Satunnaiset kuvat

Kesä 2003

Uusimmat

Blogin arkisto

092 Lopultakin ollaan julkisuudessa

Perjantai 12.6.2020 klo 16:22 - yrjöpoeka

Perussuomalaisten työmiehen tuumaustunti pääsi tavoitteeseensa. Suurella kohulla on nyt julkaistu 420 sivuinen opus naisten pihtaamisesta. Tuumaustunti työnnetään aina julkisuuteen ja paikalla on tietysti puolueen johto. Niin oli nytkin. Puolue tilasi sellaisen manifestin, jolla saadaan julkisuuden suunta käännettyä. Niin myös tapahtui ja se jatkuu edelleen.

Koronakriisi on syrjäyttänyt perussuomalaiset. Kaikkialla puhuttiin vain Sanna Marinin suosiosta ja Sdpn noususta suurimmaksi puolueeksi. Sellainen suorastaan vituttaa työmis Putkosta ja Matias Turkkilaa. Olmin oloinen työmies naureskeli kirjan julkaisun aikana. Välillä hymy oli väkinäinen, koska aihe oli melkoisen tymäkkää. Persujen politiikan ytimessä on aina ollut ulkomaalais vastaisuus. Nyt siihen juntattiin tymäkästi naisten haaroväli ja sen jakaminen muualta tulleille ja pihtaaminen persuilta.. Sekös työmiestä kismittää, että Suomi neito muille jakaa. Kirjailija on sen verran tuntematon, ettei hänestä ole kukaan kuullut muualla kuin persujen kaljailloissa. Siksipä tämä aihe oli valittu herätystä varten.

Kansa heräsi ja meteli on ollut melkoinen. Närkästyneesti on otettu kantaa ja sanansäilää viuhuteltu. Persujen kammoama vihervasemmisto on hyökännyt persujen kimppuun oikein tosissaan. Apuun saatiin ministerikin ja hänen johdollaan pohditaan, voiko valtionaspuja antaa naisten pihtaamisesta kirjoittamiseen. Persujen toimistolla juodaan nyt olutta ja nauretaan. Nyt puhutaan taas vain perussuomalaisista. Persut tietysti puhuvat nyt kansasta. Vhervasemmisto on kansaa (persuja) vastaan ja haluaa viedä kansalta (persuilta) sananvapauden. Kirjan kirjoittaja on nyt saanut ilmaiset oluet joka kerran kun toimiston oven avaa.

Kaiken lisäksi työmies tietää, että pihtaaminen on totta. Kouriminen on työmiehellä verissä, naiset matkan varrelta sen tietävät. Voi olla, että jatkossa joku kouho puolueesta laattii lakialoitteen, jolla naiset velvoitetaan jakamaan persuille (kansalle) pimppaa. Työmies määrättäisiin kourimisen kansliapäälliköksi. Hyvällä palkalla tietysti. Matias Turkkila puolueen puheenjohtajan kanssa jakavat puolueessa olevat naispuoliset puolueen parhaille kourijoille. Tämä selviää, kun seuraa some-keskusteluja.

Nykyinen persupuolue on aivan erilainen kuin Soinin perustama puolue. Soinin puolueessa naisia kunnioitettiin. Nyt on ilmeisesti niin, että puolueeseen pääsevät vain ne naiset, jotka eivät pihtaa. Tämä on minun filosofinen arvioni siitä, jos he haluavat olla mukana työmiehen kourimistalkoissa. 1930-luvun Saksassa oli samankaltainen meininki ja siellä naiset valittiin tarkoin ja heidät jaettiin parhaille kourijoille. Pihtaamisesta ei ollut puhettakaan. Naiset olivat vain sitä varten, että he synnyttivät uusia nuoria miespuolisia sotilaiksi. Siksipä kourimisesta tuli kansanhuvi.

Tämänpäivän vihervasemmisto on kuitenkin hieman enemmän lukenutta kuin tämä persujen (kansan) joukkio. He eivät suostu kourittaviksi ja sekös näitä rodunjalostajia kismittää. Ei tarvitse kuin lukaista tämän päivän persujulkaisua Suomen uutista netissä. Persuissa on todella paljon kepumaista mentaliteettia. Vaikka he olisivat millaisia tollukoita tahansa, niin silmät ummistetaan paskalta.

Se on tollukoiden mielestä persujen (kansan) sanavapautta. Kouritaan naisia, juodaan olutta ja lopuksi kustaan omille kengille.

ps. Tämä on oma filosofinen arvioni perussuomalaisten (kansan) tämän hetkisestä henkisestä tilasta.

Avainsanat: työmiehentuumaustunti, naistenpihtaaminen, jussihallaaho, matiasturkkila

130 Täötinen sentään

Tiistai 13.6.2017 klo 18:36 - yrjöpoeka

Kainuulainen sanonta, kun meno äityy aivan mahottomaksi. Näin voi todella sanoa seuratessani päivän uutisvirtaa. Kukaan ei voi enää sanoa, etteikö tosi-TV lähetykset jää suomalaisen eduskuntapolitiikan jalkoihin. Haliituskriisi kesti vain vuorokauden ja Sipilä joutui perumaan menonsa tasavallan presidentin luokse. Eilisen jälkeen odotin joidenkin lähtevän jo tänään ryhmästä ulos, mutta määrä yllätti. Toisaalta se kertoo, että suurin osa puolueen väestä on ytimeltään tervettä. Pahaksi onneksi tämä ydin ei ymmärtänyt nuivien somenkäyttötaitoa.

Tämä terve 20-hengen ydinryhmä ilmoitti Halla-ahon ryhmälle perustavansa oman Uusi vaihtoehto-ryhmän. Ryhmän koko lisääntyy varmasti vielä muutamilla edustajilla. Tätä vaihtoehtoa ei uusi puoluejohto ollut edes miettinyt. He joutuivat tosiasian eteen ja nyt heidän todellinen vahvuutensa ja kokonsa vasta näkyvät. Suurin osa perussuomalaisten piireistä on jo nuiva joukkion käsissä. Tämä johtuu siitä, että kaikki normaalia menoa kannattaneet ovat äänestäneet jaloillaan. Näin tein itsekin. Nyt minun varoitteluni pienen ryhmän vallankaappauksesta puoluejohdossa asettuvat tosiasiaksi.

Mikäli tämä Uusi vaihtoehto-ryhmä tulevaisuudessa muodostaa uuden puolueen, olen valmis miettimään sitä vakavasti. Tämä ryhmä edustaa sitä, mihin minä aikanaan liityin. Halla-ahon johtama joukkio on niitä käenpoikia, joita ilmestyi toisen jytkyn alla loisimaan puolueen siipien suojaan. Käenpojat toimivat kuten oikeakin käenpoika. He työnsivät pesän oikeat omistajat pesästä alas. Seuratessani työmiehen tuumaustuntia kalojen perkuun ohessa, näin varsinaisen kameleontin vaihtamassa väriä.

Työmies Putkonen oli Timo Soinin löytö ja hänen oikea kätensä. Odotin ilman muuta sitä, että Halla-aho potkii hänet ensimmäisenä ulos. Ilmeisesti Putkonen on tehnyt itsestään korvaamattoman ja hänellä on paljon sellaista tietoa jota tarvitaan ja joka voi olla joillekin kiusallista. Mutta hänen ilmeensä olivat kyllä lipevät, kun hän mestaroi tilaisuutta. Puoluesihteeri Slunga-Poutsalo oli sitten kuin jyrän alle jäänyt. Myös häntä oltiin vaihtamassa puoluekokouksessa, mutta siinä juntta hieman epäonnistui. Tulevaisuus voi olla takkuinen.

Puoluesihteerin on palveltava sitä joka palkan maksaa. Saa sitten nähdä, kuinka kauan palkka juoksee. Sama pätee tietysti Putkoseen. Halla-ahon johtamalla joukkiolla on nyt sitten rahaa, kun puoluetuet virtaavat puolueen kassaan. Vaaleihin heillä on hyvä lähteä, rahan puute ei kampanjaa kyllä haittaa. Uusi vaihtoehto on jälleen sen tilanteen edessä, kuten oltiin 2011 eduskuntavaalien alla. Rahaa ei ollut, mutta jokainen tori kammattiin jo kaksi vuotta aiemmin alkaneella pitkällä marssilla. Rahan tultua mukaan, ei enää asuminen ihmisten parissa toreilla kiinnostanut kaikkia. Nyt voidaan aloittaa uudelleen alusta.

Toivotan Uusi vaihtoehto ryhmälle erinomaista työniloa. Tuen heidän työtään erityisesti nyt ja annan Simon Elolle täyden tukeni. Halla-aholaisten ruikutusta ei tarvitse kuunnella, saati sitten välittää. Heidän ei tarvitse enää haaveilla jytkystä. Tämä oli jytky ja se tapahtui Soinin mukana ollessa. Soini oli tietoisesti takarivissä ja en usko hänen enää nousevan eturiviin.

Nyt on Uuden vaihtoehdon ja Elon aika. Nyt jytkytetään.

Avainsanat: kainuunmurre, uusivaihtoehtoryhmä, simonelo, työmiehentuumaustunti ja kameleontti, nytjytkytetään

116 Syvä uni

Torstai 22.9.2016 klo 19:29 - yrjöpoeka

Olen nyt useina öinä herännyt aamuyöllä hieman ennen kello kahta. (02.00) Sitä en tiedä miksi herään, mutta unet ovat täysin poissa. Nukahtamisessa ei ole ongelmaa, painan pään tyynyyn ja annan unen tulla. Pitkin päivää vaivaa sitten väsymys. Niin oli myös tänään.

Päivän uutisointia seuratessani on tullut tunne, että olenko minä uneksinut ja olenko minä nyt todellisuudessa? Kuuntelin aamuaikaisella YLEn uutisointia ja Timo Soinin sanomaa, että puolue tulee harjaamaan esille mahdolliset yhteydet äärijärjestöihin. Mietin sitä kuunnellessani, että nyt alkaa olla jotakin tolkkua hommassa. Jatkoin kuuntelemista ja aloin ihmetellä, olenko minä oikeasti hereillä?

Timo Soini kertoi olevansa autuaasti tietämätön siitä, että joillakin eduskuntaryhmän jäsenillä olisi yhteyksiä äärijärjestöihin. Kaiken kukkuraksi asia ei kuulemma kuulunut puheenjohtajalle, vaan puoluesihteerille ja eduskuntaryhmän puheenjohtajalle. Olin tässä vaiheessa varma, että olen unessa ja tämä on jokin pila. Soini ei enää muistanut Olli Immosta, Laura Huhtasaarta, Teuvo Hakkaraista, Jussi Hallaahoa, eikä ketään muutakaan. Vaikka kohut ovat tasaisesti seuranneet toisiaan.

Taitaa olla niin, että tässä unessa on harjattu vain puheenjohtaja. Hän ei tiedä mitään. Muut johtavat puoluetta. Uni jokatapauksessa jatkui. Kävin ulkoilemassa ja mukana oli kalastusvehkeet. Saalistakin sain, koska edelleenkin tuoksuu talossa paistettu kala. Paistamisen suoritti vaimoni. Mutta sitten uni vain jatkui. Uutisissa kerrottiin Sampo Terhon äänellä, että nyt on puolueen edustajat harjattu ja kaikki ovat puhtoisia poikia ja tyttöjä. Kukaan ei ole ollut yhteydessä äärijärjestöihin.

Avasin tietoyhteydet ja yritin paikallistaa, missä oikein mennään. Hyvin pian löysin mediasta linkkejä ja uutisia, jotka kertoivat useilla perussuomalaisilla olleen yhteyksiä äärijärjestöihin. Oli käyty puhumassa eri tilaisuuksissa ja kuvien kera kerrottu toiminnan jatkuvan seuraavinakin vuosina. Ravistelin itseäni ja keitin kahvia. Koetin todella miettiä, olenko minä unessa? Kahvit ryypättyäni yritin uudelleen ja tulos oli sama.

Jussi Hallaaho syytti mediaa vääristelystä. Ei kuitenkaan missään vaiheessa esittänyt argumentteja siitä, että kuvat ja tapahtumat olisivat olleet vääriä. Hänen argumenttinsa oli, että nämä äärijärjestöjen demokraattinen toiminta pitää laillistaa ja heidän tappopuheensa ja uhkauksensa pitää kaikkien hyväksyä. Jotenkin näin hänen ajatuksensa meni. Välillä kävi mielessä, että tämä uni on todella outo? Kaikki tuntuu aivan todelliselta. Työmiehen tuumaustunti näyttää aivan oikealta. Katsoessani kalenteria ja kelloa, kaikki oli kohdallaan.

Mikäli tämä uni jatkuu, niin varmaan siinä tulee esille se, että Perussuomalaiset ovat uskonliike, eli uskonto. Helsingissä tapahtunut poliittinen murha paljastuu itsemurhaksi. Syyllisiä ovat turvapaikanhakijat. Kansallissosialistit, eli natsit, ovat rauhanliike. Timo Soini ei aikuisen oikeasti tiedä, millaisia tyttöjä ja poikia on hänen eduskuntaryhmässään. Jytky kolme on aivan pian toteutumassa.

Juuri nyt minusta tuntuu, että olen oikeasti hereillä. Vaimoni käski minua laittamaan pyykin kuivumaan.

Se siitä jytkystä.

Avainsanat: immosenharjaaminen, hallaaho, teuvohakkarainen, laurahuhtasaari, olliimmonen, työmiehentuumaustunti