Satunnaiset kuvat

2003 ja 5.3kg

Uusimmat

Blogin arkisto

142 Normi Juhannuksen kaksi taikaa

Maanantai 25.6.2018 klo 10:18 - yrjöpoeka

Saimme kokea jälleen normi Juhannuksen. Olen vuosikymmenten saatossa tottunut siihen, että Juhannuksen taika ja varmuus on kahdessa asiassa. Varaa aina mukaasi sadevarusteet ja paljon lämmintä vaatetta. Tämä ei pettänyt viimeisimmässä 2018 Jussin vietossa. Nyt mukana oli myös myrskytuulta ja ukkosta, vain pakkanen puuttui.

Olin sopinut kalakavereitteni kanssa, että vietämme yhteisen Juhannuksen Kiannan Kelkka- ja kalaetapissa, arkisemmin entisellä Kiannan kansakoululla. Siellä toimii matkailuyritys ja satama sijaitsee 50-metrin päässä majoituksesta. Saimme aatto iltapäivänä veneet satama altaaseen. Illan mittaan saimme vaimoilta luvan lähteä järvelle vetouistelun pariin.

Alku sujui kohtuullisen hyvässä säässä ja tuuli oli kohtalainen. Koska oli luvattu ukkospuuskia, olimme siihen valmistautuneet. Veneet olivat merikelpoisia ja kokeneet merellä kovia kelejä. Missään emme havainneet muita venekuntia. Muutamassa kohdassa näimme savuavia Juhannus-kokkoja. Jatkuvan sateen kastelemat kokkopuut saivat aikaan runsaasti savua. Koveneva tuuli lietsoi ne lopulta kunnon tuliksi.

Lopulta luvattu ukkosrintama saapui ja sen mukana tuli todella rajuja tuulenpuuskia. Olimme silloin Kiekkiselän eteläreunalla ja näkymä oli kuvauksellinen toisella puolella paistoi vielä aurinko ja toinen puoli mustui ja muuttui todella pimeäksi. Toinen venekuntamme katosi ensin ukkosrintaman ja myrskyn sisään. Olimme kääntyneet varuilta niin, että tuuli tuli takaamme. Myrskyn iskiessä näkyvyys katosi olemattomiin ja vettä alkoi tulla todella rajuina ryöppyinä, seassa annos rakeita.

IMG_20180622_213658.jpg
Ukkosrintama lähestyy Kiekkiselällä. Tuuli melkein tyyntyi ennen rytinää.

Jatkoimme rauhassa uistelua ja odottelimme rintaman ohimenoa. Yllättäen vaimoni soitti ja kysyi hieman hätääntyneenä onko meillä ongelmia. Pian hän antoi puhelimen satama alueelle tulleelle palomiehelle. Hälytyskeskus oli saanut aiemmin ilmoituksen Kiekkiselältä lähetetyistä valomerkeistä. Soittaja oli nähnyt kahden valkoisen veneen kohtaavan ja pian oli toisesta lähetetty valomerkkejä. Koska emme nähneet myrskyssä toista venekuntaamme soitimme heti siihen ja varmistimme että kaikki on Ok. Näin myös oli.

Puhelun aikan palomiehille varmistui se, että kyseessä oli väärä ilmoitus. Itse keksin valomerkkien selitykseksi sen, että kovassa tuulessa kääntyessämme vene keikkui todella paljon ja suuret ikkunapinnat auringon puolella saivat aikaan rannalta katsoen välkkeen. Olimme silloin auringossa ja toiselta puolen lähestyi ukkosrintama. Rannalta kilometrien päästä voi katsojasta näyttää, että veneet kohtaavat, kun toinen on menossa toiseen suuntaan ja ovat katsojasta katsoen kohdakkain. Vakuutin palomiehelle, että me emme olleet havainneet ketään muuta venekuntaa vesillä. Molemmat veneemme ovat valkoisia ja ainoita myrskykelpoisia alueella.

Koska myrsky jatkui ja rannalla olivat vaimot huolestuneina, lopetimme kalastuksen ja ajoimme satamaan. Missään vaiheessa meillä ei ollu mitään ongelmia. Aallokko oli kova ja tuulenpuuskat kovia, mutta niistä ei ollut mitään haittaa veneillemme. Palomiehet pääsivät vähällä. He olivat peruuttaneet jo venetrailerin laskuluiskalle. Ensimmäisen venmme nähtyään heille valkeni ainakin se, että he itse olisivat olleet pian meidän pelastettavinamme.

Loppu juhannus kului tuulta ja sadetta pidellen. Suurin saamamme hauki painoi arviolta kymmenen kiloa. Se sai vapautuksen, koska olimme hakemassa järvilohta tai taimenta. Muutama kova tärppi ilmaisi siellä olevan muutakin kuin junnaavia haukia. Lopuksi saimme kokea sen Juhannuksen toisen taian. Toisen Juhannuspäivän kuluessa aurinko tuli esiin ja sateet loppuivat. Kova tuuli asettui ja taikaan kuuluen riisuimme aluskerrastot pois päältä.

Lopputulema oli se, että venekuntamme käy vielä uudelleen Kiekkiselällä. Toivomme tietysti sitä, että silloin olisi hieman vähemmän tuulta. Luonto ei tietysti meidän toiveitamme kuuntele ja otamme vastaan sen mitä tulee.

IMG_20180624_032156.jpg
Kalastrusveneet siirtymässä trailereille.

Kaikesta huolimatta meillä oli hyvä Juhannus. Hyvässä seurassa hyvää ruokaa syöden ja välillä kalastaen.

Jokainen hetki kalastuksen parissa antaa lisäpäiviä elämään. Näin uskomme.

Avainsanat: normijuhannus, vetouistelu, kiannankelkkajakalaetappi, merikelpoisetveneet, juhannuskokko, kiantajärvi, kiekkiselkä, kaksitaikaa,

142 Juhannusta pukkaa

Perjantai 22.6.2018 klo 10:08

IMGP4166.JPG
Kalan väsytystä parivuotta sitten Muojärvellä.

Kautta koko ikäni olen viettänyt Juhannukset melkein kaikki veden äärellä. Aikuisikääni ovat hallinneet virtaavat vedet. Nyt vietän Juhannuksen ystävieni seurassa vetouistelua harrastaen. Tukikohtanamme on Kiannan Kelkka- ja kalaetappi. Säätiedoitusten perusteella voi ennustaa itsekin, että vedet todella virtaavat. Kaikenlaista keliä on luvassa. Vain normaali pakkanen puuttuu.

Toivotan kaikille lukijoille ja seuraajilleni todella Rauhaisaa Juhannusta!

Avainsanat: suomenjuhannus, normaalikeli, kiannankelkkajakalaetappi, vetouistelu, suomussalmi, kiantajärvi

117 Kiannan kelkka- ja kalaetappi

Maanantai 21.5.2018 klo 14:17 - yrjöpoeka

18.5 iltapuhteella kolme toivorikasta kalastajaa laski uisteluveneet Kiannan kelkka- ja kalaetapin tontilla olevaan satamaan. Saavuimme paikalle alkuillasta ja veneen laskuluiska oli vielä paksun jää- ja lumipeitteen alla. Kevät talvella pidetyn pilkkikisan aikana satama alue oli puskettu lumesta tyhjäksi ja lumille sopiva paikka oli löytynyt satama-altaasta. Muutaman pikaisen soiton jälkeen paikan omistaja hälytti paikalle traktorin ja luiska avatui hetkessä. Sen jälkeen veneitten lasku sujui pikaisesti ja varustimme ne heti valmiiksi aikaen aamun uistelua varten.

IMGP4737-crop.JPG
Kiannan kelkka ja kalaetappi kuvattuna satamasta käsin

Saunomisen ja iltasyönnin jälkeen otimme muutaman tunnin nokoset ja sitten aikaisin aamuyöstä lähdimme järvelle. Säätila oli koko viikonlopun todella hyvä. Ainoastaan yöt olivat vilpoisia. Kiantajärvi ja erityisesti Kiekkiselkä oli kohteenamme. Muutamien alamittaisten jälkeen saimme sunnuntai aamuna sen mitä olimme hakeneet. 65 senttinen järvilohi kertoi meille, että ahkeruudella järvi vielä palkitsee kalastajan. Veden lämpötila oli vielä lauantaipäivän aikana noin 4 astetta. Sunnuntain aikana vesi oli lämmennyt jo 1-2 astetta. Se sai myös kalojen iskuhalukkuuden heräämään.

IMGP4735-crop.JPG
Kalaetapin satama. Vesi oli vielä hieman yli metrin päässä ylärajasta.

Kiekkiselkä on Kiantajärven suurin selkävesialue ja tilaa on todella paljon. Samoin vettä ja kalakaiun mukaan myös kaloja on runsaasti. Kalaa oli joka syvyydellä 6-7 metrin jälkeen. Sitä emme tiedä mitä kalojen lajia olivat ne suurten kalojen massat joita oli kaikkialla. Pienten kalojen kuten muikkujen palloparvia oli harvakseltaan. Säätila suosi meitä ja saimme ainakin aurinkoa tarpeeksi.

IMGP4759.JPG
Kiekkiselkä lauantai iltana 19.5

Majoituspaikkan meillä oli entinen Kiannan kansakoulu. Sen nykyinen nimi on Kiannan kelkka ja kalaetappi, omistajana Veikka Juntunen. Majoitustilaa on todella paljon ja paikka sijaitsee 50 metrin etäisyydeltä satamaa. Satamassa on todella hyväkuntoinen grillikota jota käytimme ruoan laittoon. Järvilohen kohtalona oli joutua sunnuntaina paistin pannulle ja siitä ruisleipien päälle. Sen voin taata, että parempaa ei ole. Sisätiloissa teimme vain yhden aterian. Majoitustilat ovat ovat siistejä ja sopivat todella hyvin suuremmillekin kalastusporukoille.

IMGP4765-crop-crop.JPG

Järvilohi oli todella hyvin syönyt!

Me kolme (Yrjö, Matti, Kimmo) kyllä suosittelemme tätä paikkaa. Kaikki on lähellä ja toimii. Pakastimia saaliille on riittävästi. Alueella on hyvä käydä vaikka perheen kanssa. Tulemme varmasti kokeilemaan paikkaa uudelleen.

Avainsanat: kiannankelkkajakalaetappi, veikkajuntunen, vetouistelu, suomussalmenkiantajärvi, kiekkiselkä

189 Olemisen sietämätön keveys

Keskiviikko 4.10.2017 klo 11:53 - yrjöpoeka

Otsikko johtuu siitä, että sain mahdollisuuden vietää aikaani kalastuksen parissa. Ei radiota, ei televisiota. Vain puhelin ja sekin käytössä iltaisin. Eniten viestiteltiin järvialueella omille kalakavereille. Useita päiviä ilman murhia ja kuolemia koskevia uutisia. Kun nyt luen tällä hetkellä uutisia, huomaan sekavan maailman olevan entisellään. USAn alueella ovat riehuneet aiemmin hirmumyrskyt. Nyt uutinen kertoo hullun asemiehen verilöylystä omien maanmiestensä keskellä.

59 kuollutta ja satoja loukkaantuneita ovat nyt ne seuraavan asehullun tavoitteet. Kouluampumisissa on ollut nähtävissä ilmiö, jossa ihannoidaan jotakin kouluampumista ja yritetään laittaa paremmaksi. Asehullujen paratiisi USA on nyt osoittanut, ettei entisenkaltainen toiminta voisi jatkua. Useiden kymmenien aseiden kerääminen murhasuunnitelmaa varten on jotakin käsittämätöntä. Oletan kuitenkin, ettei asehullujen paratiisiin tule rajoituksia.

Miksikö ajattelen näin? Presidenttinä on sellainen huuhentaali, ettei hän allekirjoita mitään sellaista lakia. Kaikenlisäksi aseharrastajiksi itseään kutsuvilla on niin voimakas ”ammattiyhdistys” tukenaan, etteivät rajoitteet etene puheita pitemmälle. Kuten aina, maksaja on tavallinen peruskansalainen. Nyt suurten hotellien sisäänkäyntien yhteyteen tulevat läpivalaisut ja metallin ilmaisimet. Näitten kustannukset siirtyvät yöpyjien maksettaviksi. Aivan kuten on käynyt lentoliikenteessäkin.

Kotimaan ja kotimaakunnan elämä on jatkunut entisellään. Rattijuopot ovat uutisten vakioaineistoa ja muutoinkin humalaisten törttöilyt. Metsiä ei saisi joittenkin mielestä hakata, toisten mielestä metsien hakkuita tulee lisätä. Suomen talous on vakaassa noususuunnassa ja siksi useilla työpaikoilla on kasvanut lakkoherkkyys. Ammattiliikeiden aktiivit ovat valmiina ulosmittaamaan kaikki noususta kertovat merkit. Suomen ihana hallitus on jatkanut tutulla linjallaan. Mitään valmista ei tule. Vatulointi jatkuu. Hallituksen omakehu on säilynyt entisellään.

Kalifiksi kalifin paikalle pyrkijät ovat ilmaisseet turhautumistaan. Heidän mielestään on niin väärin, kun suurkalifi Sauli Niinistö ei aloita kampanjaansa. Lautakasoistaan tunnetuksi tullut entinen suurmufti Matti Vanhanen on kaikista turhautunein. Olen mietiskellyt, että enemmän hän saisi julkisuutta kun aloittaisi uudelleen viestittelyn eräälle Ruususelle. Iltapäivälehtien lööpit takoisivat päivätoisensa jälkeen Vanhasen nimeä epätietoisten mieliin. En usko sen kyllä häntä auttavan. Kalifina jatkaa entinen. Hänellä on sitäpaitsi fiksu ja kaunis puoliso. Siinä ei ihan tavallinen Ruusunen auttaisi.

Sateesta ja myrskyisästä tuulesta huolimatta Kuusamon Muojärvi oli antoisa kalastajille. Useita todella suuria haukia laitettiin takaisin kasvamaan ja hoitamaan järven kalakantoja. Myös jalokalaksi kutsuttu järvilohi kävi pyydyksiin ja seurueemme sai sitä mitä oli hakemassa. Hyvä ruoka ja hyvät kalakaverit antoivat itselleni sitä mitä olin hakenut. Hyvää sosiaalista yhteisöä yhteisen harrastuksen parissa. Nyt voi paremmalla mielellä seurata maailman sekavaa menoa.

Tätä kirjoittaessa tunnen olemisen sietämätöntä keveyttä.

Avainsanat: vetouistelu, raksikalastus, kuusamonmuojärvi, hulluahullumpimaailma, nationalrifleassociation

126 Muojärvi

Sunnuntai 9.10.2016 klo 14:19 - yrjöpoeka

IMGP4161.JPG
Auringon nousuhetki Poroselällä

Sain olla mukana uutta oppimassa Kuusamon Muojärvellä. Hyvä porukka ja hyvät jutut saivat viikon tuntumaan lyhyeltä. Pitkät päivät päättyivät saunomiseen ja hyvään illalliseen. Jokainen teki vuorollaan toisille energiapitoisen sapuskan. Kermalla ja voilla saa paljon hyvää aikaan.

IMGP4166.JPG
Kovaa vääntöä hauen kanssa
IMGP4209.JPG
Hauet olivat suuria

Pieniä vastuksia oli välillä. Jokapäivä sattui jonkinlainen siimasotku ja yleensä sen sai aikaan potran kokoinen hauki. Myös yksi kosketus vedenalaiseen kariin saatiin. Siitä selvittiin pienin vaurioin ja potkurin vaihdolla.

IMG_20161006_112832.jpg
Yksi tekeee ja muut seuraavat katseella potkurin vaihtoa

Tämä päivitys sisältää nyt enemmän kuvia. Ne saavat kertoa omalla tavallaan, miltä lokakuinen viikko näytti. Auringon nousun hetki ja samoin lasku oli mukava seurata veneestä. Samoin saimme seurata ammattikalastajien työtä nuotanvetoineen koko viikon ajan. Saimme myös muikkuja kalastajilta ja ne olivat hyviä voissa paistettuna.

IMGP4145.JPG
Raksien täkyinä käytimme salakoita.

Säätila oli koko reissun ajan erinomainen. Sateita ei ollenkaan ja tuuli pysyi todella heikkona. Kaikenkaikkiaan erinomainen keli vetouistelulle. Erinomainen reissu hyvien ystävien seurassa oli retken parasta antia.

Kiitos molemmille Kimmoille, Matille ja Artolle. Oli ilo olla mukananne!

IMG_20161006_183350.jpg
Auringon laskuhetki Poroselällä

Avainsanat: kuusamo, muojärvi, vetouistelu

125 Tauko ohitse

Lauantai 8.10.2016 klo 17:49 - yrjöpoeka

Äkkiarvaamatta ja yllättäen kuin yhdet kuuluisat faksit alkanut kalastusloma on nyt ohitse. Kuusamon Muojärvellä vietetyt päivät olivat pitkiä, mutta erittäin antoisia. En koskaan aiemmin ole harrastanut vetouistelua ja siten kaikki siihen liittyvä oli täysin uutta. Uisteluun liittyi hyvin paljon tekniikkaa ja aivan outoa välineistöä. Vaikka päivät olivat pitkiä, ne eivät olleet pitkästyttäviä. Uuden oppiminen oli se antoisin puoli.

Toinen antoisa puoli oli hyvien kalaystävien seura. Veneessä oli aikaa pohdiskella kaiken maailmam asioita. Kalastajien omia kuulumisia unohtamatta. Parasta kaikessa oli se, ettei koko aikana kukaan seurannut muun maailman menoa. Perjantai aamuna maailman todellisuus sitten pamahti kasvoille, kun GPS ei pitänyt enää paikkaansa. Itselle on jo työajoilta tullut selväksi, että silloin on jotakin outoa menossa maailmalla. Satelliittien omistaja tekee mitä haluaa ja häiritsee muiden paikannusta.

Katsoimme majalle tultua netin kautta uutisia ja siellä oli ensimmäisenä Suomen valtion rajojen loukkaaminen veli venäläisen toimesta. Todellisuus rikkoi hyvin kuluneen viikon ja siinäkään ei ollut vielä tarpeeksi. Ruokaillessa ja kahvia juodessa nettiä sitten selattiin hieman enemmän. Uutisten joukossa oli yksi, joka sai kalastuksen parissa alentuneen verenpaineen heti punaiselle. Se uutinen oli työmies Putkosen räjähtäneet lepakon keuhkot.

Perussuomalaisessa puolueessa ei enää mikään ole pitkiin aikoihin ällistyttänyt. Nyt kuitenkin täytyy sanoa, että mikäli kuntavaalien ykkösteemaksi otetaan lepakon räjähtämiset tuulivoimalaoiden läheisyydessä, ollaan siirrytty rajatiedon toiselle puolelle. Herra Putkonen oikeinko tosissaan on kertomassa tuleville kunnan valtuustojen ehdokkaille, mitä heidän pitää tietää räjähtävistä lepakon keuhkoista!

Minä en parhaalla tahdollanikaan voi enää ymmärtää, mihin puolue on oikein menossa? Ja mikä rooli on tällä uuvahtaneen näköisellä työmiehellä? Onko puoluehallitus ja muu puoluejohto tämän asian taustalla? Ilmeisesti on, koska työmies on laitettu asialle. Minä voin suoraan sanoa, että nyt on houreissa menty liian kauas puolueen linjasta ja olemassaolon tarkoituksesta. Nyt eivät naura pelkästään naurismaan aidat, nyt nauravat jo harakatkin. Ja ne ovat sentään viisaita.

Sekään ei vielä riittänyt. Terhi Kiemunki on sitten saanut mitä halusi. Apulaisvaltakunnan syyttäjä Raija Toiviainen on lopultakin nostanut Kiemunkia vastaan syytteen kiihottamisesta kansanryhmää kohtaan. Kiemunki sai mitä halusi ja voi olla varma valtuustopaikastaan. Samankaltaisia hörhöjä äänestäjiksi riittää näinä päivinä torien reunustoilla. Nyt ollaan pitkällä sillä tiellä mistä ei ole paluuta. Siellä ei ole takiaisia, vaan satiaisia.

Kyllä paluu arkeen olisi voinut olla pehmeämpi. Aina sitä veli venäläisen rassautumisen kestää, mutta kyllä lennossa räjähtelevät lepakot kunnallisvaaliaseena ovat jotakin ennenkuulumatonta. Meno puolueessa ei ole muutoinkaan ollut kaksista, mutta liika on liikaa. Nyt on ryhdyttävä pohtimaan, tarvitsenko tunkkia enää ollenkaan? Tai työmiestä? Kiemunkia? Lyhyesti sanottuna, en tarvitse. Tunnen olevani mieleltäni terve.

Pitäkää putkosenne.

Avainsanat: vetouistelu, gps, työmiesputkonen, tuulivoimalat, räjähtävätlepakot

124 Luova tauko

Tiistai 4.10.2016 klo 17:03 - yrjöpoeka

Sain pikaisen kutsun hyvältä kalastuskaveriltani lähteä mukaan syksyisen lehti vetouistelu reissulle. Siksi blogini on lyhyellä tauolla. Aiheita kyllä näyttäisi löytyvän. Toivotaan, että tauko antaa parempia eväitä ilmaisuun. Palaan kirjoitusten pariin seuraavan viikonvaihteen aikana. Blogini aiheena on hyvin luultavasti vetouistelu.

Jarvilohi.JPG
Tästä on hyvä jatkaa!

Avainsanat: vetouistelu, Järvilehto, taimen