Satunnaiset kuvat

Sininen valo

Uusimmat

Blogin arkisto

223 Oliko ennen kaikki paremmin

Maanantai 22.10.2018 klo 10:38 - yrjöpoeka

Olen joutunut tätä pohtimaan useissa eri yhteyksissä. Eniten tämä kysymys on noussut esille ikääntyneiden kanssa keskustellessa. Ikä tuo varmasti entiset hyvät asiat mieleen ja sillä on oma vaikutuksensa asioita pohtiessa. Yksi yhteinen asia on ollut josta kaikki ovat yhtä mieltä. Se kysymys on julkinen terveydenhuolto. Nykyajan sanotaan tuoneen paljon hyvää, asialla on myös kääntöpuolensa.

Usea ikäiseni tai vanhempi sanoo suoraan, että nykyjärjestelmä ja sen muutokset terveydenhuollossa ovat huonontaneet palvelua rajusti. Menneinä vuosikymmeninä useimmat meistä aloittivat asiointinsa omasta terveyskeskuksesta. Siellä palvelivat pitkäaikaiset lääkärit. Heillä oli erittäin hyvä tuntemus potilaistaan ja he osasivat ja lähettivät potilaat jatkohoitoon erikoislääkäreille. Olen asiasta samaa mieltä, että silloin potilas sai kokonaisvaltaisen hoidon. Hoitojen jälkeen potilas sai vielä riittävästi jälkikontrollia, että varmasti niin potilas kuin lääkärikin tiesi missä mennään.

Usea miesystäväni on kertonut omasta tai omaistensa saamasta hoidosta viimeisten kymmenen vuoden aikana. Kertomukset ovat yhteneviä. Potilas jää usein hyvin epätietoiseen tilaan alkuhoidon jälkeen. Alkuhoidolla potilaan tila saadaan yleensä rauhoittumaan, mutta itse asia joka on tuonut potilaan lääkäriin jää usein hoitamatta. Tämän voin itse allekirjoittaa viimeisen vuoden aikana kokemieni lääkärissäkäyntien jälkeen. Viimenen reissu tapahtui akuutissa vaiheessa ja viikon letkuissaolon jälkeen kotiuduin. Itse ongelma jonka takia olin joutunut lääkärien pakeilla ei kadonnut minnekkään. Luvatun jälkikontrollin sijasta yhteyttä otti hoitaja. Mitään jatkoa ei ollut luvassa ja joudun taas odottamaan, milloin ambulanssi vie ja kaikki alkaan jälleen alusta.

Nämä samat ongelmat ovat olleet myös kaikkien lähisukulaisten kokemia. Kukaan ei ota enää kokonaisvastuuta ihmisten hoidosta. Kriisin hetkellä saat hoitoa, mutta sen jälkeen saat tulla vaivasi kanssa toimeen, kunnes jälleen joudut akuutin hoidon tarpeeseen. Hyvään hoitoon kuuluisi se, että ensin annetaan ensiapua ja sen jälkeen keskitytään hoitamaan potilaan alkuperäinen vaiva loppuun. Tämä helpottaisi myös sairaaloiden ylikuormittunutta hoitohenkilökuntaa. Saman potilaan paluu uudelleen ja uudelleen saman vaivan jälkeen on kallista ja raskasta puuhaa. Kaikki uudistukset ovat huonontaneet ihmisten saamaa palvelua.

Nyt puuhataan suurta sote-uudistusta, jonka sanotaan ratkaisevan kaikki ongelmat. Minä en valitettavasti usko sellaiseen. Olen itse ollut pitkään erilaisissa luottamustehtävissä sote organisaatioissa. Sen mukana olen oppinut myös arvioimaan eri uudistuksia ja erityisesti niitä lupauksia. Konsultit suoltavat valtavasti erilaisia skenaarioita, kuinka nyt on tulossa lopullinen uudistus ja kansalaisilla on sen jälkeen kissanpäivät. Jokainen osauudistus on 2000-luvulla vain huonontanut tilannetta pitkien välimatkojen syrjäseuduilla. Kaiken sanotaan olevan kallista ja siksi potilaat joutuvat priorisoinnin kohteiksi.

Tulevaisuudessa sanotaan potilailla olevan valinnanvapaus. Ne joilla on varaa saavat varmasti valiata iästä riippumatta hyvää hoitoa yksityiseltä puolelta. Ne joilla ei ole varaa, jotuvat valitsemaan julkisen puolen. Siellä valinnanvapaus muuttuu lääkärin tekemäksi valinnaksi. Priorisointi ratkaisee puolestasi elämän ja kuoleman.

Itsellesi jää vain vapaus kitua ja kuolla.

Avainsanat: julkinenterveydenhuolto, soteuudistus, valinnanvapaus, priorisointi, kokonaisvastuu

140 Vaivainen ja kokoomus

Tiistai 19.6.2018 klo 9:41 - yrjöpoeka

Sote-sopassa on ainekset huonommin toimeen tulevien kansalaisten pysyvään siirtämiseen avun ulkopuolelle. Muutama vuosi sitten pidimme meteliä Romaniasta tulvivien kerjäläisten näkemisestä kaduillamme. Meistä oli käsittämätöntä nähdä kerjäläisiä maassamme. Mikäli hallitus todella yhden äänen enemmistöllä saa aikaiseksi suunnitellun mallin, näemme hyvin pian myös kantasuomalaisia katujen varsilla kerjäämässä.

Emme ole enää kaukana siitä pääkaupunki seudulla, jossa tuhansien ihmisten jonot hakevat ruokaa. Ruokaa jota kaupat poistavat päiväysten mennessä umpeen. Sitä ruokaa, joka sääntösuomessa ei ole enää ihmisravinnoksi kelpaavaa. Useille se on ainoa keino poistaa nälkä suolistaan. Kaupoissa on melkein kaikissa jo hyllyjä, joihin kauppiaat siirtävät umpeen menossa olevat päiväykset. Tuotteet ovat merkittyjä punaisilla lapuilla ja hinta 50% alkuperäisestä. Hyvin pian ne ovat siirtyneet vähävaraisten ihmisten kasseihin.

Kokoomuksen Petteri Orpo on kertonut medialle, että soten kustannukset tulevat pysymään kurissa. Hänellä ja hallituksella on vankka usko siihen, että hallituksen antama rahoitusraami maakunnille pitää. YLEn uutisen mukaan Orpo on sanonut, että ”Tärkeintä on, että maakunta ei voi saada tilaamalla lisää rahaa.” Tämä on selkeää tekstiä. Kainuu on hyvänä esimerkkinä tulevalle. Vaikka kuinka on yritetty, ei soten kustannuksia ole saatu sellaiselle tasollle, jota hallituksen suunnitelma edellyttää. Jatkossa maakunta joutuu rahoituksen puutteessa tekemään todella rajuja leikkauksia palvelurakenteisiin.

Hallituksella on laskelmien mukaan tällä hetkellä 101 kansanedustajan enemmistö. Tuntuu uskomattomalta, että tällaista pakettia väsätään kasaan näin marginaalisella enemmistöllä. Aiemmin on suurissa kansallisissa ratkaisuissa haettu suurempaa kansallista yksimielisyyttä opposition tuella. Nyt sitä tukea ei tule, koska opposition silmiä eivät hallituksen suunnitelmat sokeuta. Orpo toivoo eduskunnan etenevän reipasta tahtia, jotta hallituksen tahto toteutuisi. Tuolla enemmistöllä voin jo luvata, että halituksen kansanedustajien silmät ja korvat kuulevat jo äänestäjien tahtoa.

YLEn toimittaja Tina Merikanto on seurannut tarkoin sote-soppaa ja olen mielenkiinnolla lukenut hänen tarkat arvionsa. Uusimmassa jutussaan hän arvioi ongelma kohtia ja yksi pisti erityisesti minun silmääni. Ministeriö on nyt perustuslakivaliokunnan lausuntoon antanut vastineensa ja se poistaa asiakassuunnitelman sitovuuden. Se ei siis sido tuottajia eikä luo asikkaalle oikeutta palveluihin. Kuitenkin valinnanvapauslain vaikutusarvioissa oli vielä, että se on keskeinen väline palveluintegraation toteuttamiseksi..

Nyt voi jo sanoa, että jos ei mitään lailla ja asetuksilla selkeästi taata kansalaiselle, ei hän sitä myöskään tule saamaan. Näinhän se on jo tänäänkin. Asiakas voi vaatia, mutta ilman lain tukea hän on voimaton. Hallitus on lisäksi laatinut sellaisen monituottajamallin valinnanvapaudelle, että voin jo nähdä kuinka tehokkaasti se eristää hyvinvoivan kansanosan ”rupulisakista”.

Tulevat maakunnan tekevät silloin kaikkensa siirtääkseen ”rupulisakin” jonkun toisen tahon hoidettavaksi. Tämän ne tulevat tekemään sen takia, että sitten omat rahat säästyvät. Samaa yrittävät tehdä kaikki soten hoitoketjuissa olevat tuottajat. Tämä lienee sitä hoitopolun integraatiota vaivaiselle?

Tästä huolimatta he äänestävät kokoomusta. Miksi?

Avainsanat: kerjääväkantasuomalainen, pääkaupunginruokajonot, petteriorpo, ylentiinamerikanto, valinnanvapauslaki, rupulisakki, vaivainenjakokoomus

093 Ketkuja ja valittua hoitoa

Keskiviikko 18.4.2018 klo 18:45 - yrjöpoeka

Lukiessani eri lehtien uutisia eilen julkaistusta Pertti J. Rosilan kirjasta, nousee väkisin mieleen kuva ketkuista. Ketkuja ovat kansanedustajat. Useat heistä lähtevät julkeasti saalistamaan veronmaksajien rahoja. Kirjoitin eilen aiheesta, mutta oli pakko vielä hieman kommentoida aihetta. Kansanedustajat saivat takavuosina suoraa rahaa omien avustajien palkkaamista varten. Koska he olivat tulleet ennenkin toimeen ilman avustajia, useat keksivät siirtää rahat jopa omalle tililleen. Suurin osa siirsi rahoja omien tukiryhmiensä tileille ja heillä oli valmis rahoitus seuraavia vaaleja varten.

Ilmainen raha kiehtoo ja suurin osa kansanedustajista edustaa sellaista geneettistä ryhmää, joille oma etu on tärkein. Tämä ryhmä toimii julkeasti ja pitää ansaittuna etuna veronmaksajien kuppaamista. Osa kansanedustajista vaikuttaa tavallista tyhmemmältä ja näitä löytyy yhdestä puolueesta paljon. Toki joka puolueessa taitaa olla näitä ahneita oman edun tavoittelijoita. Paavo Lipponen oli puhemiehenä julkein oman edun tavoittelija ja henkilö, joka katsoi, etteivät mitkään säännöt estä hänen toimiaan. Vaimonsa oli samaa maata. Yksikään näistä nyt julkisuuteen nostetusta ketkuista ei edes häpeä toimiaan.

Kävin tänään kiemurtelemassa ”valitsemani” julkisen terveydenhuollon kynsissä. KAKS Kajaanissa on niin täynnä ulkomaisia lääkäreitä ja hoitajia, ettei siellä ole enää suomalaisen terveellistä liikkua. Joulukuussa vielä olin kotimaisen lääkärin käsittelyssä ja tehty toimenpide ei tuntunut missään. Tänään oli sitten ulkomaisen käsittelyssä ja kokemus oli sellainen, etten enää koskaan halua kokea sitä kipua uudelleen. Kainuu on ollut edelläkävijä maakunnallisesti järjestetyistä terveydenhuollon palveluista. Omat suomenkielen taitoiset lääkärit ovat kadonneet ja tilalle on ostettu ulkolaisia lääkäreitä.

Sen ansiosta KAKS on todella heikossa hapessa. On todella helppoa sanoa jatkossa, että Kainuulaiset ovat tervehtyneet, koska he eivät enää käytä lääkärien palveluja. Tämä on helppo allekirjoittaa. Minun on aivan pakko jatkossa olla käyttämättä julkista terveydenhuoltoa. Koska minulla ei ole varaa yksityisten palvelujen tuottajiin, on pakko olla ilman. Tapasin sairaalan tiloissa kaksi tuttua politiikan ajoilta. Molempia kiinnosti aionko palata poltikkaan. Kerroin heille, että sain kyllikseni minulle osoitetusta loanheitosta ja en aio edes pieraista siihen suuntaan. Toinen näki, mille poliklinikalle menin ja siitä hän sai aiheen toivottaa minulle tervemenoa ja melko suorasukaisesti toivoi minun joutuvan helvettiin.

On se hyvä, että on edes jollakin tasolla vielä suomalaisia maallikkoja antamassa ohjeita ja terveisiä. Tuo toivotus tuli palatessa mieleeni, kun kouristelin yhdellä tien levikkeellä paluumatkalla. Ulkolaisten osaajien käsissä tie voi viedä suoraan helvettiin. Olen kuullut useiden tuttujeni tarinoita näistä nykyajan lääkäreistä ja hoitajista. Pidin aiemmin niitä hieman väritettyinä, mutta nyt on viimeisten tapaamisten takia muuttaa omia käsityksiä. Kaiken lisäksi olen saanut maksaa entiseen tapaan ja en ole saanut apua vaivoihini.

Ilmeisesti olen nyt pakotettu käyttämään tätä ”valitsemaani” palvelua. Tämä oli ainoa minulle jaossa ollut. Nyt jätän loput palvelut Sipilälle ja muille neroille hallituksessa.

Valitsen sellaisen palvelun, joka ei tuota kipua. Otan buranaa tarvittaessa.

Avainsanat: perttijrosila, kansanedustajattavoittelevatomaaetuaan, kansanedustajatovatketkuja, paavolipponen, valinnanvapausterveyspalveluissa, kainuunhallintokokeilu, buranajälkihoitoon

060 Riippumaton tiedoitus ja Suomen Toivo

Torstai 8.3.2018 klo 17:21 - yrjöpoeka

Neljän vuoden välein saamme hallituksen ja yhden totuuden. Kaikki mitä se puuhaa on ainoata oikeaa. Oppositio on se joka räksyttää. Näin se liike on jatkunut jo minun muistini ajan. Muistini on 65-vuoden ajalta. Varhaisimmat muistikuvani kertoivat, että tiedoitusvälineitä hallitsi vasemmisto. Kun kuuntelen vaikkapa tänäpäivänä mitä hallituspuolue keskustan kannattajat puhuvat, radio on edelleen vasemmiston hallussa. Kokoomus ei aiheesta puhu mitään, koska se tekee omaa politiikkaansa sivuilleen kuikuilematta ja radiosta välittämättä.

Keskustalla on juuri tänään hätä ja hyvä mieli. Hallitus on sekaisin soten valinnanvapauslain saamisesta eduskunnan käsittelyyn. Puolueella on nyt tulinen kiire, jotta sen hellimä maakuntamalli saataisiin maaliin ja keskustan hallintaan. Seuratessani sosiaalista mediaa ja keskustan oman lehden uutisten jakoa sinne, tunnistan puolueen kentän hermoilun. Jokaista keskustelijaa, joka yrittää kysellä aiheesta vakavasti artikuloiden aletaan nimittää samantein räksyttäjiksi. Kun argumentit loppuvat aloitetaan henkilökohtaisuuksiin meno.

Keskustan puoluelehdellä ja sen entisillä maakuntalehdilla on tällä hetkellä sama sävel ja juuri se saa ainakin minut entistäkin epävarmemmaksi koko lakihankkeen osalta. Lehdet ja puolueen satraapit vannovat byrokratian vähenevän. Itse en usko siihen ollenkaan. Minä uskon virkamiesten kasvavaan valtaan ja väestönvähenemisestä kärsivissä maakunnissa keskustapuolueen absoluuttiseen valtaan.

Ajatellaanpa vaikka ihan hiljaa tilannetta Kainuussa. Uudellamaalla ja Kainuussa on molemmissa asetettava aivan samankaltaiset himmelit kasaan. Se mikä tässä on somaa, niin Uudellamaalla oli 2016 vuoden lopulla 1640000 asukasta. Kainuussa oli 2017 vuoden alussa yli 73000 asukasta. Eli Uudellamaalla melkein 1,6 miljoonaa asukasta enemmän. Uusimaa kasvaa väestöltään jatkuvasti ja Kainuu supistuu hyvin pian alle 70000 asukkaan. Molemmille siis samat himmelit. Kun miettimistä vielä hieman jatketaan ja otetaan se maakunnille haviteltu verotusoikeus käsittelyyn pieni ihminen sykertyy mahdottoman edessä.

Minä uskon että suuremmilla kokonaisuuksilla voi olla verotusoikeus, mutta että vähäväkisellä kepusatraappien täyttämällä Kainuullakin. Ei hyvää päivää. Tämä sote on juuri nyt saatava kaadettua, jotta kaatuisi tämä maakuntamalli. Seuraavassa uudistuksessa on palattava siihen 5-alueen systeemiin. Muutama vuosi sitten puuhattiin ERVA-alueita 5-alueen pohjalta ja se oli hyvä. Samaa pohdittiin myös tämän hallituksen alkuvaiheilla. Keskustan vaatimukset voittivat ja nyt heillä on todellinen kiire saada 18 maakuntaa vahvistetuksi. Millään muulla ei keskustalaisille ole oikeasti merkitystä.

He tietävät häviävänsä tulevat eduskuntavaalit. Mutta jos he saavat maakuntamallin jalalle, satraappien valta sementoituu. Siitä on sitten helpompi lähteä seuraavan hallituskauden jälkeen hakemaan keskustalle vaalivoittoa.

Persut saivat mitä tilasivat. Keskustalla on nyt kotiinlähdön aika. Suomen Toivo voi Vapaavuoren tuella pitää verotusoikeuden valtiolla. Se on Kainuulle hyväksi.

Avainsanat: yhdentotuudensuomi, reporadio, vihervasemmisto, sotenvalinnanvapauslaineduskuntakäsittelyyn, maakuntienverotusoikeus, kepusatraapit, suomentoivo

136 Oikeat valinnat

Torstai 22.6.2017 klo 21:18 - yrjöpoeka

Olen lukenut aiheesta paljon ja istunut luopttamusmiehenä eräänkin kokouksen aiheen tiimoilta. Minun pitää olla asiantuntija kuinka viidakossa toimitaan. Huolimatta siitä, että tunsin aiheen, heräsin tänään soten arkeen. Uudessa sotenpalveluviidakossa meistä jokainen voi valita sen palveluntuottajan joka saa sinusta kymmenykset valtiolta. Nyt olin aivan huomaamattani tehnyt sen ratkaisevan valinnan. Nyt on edessä vuosi valitun toimittajan palveluissa.

Miksikö tämä tapahtui aivan huomaamatta? No, aivan siitä syystä etten ollut ajatellut muita vaihtoehtoja. No, miksikö en ollut ajatellut? No, ei ollut muita vaihtoehtoja. Siis ei ollut muita vahtoehtoja. Jossakin etelässä kehäkolmosen varppeilla sellainen mahdollisuus voi olla, muttei meillä. Silti en valita asiasta. Jonotin säädetyt kuukaudet toimenpidettä kuolematta sitä ennen. Sain palveluntuottajalta erittäin hyvää palvelua ja homma hoitui.

Miksi heräsin aiheesta puhumaan? Siksi heräsin uudelleen, että aiemmin puhumani asia on täällä Kainuussa melkein kaikkialla totta. Valinnanvapaus tarkoittaa meillä sitä, että valitsemme olemassa olevan palvelun. Julkisen palvelun. Palvelun joka on kehittänyt palveluaan ja osaamistaan itsenäisyyden ajan. Suomi100-vuonna vain se valittavissa. Se ei ole huono. Se vetää vertoja minkä muun maan vastaavalle toimijalle. Tänäänkin sain juuri sellaista palvelua.

Tietämättäni ja huomaamattani olin varannut parhaan palvelun. Minulla oli helppoa. Se minua huolestuttaa, että osaavatko kehäkolmosen sisäpuolella valiata oikeata palvelua. Siellä toimii useita yksityisiä palveluntarjoajia. Nämä tuottavat myös hyviä palveluja. Kysymys onkin siitä, riittääkö muutaman vuoden kokemus alalla vastaamaan julkisen palvelun tuottamiin palveluihin? Ymmärrän sen, ettei kaikkea hyvää voi saada keneltäkään. Ei julkiselta, ei yksityiseltä. Omasta mielestäni julkisten palveluiden satavuotias perintö pitäisi olla kaikkialla vertailupohjana.

Valinnanvapaus luettuna terveystietorekistereistä osoitti, ettei meillä oikeasti ole mitään valinnavapautta. Toisekseen mitä ihmettä minä voisin hakea jostakin unelmasta. Olemassa oleva suurten ammattilaisten joukko palvelee hyvin kansalaisia maksetuilla veroeuroilla. Ristin käteni sairaalan vuoteella.

Oliin tehnyt kerrankin oikean valinnan. Julkisen palvelun. Voin suositella.

Avainsanat: sotenvalinnanvapaus, julkinenpalveluntuottaja.kainuunsotemaakuntakuntayhtymä, sattumankauppaa, julkinenpalvelukainuussa ja suomussalnrlls, onnellinenmies

088 Hiljaisuuden retriitti

Sunnuntai 16.4.2017 klo 18:10 - yrjöpoeka

Avasin mietiskelyn ja pohtimisen eilen, vieraillessani paikallisessa terveyskeskuksessa. Istuin aulassa tunnin jos toisenkin. Kiire oli kadonnut ja paikka oli todella hartaan tuntuinen. Jostakin kumman syystä juuri nyt pääsiäisenä tuli mieleeni kirkko. Nyt odotustilat olivat melkein tyhjät. Talo oli aivan hiljainen. Kolme ihmistä ja jokainen omassa nurkassaan.

Joskus aulatilat ovat olleet täynnä. Silloinkin ihmiset käyttäytyvät aivan kuin kirkossa. Jokainen miettii yksin hiljaa omia ajatuksiaan. Minä pysähdyin miettimään niitä onnettomia, joille on varattu vuode hiljaisesta talosta. Ei ihmisiä, ei askelia, ei ääniä. Vain kolkko kaiku, jos avaat ja suljet oven. Talo hiljenee viikonlopuksi kokonaan, kun päivystys siirtyy silloin Kajaaniin.

Yksinäiset potilaat makoilevat kolkoissa huoneissa, odottaen arkipäivän tuloa ja ihmisten näkemistä. Ei ole miellyttävä paikka tämä ihmisen olla, varsinkaan iäkkään ihmisen. Näitä mietiskellessä kuului lopulta kolinaa ja lääkäri otti yksinäiset eksyneet kuultavikseen. Hieman ennen kello 15 pääsin minäkin ulos. Oli aikakin, koska juuri silloin päivystys päättyi. Sen jälkeen olisi pitänyt lähteä kohti Kajaania.

Eilisen illan ja tämän päivän hiljaiseen mietiskelyssä olen pohtinut tulevaisuutta. Hyvinkin pian meillä on tilanne, että käväisemme Kajaanissa päivystyksessä. Siellä sitten lääkäri määrää joko buranaa tai vuodelepoa. Kysymys siltä osin kuuluukin, missä se vuodelepo sitten pidettäisiin? KAKSn mäellä, jossa on hoitajia ja lääkäreitä. Vai jossakin Kainuun terveysasemista, joissa saa itsepalvella sitten itsensä. Parhaassa tapauksessa vielä vetoisella käytävällä.

Pois synkät mietteet. Hyvä hallitus on luvannut valinnanvapauden. Minusta kuitenkin tuntuu, että minun puolestani se on jo hallituksen toimesta päätetty. Kyllä se on jokin Kainuun kuppaisista ja vetoisista terveysasemista. Itse olen nyt asiaa vuorokauden pohdiskellut. Tulin siihen tulokseen, että kannattaa pysytellä mahdollisimman pitkään kotonaan, turvallisessa ja tutussa ympäristössä. Oman talon lämpö on hyväksi ihmiselle. Tämä on parasta ikääntyvälle. Tämän valinnanvapauden olen nyt ajatellut ottaa käyttööni.

Jatkakaamme pääsiäisen viettoa. Mietiskelyn ja yhdessäolon juhlaa. Hyvän ruoan juhlaa. Erityisesti valon juhlaa.

Kesä on päivä päivältä lähempänä.

Avainsanat: hiljaisuudenretriitti, palvelujenvalinnanvapaus, pääsiäisensanoma, valonjuhla

083 Valkopesua

Keskiviikko 12.4.2017 klo 10:27 - yrjöpoeka

Vein aamusella vaimoni töihin ja kävin kauppa-asioilla parissa paikallisessa kaupassa. Odotellessani kaupan avautumista join viereisessä avoinna olevassa kauppaliikkeessä kahvit ystävieni kanssa. Kauppojen välitila oli pullollaan joutilasta elämää lopettavia miehiä. Näin joukossa myös entisen valtuustoryhmäni jäsenen. Kahvia juodessani viereisiin pöytiin alkoi tulla yksitellen eteisessä seisoskelleita miehiä. Lopulta yksi heistä rohkaistui sanomaan viereisen pöydän miehelle, että joko sanoit terveiset Yrjölle.

Vähän aikaa siinä kakistelivat ja minä rohkaisin kertomaan, mitä heillä on sydämellään. Lopuksi he totesivat eteisessä minua odotettavan ja entisellä valtuustoryhmäni jäsenellä on asiaa. Koska kello oli juuri tullut 09 ja viereinen kauppa auki lähdin kuuleemaan, mitä on hänen sydämellään. Siellä hän odotti ja alkoi sitten kysymykseni jälkeen möyhätä, että häntä on aina kutsuttu korkonimellä. Nyt hän halusi esitellä minulle korkonimen ja kysyi mitäpä olet siitä mieltä. Muut seisoivat silmät pullollaan ympärillä ja odottivat.

Pyytäessäni häntä avaamaan ajatuksensa, hän kertoi, että nyt sinulle sopii kommari Puurunen korkonimeksi. Että mitäpä olet mieltä. Totesin hänelle, että jos se sinua helpottaa niin kaikin mokomin. Seuraavaksi hän kertoi sitten, että nyt hän on päässyt eroon perussuomalaisten leimasta. Totesin hänelle, ettei hätä häviä sillä, että liittyy kepuun. Entinen leima säilyy mukana. Mietin kauppaa kierrellessäni äskeistä ja tulin yhteen lopputulokseen. Valkopyykkiä ei tule sillä, että siirtyy persuista kepuun. Sama moska eri kuorissa.

Luettuani Suomen Kuvalehden artikkelin jäin pohtimaan sitä, millaisen kusetuksen kohteena me olemme. Meillä tarkoitan kaikkia kuntia ja niiden omistamia kiinteistöjä. Soten on tarkoitus tulla voimaan 2019 ja nyt ovat liikejätit jo ostamassa kuntien omaisuuksia itselleen. Mitä siitä seuraa kun kilpailu avautuu? Ei hyvää kuntien kannalta. Kuka tahansa tulevat kilpailutukset voittaakin, niin kunnat eivät tiedä toimiiko heidän entisissä kiinteistöissä ketään.

Mikäli käy niin, ettei yksikään näistä mainituista yhtiöistä voita kilpailutusta, kunta ei voi tietää säilyvätkö palvelut omassa kunnassa. Nämä kiinteistöt myydään jollakin hinnalla ja mikäli niitä edelleen myydään muille toimijoille hinta on moninkertainen. Tai sitten perittävä vuokra. Vuokran maksaa kunta tai sitten valtio. Kyseessä on helppoa rahastusta. Tätä puolustetaan valinnanvapaudella ja säästöillä. Minä en sellaiseen satuun enää usko. Suuret osakeyhtiöt eivät tee hyväntekeväisyyttä, vaan silkkaa voittoa omistajilleen.

Eilinen päivitykseni toi tuhansia lukijoita hetkessä. Sain aamusella jo kannustusta, että tällaista tarvitaan lisää. Eilen sain lisäksi runsaasti viestejä, mistä aiheista minun pitäisi kirjoittaa. Lupaan tutkailla niitä aiheita ja uskon, että kohteet kyllä antavat tarvittavaa syttöä. Kiitos kaikille palautetta antaneille.

ps. Voiko persuleiman todella pestä liittymällä kepuun? Kepuhan pettää aina?

Avainsanat: kirjopyykkiä, korkonimi, suomenkuvalehti, attendo, mehiläinen, valinnanvapaus, kepupettääaina