Satunnaiset kuvat

2003 ja 5.3kg

Uusimmat

Blogin arkisto

116 Helppoa kuin heinänteko

Maanantai 8.4.2019 klo 19:47 - yrjöpoeka

Tuollainen sanonta on ollut kauan olemassa. Totuuden kanssa sillä ei ole koskaan ollut mitään yhteistä. Nuoruudessani heinänteko oli raakaa käsityövaltaista raatamista. Vielä tänäänkin se on työtä, joka pitää jonkun tehdä. Koskaan se ei ole helppoa. Työhön voi vaikuttaa kaikkein pahimmin sääolot. Mutta sanonta pysyy sitkeästi. En ole koskaan ymmärtänyt mistä tuollainen väite on tullut. Tänään väitetään työttömillä olevan liian helppoa.

Koska vaalien alla tutkitaan yhtäsun toista, on Duunitorin vaalikoneessa kyselty erilaisia asioita ehdokkailta ja äänestäjiltä. Kyselystä selviää yksi asia jota hallitus ja suurimmat mediat, kuten YLE, ovat ansiokkaasti toistaneet. Hallitus on selkeästi ilmoittanut suurimman osan työttömistö olevan laiskoja luusereita ja työtävieroksuvia. Siksi hallitus kehitteli kiky-mallin ja monta muuta pientä askaretta, millä työttömiä voitaisiin kurittaa. Parhaiten hallitus onnistui siinä, että se sai kansalaiset uskomaan työttömien olevan todella laiskoja ja että Suomessa on liian hyvät etuudet työttömille.

Tässä on aivan samankaltainen sanonta, kuin tuossa otsakkeessa. Sillä ei ole mitään tekemistä totuuden kanssa. Mutta tällä hallitus haki itselleen oikeutusta kiristää ja leikata etuuksia. Duunitorin tutkimuksen mukaan 55% äänestäjistä oli samaa mieltä. Suomessa on liian hyvät etuudet. Onneksi ehdokkaista vain 30% oli samaa mieltä tästä väitteesta. He ilmeisesti ovat kokoomuksen, persujen ja keskustan ehdokkaita. Näille puolueille ay-liike ja laiskat työttömät ovat punavihreiden aikaansaamaa turhaa kuluerää.

Olemme todella kaltevalla pinnalla, kun kansalaiset alkavat uskoa kaiken toistetun populistisen puheen. Uskovainen pääministeri laati autotallin hämärissä katekismusta, josta tulta ja tulikiveä sataa edelleen laiskan kansanosan ylle. Hänen opetuslapsensa toistelevat sosiaalisessa mediassa sanontaa, joka ei työtä tee, ei myös leipää syö. Jotenkin on älyllistä aikakelloa rukattu ja ollaan siirrytty 1900-luvun alkuun. Silloin ja samoin nyt, potkitaan kaikkein kurjimpia ja syyllistetään heitä kaikesta. On jotenkin kummallista tämä henkinen ja älyllinen taantuminen. Samaa tautia on kyllä pitkin Eurooppaa. Tauti on paha. Niin olivat lääkkeetkin satavuotta sitten.

Sain päivällä palautetta edellisestä päivityksestäni. Olin soittajan mukaan unohtanut listastani perussuomalaiset. Keskustellessani tulin samoihin ajatuksiin, että persut voisivat lähteä kepun ja kokoomuksen hallitukseen, mikäli saisivat riittävän hyvin vaatimuksensa lävitse. Olen tähän asti uskotellut, ettei kokoomus ihan helpolla lähde sellaiselle tielle, mitä persut ajavat. Mutta noita Duunitorin juttuja lukiessa epävarmuus alkoi kalvaa. Voisiko kokoomus niellä vielä kovempia tiukennuksia ulkomaalaislainsäädäntöön, kuin nyt on tehty? Valta on siitä kummallista, että kyllä se voisi. Etenkin siitä syystä, että olemme älyllisesti taantumassa satavuotta.

Sadan vuoden kuluttua meillä lienee sanonta, että helppoa kuin työttömän elämä.

Avainsanat: duunitorinvaalikone, suomalaisetsananlaskut, populismi, työttömänetuudet, älyllinentaantuminen,