Satunnaiset kuvat

Taimen 50cm

Uusimmat

Blogin arkisto

014 Vilkas viikonloppu

Sunnuntai 13.2.2011 klo 19:21 - yrjöpoeka

Eilinen päivä jäänee osaltani joihinkin aikakirjoihin eilisen osalta. Kävimme vaimoni kanssa eilen Kajaanissa ja teimme perusnuorten kanssa vaalitempauksen Kajaanin helmimarkkinoilla. Nyt ei tarvinnut enää tehdä itseään tykö, vaan ihmiset joita olen nähnyt Kajaanin toreilla ja kaduilla tulivat välittömästi juttusille. Keskusteluissa kävi selväksi se, että nyt todella odotetaan vaaleja. Kaikki ei kuitenkaan ole selvää ja vaaleihin on vielä aikaa hieman yli 2 kuukautta. Siitä kertoivat erilaiset kommentit, jotka kielivät myös huolestumisista. Viime päivinä olen saanut kuulla arviointeja ja arvosteluja omasta toiminnastamme. Otan arvostelun vakavasti huomioon ja teen kaikkeni parantaakseni tilannetta.

Viikon kuumin kysymys tuntuu olevan, kuinka aion käyttää sähköistä mediaa ja onko sillä mitään merkitystä vaalityössäni? Olen pitänyt omaa blogiani jo tovin aikaa ja lähdin mukaan myös facebookiin. Facebookissa olisi pitänyt olla jo aikaisemmin ja sen käyttö on vielä opettelussa. Olen kuitenkin saanut erittäin iäkkäiltä palstani lukijoilta palautetta, että olen hyvässä alussa ja oppi tarttuu pikkuhiljaa. Sähköinen media on itselleni muodostunut tärkeäksi ja tulen sitä käyttämään jatkossakin ja enenevässä määrin. Verkko ei toki korvaa suoraa kontaktia ihmisiin, mutta sitä ei voi jättää huomiotta ainakaan vaalityössä. Erityisen tärkeää verkossa oleminen on minulle, koska verkossa toimiminen on ilmaista ja vaalibudjettini on hyvin pieni.

Tulevalla viikolla saan liikkua riittävästi vaalipiirini alueella ja vapaapäivät loppuvat. Huomenna aloitan Oulusta mielenterveys- ja päihdetyön neuvottelupäiviltä. Loppuviikko meneekin sitten oman maakunnan kiertueella ja kireää pakkasta on edelleen luvassa.

Nyt on vuorossa vielä erilaisiin sähköposteihin vastaaminen. Sähköinen media pysyy tuttuna. Vilkas viikonloppu liittyy juuri tähän sähköiseen viestintään, on hyväksi harjoitella kirjoittamista.

hpim4642.jpgyp.jpg
Uusi käyntikorttini. Ääni ylävesiltä..

Avainsanat: kainuunperusnuoret, tempaushelmimarkkinoilla, viestiävaiei, hyvääharjoitteluatulevaisuuteen