Satunnaiset kuvat

Tenolaiset

Uusimmat

Blogin arkisto

041 Ikävä jäi

Lauantai 20.3.2010 klo 16:19 - yrjöpoeka

Tänään Ilona tyttö lähti äidin ja isän kanssa Kajaaniin, ei voinut jäädä viikonlopuksi yö kylään, koska sairastui kuumeeseen. Suru oli molemmin puolin yhteinen ja ukkina jostakin syystä jäi silmät kosteiksi..

Eilinen päivä oli todella mukava, kävin aamulla pitäjän keskuksessa, Ämmänsaaressa. Sieltä ajelin RVL:n 91-vuotis kahveille Karttimon rajavartioasemalle. Paikalla oli tuttua väkeä rajaseudulta tupa täynnä, entisiä työkavereita ja alueen asukkaita. Paikalla on aina yhtä mukava käydä, valitettavasti nyt näyttää valtion organisaatio uudistus lopettavan viimeisenkin raja-aseman Suomussalmelta. Rajan kovia kokenut väki kokee aiheellisesti turvattomuutta, alueella asuu väkeä joka on kokenut rajankirot talvi- ja jatkosodan aikana. Vuosisatojen ajan uhka on aina tullut idästä ja se on ensimmäisenä koettu täällä. Rajavartiolaitos on tuonut väelle sotien jälkeen turvaa läsnäolollaan ja on myös ollut raja-alueen ainoa viranomainen. Toivottavasti raja säilyy rauhan rajana ja väestö voi nukkua yönsä rauhallisesti.

Kahvipöydissä muisteltiin tapahtumia, mitä menneitten vuosikymmenten aikoina on alueen väestön ja rajamiesten välillä sattunut. Paikalla ollut väki on tullut minulle vuosikymmenten aikana erittäin tutuksi. Nytkin sain tuntea kuuluvani joukkoon ja onhan asuinkuntani ollut syntymästäni asti sama. Kahvipöydissä todettiin, että ensi keväänä on viimeinen kerta osallistua kahvitilaisuuteen ja jokainen aikoi tulla paikalle, jos vain kunto sallii.

Onnittelut juhlivalle Rajavartiolaitokselle huomisen johdosta, RVL:N vuosipäivää vietetään 21. maaliskuuta.

Talvivaaran uraanikaivoksella lorahtelee huuhteluvesiä muualle, jatkuvasti ja nyt anotaan lupaa laskea lisää näin talviaikaan. Minä luulen, että Sotkamon marjanjalostus tulee pian tiensä päähän, ellei se lanseeraa kansanedustaja Korhosen säteilevää teemaa myös marjanjalostukseen. Talvivaara on nyt niin iso, että se saa tehdä mitä tahansa ympäristöviranomaisten puuttumatta asiaan. Mutta auta armias jos mökin mummo menee pökäleen pukkaamaan, siinä vaiheessa on jo ympäristöministeriä myöten kimpussa.

Uusia kaivoksia alkaa syntyä alueelle nyt nopeasti ja kaikki puuhailevat monimetallien kimpussa. Odotan uutista siitä, milloin louhinnan tuotokset ajetaan Talvivaaraan uutettavaksi? Tämä oli odotettavissa ja lisää tulee siihen tahtiin, että kuntien vastuulliset nokkamiehet pysyvät suosiollisina.

Yöjuna asia etenee omalla tahdillaan ja nyt on saatu sellainen selvitys kuin ministeriö on tilannutkin. Selvitys lähtee suoraan siitä, että on liian kallista toteuttaa. Selvitys ei mitenkään pohtinut sitä, mikä olisi ympäristö päästöjen kannalta yhteiskunnalle edullisinta. Toivotaan, että Koillisen-alueen rataselvitys tukee raideliikenteen tulevaisuutta myös Kainuun osalta. Alueen väki vanhenee ja se tuo myös sen tulevaisuuden, ettei väestöllä ole enää omaa autoa. Väestöllä ei tule koskaan olemaan nykyisillä hinnoilla mahdollisuutta käyttää lentoliikenteen palveluja hyväkseen. Valtion tehtävänä on turvata alueen väestölle mahdollisuus joukkoliikenteeseen. Valitettavasti viimeisten vuosien kehitys on ollut kaikkea muuta, kohta kaikki joukkoliikenne on Kainuusta lakkautettu. Tämä on ollut sitä keskustalaista vastuullista aluepolitiikkaa, liikenneministerinä toiminut Itä-Suomen keskustalainen on tehnyt kaikkensa junaliikenteen lopettamiseksi ja vaikeuttamiseksi. Kainuun suuri lahja keskustalle, ministeri Lehtomäki ei ole kertaakaan puolustanut yöjuna asiaa. Hänelle tärkeintä on ollut ”kikkaroiden” poistaminen ulkovessojen alta ja hotellin rakentaminen kansallispuistojen alueelle, tai Kollajan allas asiat. Aluepolitiikka on ollut musertavaa, kelpaa niitä puoluetoimistolla ihastella. Mitä sanoisi Santeri Alkio nyt?

Avainsanat: rajavartiolaitos, vuosipäivä, rajankirot, uhkaidästä, talvivaaranuraanikaivos, sotkamonmarjanjalostus, säteileväsotkamo, monimetallikaivokset, sisämaanyöjunaselvitys, koillisenalueenrataselvitys, santerialkio