Satunnaiset kuvat

Kuusinki nuorena

Uusimmat

Blogin arkisto

133 Vapusta ja kotikunnasta

Keskiviikko 1.5.2019 klo 18:56 - yrjöpoeka

Juhlat on juhlittu ja niistä olen selvinnyt vain olemalla kotonani. En edes muista milloin olen saanut viettää tämän päivän kotonani. Säätilan muutos on todella suuri. Vesitihkua pitkin päivää ja nyt klo 18 räntää. Seuraavat kaksi vuorokautta saamme sitten reilusti lunta. Onkin mielenkiintoista nähdä, pitääkö talvirenkaat laittaa uudelleen alle? Kelivaroitus on jo annettu huomiselle. Tämä on täysin normaalia vapun säätä. Kylmää, koleaa ja sateista.

Seurasin mielenkiinnolla vappupuheita ja parasta antia oli SDPn Antti Lindtmanin puhe. Hän paalutti todella hyvin kohdalleen sen, mitä mieltä puolue on Kemin uudesta sellutehdas hankkeesta. Saman tien on selvää, etteivät vihreät pääse tässä asiassa kinaamaan. Sama koskee myös vasemmistoa. Näillä puolueilla on kummalliset ajatukset suomalaisesta työstä. Onneksi tämä on selvää ja näiden puolueiden on syytä nyt miettiä,, haluavatko he hallitukseen.

Antti Rinne on myös pitänyt puheen ja se on selvää sosiaalidemokraattista puhetta sopimuusyhteiskunnasta. Rinteen puhe nielettää takuuvarmasti yhtä kansanedustajaa, Juha Sipilää. Rinne paalutti puheessaan sen, että uhkailujen ja pakottamisen kierre on tässä. Tämä on myös katkeraa kalkkia niille Sipilän tukijoille, jotka vielä muutama kuukausi sitten soittelivat kuolinkelloja ay-liikkeelle. Kuolinkellot kyllä kumahtivat, mutta se kosketti vain keskustaa. He eivät itse nähneet ja eivät näe vieläkään sitä, miksi äänestäjät hylkäsivät heidät. Nyt heillä on aikaa pohtia sitä neljä vuotta, puolta pienemmällä puoluetuella.

Vappupuheista hyppäys oman kotikuntani henkilövalintoihin. Suomussalmen kunta hakee taas kerran uutta hallintojohtajaa. Vähän aikaa istunut hallintojohtaja on lähdössä pois ja nyt olisi valtuutettujen syytä linjata, millaista hallintohtajaa haetaan. Halutaanko tehtävään kiltti napinpainaja, jolla ei ole omaa mielipidettä. Vai uskalletaanko hakea muutosjohtajaa, kun kunnan talous on sukeltamassa tukevasti miinukselle. Luottamushenkilöille ja pitkäaikaisille työntekijöille kyllä kelpaa kiltti puudeli. Sellainen joka antaa kaiken sujua niin kuin se on sujunut useita vuosikymmeniä.

Tärkeintä olisi omasta mielestäni hakea muutosjohtajaa. Muuttuva aika ja kiristyvä talous antaisi tälle tilauksen. Nyt tarvitaan johtajaa, joka osaa etsiä organisaatiosta löysät pois. Tiedän sen aiheuttavan työntekijöissä valtavasti muutosvastarintaa. Eniten se aiheuttaa vastarintaa luottamushenkilöissä ja heidän sukulaisissaan. Kunta on pieni ja useilla luottamushenkilöillä on väkisin sukulaisia hallintopalveluissa. Sama ongelma on jokaisessa kuihtuvassa kunnassa. Ne varmat vakituiset työpaikat ovat kuntakonsernissa ja niistä halutaan pitää kynsin hampain kiinni. Sen maksumiehinä ovat sitten kunnan verovelvolliset.

Uskaltavatko kunnanisät ottaa riskiä? Eivät, on minun valistunut arvaukseni.

Avainsanat: vappupuheet2019, anttilindtman, anttirinne, suomussalmenkunta, hallintojohtajanhaku

132 Facebookin muisti ja vitutus

Keskiviikko 1.5.2019 klo 9:12

Kaikki se mikä on kerran kirjoitettu ja näpätty julkisuuteen, pysyy siellä ilmeisesti iankaikkisuuteen. Kuusi (6) vuotta sitten puhuin vapputorilla työttömyydestä, suomalaisesta työstä, suomalaisista työehdoista ja miten ne sovitettaisiin Kainuuseen. Kainuun työttömyyteen ja sen rakenteisiin. Kainuulaiseen energiaan, eli puuhun. Meitä ympäröivään metsään ja siitä saatavaan yhteiseen hyötyyn. Elin silloin vielä siinä uskossa, että Timo Soinin luotsaama Perussuomalset ovat vastaus muita puolueita vaivaavaan uskottavuusongelmnaan.

Olin väärässä. Sain puhua toreilla ja turuilla vain sen takia, että puolue kasvoi ja menestyi. Puolueen aikaisemmille linjauksille ei löytynyt arjessa katetta. Soini antoi kyiden nousta paraatiovesta sisään ja unohti kaikki ne puheet suomalaisesta työstä, suomalaisesta työvoimasta ja suomalaisista palkkaehdoísta. Kaikki siitä puhuvat, kuten allekirjoittanut, siivottiin puolueesta ulos. Näin kävi toteen Soinin lausuma: Saat mitä tilaat.

Kun tänään luen facebookista sen ajan tuntoja ja muistelen kaikkea sitä mitä olen puolueen eteen tehnyt, mieleeni nousee yksi sana. Vituttaa. Minua ja meitä muita aktiiveja kusetettiin oikein olan takaa. Me olimme hyödyllisiä idiootteja, joiden tarkoitus oli nostaa puolue valtaan. Vain johdon itsekkäiden pyrkimysten takia. Pyrkimysten, jotka tänään näyttäytyvät rumina ja luotaantyöntävinä. Tämä ei ole nykyisten persujen ja Halla-ahon syy. Kaikki tämä on Timo Soinin syytä. Arvostin häntä puolueeseen liityttyäni. Tänään käytän hänestä nimitystä, täysi mulkvisti.

Työttömät, suomalainen työvoima ja suomalaiset palkkaehdot ovat tänään taas ajankohtaisia. Pystyykö SDP nostaman suomalaisen työttömän siitä kurimuksesta, johon Sipilän johtama hallitus sen upotti? Työttömistä tehtiin kepun valtakaudella syyllisiä kaikkeen siihen pahaan joka Suomea on kohdannut. Kun kuuntelen keskustan vastauksia Antti Rinteen hallituskysymyksille, mieleen nousee Kalle Päätalo. Hän kirjoitti erittäin väkevää tekstiä suomalaisesta työstä, sekä silloisista työ- ja palkkaehdoista. Hyvänä esimerkkinä kepulaisesta, silloisesta maalaisliittolaisesta meiningistä, olivat kerronnat Itäpään keisarista.

Itäpään keisari kohtasi työmies Kalle Päätalon. Alusta lähtien tuli selväksi, että tyämies oli orja. Hänellä ei olut hyttysen paskaa suurempia oikeuksia. Kalle joutui nielemään tyhjää, kun keisari lusikoi kolmen litran puukupin tyhjäksi lihavellistä. Tämän päälle keisari sanoi, ettei ollut merkkijään nälkä, mutta pitää yrittää jollakin tavalla vätkyttää. Kalle kasvavana miehenä joutui kokemaan sen tilanteen, mihin työttömät on tänään asetettu Sipilän hallituksen toimesta. Itäpään keisari ja Sipilä ovat samaa uskonnollista suuntausta. Heille suomalainen työvoima on pekkä rasite.

Katsoessani facebookin päivityksiä tunne itseni surulliseksi. Valtava työmäärä puolueen ja suomalaisten eteen on hukkunut paskaan. Timo Soinin kyvyttömyyteen nähdä ja tuntea, mihin kansanliike oli menossa. Lisää valtaa hamuavana hän sortui omaan näppäryyteensä. Hän on tänään saamassa tuomionsa ja se on armoton. Hän on mies, joka sai käsiinsä kaiken, mutta menetti sen. Kyvyttömänä tunnistaman omaa luomustaan.

Sitä paskaa, jolla hän kusetti suomalaiset työttömät.

Perkele sanon minä. Ulkohuussin alla hänet pitää kierittää. Sieltä hän saisi omimmimman tuoksunsa.

Avainsanat: facebookinmuisti, timosoini, vappu, työttömienkusetus

106 Hajanaisia havaintoja Vapun päivänä 2018

Tiistai 1.5.2018 klo 12:00 - yrjöpoeka

Lähdin mielenkiinnosta käväisemään Suomussalmen vapputorilla. Kerrankin sai mennä sinne sivullisena, ei enää politiikkona. Ilma oli aivan normaali Vapun sää. Tuivertava tuuli pitkältä Kiantajärven selältä poisti hien. Hikeä ei toki päässyt muutoinkaan syntymään yöpakkasen takia. Torilla pysähdyin miettimään Suomussalmen tulevaisuutta. Se tuli väistämättä mieleen, kun laski suurinpiirtein paikalla olevan väestön määrän ja ikärakenteen.

Itse edustan 65-vuotta täyttänyttä ikäpolvea ja sain huomata, että kuuluin melkein nuorimpiin paikalla olleisiin. Minua vanhempaa Lions Leijona väkeä oli huomioliiveissä myymässä jäidenlähtöarpoja. Arpojen myyjiä oli liiveistä päätellen melkein yhtäpajon kuin muuta yleisöä. Arpojen pääpalkintona mainostettiin useampivaihteista polkupyörää. Keppin tukemat minua ikääntyneemmät kuntalaiset ostelivat arpoja ja minä jäin miettimään mitä tapahtuu kun he voittavat pyörän? Jäävätkö kepit kotiin ja hameen helmat liehuen sukeltavat pyöräilyn ihanaan maailmaan.

Torimuusiikki oli sellaista kuin musiikin valitsijat ja kuuntelijat. Humppamusiikkia vanhoilta hyviltä ajoilta 60-80-vuotta sitten. Kaiholla jäin muistelemaan aikoja entisiä. Torilla oli kaikenikäistä väkeä ja kojuja makkaranmyyjineen useampia. Lions Leijonat olivat tänään paikalla myymässä heliumpalloja, mutta en nähnyt yhdenkään ikääntyneemmän sellaista ostavan.Mikäli toritapahtuma järjestetään jatkossakin tämänkaltaisena, hyvin pian on edessä tilanne, että paikalla ovat vain Lions Leijonat.

Vappu on aina mielletty poliittiseksi. Tänään siitä ei ole enää mitään jäljellä. Olen itse ollut useina vuosina aiemmin puhumassa torilla. Tänään ei todellakaan ole enää kenelle puhua. Suomussalmen syntyvyys on tänään pohjamudissa. Sama on edessä kaikkialla maaseudulla. Nuorempi väki muuttaa suuriin kaupunkikeskuksiin ja lopuille soitetaan humppamusiikkia menneisyyden hämärästä. Mietteisiini nousi väkisin kuinka Kainuussa rakennetaan sadoilla miljoonilla uuttasairaalaa. Jokaisessa kunnassa, niin Suomussalmellakin, rakennetaan kymmenillä miljoonilla uusia korskeita koulurakennuksia.

Jäin enemmän ja enemmän pohtimaan kuka kaiken oikein lopuksi maksaa? Kuka niitä tiloja lopulta käyttää? Mistä on lähtenyt liikkeelle tämä hullutus? Miten valtio ylimpänä viranomaisena sallii tämänkaltaisen kansallisomaisuuden haaskaamisen? Meillä ovat vallassa sellaiset tahot, jotka hamuavat poliittista valtaa vaikka väki siirtyy hautausmaille. Metsien hakkuut estetään heittämällä liito-oravan papanoita kuusikon juuristolle. Liito-oravalla on edes papanoita, homesosiopaateilla ei edes sitäkään. Kaikki nykyiset koulurakennukset ovat muuttuneet homekouluiksi. Tutkijat eivät sitä löydä, ainoastaan muutamat asialle vihkiytyneet homesosiopaatit saavat kuntien päätöskoneistot valtansa alle.

Aiemmin uskovaiset tunnettiin ja tunnetaan vieläkin siitä, että he uskovat vaikkeivat näe. Nyt homeeseen uskotaan, vaikkei sitä näy eikä kuulu. Ilmeisesti meillä on tänään niin paljon joutilasta rahaa hassata turhuuteen. Pahinta on se, että tiedän kuka tämän hullutuksen lopulta maksaa. Ikääntynyt väestö. Palvelut katoavat lopullisesti. Vain humppamusiikki jää elämään YLEn Areenalla.

Palvomme sen jälkeen tyhjiä, mutta ah' niin uusia seiniä.

Avainsanat: suomussalmenvapputori, ikääntyväväestö, syntyvyydenrajulasku, pystytämmetyhjiäseiniä, liitooravat, homekoulut

087 Pommeja putoilee

Torstai 12.4.2018 klo 10:27 - yrjöpoeka

Raskaat ovat laulujen lunnaat. Näin kävi aikoinaan Olavi Virralle ja hän oli sentään laulaja isolla ällällä. Laulajaksi tituleerattu Jari Sillanpää on lomaillut nyt riittävästi huumepaikoissa ja kulut ovat kasvaneet pikkuhiljaa. Yhtäaikaa ovat keikat lopahtamassa muualla Suomessa paitsi Kajaanissa. Kajaani on muutoinkin tosi outo paikka. Sillanpäälle kertyi jonkinverran pätäkkää takavuosina ja sitä on vähän kaikkialla sijoitettuna kiinteistöihi.

Uutisen mukaan hänen Espanjan loma-asuntoaan ollaan myymässä ja se kertoo juuri siitä, että jossakin vaiheessa laulut on laulettu. Huumeet eivät ole halpoja ja sen mukainen elämä siipiveikkoineen maksaa maltaita. Kiinteistöt ovat pian myynnissä kaikkialla ja hinnat laskussa, koska hänen on pakko ne myydä elääkseen. Näin se kierre on aina mennyt näillä julkkiksilla. Onko se sitten jollakin lailla geneettinen ominaispiirre julkkiksilla jää pelkäksi arvailuksi. Yksi on vielä joukosta poissa ja se on verottaja. Verottaja lyö sitten sen viimeisen naulan.

USAn presidentti on uhonnut lähettävänsä kauniita ja älykkäitä ohjuksia Syyriaan. Avoimesti hän ensin ilmoitti Venäjälle, että kohta näitä alkaa tippumaan. Venäjä tietysti uhittelevana suurvaltana löi takaisin, että he ampuvat ohjukset alas ja kohdistavat iskun lähetyspaikkoihin. Syyrian armeija on siirtynyt pikaisesti bunkkereihin suojaan, ettei vaan satu pommit kohalle. Suurvalta Venäjä ei ilmeisesti itse usko ohjustensa suojaavaan vaikutukseen ja on siirtänyt myös joukkojaan vakituisilta paikoilta kauemmas. Laivasto on ilmeisesti siirtynyt ”harjoittelemaan” kauemmas Välimerelle.

USA, Ranska ja Englanti voisivat kohdistaa iskunsa suoraan hallintoon ja Assadiin. Siivouksen jälkeen ei Venäjän enää tarvitse pysytellä Syyriassa. Hehän olivat siellä Assadia auttamassa. Kaikenlisäksi Venäjällä on todella vähän armeijan joukkoja alueella ja oman ilmoituksensa mukaan heillä on mitättömät henkilöstötappiot. Nekin ovat tulleet omakone onnettomuuksissa. Tämä on heidän oma versionsa. Toinen versio on se, että Venäläisiä on alueella paljon ja he ovat siellä palkkasotilaina. Siksi heitä ei näy Venäjän virallisissa tappiotilastoissa. Uutisten mukaan Venäjällä haudataan nuoria miehiä omien paikkakuntiensa hautausmaille. Siellä ovat vartioimassa agressiiviset turvamiehet, etteivät toimittajat tee mitään negatiivisia uutisia julkisuuteen leviteltäväksi.

Saas nähdä milloin ja millä hetkellä Trumpin pommi, twitter sylkäisee seuraavan pommin ulos. Ovatko kauniit ja älykkäät ohjukset kehuttavina, vai joutuuko toteamaan, että meni ihan läskiksi.

Suomen hallitukselta pommeja kyllä tippuu tasaisin väliajoin. Suomalaisia pisteytetään ja heidän tietojaan ollaan valmiita jakamaan vähän sinne ja tänne. Taas kerran unohtui näiltä touhupelleiltä, että on olemassa henkilörekisterilaki. Sipilä varmaan ilmoittaa pian, että korjataan sitä sitten myöhemmin. Eilen SAK sai hallitukselta syötön suoraan lapaan. SAKlla on helppo masinoida joukot ulos Vappuna. Hallitus päätti poistaa nuorten työsuhteen määräaikaisuuden perusteet ja samalla heikentää irtisanomissuojaa. Ei tarvitse olla ennustaja sille, että Vappuna paukkuu toreilla väkeviä puheita.

Helsingissä voi olla tungosta torilla ja sanoma selvä. Sipilä saa mennä.

Avainsanat: olavivirtajoiitsensähengiltä, jarisillapäähuumekoukussa, trumpjatwitter, älykkäätjakauniitohjukset, nuortenirtisanomissuojaanheikennyksiä, vappunatorillasak

177 Ei koskaan enää

Sunnuntai 11.12.2016 klo 13:46 - yrjöpoeka

Vietimme eilen yhtä ihmiskunnan tärkeimpänä pidettävää päivää. 10 joulukuuta 1948 YK:n yleiskokous hyväksyi ihmisoikeuksien julistuksen. Silloinen Neuvostoliitto Itäeuroopan liittolaisineen pidättyi äänestyksestä, eli ei hyväksynyt sitä. Nykyisen Venäjän ihmisoikeudet ovat tänään aika heppoista tavaraa. Järjestöjä kielletään takaistuilla syytteillä. Näissä syytteissä on sama kaiku, kuin oli Neuvostoliitolla.

Kaikki ihmiset syntyvät vapaina ja tasavertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan. Heille on annettu järki ja omatunto ja heidän on toimittava toisiaan kohtaan veljeyden hengessä.” Tämä ihmisoikeuksien julistuksen sanoma on tänään erittäin ajankohtainen. Juuri tänään olisi kaikkien ihmisten tutustuttava tähän julistukseen. Euroopalle tämä on elintärkeätä oman historiansa takia. Tämä julistus on syntynyt toisen maailmansodan voittajavaltojen aloitteesta ja useimmat maailman valtiot ovat sen hyväksyneet.

Tänään Euroopassa kaikuu samankaltaiset äänenpainot kuin 1930-luvulla. Muualta tulleita ihmisiä syytetään kaikesta mahdollisesta ja heistä halutaan eroon. Avautunut EU-Eurooppa on ravistumassa raja-aitoja pystytteleviksi kansallisvaltioiksi. Muualta sotaa paenneita ihmisiä halutaan laittaa leireihin, joissa olisi ympärillä piikkilangat. Kaikki Euroopan valtiot tiukentavat maahantulon edellytyksiä. Myös Suomi on tekemässä samaa.

Eurooppa ja Suomi sen mukana on unohtanut sotien ajan historian. Kaikille tekisi hyvää googlettaa sana, keskitysleirit. Sen kertoma sanoma on vavahduttava. Itse koen sen sanoman ajankohtaiseksi. Jokaisen olisi sanottava ääneen, ei koskaan enää. Tämä olisi toistettava niin kauan ja niin suurella äänellä, että jokainen sen kuulisi. Tämän historian takia ihmisoikeuksien julistus on annettu.

Tietoa ihmisoikeuksista on runsaasti tarjolla. Erilaiset hakupalvelut antavat siitä tietoa. Kuitenkin juuri nyt tuntuu siltä, etteivät ihmisten silmät näe ja korvat kuule tätä viestiä. Osa ihmisistä näkee ja kuulee vain oman totuutensa. Toisten oikeuksista ei olla kiinnostuneita. Media omalla toiminnallaan on vahvistanut tämän äänekkään joukon sanomaa. Sanomaa, joka on karmeaa kuultavaa. Tämän äänekkään joukon ydinsanoma on, että ihmisoikeudet kuuluvat vain valitulle kansalle. Siinä on peloittavan tutun kuuloinen kaiku.

Hitler kansallissosialismineen teki sen meille tiettäväksi. Valitun kansan ansiosta syntyivät keskitysleirit. Miljoonittain ihmisiä tuhottiin. Nyt meillä suomessakin marssitaan kaduilla ja vannotaan avoimesti kansallissosialismin nimeen. Me olemme hiljaa hyväksyneet tämän ja media kertoo sen kuuluvan sanavapauteen. Juuri näin tapahtui 1930-luvulla Saksassa. Marssit hyväksyttiin ja sen tuloksena lopulta marssi koko Eurooppa.

Nyt on aika näiden marssien tuomitsemiseen. Ihmisten on lähdettävä marssille ihmisoikeuksien puolesta. Mikä tai mitkä järjestöt aloittavat sellaisen marssin valmistelun, joka marsittaisiin toukokuun ensimmäisenä päivänä. Vapun päivänä. Marssi suoritettaisiin Helsingissä. Sen pääsanoman pitäisi olla ihmisoikeuksissa. Tämä marssi olisi myös osoituksena poliittiselle johdolle siitä, ettemme hyväksy väkivaltaisen natsijärjestön marsseja kaduillamme.

Nyt riittää. Ei koskaan enää.

Avainsanat: yknihmisoikeuksienjulistus, kansallissosialismi, keskitysleirit, vappumarsiit

032 PERUSSUOMALAINEN VAPPUPUHE 1.5.2014

Torstai 1.5.2014 klo 12:50 - yrjöpoeka

Perussuomalaisten EU-linja on rakentava ja kriittinen. EU ei ole meille pyhä – unionia saa ja pitää arvostella, kun siihen aihetta on. EU:sta on kasvanut byrokraattinen organisaatio, joka polkee jäsenmaidensa demokratiaa.

Perussuomalaiset hyväksyvät Suomen eurojäsenyyden toistaiseksi voimassa olevana tosiasiana, joka kuitenkin voi muuttua. Toisin kuin muut puolueet, emme ole poliittisesti sitoutuneet euroon, vaan ainoastaan Suomen etuun.

Perussuomalaiset puolustavat EU:ssa Suomen kansallista etua ja kansallista päätöksentekoa ja itsemääräämisoikeutta. Tämä on oikeutettua, sillä itsenäisyyden asia ei vanhene koskaan.

Perussuomalaisilla on eurovaaliohjelmassa neljä (4) pääperiaatetta:

-Liittovaltiokehitys on torjuttava ja jäsenmaiden itsemääräämisoikeus taattava

-Tukipakettipolitiikka on lopetettava

-Talousyhteistyötä on kehitettävä edelleen

-EU:n demokraattisuutta on vahvistettava

EU:sta on rakennettu liittovaltiota pienin askelin. Jäsenmaiden itsenäisyyttä ja riippumattomuutta on nakerrettu pala palalta. Ennen talouskriisiä tämä kielteinen kehitys eteni lähes huomaamatta, mutta euron pelastamisen nimissä yhdentymisen vauhtia on kiihdytetty. Liittovaltion rakentaminen ilman kansalaisten selkeää kansanäänestyksessä annettua tukea ei ole oikea eikä hyväksyttävä menettely.

Euroopan yhdentymisen alkuperäinen ajatus oli turvata rauha yhdistämällä taloudelliset edut. Kannatamme tätä EU:n perusideaa. EU on ensisijaisesti vapaakauppaliitto. EU:ta ei pidä kehittää liittovaltiomaisempaan suuntaan. Eurooppalainen kulttuuriperimä ei taivu yhdenmukaistamiseen, eivätkä jäsenmaat ole yhteismitallisia.

EU:n kehittämisen perusperiaatteeksi ei voida ottaa pääministeri Kataisen visioimaa ”reilun integraation keskitietä”, sillä tämä katsantokanta pitää lähtökohtanaan syvenevää yhdentymiskehitystä. Kataisen ”reilu integraatio” on siten käytännössä liittovaltiokehityksen tukemista.

Perussuomalaiset ovat ainoana eduskuntapuolueena ensimmäisestä Kreikan pelastuspaketista saakka johdonmukaisesti vastustanut tukipakettipolitiikkaa. Kieltäydymme linjamme ja EU:n perussopimusten mukaisesti takaamasta tai maksamasta toisten euromaiden lainoja suomalaisten veronmaksajien varoilla.

Kaikkien muiden eduskuntapuolueiden ajama tukilinja on sitonut Suomen pahimmillaan jopa kymmenien miljardien takausvastuisiin. Pelastuspaketit ovat epäonnistunutta ja epäoikeudenmukaista politiikkaa, jota kansalaiset vastustavat ja joka murentaa Euroopan yhtenäisyyttä.

Nykytilanteessa pelastuspaketit haittaavat sekä avun saajia että sen maksajia. Molemmat osapuolet ovat toisilleen tasapuolisesti katkeria. Yhteisvaluutta euron oli tarkoitus olla EU:n yhtenäisyyden vertauskuva, mutta epäonnistuneen pelastuspolitiikan takia siitä on tulossa EU:n hajoamisen symboli.

Taloudellinen yhteisvastuu eri jäsenmaiden välillä on sekä moraalitonta että järjetöntä. Eri jäsenmailla on täysin erilaiset yhteiskuntamallit ja veroasteet. Osa jäsenmaista on valtioina köyhiä, mutta kansalaiset henkilökohtaiselta varallisuudeltaan esimerkiksi suomalaisia varakkaampia, kuten vaikkapa Kyproksella.

Tästä syystä ei voi olla oikein, että korkeamman veroasteen maat paikkaavat matalamman veroasteen maiden budjettivajeita. Veronsa maksavaa suomalaista ei pidä laittaa maksamaan kriisimaiden veroja.

Eurokriisi on karulla tavalla osoittanut euron ongelmat. Jos euro olisi puhtaasti taloudellinen projekti, se olisi jo haudattu tai siihen ei olisi koskaan lähdettykään. Euro on kuitenkin ennen kaikkea poliittinen projekti.

Perussuomalaiset eivät ole sitoutuneet euroon, vaan Suomen etuun. Emme nykytilanteessa aktiivisesti aja maamme eroa eurosta, mutta haluamme valmistautua euroalueen mahdolliseen hajoamiseen.

Yhteinen velka, yhtenäistetty verotus, sekä EU:n laaja kontrolli työmarkkinoihin, eläkepolitiikkaan ja sosiaaliturvaan kuuluvat monien liittovaltiokehityksen ajajien tavoitteisiin europarlamentissa.

Jos nämä ovat euroalueen säilymisen hinta, äänestäjien on saatava tietää, mitkä puolueet ovat tuon hinnan valmiita maksamaan.

Perussuomalaiset eivät ole.

Perussuomalaiset ovat kansainvälisesti verkostoitunut puolue, joka arvostaa ja kunnioittaa Eurooppaa. EU:n kritisointi ei ole kansainvälisyyden tai eurooppalaisuuden vastustamista.

Nykyinen Euroopan unioni on demokratiavajeineen ja loputtominen byrokratioineen useammin itse ongelma kuin sen ratkaisu. Unionissa on kuunneltava kansalaisia paremmin, eikä yhdentymistä tai EU:n kehittämistä voida jatkaa kansalaismielipidettä kuulematta.

Erityisesti EU komission demokraattisuutta on kehitettävä. Tämä voi tapahtua esimerkiksi luomalla äänestysjärjestelmä komissaarien valitsemiseksi kansallisissa, maakohtaisissa vaaleissa.

EU:ta on uudistettava vähemmän byrokraattiseen suuntaan. Perussuomalaiset tukevat Iso-Britannian esittämää näkemystä kevyemmästä unionista. Uskomme yhä uusien maiden liittyvän EU:n uudistamista vaativaan kriittiseen rintamaan ja haluamme nostaa Suomen mukaan uudistusmielisten joukkoon.

Perussuomalaisilla on erittäin hyvä ehdokasvalikoima. Ehdokkaiden asettaminen sujui hyvin ja nyt kansalaisille on tarjolla 20 erinomaista ehdokasta. On 20 hyvää syytä käydä vaaliuurnilla. Antamasi ääni ei mene hukkaan. Sinun äänelläsi puolustetaan Suomen etua unionissa.

Sinun antamallasi äänellä on jytky-vaikutus. Euro-Jytky näkyy jo nyt.

Hallitus on sen ansiosta muuttunut toimintakyvyttömäksi ja pääministeri on ilmoittanut siirtyvänsä muihin hommiin. Istuvat ministerit ovat kilvan pyrkimässä EU-parlamenttiin. Tämä kaikki tapahtuu vain ja ainoastaan perussuomalaisten pelosta. Hallituksen asiat ovat muuttuneet vähemmän tärkeiksi.

Virattomaksi jäänyt suomalainen talouskomissaari on lähtenyt mukaan EU-ehdokkaaksi. Talouskomissaari on ollut liittovaltio kehityksen suurimpia puolestapuhujia ja hän on päävastuussa jatkuvasta rahan lapioinnista hulttiovaltioille. Hänen nimensä on Olli Rehn.

Nyt tultuaan ehdokkaksi hänen suustaan on alkanut kuulua toisenlaista tekstiä. Koska kysymys on vaaleista, kyseessä on äänestäjien sumuttaminen.

Äänestäjän on hyvä muistaa, että on vain yksi puolue, jolla on ollut johdonmukainen linja EU-asioissa. Perussuomalaiset ovat olleet johdonmukaisesti Suomen edun ajajia.

Miksi nämä vaalit ovat erityisen tärkeät? Niin tärkeät, että komission puheenjohtaja Barroso puhuu kohtalon vaaleista.

Liittovaltio kehityksen kannattajat tietävät eurokriittisten voimien kasvun ja pelkäävät tulevaa muutosta. Vallan menetys kirpaisee tätä eliittiä.

Nyt Suomella ja erityisesti meillä perussuomalaisilla on aito ja ainutlaatuinen tilaisuus vaikuttaa koko Euroopan poliittiseen päätöksentekoon. Tätä Euroopassa seurataan joko hyvillään tai huolestuneena.

Muut puolueet asettavat ehdolle ministereitä, komissaareja tai julkkiksia. Se kertoo ainoastaan heidän epätoivostaan, sillä vanhat puolueet tietävät, että me Perussuomalaiset olemme ainoa todellinen ja 20 uskottavan ehdokkaan vaihtoehto.

Muut puolueet ovat päätöksillään vieneet meidät tälle tielle, jonka päässä on kansallisen itsenäisyyden menetys. Seisomme viimeisellä rannalla. Viiden vuoden päästä on jo liian myöhäistä korjata tilanne Suomen eduksi.

Me olemme näissä vaaleissa ainoa oppositiopuolue, jota äänestämällä saat aikaan muutoksen. Peli kovenee, EU-vaalit lähenevät. Me olemme aito kansanpuolue ja sen tulemme vaaleissa näyttämään.

Nyt ei ole mahdollista protestoida ja jäädä kotiin.

Äänestä, niin äänesi kuullaan!

Avainsanat: vappupuhe2014, eu-vaalit, euro-jytky

023 VAPPUPUHE 2013

Keskiviikko 1.5.2013 klo 12:37 - yrjöpoeka

Menneinä vuosikymmeninä puhuttiin paljon siitä, että suomalainen työväki oli valtiovallan erityisessä suojeluksessa. Presidentti Urho Kekkonen puuttui tarvittaessa peliin ja perusti tilalle hätätilahallituksen. 1975 maassa oli silloin ennätykselliset 60 000 työtöntä ja Miettusen hätätilahallituksen ensimmäiseksi tehtäväksi tuli puuttua työttömyyteen. Tarkoitus oli hyvä, onnistuminen huonompaa. Silloin katsottiin olevan kestämätöntä, mikäli niin iso osa työväestä oli työttömänä. Vielä silloin työväki marssi kaduilla vappuna ja piti kovia puheita valtiovallan suojeluksessa olevasta työväestä.

Maailma on muuttunut niistä ajoista ja entistä huonompaan suuntaan. Ketään ei kiinnosta, vaikka työikäisestä väestöstä satojatuhansia on ilman työtä. Se ei heiluttele hallituksia. Se ei kiinnosta vanhoja työväenpuolueita, eikä ammattiyhdistysliikettä. Hallituspuolueet ovat totaalisen hiljaa asiasta. Ilmeisesti työtön väestö ei enää edes äänestä ja sen nämä hyväosaiset tietävät.

Hallitusta kiinnostaa vain kilpailukyky. Samoin nöyristeleminen ja mielistely Euroopan mahtivaltioiden edessä. Tärkeintä nykyisille vallanpitäjille, on jatkuva rahan lapioiminen muiden työttömyyttä ylläpitävien valtioiden pohjattomiin kirstuihin.

Mutta onko hallitus kiinnostunut työväestä mitenkään? Kyllä se on. Kataisen ja elinkeinoelämän johdon suunnalta on huudettu viimeiset vuodet työvoimapulasta. Hallitus on valmis vastaanottamaan köyhimmistä maanosista useita satojatuhansia luku- ja kirjoitustaidottomia työvoimapulaa helpottamaan. Näiden heikko-osaisten avulla halutaan muuttaa suomalaista sopimusyhteiskuntaa.

Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen ylijohtaja Vartiainen ja eläkeyhtiö Ilmarisen talousjohtaja Kiander linjasivat juuri nyt vapun alla suurella kohulla, että Suomi tarvitsee työvoimaksi ja työpaikkojen synnyttäjäksi 100 000 uutta maahanmuuttajaa.

Vartiaisen teesi kuuluu, että työtä syntyy, kun työvoimaa on tarjolla. Kianderin mukaan siirtotyöläisten roolina on muun muassa työvoimakustannusten eli palkkojen nousun hillitseminen. Nämä hallituksen neuvonantajat myöntävät suoraan, että vain näin voidaan palkkakustannuksia laskea. Nämä köyhät saadaan suostumaan vielä pienempiin palkkoihin, kuin mihin suomalaiset halpatyöläiset on poljettu.

Hallitus ei arvosta suomalaisten tekemää työtä. Hallitus ei arvosta, eikä puolusta, suomalaisen työntekijän etuja. Nykyinen hallitus on hyväosaisten hallitus.

Viime vuosisadalla valkoihoiset suurvallat riistivät halvalla raaka-aineet juuri näistä köyhistä valtioista. Nyt Suomi on muiden mukana jatkamassa kolonialismia ja haluaa hyötyä näiden maiden raaka-aineesta. Suuresta köyhien työttömien armeijasta. Tällä kolonialismilla on jo nyt muutettu suomalaisten työolosuhteita huonommiksi. Tätä väkeä käytetään surutta hyväksi palkkojen polkemisessa.

Tämän menon ovat vanhat puolueet ja ammattiyhdistysliike täysimääräisesti hyväksyneet. Menneinä vuosikymmeninä vasemmisto nimitteli oikeistopuolueiden edustajia riistäjiksi. Niinsanottu tiedostava älymystö riimitteli lauluja rikkaista. Kaikkein kovimmat ”taistolaiset” olivat valmiita siihen, että suomalainen työväki saisi turvapaikan suuren ja mahtavan naapurin Neuvostoliiton sylistä.

Nykyinen ns. tiedostava vasemmisto älymystö ei huuda enää neuvostovastaisuutta. Sillä on uusi iskusana ja se on rasismi. Sitä sanaa se vuodattaa jokaiseen tiedostavaan mediaan ja tämä media on sitä myös valmis käyttämään. Kohderyhmä on löytynyt uudesta poliittisesta voimaryhmästä, joka on heilauttanut suomalaisen poliittisen kentän kokonaan uuteen tilanteeseen.

Tätä kohdetta, Perussuomalaista puoluetta, käytetään nyt vihan ja kaunan välikappaleena. Tästä puolueesta ollaan julkisuudessa valmiita tekemään kaiken pahan ruumiillistuma.

Tästä puolueesta, joka on ilmoittanut olevansa pienen ihmisen asialla ja puolustavansa suomalaisten asiaa. Puolue on ilmoittanut olevansa suomalaisentyön puolue.

Suomalaisen työn, joka tehdään suomessa.

Suomalaisen työn, joka tehdään suomalaisella työvoimalla.

Suomalaisen työn, joka tehdään suomalaisilla palkkaehdoilla.

Ehdoilla, joilla vain ja ainoastaan voidaan turvata Suomen elinvoima. Suomalaisen yhteiskunnan ja demokratian elinvoima. Kansallinen yhtenäisyys.

Työttömyys vie kaiken edellämainitun. Suomussalmelainen työtön voi varmasti vahvistaa tämän. Suomussalmen työttömän pitäisi tyytyä hallituksen tahdosta hakemaan hiljaa ja nöyrästi EU:n ruokakassi. Tämä on vallanpitäjien keino latistaa työttömän itsetuntoa.

Voimakasta maahanmuutto tulvaa on puolustettu hallituksen ja pääministerin toimesta mm. sillä, etteivät suomalaiset halua tehdä kaikkea työtä. Hallitus ja mministerit nimittävät sitä vähemmän arvokkaaksi työksi. Paskaduuniksi.

Suomalainen arvostaa kaikkea työtä. Työ on aina antanut ja antaa jatkossakin tekijälleen itsetunnon. Suomalainen työntekijä arvostaa sitä, että hän saa työn kautta osallistua oman yhteiskunnan rakentamiseen.

Kaikki sellainen työ on arvokasta, jolla saa toimeentulon itselleen ja perheelleen.

Perussuomalainen puolue on ilmoittanut periaateohjelmassaan olevansa työväenpuolue, sitä sen myös käytännössä. Yleisradion suorittama tutkimus äänestäjäkunnasta osoittaa sen nyt todeksi. Perussuomalaiset ovat nyt vapun alla suurin työväenpuolue. Jopa keskusta on noussut ohi vasemmistopuolueiden.

Tiedostava vasemmisto puolustaa enää vain omia asemiaan. Ei työväen asemaa.

Puolueemme on myös suomalaisten pienyrittäjien puolue. Saimme eduskuntavaaleissa kansanedustajiksi pienyrittäjiä. Kuntavaaleissa saimme runsaasti yrittäjiä mukaan toimintaan. Kuntavaaleissa onnistuimme nousemaan merkittäväksi kuntapuolueeksi ja Kainuussa nousimme toiseksi suurimmaksi puolueeksi. Kasvu tulee jatkumaan.

Nyt puolueemme kouluttaa omaa väkeä ja valmistautuu paremmalla organisaatiolla seuraaviin vaaleihin. Kouluttautumisella luottamushenkilöt saavat paremmat valmiudet kohdata kuntakenttää odottavat haasteet. Samoin pystymme vastaamaan äänestäjien meille antamaan valtakirjaan. Sillä valtakirjalla olemme valmiita tekemään työtä suomalaisten puolesta.

Perussuomalaisten Kainuun piirin suurimpana huolena on Kainuun elivoiman turvaaminen. Kainuussa on valtavat metsä- ja turvevarannot. Metsä- ja turvevarannot ovat uusiutuvan energian lähteitä ja niitä on hyödynnettävä Kainuulaisten hyväksi. Kainuu on saatava energia omavaraiseksi. Meillä on siihen raaka-aineet. Meillä löytyy siihen myös yrittäjiä. Energia-ala voisi tuoda Kainuuseen kerrannaisvaikutuksineen jopa tuhansia uusia työpaikkoja. Koko suomeen sen arvioidaan tuovan kymmeniätuhansia uusia työpaikkoja.

Kaivosteollisuus ja sen maine ovat nyt aallonpohjassa Kainuussa. Talvivaara on antanut koko suomelle opetuksen, kuinka ei saa, eikä pidä toimia. Meidän on kuitenkin nähtävä näiden ongelmien ylitse. Me tarvitsemme kaivannaisteollisuutta ja sen tuomia työpaikkoja. Siksi näen erittäin hyvänä sen, että valtio on nyt Solidiumin kautta Talvivaaran suurin omistaja. Talvivaaran toiminta ja sen tuomat työpaikat on turvattava. Samalla on huolehdittava, että mittavat ympäristöongelmat korjataan.

Suomalaisella työllä suomessa on puolustaja.

Suomalainen kansallismielinen puolue.

Perussuomalaiset.

Avainsanat: vappupuhe, hätätilahallitus, palkkojenlasku, halpatyöläiset, paskaduuni, suurintyöväenpuolue, uusiutuvaenergia, solidium, perussuomalaiset

022 Älykäs järjettömyys

Maanantai 29.4.2013 klo 20:38 - yrjöpoeka

Sain luettavaksi mielenkiintoisen artikkelin Suomen Kuvalehdestä. Artikkeli antoi paljon ajattelemisen aihetta ja tekstin sanoma on juuri tänään tullut uudelleen ajankohtaiseksi.

Puhelin on soinut taukoamatta ja sähköposti rallattanut. Yhteyden ottajat ovat olleet täynnä varmuutta asiaansa. Heillä on niin vankka mielipide aiheesta, etteivät edes muista mitä ja miten ovat olleet päättämässä. Istuin eilen kokouksessa joka teki yksimielisiä päätöksiä asioista. Teki myös yksimielisen julkilausuman saman kokouksen annista tiedoitusvälineitä varten. Tänään maakuntalehden uutisoitua aihetta, osa eilisestä kokousväestä oli saanut herätyksen. Uutinen ei enää ollut hyvä ja eikä heidän mielestään totuudenmukainen. Onneksi näitä kuullun ja luetun ymmärtämättömiä on vain muutama. Valitettavasti heillä on suurin ääni. Ja he ovat tosissaan.

Eilinen kokous oli todella iloinen ja reipas tapahtuma. Väkeä oli paikalla todella paljon ja asiat sujuivat uskomattoman rennon ja hyvän ilmapiirin vallitessa. Juuri ennen kokouksen päättämistä löytyi kuitenkin kolme sellaista, joiden mielestä oli väärin istua niin hyväntuulisessa joukossa. On uskomatonta millaisia myrkynkylväjiä joukko sietää. Nämä myrkynkylväjät ovat nyt päässeet uudelleen ääneen maakuntalehden uutisoinnin kommentoinnissa. Siinä he esiintyvät yhtä lukuunottamatta nimettöminä. Olen aikaisemminkin sanonut, että katkeroituneet ihmiset myrkyttävät kaiken kasvun ympärillään ja se pitää todella paikkansa. Ilmeisesti he kuitenkin saavat nautinnon ja tyydytyksen sanomisistaan.

Antti Mustakallio on mielestäni kirjoittanut hyvin, mitä myrkynkylvö oikein on. Eilinen tapahtuma oli juuri niinkuin Mustakallio toteaa. Nämä yksilöt halusivat kylvää riidansiemeniä ja sitä he haluavat nyt jatkaa. Mikä tekee normaalista ihmisestä tällaisen? Eivätkö kaikki pysty olemaan hyväntuulisia ja onnellisia muiden joukossa? Pitäisikö vain heitä silitellä ja kehua, että he lopettaisivat? Pelkään pahoin, ettei se riitä. Heidän elämässään ei mitään muuta. Heidän pitäisi perustaa oma surkuttelijoiden ja myrkynkylväjien puolue. Mutta ei siitäkään tulisi mitään. Ketä vastaan he sitten olisivat?

Koulutuksen suhteen olen toiveikas. Olen saanut olla järjestämässä yhdessä piirisihteerin kanssa omalle joukolle koulutustilaisuutta ja näyttää siltä, että tupa tulee olemaan täynnä. Sosiaali- ja terveydenhuolto on seurannut minua jo vuosikymmenten ajan, nyt niistä yhteyksistä on hyötyä. Sihteerini kanssa pohdimme talvella, mistä lähdetään liikkeelle. Yhteydet on luotu ja päivä lyöty lukkoon. 11.5 lauantaina piiritoimisto pullistelee tiedonhaluista väkeä.

Oman linjan luomiseen tarvitsemme tietoa. Tarvitsemme yhteisiä keskustelutilaisuuksia aiheista ja lisää koulutusta. Näillä eväillä uskon, että voimme vastata äänestäjien meille antamaan valtakirjaan.

Näillä mietteillä. Yhteisesti sovitulla linjalla kohti Vappua.

Torilla tavataan!

Avainsanat: älykäsjärjettömyys, kognitiivinensuorituskyky, luetunymmärtäminen, myrkynkylväjä, anttimustakallio, vappu

021 Vappu tulee, oletko valmis

Lauantai 27.4.2013 klo 8:52

Ennen puhuttiin paljon siitä, että suomalainen työväki oli valtiovallan erityisessä suojeluksessa. Urho Kekkonen puuttui tarvittaessa peliin ja perusti tilalle hätätilahallituksen. 1975 maassa oli silloin ennätykselliset 60 000 työtöntä ja hätätilahallituksen ensimmäiseksi tehtäväksi tuli puuttua työttömyyteen. Tarkoitus oli hyvä, onnistuminen huonompaa. Silloin katsottiin olevan kestämätöntä, mikäli niin iso osa työväestä oli työttömänä. Vielä silloin työväki marssi kaduilla vappuna ja piti kovia puheita valtiovallan suojeluksessa olevasta työväestä.

Maailma on muuttunut niistä ajoista ja entistä huonompaan suuntaan. Ketään ei isommasti kiinnosta, vaikka työikäisestä väestöstä satojatuhansia on ilman työtä. Se ei heiluttele hallituksia. Se ei kiinnosta työväenpuolueita, eikä ammattiyhdistysliikettä. Hallituspuolueet ovat totaalisen hiljaa asiasta. Ilmeisesti työtön väestö ei enää edes äänestä ja sen hyväosaiset nyt tietävät. Hallitusta kiinnostaa vain kilpailukyky. Samoin nöyristeleminen ja mielistely Euroopan mahtivaltioiden edessä. Tärkeintä nykyisille vallanpitäjille, on jatkuva rahan lapioiminen muiden työttömyyttä ylläpitävien valtioiden pohjattomiin kirstuihin.

Mutta onko hallitus kiinnostunut työväestä mitenkään? Kyllä se on. Kataisen ja elinkeinoelämän johdon suunnalta on huudettu viimeiset 10-vuotta työvoimapulasta. Hallitus on valmis vastaanottamaan köyhimmistä maanosista useita satojatuhansia luku- ja kirjoitustaidottomia työvoimapulaa helpottamaan. Näiden samankaltaisten luusereitten, kuin ovat suomalaisetkin oletetaan muuttavan jotakin suomalaisessa yhteiskunnassa. Ja sen ne tekevät.

Ennen valkoihoiset suurvallat riistivät halvalla raaka-aineet juuri näistä köyhistä luuseri valtioista. Nyt Suomi on muiden mukana jatkamassa kolonialismia ja haluaa hyötyä näiden maiden pohjattomasta raaka-aineesta. Suuresta köyhien työttömien armeijasta. Tällä kolonialismilla on jo nyt muutettu suomalaisten työolosuhteita huonommiksi. Tätä väkeä käytetään surutta hyväksi palkkojen polkemiseen. Tämän menon ovat nykyiset valtapuolueet ja ammattiyhdistysliike täysimääräisesti hyväksyneet. Menneinä vuosikymmeninä vasemmisto nimitteli oikeistopuolueiden edustajia riistäjiksi. Niinsanottu tiedostava älymystö riimitteli lauluja rikkaista. Kaikkein kovimmat ”taistolaiset” olivat valmiita siihen, että suomalainen työväki saisi turvapaikan suuren ja mahtavan naapurin Neuvostoliiton sylistä.

Nykyinen tiedostava vasemmisto älymystö ei huuda enää neuvostovastaisuutta. Sillä on uusi iskusana ja se on rasismi. Sitä sanaa se vuodattaa jokaiseen tiedostavaan mediaan ja media on sitä myös valmis käyttämään. Kohderyhmä on löytynyt uudesta poliittisesta voimaryhmästä, joka on heilauttanut suomalaisen poliittisen kentän kokonaan uuteen tilanteeseen. Tätä kohdetta, Perussuomalaista puoluetta, käytetään nyt vihan ja kaunan välikappaleena. Tästä puolueesta ollaan julkisuudessa valmiita tekemään kaiken pahan ruumiilistuma.

Tästä puolueesta, joka on ilmoittanut olevansa pienen ihmisen asialla ja puolustavansa suomalaisten asiaa. Puolue on ilmoittanut olevansa suomalaisentyön puolue. Suomalaisen työn, joka tehdään suomessa. Suomalaisen työn, joka tehdään suomalaisella työvoimalla. Suomalaisen työn, joka tehdään suomalaisilla palkkaehdoilla. Ehdoilla, joilla vain ja ainoastaan voidaan turvata Suomen elinvoima. Suomalaisen yhteiskunnan ja demokratian elinvoima. Kansallinen yhtenäisyys.

Perussuomalainen puolue on ilmottanut olevansa työväenpuolue, sitä sen myös käytännössä. Erilaiset tutkimukset äänestäjäkunnasta osoittavat sen myös todeksi. Puolueemme on myös suomalaisten pienyrittäjien puolue. Kuntavaaleissa onnistuimme nousemaan merkittäväksi kuntapuolueeksi ja nousu tulee jatkumaan. Nyt puolue kouluttaa omaa väkeään ja valmistautuu paremmalla organisaatiolla seuraaviin vaaleihin. Kouluttautumisella luottamushenkilöt saavat paremmat valmiudet kohdata kuntakenttää odottavat haasteet.

Ei siis ole ihme, että tiedostava väestö on saanut sätkyn. Suomalaisella työllä suomessa on puolustaja. Suomalainen kansallismielinen puolue. Perussuomalaiset.

Avainsanat: vappu, työväenjuhla, miettusenhätätilahallitus, kolonialismi, työvoimapula, perussuomalaiset, suomalaisentyönpuolue

075 Ahdistusta havaittavissa

Perjantai 2.11.2012 klo 19:23

Jos oli ennen vaaleja joillekin tuskallista lukea uutisia perussuomalaisista, niin vaalien jälkeen se on vielä tuskallisempaa. Joidenkin mielestä perussuomalaisia saa lyödä kuin vierasta sikaa ja heitä pitäisi median solvata jatkuvasti. Silloin kun media uutisoi neutraalisti perussuomalaisista, se aiheuttaa ahdistuksen. Joidenkin mielestä ei ole median tehtävä käsitellä perussuomalaisia neutraalisti. Valitettavasti ei edes media löydä jatkuvasti kielteisiä uutisia.

Kunnallisvaalien jälkeen media on ottanut selvää uusista valtuutetuista ja uutisoinut mielestäni hyvin ne ajatukset joilla mennään tulevaan kauteen. Kuten paikallislehti Ylä-Kainuu teki vaalien jälkeisessä lehdessä. Lehti teki jutun, kuinka poliittiset ryhmät lähtevät likkeelle. Koska olimme markkinoilla teltan kanssa ja tarjoilimme glögiä pääsimme jutun kuvitukseen. Kommentoijat ovat nyt tarttuneet Hyrynsalmen markkinoilta tehtyyn juttuun. Tuli todella hyvä mieli, kun luin nuo kaksi kommenttia.

Olen saanut valtavasti hyvää palautetta vaalien jälkeen ja tukea tekemälleni vaalityölle. Ehdokkaidemme hyvä näkyminen oli todella huomattu ja sitä on arvostettu. Rohkeista poliittisista puheista olen saanut solvauksia ja niitä on yritetty muuttaa aivan muuksi. Enemmän olen saanut kuitenkin kannustusta ja lisää puheita odotetaan jatkossa. Täytynee ensi vappuna pitää julkinen puhe Ämmänsaaren torilla.

Keskiviikon Iltalehdessä 31.10 oli otsikoitu juttu sivulla 10, ”Riita repii perussuomalaisia”. Juttua lukiessa näin punaista. Kuinka mitättömillä henkilöillä uutisoidaan olemattomasta riidasta, jota nämä henkilöt itse ovat tuottamassa. Ohessa oli toimittaja Olli Waris haastatellut muutamia puolueeseen kuuluvia mitättömyyksiä. Näitä puolueen hajoittajia oli toimittaja pitänyt merkittävinä.Osa näistä oli aikoinaan hajoittamassa SMP:tä ja työ tuntuu jatkuvan. Muutamia muitakin oli otettu juttuun ja he ovat pyrkineet hyötymään puolueen nosteesta. Mukaan on kova tunku, mutta onneksi kaikki osastot eivät ole hyväksyneet näitä kaikkia edes listoilleen kunnallisvaaleissa.

Toimittaja olisi voinut tutkia oikeasti, mikä merkitys näillä ”merkkihenkilöillä” on puolueelle. Puoluehallitus on valitettavasti joskus heikkona hetkenään hyväksynyt nämä tunarit puolueeseen. Kekrin aika on ennevanhaan tunnettu pestuu markkinoina. Nyt puoluehallitus voisi purkaa muutamien kontrahdin. Näin nämä voisivat perustaa ikioman puolueen. Siellä he voisivat peherrellä omissa liemissään. Nämä voisi ottaa uudelleen käyttöön vanhan nimen, SKYP. Tällä nimellä tunnettiin SMP:n hajoittajien ryhmä.

Nyt on tulossa pieni tauko vaalien osalta. Ennen seuraavia vaaleja hajoittajat on erotettava. Tavalliselle puolueen kenttätyöntekijälle riittää tarpeeksi tekemistä kepulaisissa. Kenttätyö vaatii omilta joukoilta yhtenäisyyttä ja hyvää mieltä. Odotan puoluejohdolta toimenpiteitä.

Avainsanat: kunnallisvaalitaiheuttivatahdistusta, kekrimarkkinat, vappupuhevalmiina, puolueenhasjoittajat, skyp, remes

066 Vappu 2010

Sunnuntai 2.5.2010 klo 15:20 - yrjöpoeka

Tämän vapun muistaa siitä, että vettä tuli koko ajan ja paljon. Ajellessani Kajaaniin sai todella ajaa hitaasti, koska paikoin tie on kulunut pahasti uraiseksi. Ajourissa oli todella paljon vettä ja muutaman kerran sain kokea miltä vesipatja tuntuu.

Torilla oleva yleisö oli todella sinnikästä ja suurimman osan toria kattoi eriväristen sateensuojien katto. Torin ehdoton väriläikkä oli perussuomalaisten huomioliivien määrä. Keltaiset huomioliivit saivat torin harmauteen hyvin eloa.

Kajaanilaisia seniori kansalaisia kävi runsaasti juttusillamme ja jokainen oli ehdottoman iloinen perussuomalaisten erittäin hyvästä näkyvyydestä. Usea kyseli viimeviikkojen uutisoinneista ja jokainen oli tyytyväinen lopputulokseen. Usea valitteli uutisoinnin alkuvaiheen tuoneen harmistusta, alussa se oli yksipuolista. Maakuntalehtemme uutisoitua kevätkokouksesta, monelle oli tullut selväksi pelin henki.

Kansanedustaja ehdokkaiden esittely sujui piirin puheenjohtajalta juohevasti. Torille saapuneet kannattajat olivat tyytyväisiä piirin ehdokas asetteluun. Kaksi miestä ja kaksi naista oli usean mielestä erinomainen tilanne.

Vapputorin parasta antia oli Perusnuorten esittäytyminen, 8 nuorta keltaisissa liiveissään oli todella poikkeava näky. Näinä aikoina on todella harvinaista herkkua nähdä poliittisesti aktiiveja nuoria. Seuraaviin kunnallisvaaleihin on Kajaanissa helppo lähteä, nuoria on tulossa mukaan. Tätä nuorten esiinmarssia ja näkyvyyttä kiittelivät useat vanhemman polven kävijät. Täytyy sanoa, että katsellessani nuorten esiintymistä oli todella ylpeä heidän toiminnastaan. Erityisen ylpeä olen heidän lähtemisestään mukaan Perussuomalaisten kasvavaan joukkoon.  He olivat iloisia, esiintymiskykyisiä, kohteliaita ja tavallisia nuoria. Laitan kuvia kuva-albumiin vappu torin tapahtumista.

Torilla vieraili muutamia minun aktiivisia tukijoitani viime vuosilta. Kiitokset heille tuesta ja nyt toivon sitä vielä enemmän. Nyt se työ vasta alkaa.

Sivuillani kävi eilen runsaasti lukijoita ja kiitos saamastani palautteesta eilisen illan ja tämän päivän aikana. Otan palautteen huomioon liittyen sivujen luettavuuteen, olen niitä itse värkkäillyt. Jatkossa ammattilainen saa katsoa, voiko niille mitään tehdä. Antamanne palaute ja tuki ei toivottavasti pääty tähän, vaan olette mukana jatkossakin.

Ilonan vierailu mummolassa oli todella lyhyt ja ikävä jäi taas kerran. Omat asiat asettuvat oikeaan mittasuhteeseen, kun seuraa lapsen touhuja. Erityisen mukavaa on saada kuulla niitä ajatuksia, mitä lapsen maailmassa tapahtuu. Ainoastaan ne ovat tärkeitä ja joitakin muistikuvia menneisyydestä tulee ajoittain mieleen.

Avainsanat: politiikka, vappu, perussuomalaiset, perussnuoret, perussuomalaisetkansanedustajaehdokkaat, palaute, kiitos