Satunnaiset kuvat

Tammikuun valo 2010

Uusimmat

Blogin arkisto

027 Vuosipäiviä

Torstai 12.3.2015 klo 12:37 - yrjöpoeka

Huomenna, perjantaina 13.3. 2015 pidetään tapahtuu erityisesti itäisessä suomessa paljon merkittäviä muistotapahtumia. Talvisodan päättyminen oli eräs merkittävä ajanjakso historiassamme. Talvisodan muisteloissa menee myös tuleva viikonvaihde. Suomussalmella on talvisota-hiihtotapahtuma, jossa oppaan johdolla kuljetaan hiihtäen Raatteen-tien taisteluiden maastoa.

Historian tapahtumat kiertyvät tänään oudosti yhteen. Raatteen-tiellä tuhoutui silloisen Neuvostoliiton 44.divisioona käytännössä olemattomiin. Divisioona koostui Ukarainalaisista sotilaista. Nyt Ukraina on ollut viimeisten kuukausien ajan maailman katseiden kohteena. Neuvostoliiton jälkeläinen Venäjä, on siellä sotimassa Ukrainalaisia vastaan. Tämä sota on saanut eurooppalaisen yhteisön varpailleen. Siksi talvisodan päättymisen merkkipäivään liittyy muistojen lisäksi, tulevaisuuden pelkoa.

Kaikkien uhkien ja pelkojen aikana olisi muistettava, että juuri nyt elämme maailman rauhallisimmalla rajalla. Samalla kun muistelemme aikoja entisiä, on huolehdittava itsenäisen Suomen puolustuksesta. Itsenäistä Suomea puolustaa parhaiten oma vahva armeija. Kuten kaikessa muussakin ihmisten toiminnassa, on sen lisäksi huolehdittava lisävakuutuksista mahdollisten onnettomuuksien varalta. Meille se vakuutuksen antaja on Pohjois-Atlantin puolustusliitto. Tuttavallinen lyhenne siitä on NATO.

Talvivaarasta on puhuttu ja kirjoitettu viimevuosien aikana todella paljon. Ensimmäisinä vuosina sen katsottiin olevan siunaus Kainuulle. Viimeisten kahden vuoden aikana sen on katsottu sitten olevan ruttoa ja koleraa vaarallisemmaksi. Sen on väitetty tuhoavan elämän kaikilta alapuolisista vesistöiltä. Jopa valtakunnan uutislähetyksissä ovat uutisten lukijat vakavalla naamalla kertoneet Kuopiolaisten pelkäävän tulvapatojen sortumista ja tulvan hyökymistä kaupungin porteille.

Julkisen hysterian aikana ei kukaan edes pysähdy toimituksissa oikeasti miettimään mitä oikeasti tapahtuu jonkun vesialtaan lauetessa? Kuopiossa ei kukaan huomaisi yhtään mitään. Purkuputken vesistä ei Oulussa saataisi mitään näyttöä. Siellä saataisiin käyttövedessä ainoastaan maatalouden jätöksiä, lietelantojen valuessa Oulu-jokeen jokivarren maatiloilta.

Tulevaisuudessa vietetään merkkipäivää 12.3.2015 muistolle. Silloin kiiri uutinen Kainuuseen, että Talvivaarasta on tehty ostotarjous! Kainuun elinvoimalle se on ehdottomasti hyvä uutinen. Talvivaaran työntekijöille ja heidän perheilleen, se on vielä parempi uutinen. Sota Talvivaarasta ja sen olemassa olosta on saamassa rauhansopimuksen. Toivottavasti se pitää! Tulevaisuuden maaliskuu on juhlia täynnä.Sotien päättymistä on hyvä juhlia ja ottaa niistä opikseen. Kaikkien osapuolien.

Mottomme olkoon: Talvivaara ja Talvisota, niistä opiksi ota.

Avainsanat: talvisodanmuistopäivä, raatteentie, talvivaaranmiehet