Satunnaiset kuvat

teno 3-8.72007 073

Uusimmat

Blogin arkisto

221 Pitihän se arvata

Lauantai 20.10.2018 klo 20:14 - yrjöpoeka

Helsingin käräjäoikeus antoi tuomionsa Putinin kätyreille Ilja janitskille ja Johan Bäckmannille suomalaisen lainsäädännön pohjalta. Se että tuomio oli ensimmäinen tämänkaltaisessa rikoksessa, ei muuta sitä, että suomalainen tuomioistuin takuuvarmasti katsoo myös rikoksentekijän puolta jutussa. Toki se minun mielestäni olisi voinut antaa lisätuomion Venäjän trollina olon takia.

Kuten arvata saattaa Venäjällä oikeuden päätös on katsottu heidän ryssälasiensa sumuisen kuvan takaa. Heidän mielestään tässä on suomalaisten NATO asia takana ja ryssänkammo. Natolla ei asian kanssa taatusti ole mitään, ryssällä on omat tapansa julistaa omille kansalaisille totuuttaan. Putinia lähellä olevan median mukaan Suomen oikeuslaitos on halunnut tukahduttaa heidän mielensä mukaisten tollojen suut. Näin toimittiin myös entisessä Neuvostoliitossa. Suomalaiset loikkarit vietiin useimmiten viimeiselle matkalle Sandarmohin metsikköön. Siellä KGB antoi palkkioksi niskalaukauksen.

Janitskin ja Backman kuuluvat siihen hyväuskoisten tollojen joukkoon, jotka eivät ymmärrä mikä on petturin palkka Venäläisessä mielenmaisemassa. Heistä on arvoa trolleina ja pettureina rauhan aikana. Kriisiaikana heitä odottaisi jokin Sandarmohin kaltainen lepopaikka. Oireellista on tänään se, että Venäjällä on nyt kielletty Stalinin uhrien julkinen muistaminen. Lisäksi aitoryssäläiseen tapaan, heidän omien maanmiestensä tekemä työ omien maanmiesten kunnian palauttamiseen on nyt muuttunut Putinin toimesta kielletyksi. Kunnian palautusta kesti hieman yli 10-vuotta. Nyt Stalinin terrorin hautapaikkojen etsijät ovat muuttuneet kansanvihollisiksi.

Venäjällä syntyvyys on pudonnut aivan samoin kuin muissakin teollistuneissa maissa. Nyt Putinin diktatuurin aikana he ovat aloittamassa samankaltaisen työn omien kansalalaisten lahtaamiseksi kuin teki Stalin. Venäjä ei ole muuttunut miksikään. Ihmisarvo ei siellä merkitse mitään ja omat kansalaiset ovat valmiina ilmiantoihin ja tuhoamaan kansanviholliset. Venäjällä lietsotaan myös käsitystä, että Stalin oli oikeassa tapattaessaan miljoonia omia kansalaisiaan. Talvisodan alla oli Stalinin toimesta tapettu valtaosa silloisen puna armeijan kenraaleista. Kommunistisen puolueen politrukit nostettiin divisioonien komentajiksi. Kun johtaminen ei heiltä luonnistunut, heidät ammuttiin kansanvihollisina. Raatteen tien 44.divisioonan kenraalin palkka oli teloitus omien edessä.

Nyky Venäjän kääntyessä diktatuurin jälleen kerran historiansa aikana ei ole ihme, että meillä vielä demokraattisessa Suomessa ollaan huolestuneita. Suomalaiset tuntevat historiastaan erittäin hyvin sanonnan, ryssä on ryssä vaikka voissa paistaisi. Nyt on kiire potkia kaikki trollit sinne, missä he luulevat onnelan olevan. Suomessa olevat Venäläisille trolleille myydyt maa-alueet on palautettava pikaisesti Suomen valtion haltuun. Hallituksella on valta tehdä sellaisia lakeja, joilla estetään ”vihreitten miesten” syntyminen Suomen maaperälle.

Olin huolestunut aiheesta 2011. Silloin se ei herättänyt ketään. Nyt tunnen sen, että muutkin ovat heränneet. Nyt on uskallettava tehdä päätöksiä joilla turvataan Suomen itsemääräämisoikeus omalla alueella. Ensimmäisenä on poistettava Suomen kansalaisuus trolleilta ja lähetettävä heidät Siperian junaan ilman paluuoikeutta.

Vankileirien saaristo nieli hyväuskoisia hölmöjä. Siellä on vielä tilaa.

Avainsanat: helsinginkäräoikeus, iljajanitskin, johanbackman, generalissimusstalin, sandarmoh, vankileiriensaaristo, kansanviholliset, petturinpalkka

070 Siperiassa on tilaa

Sunnuntai 18.3.2018 klo 13:50 - yrjöpoeka

Suomessa olemme saaneet kuulla, kuinka meillä on sananvapaus. Toisaalta olemme saaneet esimerkkejä lähinaapuristamme idästä, jossa sananvapaus on kuvitteellinen. Voit olla hyvinkin eri mieltä valtaapitävien kanssa. Siinä on vain yksi huono puoli. Voit päästä miettimään sananvapautta jossakin Siperian takamaiden vankileirillä. Näin siellä opetetaan oikeata sanavapautta. Miten se meillä oikeasti menee se sanavapaus? Miten sitä hallitaan?

Puolueet ovat erittäin hyvä esimerkki siitä, kuinka demokraattista sanavapaus meillä on. Mikäli olet aktiivinen, osaat asiasi, tuot mielipiteesi esille, joudut hyvin pikaisesti puolusatraappien kovistelun kohteeksi. Tässä hyvä esimerkki kokoomuksen sanavapauskuvioista Lahdessa. Kokoomuksella on ovet levällään ja sen sanotaan olevan demokratiaa täynnä ja siellä on tilaa oikeille ammattilaisille. Totuus on kyllä aivan samaa kuin itäisessä naapurissamme. Hyvin pikaisesti sinut on potkittu ulos puolueen ytimestä. Samalla sinuun on lyöty lähtemätön leima yhteisöön sopeutumattomasta ihmisestä.

Kaikkein pahinta on jos olet vielä nainen. Kaikissa puolueissa tärkeimmät paikat ovat miehillä miehitetty. Jokin kauniimman sukupuolen kiltti kahvinkeittäjä puudeli vielä hyväksytään jollakin lailla tasapuolisuuden nimissä mukaan vallanytimiin. Voi sitä naista, joka erehtyy luulemaan itsellään olevan oikeasti sananvapauden. Kokoomuksen kansanedustajien parissa on juuri nyt menossa todella pätevän ja asiansa osaavan naisen vähättely. Julkisuuteen päästetään luottotoimittajien tuella uutisia kiihtyvällä tahdilla, jossa puoluejohdon tekemisiä tuetaan. Ihan ensimmäiseksi luottotoimittajat tuovat uutisen, jossa sanotaan suoraan, ettei puheenjohtajaa saa haastaa kesän puoluekokouksessa.

Itse näkisin kaikkein parhaimpana sen, että haastajia tulisi ja puolueen linjasta oikeasti puhuttaisiin. Kokoomus on tällä hetkellä se puolue, johon minun silmissäni liittyy korruptio kaikkein väkevimmin. Puolueen nuoret kyvyt on siirretty yksityisiin sotefirmoihin. Sieltä he ns.asiantuntijoina tulevat lobbaamaan mitä kokoomuksen tulisi tehdä. Oma näkemykseni on myös, että keskusta on toiseksi pahin korruption kourissa kärvistelevä puolue. Keskustan korruptio ”maan tapa” ilmiö on näkyvissä maakunnissa ja kokoomuksen ”hyvä veli” järjestelmä on sitten omistamisen maailmassa. Pankit, liikelaitokset ja muut pätäkkää omistavat tietävät missä on ”Suomen Toivo”.

Sananvapaus ja valinnanvapaus. Kokoomuksen Toivo. Vain miehille.

Avainsanat: maailmanparasmaa, suomalainensananvapaus, vankileiriensaaristo, elinalepomäki, kokoomusjakorruptio

163 Krematorio vai vankileirien saaristo

Lauantai 26.11.2016 klo 18:58 - yrjöpoeka

Käytännössä tuhoaminen tapahtuu kemiallisesti ja muodostuva biojäte hävitetään asianmukaisesti prosessoimalla joko krematorioissa tai biologisesti mädättämö-kompostointilaitoksissa. Sivutuotteena muodostuu tällöin joko energiaa tai biokaasua; kiinteät aineet prosessoidaan esim. maanparannusaineeksi tai maatalouden alkutuotannon lannoitetarpeisiin.

Mitä kummaa tuo edellä oleva kirjoitus tarkoittaa, ajattelee moni. Tuollaista tekstiä kirjoittavat suomalaiset ääriainekset. Kirjoitus kannattaa lukea kiihkottomasti ja tarkoin. He tarkoittavat tällä ihmisten totaalista tuhoamista, kuten Hitler laittoi opetuslapsensa tekemään. Myös suomalaisten eritavoin ajattelevien tuhoamista. Tänään heitä nimitetään suvakeiksi. Nämä suomalaiset kuvittelevat, että heille puhdistuksissa lankeaa sankarin rooli. Ei lankea. He eivät ole ymmärtäneet/lukeneet historian karuja opetuksia.

Hitler teloitti heti valtaan tultuaan uskollisimmat apurinsa. Juuri ne tolvanat, jotka olivat kyselemättä toteuttaneet Hitlerin toiveet. Samoin teki Stalin. Ne joita ei heti teloitettu, joutuivat kaukaiseen Siperiaan. Siellä heidän ruumiistaan otettiin kaikki irti. Lopulta heidän ruumiinsa joutui ratapenkkojen täytteeksi. Juuri samankaltainen rooli on on näillä hyväuskoisilla tolvanoilla edessään. Maasta olet tullut, maaksi olet jälleen tuleva.

Lukiessani tuota kirjoitusta, tunnen kylmänväreitä ihollani. Itsenäisyyden 100-vuotis juhla lähestyy ja jälleen kuulemme puheita tuhoamisesta. Luin Uuninpankkopoikana tunnetun Saku Timosen blogia ja hänen linkkejään. Olen oppinut tuntemaan hänet kirjoituksistaan todella tarkkana henkilönä ja hänen taustansa tuntien, luotan teksteihin. Toki meillä kaikilla on omat poliittiset näkökantamme, mutta olen useissa asioissa täsmälleen samaa mieltä hänen kanssaan. En näe sitä haitakseni.

Me emme tarvitse itsenäisyyden juhlan aattona natseja kaduillemme. He kertovat kirjoituksissaan, mitä haluavat meille eritavoin ajatteleville tehdä. He eivät ymmärrä, että joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu. Minä olen isänmaallinen ihminen, kuten Saku Timonen. Huolimatta erilaisista poliittisista painotuksista, puolustamme suomalaista itsenäisyyttä. Kaikenlaiset musta/sinipaidat ovat yrittäneet marssia kaduillamme. Aina he ovat törmänneet siihen oikeaan kansaan. Sama on edessä myös näillä johtajaan uskovilla.

Terrafame iski taas kerran tajuntaan vihreiden/demareitten yrityksenä heikentää kaivoksen mahdollisuuksia. Nyt yritetään saada kolhu kaivoksen tulevaisuuteen tekaistulla löydöksellä pääministeri Sipilän ”mahdollisesta” sidonnaisuudesta. Nyt on löydetty pääministerin kaukainen sukulainen, joka on joskus perustanut yhtiön. Yhtiön perillinen toimii Talvivaarassa Terrafamen palveluksessa.

Nyt muutamat vihreät kertoivat laitoksen toimivan laittomasti ja rikastavan uraania. Sitä rikastaakseen nämä vihreät linkosivat sieltä ulos tämän mahdollisen sidonnaisuuden.  Toimittajat YLE:llä ovat sokeita vihreiden/punaisten seireenien laululle. Sieltä toistetaan stereona; että niin on, jos siltä näyttää.

Minä rusikoin hallituksen tekemiä päätöksiä. Mutta en alennu tuollaisen paskan heittoon. Tässä asiassa asianosaisena Kainuulaisena tuen hallituksen toimia.

Järki käteen! Näin sanotaan Lidlin mainoksessa. Se on hyväksi meille!

Avainsanat: Krematorio, keskitysleirit, vankileiriensaaristo, uuninpankkopoika