tormaushousut sileinä ja patiinit puleerattuina pirttini lattialla. Pyhätakki päälläni paidalla ja solmiolla varustettuna, otan kaikki kahvittelijat vastaan. Vaimo on luvannut laittaa tukan ojennukseen ammattitaidolla.

Mukaan ovat kutsutut sukulaiset, naapurit, ystävät ja yhteistyökumppanit läheltä ja kaukaa. Tämän tapahtuman haluan tallentaa omaan mieleeni ja muistella sitä yhtenä merkkipaaluna elämässäni.

Tervetuloa mukaan!

Avainsanat: aikuinenmies, suurperhe, rajavartiolaitos, kuntapolitiikka, pikkupojanunelma, taantuminenlapsenasteelle, 60v, juhlapäivä