Satunnaiset kuvat

teno 3-8.72007 073

Uusimmat

Blogin arkisto

224 Puhetta ja tunnetta vihasta

Tiistai 8.10.2019 klo 14:50 - yrjöpoeka

Valtioneuvoston kanslian julkaisu viime perjantailta on karua luettavaa. Julkaisulla on ytimekäs ja tunteisiin vaikuttava nimi. ” Vihapuheen vaikutukset yhteiskunnalliseen päätöksentekoon.” Voin itse sen allekirjoittaa, kun olen päässyt näkemään kuinka se tapahtuu kunnallisessa päätöksenteossa. Olen nähnyt sen vaikutukset valtuutettuihin ja päätösten luisuminen hyvin harvojen käsiin. Ne harvat ovat yleensä vastustamassa ja hyvin kielteisiä erilaisten ihmisten tuloon.

Kuka tahansa voi käydä seuraamassa omien valtuustojensa keskustelua pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden ottamisesta kuntaan. Vain muutama kellokas käyttää puheenvuoron ja suurin osa istuu vaivaantuneena hiljaa. Tämä on kaikkein yleisintä Pohjoisen-Suomen yksinvaltaisissa kunnissa. Ryhmien sisäisissä keskusteluissa tehdään selväksi se kenen kantaa kannatetaan. Ryhmien jäsenet eivät hevin antaudu julkiseen keskusteluun, koska sen jälkeen heidän tiensä omissa ryhmissä on taputeltu.

Puolueilla on eroa. Vasemmisto ja vihreät uskaltavat käyttää puheenvuoroja. Usein he hiljenevät, vain suurimmissa kaupungeissa he pitävät ryhtinsä ja antavat palaa. Aina on puhuttu perussuomalaisista ja heidän maahanmuuttovastaisuudestaan. Kannattaisi kuitenkin muistaa mistä puolueesta he ovat ammentaneet nykyisen voimansa. Keskusta on aina ollut vastaan ulkomaalaisten tuloa. He ovat sisäsiistejä ja pitävät änkyrä puheensa omissa ryhmissä. Perussuomalaiset sen sijaan laskevat höyryt ulos julkisesti.

Lyhyellä lukemisella tutkimus kertoo sen, etteivät perussuomalaiset koe kuulleensa vihapuhetta. Miksipä he olisivat, kun juuri ne vihaiset ovat heidän kannattajiaan ja tukevat perussuomalaisten vihaa. Joskus itsestäni on tuntunut siltä, ettei suurin osa persuista edes käsitä mitä he suustaan ulos päästelevät. Ilmeisesti heidän sivistyksensä mukaan sellainen puhe on normaalia. Omasta kokemuksesta voin kyllä sanoa, että se on normaalia siinä joukossa. Jos uskallat olla erimieltä ja etkä omaa riittävää vihaisuutta, joudut muiden vihan kohteeksi. Se viha on todella kovaa ja armotonta.

Jokaisen suomalaisen kannattaa lukea tämä julkaisu ja miettiä mitä on tapahtumassa. Ei ole ihme, että erityisesti nuorempi väestö siirtyy entistä joutuisemmin suuriin kaupunkeihin, koska siellä on tilaa olla erimieltä. Nuoremmat ikäluokat ja erityisesti naiset ovat tunnetusti avarakatseisempia kuin miehet. Maaseudulla heidän humaanisuudelleen ei ole tilaa. Se on sitä arkipäivän realismia. Useat nuoremman sukupolven edustajat ovat vetäytyneet valtuustoista yhden kauden jälkeen. 40 – 50-vuotta valtaa pitäneet setämiehet jäävät keskenään jurnuttamaan maahanmuuttajien aiheuttamista ongelmista. Heille ajatuksissaan on tilaa vain ongelmille, koska mikään ei saisi muuttua. Olen Kainuussa usein kuullut näiltä iäkkäämmiltä, että näin on aina tehty, eikä sitä tarvitse muuttaa. Ja se on hyväksi meille kaikille.

Kuten tuo tutkimus kertoo, vihapuhe on usein tunnetta. Oma tunne kertoo milloin olet joutunut vihatunteen kohteeksi. Ei ihme, että tämän päivän viha vieraannuttaa pois politiikasta. Samalla valta luisuu entistä enemmän ääriryhmille.

Onko tunne vihasta uusi normaali?

Avainsanat: valtioneuvostonkanslia, vihapuheenvaikutuksetyhteiskunnalliseenpäätöksentekoon, vihantunneuusinormaali

127 Suomi haaskaa metsiään

Tiistai 23.4.2019 klo 14:43 - yrjöpoeka

Suomalainen tunnetaan siitä, että hän luottaa lehdissä julkaistuihin artikkeleihin ja samoin myös televisiossa esitettyihin väitteisiin. Näin ainakin meille kerrotaan. Meille myös kerrotaan nykyisin paljon muuta. Tämän muun tarkoituksena on saada kansalaiset ahdistuneiksi. Tätä ahdistumis ilmiötä näimme vaaleissa. Ilmasto aiheen fanaattiset profeetat saivat aikaan kuitenkin tahtomattaan myös vastaiskun. Perussuomalaiset kuuntelivat toreilla epävarmoja äänestäjiä ja aloittivat tehokkaan vastapropagandan.

Vihreät saivat uuteen eduskuntaan 17 naista ja vain kolme miestä. Eipä ole ihme, että eräässä haastattelussa vihreitä äänestäneet naiset iloitsivat naisten puolueesta. Tämä on tosiasia ja se tulee jatkumaan. Nuoret korkeasti koulutetut naiset kannattavat helpoimmin vihreitä. Siihen on tärkeimpänä syynä se, että siellä ovat kaikki muutkin elämästä ahdistuneet opiskelutoverit. Oulun vaalipiirissä odotettiin ja samoin ounastelin minäkin Mika Flöjtin nousevan uuteen eduskuntaan. Kävi kuitenkin toisin, Oulusta nousi edustajaksi nuori nainen. Ydinvoiman ja kaivosten vastustaminen ei purrut.

Nuoret koulutetut naiset ovat niitä, jotka täyttävät eri medioiden toimitukset. Maailmankatsomuksensa mukaisesti he tekevät juttuja, jotka ovat heidän mielestään peloittavia ja ahdistavia. He haluavat jakaa tämän ahdistuksensa lukijoilleen. Mitä enemmän he tuottavat tätä uutisvirtaa, sitä vahvemmaksi kasvavat perussuomalaiset. He edustavat sitä suomalaisuutta, joka pitää ajassa eteen tulevia asioita normaalina elämänmenona. Ilmasto muuttuu jatkuvasti ja lihan syönti on terveellistä. Suomen metsät kasvavat entistä rajummin ja se on totta jopa kaikkien osapuolten mukaan. Metsäaiheesta oli nyt uutinen Maaseudun Tulevaisuudessa.

Elli Paananen kirjoittaa artikkelin otsikolla: Rakentaminen isoin syyllinen Suomen metsäkatoon. Tavallinen perusjuntti ja perussuomalainen tietää kuitenkin käytännössä, että Suomi autioituu ja kohta kaikki pohjoisen pellot ovat palanneet metsän peittoon. Pohjoisen taajamissa puretaan kiihtyvällä tahdilla autioituneita asumuksia ja niiden tilalle istutetaan yleensä juuri puita. Rakentamista tapahtuu kyllä Suomessa, mutta vain muutamiossa suurimmissa kaupungeissa. Suomen väkiluku lisääntyy myös erittäin hitaasti.

Luin uutisen useaan kertaan ja itsestäni juttu kuulosti todella hullulta. Toimittaja kertoi myös useita muita syitä metsien katoon kuten tiestöjen ja voimajohtolinjojen alle jäävät maa-alueet. Voimayhtiöt ovat kuitenkin muuttamassa kokoajan tilannetta toiseen suuntaan. Voimajohdot siirretään maan alle ja rakennettujen teiden varsille. Toimittaja ottaa jutussaan esille valtioneuvoston raportin ja siitä yhden virkkeen. Raportissa todetaan, että metsäkatoa on Suomessa mahdoton välttää, koska Suomi on niin metsäinen maa.

Näppärästi koulunsa käynyt toimittaja sai jutun näyttämään hyvinkin ahdistavalta. Valtioneuvoston raportissa kerrotaan Suomessa tapahtuvan metsäkatoa. Tästä on hyvä taas kerran vihreiden naisjoukkojen ahdistua ja vaatia lisää suojelualueita. Kuin pisteenä iinpäälle, entinen missi ja ministeri Tanja Karpela kouluttaa nykyisin koiria. Koirien tehtävä on etsiä ahdistuneille naisille liito-oravien alueita. Ilmasto on hänen mukaansa pelastettava liito-oravien avulla. Sopeutumiseläkkeellä on hyvää aikaa ahdistua.

Ennen naiset olivat rautaa. Tänään he juovat vinkkua ja ahdistuvat yhdessä.

Avainsanat: vihreätnaistenpuolue, suomenmetsäkato, valtioneuvosto, maaseuduntulevaisuus, tanjakarpela, sopeutumiseläke