Satunnaiset kuvat

Kuusinki 2009

Uusimmat

Blogin arkisto

026 Kokoomus mouruaa

Keskiviikko 12.2.2020 klo 10:24 - yrjöpoeka

Kokoomus on sisäistänyt itsensä valtionhoitaja puolueeksi 2000-luvulla. Kekkosen aikainen selibaatti on vain hauras muisto. He todella kuvittelevat Suomen talouden murentuvan, kun he eivät ole hallituksessa päättämässä omista eduistaan. Kokoomuksen Mykkänen vaati jo hallituksen eroa ja suunnan muuttamista kokoomuksen tavoitteiden mukaiseksi. Kokoomus on niin sokeutunut, ettei huomaa olevansa oppositiossa olemattomalla kannatuksella. Sillä kannatusprosentilla ei kannattaisi huudella.

On todella terveellistä, että Suomessa on erilainen hallitus. Sen erilaisuun vain korostuu kun katsoo keitä hallituspuolueiden puheenjohtajat ovat. He ovat naisia ja sekös kokoomusta jurppii. Kokoomuksen miehet eivät pääse omia etujaan hoitamaan vuorineuvosten lounailla. Pidän suurena mahdollisuutena hallituksen kokoonpanoa ja sen ohjelmaa. Joko tällä hallituskaudella siirrytään sosiaalisesti oikeudenmukaisempaan politiikkaan? Opposition räkytyksen kohteena on muutaman kuukauden ikäinen hallitus. Itse lähden siitä, että vasta viimeisen hallitusvuoden lopulla voimme arvioida saavutuksia.

Ilmeisesti kokoomus näkee sen, että hallitus todella tekee erilaista politiikkaa. Erilaisuus voi merkitä myös sitä, että kokoomuksen ainoa hallituskumppani on tulevaisuudessa perussuomalaiset. Heidän kosiskelunsa persujen suuntaan ei jää muilta puolueilta huomaamatta. Tämä voi merkitä tulevina vuosina paluuta siihen ”kekkosen” ajan selibaattiin. Muutaman vaalikauden pituinen paitsio hallitusvastuusta voisi tehdä hyvää kokoomukselle. Nykyinen kokoomus on menossa äärioikealle ja sitä eivät suomalaiset ole koskaan hyväksyneet. Mykkänen voi vain mouruta kuin keväinen kollikissa. Sille aidalle ei nouse muita kuin persukolleja.

Olen edellisen vuoden aikana kirjoittanut usein huonosta liikennekulttuurista. Liikennesääntöjä noudatetaan todella löysästi. Tämä näkyy erityisen räikeästi taajamaliikenteessä. Nuorehkot mersu- ja bemarikuskit luistelevat holtittomasti pitkin ajoväyliä. Erityisen hyvin näiden kiilamiinen ja niinsanottu liikenneraivo näkyy Suomussalmen keskustan ohi kulkevalla valtatie-5:llä. Muutaman kilometrin matkalla on 60 km nopeusrajoitus. Tien reunustalla on kevyen liikenteen väylä ja sillä kulkee aamuisin ja iltapäivisin runsaasti kopululaisia. Heitä on usein kolmekin rinnakkain polkupyörillä ja autoilijoiden tulisi silloin noudattaa erityistä varovaisuutta.

Sitä ei tapahdu, vaan usein lähdetään ohittamaan useita autoja kerrallaan. Siinä ei välitetä vastaan tulevista autoista ja usein jopa liikenteenjakajia kierretään vastaantulevien kaistalla. Pahin tilanne jonka olen viime päivinä nähnyt, tapahtui niinsanotussa Osuuspankin risteyksessä. Laskeuduin rinnettä alas kääntykseni oikealle, eli minulla oli etuajo oikeus muihin ajoneuvoihin nähden. Pysähdyin risteykseen, koska hotellilta saapui turistijoukko jonka kärki oli jo ylittämässä katua. Olin siis siinä väistämisvelvollinen. Yhtä äkkiä suhahti vasemmalta henkilöauto suoraan turistilauman keskeltä. Ehdin painaa riikkaria ja se pysäytti kävelijät siksi hetkeksi, ettei kukaan jäänyt auton alle. Auto kiihdytti lujaa pakoon, eikä jäänyt kertomaan mihin hänellä oli kiire.

Minusta on kummallista, että väki vähenee rajusti Suomussalmella, mutta kiire ja piittaamattomuus muiden olemassaolosta sen sijaan lisääntyy?

Avainsanat: valtionhoitajapuolue, kaimykkänenmouruaa, aidallapersukolleja, liikennekultturikadoksissa

079 Paniikkia pukkaa

Perjantai 1.3.2019 klo 19:27 - yrjöpoeka

Keskustaa uhkaa todellinen mahalasku vaaleissa. Sikisi kaikkien kiihkomielisimmät uskonsoturit raivoavat sosiaalisessa mediassa ja puolustavat messiastaan. Jos joku keskustan kannattaja uskaltautuu jossakin keskustelussa arvostelemaan Sipilää tai jotakuta hänen ministereistään uskonsoturit hyökkäävät. Heillä on nyt tehtävä, päivystää yötä päivää Suomenmaan keskusteluja ja samoin Maaseudun Tulevaisuuden. Kaikki muutkin mediat ovat nyt seurannassa ja erimielisten kimppuun käydään surutta. Heille on kauhistus se, että jotkut muut voivat olla eri mieltä.

Paniikkiin on todella syytä. Keskustan maataloussiipi on hylkäämässä messiaan. Kitkerää kritiikkiä kuuluu kentältä entistä enemmän. Nyt ei pysy edes keskustan aktiivit hiljaa, koska kaikilla on huoli ja hätä oman alueensa kansanedustajien pysymisestä kartalla. Erityisen kitkerää juotavaa on tarjolla juuri Sipilän Oulun vaalipiirissä. Sipilän valtavan äänipotin imussa pääsivät viimevaaleissa useat siipiveikot lävitse. Nyt he tietävät ettei sama toistu. Nyt on pärjättävä omillaan. Sipilän ääniosaalis on romahtamassa, vain tiukimmat uskonveljet riehuvat somessa ja vaativat uskollisuutta.

SDP ja Antti Rinne on nyt iskussa. Rinne kertoi hetimmiten, että he vetovat tarvittaessa eduskunnan puhemieheen Paula Risikkoon, ettei hän päästä suureen saliin epäkelpoa sote-lakiesitystä. Tämä käy varmasti kepulle, koska syylliseksi saadaan toden totta kokoomus. Samoin SDP on tyytyväinen, vaikka kepulaiset yrittävät kyllä kaikkensa. Rinteen terveydestä ollaan tietysti keskustalaisten some-aktiivien parissa huolestuneita. Heidän tarkoituksensa on nyt selkeästi trollata kaikkea keskustelua mikä liittyy Antti Rinteeseen. Rinne työnsi kuitenkin pallon liikkeelle ja pakotti muutkin avamaan omaa terveyttään koskevat tiedot. Eli niiden, jotka pyrkivät pääministeriksi pääministerin paikalle.

Kokoomus pukkasi oman ohjelmansa vaaleja varten julkisuuteen. Sieltä löytyi heti kohta joka kertoo kaiken, missä vesissä kokoomus kalastaa. Hän lupailee miljardin helpotuksia palkansaajille. Sen rahoitus aiotaan peri kokoomuslaiseen tapaan hoitaa kiristämällä pienituloisten verotusta. Otan yhden oikein hyvän esimerkin omalta asuinalueeltani. Asun vanhalla sotien jälkeen perustetulla omakotialueella. Suurimmassa osassa talouksia on öljylämmitys. Kokoomus aikoo nyt verottaa meitä öljylämmittäjiä, jotta he saavat hyvätuloisille lisää veronalennuksia ja näin äänestävät helpommin kokoomusta.

Tällä asuinalueella asustaa valtava määrä pienituloisia eläkeläisiä. Nyt kokoomus kyykyttää heitä kunnolla, koska polttoaineen hinta on muutoinkin noussut todella nopeasti. Tämän vaikutus on jo nyt nähtävissä. Kattiloissa ei pala enää öljy, vaan kaikki muu palava. Se ei ole hyväksi Suomelle, ei omalle asuinalueelleni, eikä erityisesti ilmastolle. Kokoomuksen ansiosta päästöt tulevat moninkertaistumaan lyhyessä ajassa. Kaikkialla Suomessa. Kokoomuksen mukaan SDPn ilmoitukset mitä aikovat tehdä on pelkkää jakopolitiikkaa. Minusta tämä kokoomuksen vaaliohjelma on sitä puhtaimmillaan. Jaetaan miljardi euroa sellaiselle ryhmälle, että he muistavat kuka rahan on jakanut.

Eipä ole ihme, että kokoomus nimittää itseään mieluusti äänestäjilleen valtionhoitajapuolueena. Me valvomme rahanjakoa.

Avainsanat: keskustantrollit, somekanavienhallinta, oulunvaalipiiri, anttirinne, paularisikko, miljardinveronalennukset, valtionhoitajapuolue